Itku pääsee lapsen kasvatuksessa, kommenoikaas!Kiitos.

Älkää oikeasti te toistako niitä virheitä mitä me ja monet muutkin ovat tehneet. Me olemme nyt sitten perheneuvolassa opettelemassa miten lapsia kasvatetaan ja kuinka tärkeää on vanhempien ehdoton yksimielisyys lasten edessä kasvatusasioita koskien.

ehdotonta yksimielisyyttä pitää ja voikaan olla, mutta ei kuitenkaan noin räikeitä eroja,.

LASTEN EDESSÄ. Siis nimenomaan niin, että lasten edessä ja kuullen ei toisen sanaa kumota eikä toista kyseenalaisteta. Erimielisyydet keskustellaan sitten ihan aikuisten kesken vaikka jälkikäteen, mutta lasten edessä ollan toisen vanhemmat tukena. Vaikka kuinka tuntuisi että on asiasta täysin eri mieltä, sitä ei sanota lasten aikana, vaan kysytään sitten jälkikäteen kahden kesken että miksiköhän mahdoit toimia näin tai sanoa näin.

jätskejä antaa kerran viikossa vai joka päivä. Esimerkkinä tilanne, jossa lapset olisi juuri äsken kysyneet äidiltä, että saako ottaa jätskiä ja äiti olisi kieltänyt, mutta sitten tuleekin isä kotiin ja lapset kysyy isältä ja isä antaa. Niin mitä sitten? Kuoleeko siihen joku. (siis kun tuossa ei voi äiti kieltää "just sanoin" kun kumoaa isän sanat, mutta sitten isä on kumonut äidin sanat)

niin jos isä on jo jätskit antanut eikä ole tiennyt äidin kiellosta, niin äiti voi ihan lasten ja isän kuullen sanoa että "minä juuri kielsin ottamasta jätskejä". Silloin isä voi tähän todeta että "ahaa, minä en tästä tiennyt, miksi te ette kertoneet että äiti on juuri kieltänyt? Luonnollisestikaan ette olisi saaneet jätskiä jos äiti on sen jo kieltänyt, ja tästä eteenpäin on turha edes yrittää tämmöistä tehdä että jos toinen kerran jo kieltää, tullaan sitä toiselta kysymään."

Siis esimerkkinä näin tuo tilanne olisi voinut mennä, ja jos isä kuitenkin itse mielessään on sitä mieltä että lapset saavat syödä jätskiä useammin, hän tuon keskustelun jälkeen olisi äidin kanssa kahdestaan keskustellessaan voinut sanoa että hänen mielestään lapset voivat saada jätskiä useammin, ja äiti vastaavasti oman mielipiteensä. Asiallisella keskustelulla vanhemmat voivat sitten päätyä yhteiseen sopimukseen menettelytavasta.

Pahoittelen, että teillä menee noin mönkään asiat kasvatuksen suhteen.. meillä on ollut hieman samaa 'ristiin vetämistä', mistä puhut, mutta se johtui siitä että mies ei ollut hoksannut vaan asian laitaa. Se korjaantui keskustelemalla.



MUTTA, erään ystäväni perheessä teidän kaltainen tilanne ratkesi vasta kun ystäväni luovutti koko perheen vastuut miehelle (siivoamiset, pyykkäämiset, lasten hoidon ja lääkärit, yms.). Siis aivan kaiken. Ystäväni huomioi edelleen lapsia, mutta isä sai ns kasvattaa... kuulostaa lapselliselta kapinoinnilta, mutta useampien vuosien panettelun ja painostuksen jälkeen tämä oli ainoa vaihtoehto. Alkuun lapset toki olivat varsin kovasti isänsä perään... saivat isältään tahtonsa läpi kaikessa ja kodin hoidossa lipsuttiin. Meni vuosi ja asiat kääntyivät päälaelleen. Lapset alkoivat kysyä äidiltään ennemmin kuin isältään, alkoivat vaatia enemmän kuria ja sääntöjä... mikä tuntuu aivan käsittämättömältä, mutta näin kävi. Nykyään mies ymmärtää, mitä ystäväni oli alun alkaen tarkoittanut... Tiivistelmäni ei ehkä täysin aukea, mutta pointtini on, että tuossa tilanteessa joudut ehkä tekemään radikaalejakin ratkaisuja että saat muutosta aikaiseksi.



Voimia ja rohkeutta!

Etsikää paljon keskinäistä rakkautta. Yrittäkää löytää sille aikaa. Se helpottaa yhteisen sävelen löytymistä lasten kasvatuksessakin.

Olisin kilahtanut minäkin. Kirjoita lapulle mitä poika teki ja anna se miehellesi, jos ei kuuntele.

Meillä esikoinen huutaa, että isä lyö, jos mies vie lapsen pois jostain tilanteesta. Lapsella kehitysvamma.

Lapset näkevät aina sen toisen tekemän teon eli teillä sen, että sinä veit lapsen pois kylvystä.

Miehesi taas ei ollut paikalla ja nähnyt mitä tapahtui, eikä kuuntele sinua.

tilanne parani kun aloitin osa-aikaopiskelut ja työt, miehen oli pakko silloin hoitaa kaikki. Nyt kun olen enemmän kotona niin mies ei puutu mihinkään, ei ota vastuuta lasten syömisistä tai nukkumaanmenoajoista ym. ei siivoa kotona.

Mutta kyllä kannattaa jättää mies enemmän hoitamaan tilanteita, jos se vaikka oppis jotain.

Pahoittelen, että teillä menee noin mönkään asiat kasvatuksen suhteen.. meillä on ollut hieman samaa 'ristiin vetämistä', mistä puhut, mutta se johtui siitä että mies ei ollut hoksannut vaan asian laitaa. Se korjaantui keskustelemalla.

MUTTA, erään ystäväni perheessä teidän kaltainen tilanne ratkesi vasta kun ystäväni luovutti koko perheen vastuut miehelle (siivoamiset, pyykkäämiset, lasten hoidon ja lääkärit, yms.). Siis aivan kaiken. Ystäväni huomioi edelleen lapsia, mutta isä sai ns kasvattaa... kuulostaa lapselliselta kapinoinnilta, mutta useampien vuosien panettelun ja painostuksen jälkeen tämä oli ainoa vaihtoehto. Alkuun lapset toki olivat varsin kovasti isänsä perään... saivat isältään tahtonsa läpi kaikessa ja kodin hoidossa lipsuttiin. Meni vuosi ja asiat kääntyivät päälaelleen. Lapset alkoivat kysyä äidiltään ennemmin kuin isältään, alkoivat vaatia enemmän kuria ja sääntöjä... mikä tuntuu aivan käsittämättömältä, mutta näin kävi. Nykyään mies ymmärtää, mitä ystäväni oli alun alkaen tarkoittanut... Tiivistelmäni ei ehkä täysin aukea, mutta pointtini on, että tuossa tilanteessa joudut ehkä tekemään radikaalejakin ratkaisuja että saat muutosta aikaiseksi.

Voimia ja rohkeutta!

voisi olla teille oikea paikka.

Siellä ehkä saisivat miehen ymmärtämään että tuommoinen on lapselle hämmentävää.



Teidän täytyy saada sovittua yhteiset säännöt ja sopia hyvänä päivänä kuinka tuommoisissa tilanteissa toimitaan.

jos vanhemmat eivät pysty olemaan samaa mieltä kasvatusasioissa. Kummankin pitää joustaa: sinä opettelet olemaan huutamatta pojalle ja miehen pitää tukea aloittamaasi linjaa.



Teillä on edessä tosi kusiset paikat kun lapset tulee murrosikään jos ette saa asiaa kuntoon.

kysytää tuommoisissa tilanteissa onko toinen jo luvannut tai kieltänyt.

Esim. jos tulen töistä kotiin ja ovella lapset tulee kysymään saako jätskiä niin kysyn mieheltäni onko heillä ollut jotain puhetta jätskistä.



Pienissä erimielisyyksissä pystytään tukemaan toisiamme ja edetään sen ohjeen mukaan mikä on ensiksi sanottu.

Esim. jos isä sanoo ruokapöydässä että kaikki parsatkin pitää syödä, niin en intä vastaan vaikka olisin eri mieltä. Tai jos minä ehdin sanomaan ensin, että riittää kun maistaa, niin ei mieskään vaadi silloin syömään kaikkia.



Ei se yhtenä rintamana toimiminen nyt niin vaikeaa ole kun miettii vähän nenäänsä pitemmälle.

Keskustele miehesi kanssa myös siitä, miksi hän reagoi huutamiseesi niin voimakkaasti? Omassa lapsuuden kodissani ääni kohosi riitatilanteissa helposti ja itse huudan edelleen herkästi jos joku asia ei mene niin kuin pitäisi: lasta komentaessa, miehelle raivotessa jne.



Mieheni isä oli väkivaltainen alkoholisti ja heidän kotonaan huudosta seurasi perheväkivaltaa. Sen vuoksi hän vieläkin reagoi huutooni todella voimakkaasti, etenkin jos korotan ääneni lapsellemme.