Lue keskustelun säännöt.
Miks täällä aina arvostellaan teiniäitejä ja ajatellaan, etteivät he osaa hoitaa lapsiaan, käyvät
25.05.2010 |
viihteellä jne. ja lykkäävät lapset omille vanhemmille ym. hoitoon?
Tiedän ja myönnän, että näin varmasti osa toimiikin, mutta kyllä teineissä moni hoitaa lapsensa itse ja pärjäävät muutenkin hyvin.
Miksi ei voida myöntää, että jokaisessa ikäluokassa on näitä, joiden ei tarvitsisi saada lapsia ja jotka eivät jaksa lapsiaan ja hoidattavat ne sitten toisilla. Ei tuo ole mitenkään vaan teinien keskuudessa esiintyvää.
Minä tiedän noin kymmenen teinipariskuntaa ja yksi heistä on jättänyt lapsensa äitinsä hoidettavaksi, muut ovat hoitaneet itse. Siis ei samana vuonna ole olleet teinejä ja tulleet vanhemmiksi, mutta tässä lähivuosina. Tiedän myös omasta ikäluokasta (30v) niitä, jotka käyvät viihteellä turhan usein lapsista huolimatta ja samoin tiedän yli 40v äideistä näitä tapauksia. Silti aina vaan jaksetaan haukkua teiniäitejä miten vastuuttomia he ovat.
Kommentit (65)
itse olin 19 kun sain ensimmäisen lapseni ja aina olen lapseni hoitanut itse, no en nyt ajatellut itse että olisin teiniäiti, ja se riippuu niin paljon ihmisen luonteesta että miten käyttäytyy, ei iästä.
Kyllä mä tiedän monta 30 vuotiasta jotka ryyppää ja rellestää ja elää kuin teinit vaikka lapsia.
Teinimammat tekevät niin. Mutta sori vaan, mummoäidit eivät. He rälläsivät silloin kun pitikin - nuorina ( ;
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämänkokemusta on minusta kahdenlaista. Semmoista, mikä tulee tapahtumista, kuten eroista, sairastumisista, kuolemista, onnellisista yllätyksistä, lasten syntymistä jne. Niistä saa kokemuksia ja ajatuksia joskus tiiviilläkin tahdilla.
Sitten on semmoista, joka tulee ajan kanssa. Mailimittaa, niin sanotusti. Se on erilaista kokemuspohjaa, jota ei voi saada muuta kuin elämällä vuosia eteenpäin. Se on semmoista hidasta muuttumista kun päivät vierii eteenpäin ja näkee asioita, hyviä ja pahoja, pieniä ja suuria, onnellisia ja onnettomia.
En ole varma kumpi kasvattaa "enemmän", ehkä kumpikin. Toisaalta suuret hankalat kokemukset voivat ehkä taannuttaakin tavallaan, mutta toisaalta niin voi tapahtumaton passiivinen pitkä elämäkin ehkä. Mene ja tiedä.
Jos omaa elämääni ajattelen, niin olen taipuvainen pitämään niitä yhtä merkityksellisinä tai ehkä antamaan kuluneille vuosille vähän yksittäisiä tapahtumia suuremman arvon.
Ymmärrän, mitä moni tarkoittaa kokemuspohjan miettimisillään. Mutta siitä en pidä, että nuoren oletetaan automaattisesti menettävän jotain elämästään sen takia, että on saanut lapsen alle tietyn iän. Peräänkuulutan sitä, ettei tasapäistetä toisten kohtaloa, mikä toiselle on pyörrenmyrsky, voi toiselle olla pieni länsituulen puhallus. Samoin niiden kilometrin tai mailien kanssa.
Lapsi nuorena ei ole kirous, kuten ei vanhempanakaan saatu. Mielestäni täällä pahimpia syyttäjiä ovat ne vanhempana lapsia saaneet. Miksi näin?
Omalla kohdallani eivät asiat menneet kuten saduissa tai vanhempien toiveissa. Tulin raskaaksi nuorena, mutta en ole katunut päivääkään näistä 18-vuodesta, mitä olen viettänyt lapseni kanssa. Aina ei ole ollut helppoa, mutta en koe menettäneeni mitään. Nyt olen ollut viime vuodet hyvässä tilanteessa ja onnellinen. Pitää muistaa kuitenkin, etten välitä pahemmin tasaisesta elämästä, en muuten kuin lapseni suhteen, nyt hänkin on aikuinen.
itse olin 19 kun sain ensimmäisen lapseni ja aina olen lapseni hoitanut itse, no en nyt ajatellut itse että olisin teiniäiti, ja se riippuu niin paljon ihmisen luonteesta että miten käyttäytyy, ei iästä.
Kyllä mä tiedän monta 30 vuotiasta jotka ryyppää ja rellestää ja elää kuin teinit vaikka lapsia.
Teinimammat tekevät niin. Mutta sori vaan, mummoäidit eivät. He rälläsivät silloin kun pitikin - nuorina ( ;
Jos yleistetään, monet näistä mummoäitien vanhemmista ovat jo sen ikäisiä, etteivät voisi hoitaa lapsia.
Miksi nuorena pitää rällätä? Miksei se voi jatkua koko ikää? Toisaalta -m iksi pitää ikinä rällätä? Ihmisen täytettyä 18-vuotta, ei ole mitään ikää milloin pitää tehdä mitäkin, nämähän ovat vain keinotekoisia määritelmiä.
Totta on kyllä että jos saa lapset 40+ niin ei ole välttämättä omista vanhemmista hoitoapua tai pahimmassa tapauksessa joudut itse hoitamaan myös omia vanhempiasi lasten lisäksi. Ja lapsilta jää isovanhempien kanssa aika lyhyeksi kun ovat jo niin vanhoja. No mutta joka tapauksessa ehkä 40+ äideilläkin on syynsä tähän. Kaikki eivät ole tulleet raskaaksi aiemmin, ei ole ollut ehkä miestä jne. Miksi siitä pitäis kinata?
Itse sain esikoiseni 25-vuotiaana. Se oli minulle sopiva ikä ja nyt olen kymmenen vuotta vanhempi ja odotan perheemme neljättä lasta.
En epäile etteikö teiniäidit voisi olla yhtä hyviä kun muunkin ikäiset äidit. En silti toivo että omat tyttäreni saisivat lapsia teineinä.
Elämänkokemusta on minusta kahdenlaista. Semmoista, mikä tulee tapahtumista, kuten eroista, sairastumisista, kuolemista, onnellisista yllätyksistä, lasten syntymistä jne. Niistä saa kokemuksia ja ajatuksia joskus tiiviilläkin tahdilla.
Sitten on semmoista, joka tulee ajan kanssa. Mailimittaa, niin sanotusti. Se on erilaista kokemuspohjaa, jota ei voi saada muuta kuin elämällä vuosia eteenpäin. Se on semmoista hidasta muuttumista kun päivät vierii eteenpäin ja näkee asioita, hyviä ja pahoja, pieniä ja suuria, onnellisia ja onnettomia.
En ole varma kumpi kasvattaa "enemmän", ehkä kumpikin. Toisaalta suuret hankalat kokemukset voivat ehkä taannuttaakin tavallaan, mutta toisaalta niin voi tapahtumaton passiivinen pitkä elämäkin ehkä. Mene ja tiedä.
Jos omaa elämääni ajattelen, niin olen taipuvainen pitämään niitä yhtä merkityksellisinä tai ehkä antamaan kuluneille vuosille vähän yksittäisiä tapahtumia suuremman arvon.