Mahdotontako nuorena yh:na löytää uutta miestä?

mutta nuori silti :P tapasin uuden mieheni 24vuotiaana, mies on 8v vanhempi. Nyt meillä on jo yhteinenkin lapsi :) Aivan varmasti tulet löytämään ihanan miehen itselles jolle lapset eivät ole mikään ongelma.

Täytyy kyllä ikäväkseni todeta, että hyvin harvassa ovat ne ikäisesi miehet, joita ainakaan minä kelpuuttaisin omalle tyttärelleni, jos hän olisi vastaavassa tilanteessa.

Toisaalta en suosittele mitään älyttömän vanhaakaan, mutta toivoisin, että pitäisit lapset etusijalla, ja mahdollisen miesystävän täytyy olla todella lapsirakas, eikä potea mitään lapsellista mustasukkaisuutta, sillä äitiinsä kiintyneet lapset, jotka eivät ole miehelle biologisia, ovat monesti hyvin paljon mustasukkaisuutta aiheuttavia olentoja.



Harvassa on ne miehet, jotka tajuavat, että lapset ensin, sitten on miehen vuoro.



Vaikka kuuroille korville tälläiset varoittelut yleensä menee, niin korostan kuinka tärkeää on, että mies hyväksyy tilanteensa.



Ehkä se yksin olo on lähtökohtaisesti paras vaihtoehto, koska etsimättä se paras monesti löytyy, ihan vahingossa.



Ja muistutan vielä, että kaikkein ihanin mies voi paljastua narsistiksi, joka osaa kyllä täydellisesti näytellä täydellistä ja lapsirakasta, siihen saakka, että on saanut sinut pauloihinsa.....

ovat saaneet toisen kuvan. Heidän ansiosta jaksoin jatkaa elämääni, vaikka menetin rakastamani ihmisen. En usko, että kukaan mies menee koskaan lasteni edelle, siis että rakastaisin häntä enemmän, mutta toivon, että jonain päivänä löydän miehen, jolle lapseni eivät ole este.

Narsistin uskon tunnistavani, siskoni nykyään ex-mies oli narsisti ja jo siskoni alkaessa seurustella hänen kanssaan ja kun tapasin hänet ensi kerran niin en vaan pitänyt hänestä, hänessä oli jotain, joka sai ns. karvani pystyyn, vaikutti liian täydelliseltä. Myöhemmin tuntemukseni osoittautui oikeaksi ja siskoni ex-mies oli todellakin narsisti.

ap

Täytyy kyllä ikäväkseni todeta, että hyvin harvassa ovat ne ikäisesi miehet, joita ainakaan minä kelpuuttaisin omalle tyttärelleni, jos hän olisi vastaavassa tilanteessa.

Toisaalta en suosittele mitään älyttömän vanhaakaan, mutta toivoisin, että pitäisit lapset etusijalla, ja mahdollisen miesystävän täytyy olla todella lapsirakas, eikä potea mitään lapsellista mustasukkaisuutta, sillä äitiinsä kiintyneet lapset, jotka eivät ole miehelle biologisia, ovat monesti hyvin paljon mustasukkaisuutta aiheuttavia olentoja.

Harvassa on ne miehet, jotka tajuavat, että lapset ensin, sitten on miehen vuoro.

Vaikka kuuroille korville tälläiset varoittelut yleensä menee, niin korostan kuinka tärkeää on, että mies hyväksyy tilanteensa.

Ehkä se yksin olo on lähtökohtaisesti paras vaihtoehto, koska etsimättä se paras monesti löytyy, ihan vahingossa.

Ja muistutan vielä, että kaikkein ihanin mies voi paljastua narsistiksi, joka osaa kyllä täydellisesti näytellä täydellistä ja lapsirakasta, siihen saakka, että on saanut sinut pauloihinsa.....

löytää parhaiten, kun lakkaa etsimästä

Minulla on kaksi lasta (kaksoset). Opiskelen tällä hetkellä ammattiin oppisopimuksella. Kaksosten isä kuoli raskauteni ollessa puolivälissä. Ulkonäössäni ei ole mitään vikaa ja monet ovat kyllä kiinnostuneita, mutta aina se kiinnostus lopahtaa viimeistään siinä vaiheessa kun kerron, että minulla on kaks lasta. Kaikki eivät ole tätä säikähtäneet, mutta he eivät sitten vaan ole olleet minun tyyppiäni eikä siksi juttu ole jatkunut. En kuitenkaan haluaisi mitään älyttömän vanhaa miestä, olen sitten mieluummin vaikka yksin, vaikka välillä sitä kaipaa paljonkin sitä toista rinnalle kulkemaan niin hyvinä kun vaikeampinakin aikoina.

Ikääsi et kertonut, mutta aika harvasta nuoresta miehestä on vakavampaan suhteeseen yh:n kanssa. Parhaiten löytää varmaan, kun ei etsi.

Etsimällä ei tosiaan tunnu löytyvän, nyt vähään aikaan ole kyllä jaksanutkaan etsiä kun aina saa pettyä.

ap

löytää parhaiten, kun lakkaa etsimästä

Olin siis yksinhuoltaja ollut jo monta vuotta. En etsinyt miestä, olin ihan onnellinen tilanteeseeni. Hän kuitenkin käveli elämääni ja jäi siihen. Nyttemmin ollaan jo naimisissakin. Vaikka on ikäeroa, niin on kahden aikuisen tasapainoinen suhde.

Mä olen menossa kesällä naimisiin. Kun alettiin seurustella, lapsi oli vajaa 2-vuotias ja itse olin 22, mies vuoden vanhempi.





Seurustelun alussa sillon kolme vuotta sitten pidettiin pieni tauko miehen tosissaan miettiessä, onko siitä heti isän saappaisiin. Se oli alusta asti kaikki tai ei mitään. Mulle tärkeintä on ollu se, että lapsi kuuluu pakettiin ja mies on samoilla linjoilla. Hän on meillä ihan yhtä lailla velvollinen ja omien sanojensa mukaan myös oikeutettu kasvattamaan mun lasta kuin minäkin. Ei oo helppo tehtävä miehellä, todella arvostan sitä että uskalsi rakastua muhun. Rankkaa on ollu kahdenkeskisen ajan puute. Ja ties kuinka monta kertaa kun illalla katseltiin leffaa, pausea piti painaa kun lapsi heräili tms. Ja lapsi oli aika mustasukkainen miehelle, koska oli tottunut olemaan mun kanssa kahdestaan. Monta kertaa mies on sanonut, että aika paljon tahtomista tää rakkaus vaatii. Ei ole ollut mitään vaaleanpunaista rakastumisen huumaa, vaan täyttä lapsiperheen arkea alusta alkaen. Aluksi olin jotenkin loukkaantunut siitä, että se ei ole muhun sillein hulluna rakastunut vaan rakastaa mua enemmänkin aivoilla. Nyt ajattelen, että ei ihan joka miehestä ole tahtomaan rakastaa naista jonka mukana tulee toisen miehen lapsi.



Mun mies on enemmän kuin olisin osannut pyytää. Hänelle isäpuolen rooli tulee luonnollisesti, vaikka tiedän hänen käyneen päänsä sisällä aiheesta paljon kamppailua.



Mutta hän automaattisesti leikkii, komentaa jne. Mahtavinta oli kun hän ekan kerran sanoi mulle, että mene hetkeksi lepäämään niin mä laitan noi tiskit ja leikin lapsen kanssa.



Olen kyllä tuttavien kanssa jutellessa oppinut, ettei aina ole näin. Toiset äidin uudet miehet kohtelevat lasta kuin ilmaa eivätkä juuri hoksaa auttaa kotihommissakaan naisen taakkaa keventääkseen. Istuvat sohvalla ruokaa odottelemassa, kun nainen kokkaa kiljuva lapsi lahkeessa roikkuen. Eli monenlaisia on miehiäkin.







Noh, kyllä munkin äiti sanoi lapsen synnyttyä, että "varaudu siihen, ettei kukaan ikinä huoli sua". Pitkään ajattelinkin, että mun kohtalo on olla loppuelämä yksin.



No, kyllähän se äiti itsekin sai itseään lähes 10 vuotta nuoremman miehen ollessaan alle 40-vuotias kolmen teinin yh.





Älä luovu toivosta. Miehiä on moneksi. Ja mäkin törmäsin omaani, kun en ollut edes haku päällä.