Mistä johtuu yletön synnytyspelko?

oli sietämätöntä. Olisikohan syy siinä, että jos saa kipulääkettä, ei tunne kipua ->kroppa ei kehitä omaa kipulääkettään, endorfiinia, ja kun lääketieteellisen kipulääkkeen vaikutus lakkaa, alkaa kehossa helvetilliset kivuntuntemukset, koska kroppa ei ole luonnostaan valmistautunut mitenkään kipuun.

Mun synnytys käynnistettiin oksitosiinilla, pärjäsin pitkälle vaan liikkumalla ja pyörittämällä lantiota jne. Sitten lekuri tuli, totesi että jaa täällä näkyy olevan kipu hallinnassa, puhkaisi kalvot, häipyi, ja ihan yhtäkkiä alkoi aivan JÄRJETÖN kipu. Yritin hätäpäissäni haparoida ilokaasua mutta sehän oli kuin olisi ampunut hernepyssyllä panssarivaunua. Seuraavassa hetkessä oksensin kaaressa. En tiedä, menin jonkinlaiseen kipushokkiin ehkä. Ei ollut mitään paikkaa missä kipu tuntuisi, se oli kokonaisvaltaista paniikkia kuoleman edessä. Kipu oli niin kauheaa, että aistit meni jotenkin tilttiin. Ei siis tavallaan ollut edes kipua, vaan sellainen kokovartalopaniikki.

Hoitsu näki varmaan mitä tapahtui, koska epiduraalia ei tarvinnut todellakaan kinua. Tai en tiedä, mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä mitä tapahtui tuon tapauksen ja epiduraalin välillä ja kauanko kesti ennenkuin epiduraali tuli. Kaikkinielevä tuskan aalto, ilokaasuyritys, oksennus, kuolemanpelko, filmi poikki, epiduraali-ihminen tuli. Mulla ei ole mitään mielikuvaa myöskään siitä että olisin tuntenut sen kun epiduraali laitettiin. Kaiken huippu, mies sanoi ettei minusta huomannut mitään.

Minkähän takia minäkin näin painajaisia synnytyksestä jo alle 10-vuotiaana? Olin siis niissä itse synnyttämässä ja koin atavistista kauhua. En ollut kuullut yhtään synnytysjuttua niin että olisin muistanut enä tiennyt asiasta mitään.

Miksi jotkut kuvittelevat, että aina on mahdollista saada kunnon kivunlievitys? Se riippuu sairaalasta, vuorokaudenajasta, henkilökunnan määrästä ja synnytyksen tilanteesta.



Ensimmäisessä synnytyksessä homma meni niin pieleen, että meni vuosia, ennen kuin pystyin unohtamaan sen, että lapseni syntymäpäivä oli myös elämäni traumaattisimman kokemuksen vuosipäivä.



Toisessa synnytyksessä sain spinaalipuudutteen juuri ennen kuin kivut muuttuivat sietämättömäksi. Ponnistin kun käskettiin ja kokemus oli kivuton. En revennyt ja kaikki sujui kuin unelma. Jotenkin tämä toinen kokemus paransi ensimmäisen synnytyksen trauman.



Tähän maailmaan mahtuu niin monenlaista tarinaa. Ihmetellä aina saa ja kysyäkin, mutta en jaksaisi ymmärtää ihmisiä, jotka luulevat, että kaikilla asiat menee juuri niin kuin heillä itsellään.

pelkään kipua ihan äkyttömän paljon, samoin sairaaloita ja neuloja.

hän oli synnyttämässä sisartani.



Ehkä saattaa olla syynä kokemaani pelkoon.

pelätä vaikkapa syöpää, sehän on täysin luonnollinen tila, koska kerran semmoinen voi ruumiseen tulla? Tai miksi pelätä oman lapsen kuolemaa, mikä on luonnollisempaa kuin kuolema?

...ja ihan sama "sietamaton" kipu molemmissa, kestikin sattumoisin sen tunnin ajan kummassakin tapauksessa, mutta mieluummin ottaisin sen luomun, siina sentaan sain liikkua kivun ollessa paalla, edellisessa jouduin sietamaan sita "sietamatonta" kipua paikallani maaten anestesialaakarin armoilla kipulaaketta laittaessa.

Itse en saanut ekalta lapselta mitään kipulääkkeitä, toiseltakaaan en ehtinyt saada. Synnytys eteni tosi nopeasti, en muista kuin sen kivun ja sitten on "muistikatko". Seuraavaksi muistan kun minua heräteltiin ja käskettiin katsoa tyttöä...En tiedä mitä tapahtui, olinko pyörtynyt tms. mutta tuosta jäi kyllä pelko. Jos joskus haluan kolmannen, niin miten selviän synnytyksestä, ehdinkö taaskaan saamaan kipulääkettä. Kyllä silloin luulin kuolevani, ja en yhtään ihmettele että synnytyksestä jää jollekkin traumoja...

kun olin pieni lapsi kuinka kamalaa minun synnyttäminen oli. Ja hän kertoi sitä riittävän usein... Uskon, että tämä on ollut minun tärkein tekijä synnytyspelkooni. En ole pystynyt synnyttämään alakautta.



Onkohan ihan yleistäkin, että äidit valistavat tyttärilleen noin paljon millaisia heidän synnytyksensä ovat olleet?

ihan ketulleen ni siinä ihan tarpeeksi syytä.

Minulle kävi näin enkä todellakaan synnyttäisi enää ikinä, tosin ei tervettakaan, kun yksi riittää.

Minulle kävi näin enkä todellakaan synnyttäisi enää ikinä, tosin ei tervettakaan, kun yksi riittää.

Kysyin että voiko joku luvata mulle pelkosektion jos tulen raskaaksi. Vastaus oli että ei. Asia on sitten sillä selvä. t. 23

toinenkin sektio kun tein kirjallisen reklamaation sairaalan touhusta ja ilmoitin etten ikinä tee toista -edes sektiolla. Meinaan vaan, että jos oikeesti haluat toisen lapsen niin hommaa se lupaus, se on mahdollista saada, mutta ota lupaus ennen kuin hankkiudut raskaaksi ja siten, että se merkitään papereihin.

Minulle kävi näin enkä todellakaan synnyttäisi enää ikinä, tosin ei tervettakaan, kun yksi riittää.

Kysyin että voiko joku luvata mulle pelkosektion jos tulen raskaaksi. Vastaus oli että ei. Asia on sitten sillä selvä. t. 23

se on mahdollista saada, mutta ota lupaus ennen kuin hankkiudut raskaaksi ja siten, että se merkitään papereihin.

Nimenomaan niin kysyin että onko mahdollista saada lupaus ENNEN mahdollista raskautta ja keskustelukumppani (en muista kuka) sanoi ettei ole. Mutta mulla ei myöskään ole sinänsä reklamoitavaa, joten ehkä se vaikuttaa asiaan myös. 23

Minä nimittäin vaihdoin alueen toiseen sairaalaan ja kyllä raahasin kaikki paperini sitten mukanani tuohon tapaamiseen uudessa sairaalassa.



Olisiko sun mahdollista saada lähete (mä sain ihan neuvolasta kun kerroin että haluaisimme toisen lapsen, mutten uskalla) johonkin alueesi toiseen sairaalaan? Joskus saattaa olla niinkin, että toisessa sairaalassa halutaan hoitaa paremmin kuin edellisessä ja pitää yllä heidän mainettaan.

Vaikka oma synnytyskokemukseni oli perseestä ni en todellakaan kerro tuleivaisuudessa omalle tyttärelleni sitä miten kamalaa se oli. Jokainen synnytys on erilainen ja kaikilla hommat eivät vaan suju oppikirjojen mukaan. Eli ymmärrän sinua,jos äiti paasaa kaikista kauhuista mitä sinun synnytyksessä tapahtui niin ei ole mikään ihme jos sinua pelottaa. Mutta oikeesti jokainen synnytys,synnyttäjä ym. on erilaisia eli yritä päästä turhista paniikeista eroon.Ja jätä nyt ainakin tällaiset palstat lukematta ja keskity niihin, missä kaikki on mennyt hyvin:)

synnytyspelkoa ja tuollaista "kipupaniikkia". Siis tajuan kyllä, että ei sille voi mitään, mutta kun kuitenkin on raskaaksi hankkiutunut ja se lapsi tulee tavalla tai toisella sieltä ulos, niin miksi sitä panikoimaan, ei se vääjämättömyys siitä häviä? Ja miksi vaatia hetkellisen kivun takia jotain leikkausta, jossa koko vatsa vedetään auki ja jonkinasteiset kiinnikkeet ja arvet saa sisäänsä loppuiäksi ja seuraavat raskaudet vaarantuvat?



Itse olen kokenut kaksi kivuliasta keskenmenoa ja kaksi synnytystä, eka pitkä ja vaikea ja toinen nopea mutta kipeä. Sattuihan se, tosi tosi paljon, mutta kun tiesin että kipu on rajallinen ja että se kuuluu asiaan, kestin. Ekassa sain epiduraalin kätilön suosituksesta, lähinnä koska synnytys venyi enkä ollut nukkunut. No, se auttoi toiselle puolelle, mutta jotenkin olisin varmaan ilmankin pärjännyt.

Toisessa pärjäsin ilokaasulla, vaikka synnytys kesti kuitenkin sen nelisen tuntia ja koko sen ajan kipu oli kova. Mutta ponnistaminen oli helppoa, kun antoi mennä vaan kipua päin ja tunsi koko ajan kun lapsi tulee.



En ole saanut pahoja repeämiä, pidätyskykyni on normaali ja lantionpohjajumppaa teen säännöllisesti juoksuharrastukseni takia, etteivät paikat laskeutuisi. Seksi tuntuu yhä hyvältä eikä mieskään valita.



Nainen on suunniteltu synnyttämään! Mutta pitäkää hyvät naiset itsenne fyysisesti kunnossa ja normaalipainoisina, se auttaa jo paljon! Eihän lihavalle saa kunnolla edes puudutuksia.

mennä pieleen vaikka olisi kuinka hyväkuntoinen ja normaalipainoinen. Kokemusta on..



Ensimmäistä synnytystä en pelännyt. Luotin juuri siihen, että kyllä siitä selviää, kipulääkkeitä saa ja sairaalassa on osaava henkilökunta.

Ehkä onkin, mutta ensimmäistä kertaa synnyttäessa tajusin, että synnytys on tapahtuma, jota kukaan ei voi mitenkään hallita. Ja kipu on todella kovaa..



Tältä pohjalta en pidä mitenkään kummallisena sitä, jos synnytystä pelkää. Uusia asioita on muutenkin melko luonnollista pelätä..

eka synnytys kesti 25 h ja lopulta sektioon koiska vauva ei laskeutunut. Kivunlievitykset meni pieleen ja epidurali laitettiin väärin=ei tehonnut.

Vauva ei aiis mahtunut tulemaan, sitä kivun määrää kun supistukset oli 2 min välein varmaan 7 h ennen kun todettiin että vauva ei mahdu tulemaan. ja ilman kivunlievitystä...

Toisessa raskaudessa kävin pelkopolilla ja olin jo sovittu suunniteltu käynnistys rv 38:lla. Tämä koska sain hyvän yhteyden pelkopoli lääkärin kanssa ja sain purettua pelkoni, ja oli hyvä suunnitelma kivunlievityksestä lähtien. Ja pointti on että tämä lääkäri olisi hoitanut mun synnytyksen.



Noh, kuopus teki omat ratkaisut ja synnytys käynnistyi vedenmenolla jo 36+3 ja menin sairalaan ja oma lääkäri ei ollut silloin töissä. Vuorossa oleva lääkäri tutki ja totesi että mulla niin ahdas lantio että vauva e mahdu, mentiin suoraan leikkaukseen.



Olen tosi kiitollinen tästäm koska vaikka mulla luottamus oli pelkopili-lääkäriin niin kyllä se siinä meni kun toinen (itseasiassa 2) muuta lääkäriä toteaa sen mikän pelkopolilääkäri ei ollut huomannut. Olen ihan v arma että jos oltaisiin menty käynnistykseen se olisi mennyt silti sektoon ja olisin saanut toisen kamalan kokemuksen lisää.

Ny on lapsiluku täynnä ja vaikka kolmas tulisikin niin se on automaattisesti sektio koska mulle tehty jo 2...

oli sietämätöntä. Olisikohan syy siinä, että jos saa kipulääkettä, ei tunne kipua ->kroppa ei kehitä omaa kipulääkettään, endorfiinia, ja kun lääketieteellisen kipulääkkeen vaikutus lakkaa, alkaa kehossa helvetilliset kivuntuntemukset, koska kroppa ei ole luonnostaan valmistautunut mitenkään kipuun.

Synnytys sattuu, tietenkin. Mutta luonnollisempaa kipua saa hakea. Ei ole kyse sairaudesta.

Takana kolme synnytystä, yksi ilman kivunlievitystä. Tunsin kuolevani juuri siinä synnytyksessä.

Mutta provohan tämäkin aloitus on taas.

Sekä minä että lapsi olimme hengenvaarassa.



"Luonnollinen" voi tosiaan tarkoittaa niin monenlaista, vaikeat sairaudet ja kuolemakin on luonnollista.