Kysymys karieksesta
Huomenia kaikille!
Hammashygieniasta kysymys. Me ollaan kovasti yritetty ohjeitten mukaan välttää käyttämästä samoja ruokailuvälineitä vauvan ja nyt jo taaperon kanssa, olla haukkaamatta samoista leivistä, hedelmistä jne, ei suulle suukottelua jne jne. Annettu ksylitolia ja harjattu hampaat aamuin illoin alusta asti.
Ongelmakohta on seuraava: asumme ulkomailla, ja täällä ei hammashygieniasta juurikaan tiedoteta sen enempää vanhemmille kuin isovanhemmillekaan. Ollaan yritetty asiaa valaista ihan asiallisesti miehen vanhemmille ja isovanhemmille ja esittää toiveita siitä, että lapsen kanssa ei syötäisi samalla lusikalla eikä purtaisi samasta leivästä jne. Jostain syystä viesti ei ole mennäkseen perille ja jollei joka kerta asiasta erikseen huomauta, juuri päinvastoin neuvojamme toimitaan. Tämä on tosi kiusallista, koska muutenkin nähdään täkäläistä sukua vähän (usean kuukauden välein). Ei huvittaisi pilata sitä vähää yhteistä aikaa mitä lapsi viettää isovanhempiensa kanssa kokoaikaisella vahtimisella ja ohjeistamisella. Tärkeintä minusta on, että mummo ja pappa ylipäätään joskus näkevät meidän lapsia ja tykkäävät niiden kanssa olla.
Eilen oli miehen isovanhemmat pitkästä aikaa kylässä ja mummo oli tuonut tuliaisena suklaakakun. Me miehen kanssa järkkäiltiin kahvipöytää kuntoon ja ennen kuin kukaan ehti huomata asiaa, mummo ja taapero söivät jo kakkua täyttä häkää, samalla lusikalla tietenkin, kuinkas muuten. Ei siinä nyt varmaan ehtinyt mennä yhtä tai kahta lusikallista enempää, mutta meni kuitenkin. (Yleensä meilä ei edes syödä makeita kakkuja tms, tämä oli poikkeuksellista!)
Nyt itseäni tämä kestoaihe rupesi taas harmittamaan oikein toden teolla - vaikken siitä sen kummempaa numeroa mummon nähden tehnytkään. Osaisikohan joku hammasalan ekspertti täällä kertoa, kuinka helposti se streptococcus mutans oikein välittyy ipanalle? Toisin sanoen, onko peli menetetty, jos lapsi altistuu sille em. tapaisesti pari kertaa vuodessa, vai onko vielä toivoa siitä, että tartuntaa ei olisikaan tullut? Lapsi on nyt 1,5v, ajattelin ehkä teettää sylkitestin vuoden päästä. Teenkö kärpäsestä härkäsen, kun en saa asiaa pois mielestäni?
Kiitos asiallisista vastauksista.
Kommentit (2)
Kiitos vastauksesta. Tosi ikävältä kuulostaa. Olisin niin mieluusti säästänyt lapseni moiselta riesalta kuin reiät hampaissa, mutta ehkä tässä kannattaa vaan totutella ajatukseen, ettei kaikkea elämässä voi hallita.
Kuulisin mielelläni lisää kokemuksia?
-ap
streptococcus mutans on todella helposti tarttuvaa. Itse vältin aivan hysteerisesti antamasta pojalle (nyt 7v) samalla lusikalla jne., ei makeaa, ei mehuja ollenkaan (vaan maitoa),säännölliset ruokailut, oli kotihoidossa kunnes meni eskariin,mummo ja pappa hoitivat ja ehdoton ohjeistus heillekin, mutta niin vaan jo 4-vuotiaana oli kymmenkunta reiänalkua. Mutansia ei suostuttu edes julkisella testaamaan, teetettiin yksityisellä ja oli todella ärhäkkä kanta. Julkisen lääkäri vain haukkui (oikein huusi) minut, että 'nämä ovat karkkireikiä' vaikka lapsi ei ollut koskaan edes karamelliä maistanut (nyt toki on kun ollu kaverisynttäreillä). Yksi hammas jouduttiin poistamaan(ykistyisellä, koska julkinen paikkasi, ja juureen tuli mätäpaise).
En halua mitenkään nyt pelotella, mutta normaali varovaisuus riittää ja mikäli sm-bakteeri tulee laoselle, niin ennaltaehläisevää hoitoa. Eli xylitolia (meillä 2-vuotiaasta asti pureskeli 100% xylitolia), kunnon sähköhammasharja, fluorikäsittely hammaslääkärissä 3 kk välein, sekä klooriheksadiinikäsittely 6 kk välein. Näin meilä ollaan menty ja nyt pysyvässä 1 reikä, muut ehjiä. Vielä.