Psykoosi- millaiset tulevaisuudennäkymät?

ylilääkitsemistä kyllä tässä maassa löytyy...:(



Ei kenenkään intresseissä ole ylilääkitä ketään, kyllä sitä annosta ruvetaan pienentämään, kunhan ollaan turvallisemmilla vesillä.

[/quote]

Tuntuu, että lääkärit vaan "varmuuden vuoksi" määräävät enemmän lääkettä potilaalle,jonka ovat vilaukselta nähneet kerran tai pari... :(



ap

laitoksesta ulos pillerit kourassa,kyllä se siitä alkaa sujumaan.Kukaan ei välttämättä valvo sen jälkeen otetaanko niitä pillereitä vai ei.On se ihanaa,kun suomessa osataan nykypäivänä hoitaa nuo asiat mallikkaasti.No mitäs tästä seuraa?Pahimmassa tapauksessa kuolema tai uusi sairaalakierros.Todella järkevää.

mikä on koulutuksesi?



Sano sitten sille ystävällesi, että sinun mielestäsi kannattaa ainakin vähentää lääkitystä jollei lopettaa.



kanna sitten seuraukset myös.

Ihan vaan edelleenkin haluan kuulla vastaavan kokeneiden mielipiteitä, kun asia on itselleni uusi...



ap

mutta lääkkeiden määräykseen/vähentämiseen tarvitsee.



Menisitkö sanomaan syöpäpotilaalle, että on ihan yleistä määrätä liikaa sädehoitoa/sytostaatteja.



Jätetään ne ihan oikeasti heille, jotka ovat pitkän koulutuksen asiaan saaneet.

äitini kohdalta.Psykoosi,hoitojakso sairaalassa,lääkkeet ja eikun kotiin.En todellakaan tiedä ottiko hän ne lääkkeensä vai ei ja jos otti ni ainakii jossain vaiheessa lopetti ja se sitten kostautui.Oli miten oli aina 4-5 vuotta meni normaalisti ni sitten oltiin taas hoidossa.Eli kannattaa niitä lääkeitä syödä ja tosiaan alkuvaiheessa elämä varmaan on huuruista, mutta tarkoitus on myös jatkossa selvittää sitä lääkitystä uudelleen.Jokainen ihminen on erillainen eli lääkitystä joutuu ehkä muuttamaan vielä moneen kertaan tai annostusta.

kuin nuo nuppipuolen sairaudet.

Psykologia on varsin nuori ala, eikä ihmisen psyykkeestä kyllä paljoa tiedetä. solutason hoidot on eri asia kuin henkisen puolen hoitaminen, joka vaatisi paljon laajempaa perehtymistä ja herkempää otetta.

mutta lääkkeiden määräykseen/vähentämiseen tarvitsee.

Menisitkö sanomaan syöpäpotilaalle, että on ihan yleistä määrätä liikaa sädehoitoa/sytostaatteja.

Jätetään ne ihan oikeasti heille, jotka ovat pitkän koulutuksen asiaan saaneet.

varmaankin lääkkeitä tarvii lopun ikäänsä. Kun lääkitys on kohdallaan hän on ihan reipas ja entisensä, kaverillasi lääkityksen sopivaa määrää yritetään varmaan vielä saada kohdalleen ja siksi on niin koomassa.

Oireet voivat olla vielä aloitusoireita tai sitten olo on tuollainen ihan vain sen takia, että psykoosista ei ole pitkä aika. Hänen kannattaa kysyä lääkäriltä, koska voi vähentää/vaihtaa lääkettä.

En ole koskaan ollut osastohoidossa, mutta lääkityksen kyllä sain. Ekat kaks viikkoa olin ihan tööt ja ultrarauhallinen, ikään kuin pumpuliin kääritty. Auton rattiin ei ollu mitään asiaa ja ruuanlaittokin välillä vähän niin ja näin. Siitä se sitten alko tasaantumaan.



Oma lääkitykseni on yhdessä psykiatrin kanssa haettu pienimmälle mahdolliselle tasolle, josta sitten tarpeen mukaan nostan jos koen aiheelliseksi. Kun kuitenkin itse olen ennemmin hiukan väsy ja poissaoleva kuin repivän ahdistunu ja hermostunu. Ja kyllä mun vointia seurataan säännöllisesti ammattilaisen toimesta.



Itse olin 1,5v saikulla rauhottumassa ja pysähtymässä, opettelemassa tuntemaan omaa sairauttani ja sen hoitoa. Kun sen kanssa pärjää ja pystyy myöntämään ongelmansa ja tunnustamaan ja tuntemaan kun vointi menee huonommaksi ja osaa hoitaa oloaan, pystyi alkaa miettimään elämän jatkamista, kouluttautumista vähemmän hektiselle alalle. Itse koin tuona aikana oloni kyseenalaistavat ihmiset hankaliksi kun tiesin mitä mun pitää tehdä mutten jaksanut vängätä 'huolestuneiden läheisten' kanssa, joilla oli mielipide vaikkeivät tienneet asiasta oikeastaan mitään.

Psykoosista toipuminen on yksilöllistä. Jotkut eivät sairastu uudelleen, mutta joillekin puhkeaa skitsofrenia. Lääkäreillä on vankka kokemus psykiatrisista sairauksista ja he eivät todellakaan lääkitse ketään liikaa! Ehdottomasti lääkitystä pitää jatkaa pitkään ja joillekin se jää koko elämän ajaksi. Lääkkeitä on valtava määrä erilaisia ja joskus ei heti löydetä parasta lääkitystä ja sitten sitä vaihdetaan. Mutta aina pitää siis noudattaa lääkärien ja hoitajien ohjeita!!!!



Täältä av:lta ei varmasti saa parhaita ohjeita. En luottaisi myöskään liikaa muiden potilaiden ohjeisiin, he ovat kuitenkin psyykkiseti sairaita ja kaikilla sairaus on omansalainen.

On tosiaan mulle niin vieras aihe ja siksi vaikea suhtautua. Olisi kiva kuulla lisää kokemuksia!



50, millaista apua olisit ystäviltäsi alkuvaiheessa kaivannut?



ap

Psykoosidiagnoosin voi saada vaikka mitään psykoosia ei ikinä ole ollut.



Liikalääkitään ihmisiä. Kerran sairastaneista tehdään kroonisia potilaita.



Avohoito ei ole mitään hoitoa vaan pelkkää kontrollia pakkohoidon jatkeena.



Lääkärit tulee ja menee.

Luulisi olevan helpompi arvioida tilan muutosta, jos on koko ajan sama lääkäri..?



ap

en lääkityksen arviointia enkä lääkityksen minulle aiheuttaminen muutosten kritisointua kun kuitenkin tunsin tse oloni paremmaksi lääkittynä kuin lääkitsemättömänä. Osa tuttavista oli sitä mieltä etten koskaan mikään sairas ole ollutkaan ja lääkitys tulisi purkaa heti. Raskaita oli myös nämä jeesustelut 'mä en ois ikinä susta uskonu että sulla flippaa, aina olet ollu niin reipas ja ahkera'.



Eniten sitä kaipas tunnetta että on hyväksytty myös lääkittynä. Ettei tarvii joka kerta ku nähdään, kuunnella vartin jaakaamista siitä, kuinka se lääke on tehny susta ihan eri ihmisen, et ole yhtään oma itsesi. No, en kai kun on se totuttautuminen lääkkeeseen menossa. Nykyään eroa ei juuri huomaa ulospäin (siis lääkitty, ei lääkitty) mutta tunnen sen eron itsessäni. Lääkeannokseni tosin on pieni, pienin mahdollinen, jolla oireet pysyy poissa.



Ja ehdottomasti olen sitä mieltä, että pysyvä hoitokontakti on potilaan etu, ei tule mitään jos jatkuvasti lääkäri vaihtuu. Se on stressiä ja stressi pahentaa yleensä oireita.



50

Kiitos kovasti avustasi. Nyt osaan suhtautua varmasti paremmin.



ap

ihan täydessä psykoosissa ollut mutta psykoottinen kuitenkin, ja itse jätin lääkkeet ottamatta ekana vuonna kun luin netistä kaikista sivuvaikutuksista, ja enpä muistakaan tuosta vuodesta yhtään mitään, huonompaan kuntoon vain menin. Lääkityksellä tulin jollain lailla järkiini vaikka onnellinen en ole muista syistä, ilman lääkitystä saan itkukohtauksia enkä saa mitään tehtyä. Muakin ärsyttää suunnattomasti noi mistäään mitään tietämättömät lääkevastaiset hihhulit, jotka perustaa vastaisuutensa vain mielikuviin eikä kokemuksiin.