Miksi jotkut lapset on niin äänekkäitä? Kasvatuksesta kiinni?

Lasten kuuluu olla äänettömiä, hajuttomia ja mauttomia. Kiva lisä jos ovat vielä näkymättömiäkin.

ja maistua mansikalta. Huutaa ei tarvitse niin kauan kun seurueessa ei ole huonokuuloisia.

ja vanhemmat taitaa huutaa samalla tavalla.

Itse vetäisin tuollaista kakaraa ympäri korvia.

ja lapset suomalaisiin lapsiin verrattuna kovaäänisiä. Samoin me vanhemmat olemme kovaäänisiä useimpiin tavissuomalaisiin verrattuna, mutta en silti pitäisi meitä erityisen kovaäänisinä. Miehen kotimaassa me olemma hyvin hiljaista porukkaa emmekä esim. avoimesti riitele julkisissa tiloissa kuten siellä on tapana. Eli kaikki on suhteellista.

myös kinesteettisiä ja sitten n'äitä visuaalisia.

Auditiiviset oppijat oppivat parhaiten kuuntelemalla ja olen huomannut että he ovat näitä joita häiritsee eniten muiden puhe ja muu taustamelu. heitä on noin kolmasosa kansasta joten koskaan ei tule olemaan tilannetta jossa kinesteetiset ja auditiiviset tulisivat hyvin toimeen.

meillä ainakin usein se tilanne, että kaksi nuorempaa pitää jotain mölinää, rämpyttävät leluja, ajavat potkuautoilla ympäri kämppää jne., kun esikoinen yrittää keskustella vaikka isän kanssa. Että tällaista se on lapsiperheen elämä, tiesitkös? :D

Meillä on hyvin keskustelevainen ja väitteleväinen perhe, kuten myös lapsuudenkodissani. Jotta saa äänensä kuuluville edes normaalissa päivälliskeskustelussa, on puhuttava aika kovaa...

EIkös keskustelemiseen kuulu se, että välillä kuunnellaan toisia?

meillä on neljä lasta eikä elämämme todellakkaan ole tuollaista. Olisikohan kuitenkin kasvatuskysymys. Ihan tavallinen lapsiperhe mekin

syyksi paljastui krooninene, kuumetoon ja märkä korvatulehdus. Sai putket mutta nekin meni tukkeeseen.



Oma lapsi laulaa jatkuvasta tai rallattelee leikeissään. Volyymiä ei ole paljon, mutta välillä iltaisin tekee itselleni tiukkaa kuunnella sitä jatkuvaa hälyä. en kuitenkaan kummemmin puutu, kun lapsi ei tee mitään väärää, toki saa laulaa tai rekka saa peruuttaessa pitää piip piip ääntä.

Eli perheenjäsenemme ovat saaneet synnyinlahjakseen kantavat ja kirkkaat äänet :) En itsekään aina huomaa kailottavani isoon ääneen esim. puhelimessa tai vähänkään kiihtyneenä. Ja lapset ovat samanlaisia.



Myös meillä kaksikulttuurinen perhe (olikohan 24 joka myös kirjoitti) mutta meidän perheessä taitaa silti mies jäädä äänentuottamisessa alakynteen ;)

Tai kaksikielisyys-.

Niin minullakin. Lienee perinnöllistä.

ja kärsimme siitä mieheni kanssa molemmat. Välillä tuntuu, että pää halkeaa tosta huudosta. Mutta meidän keskimmäinen esimerkiksi ei edes osaa puhua normaalilla äänensävyllä. Huomauttelemme hänelle vähän väliä siitä kun hän huutaa vaikka keskustelukumppani onkin ihan vieressä. Pienin taas on kova itkemään ja parkumaan ja tekeekin sitä kovin kovaäänisesti. Isoinkin joutuu siis korottamaan ääntään, että saa äänensä tässä metelissä kuulumaan.



Me emme edes mieheni kanssa voi puhua mistään päivällä lasten hereillä oloaikana kun emme kuule toistemme puhetta. Jutella voimme sitten illalla kun lapset nukkuu. Tämä on raskasta ja vaikka huomautamme lapsille huutamisesta vähän väliä, niin ei siitä mitään apua tunnu olevan. Olen jopa miettinyt, että onkohan pojilla huono kuuloa? Välillä kun sanon heille jotain, niin he kysyvät useaan otteeseen "mitä?" Vai ovatko he huutaneet niin paljon, että korvissa soi heilläkin?

ja kärsimme siitä mieheni kanssa molemmat. Välillä tuntuu, että pää halkeaa tosta huudosta. Mutta meidän keskimmäinen esimerkiksi ei edes osaa puhua normaalilla äänensävyllä. Huomauttelemme hänelle vähän väliä siitä kun hän huutaa vaikka keskustelukumppani onkin ihan vieressä. Pienin taas on kova itkemään ja parkumaan ja tekeekin sitä kovin kovaäänisesti. Isoinkin joutuu siis korottamaan ääntään, että saa äänensä tässä metelissä kuulumaan.

Me emme edes mieheni kanssa voi puhua mistään päivällä lasten hereillä oloaikana kun emme kuule toistemme puhetta. Jutella voimme sitten illalla kun lapset nukkuu. Tämä on raskasta ja vaikka huomautamme lapsille huutamisesta vähän väliä, niin ei siitä mitään apua tunnu olevan. Olen jopa miettinyt, että onkohan pojilla huono kuuloa? Välillä kun sanon heille jotain, niin he kysyvät useaan otteeseen "mitä?" Vai ovatko he huutaneet niin paljon, että korvissa soi heilläkin?

KOlme poikaa, ja kauhea meteli.

Meteliä syntyy leikeistä, riidoista, innostuksesta yms.

Me ollaan myös melko puheliaista muutenki.

En ihan ymmärrä millaisesta metelistä tämä keskustelu on saanut alkunsa, mutta tottahan se on että lapsista lähtee ääntä, varsinkin jos niintä on enemmän kuin yksi.

Haudassa on sitten hiljaista.

Lapsista vanhin itki vauvana synnärillä niin lujaa, että kun olin vienyt hänet suihkun ajaksi kansliaan niin se huuto kuului sieltä käytävää pitkin ja ovien läpi suihkuun saakka :-/ Kantava ääni kaikilla kolmella ja kaikesta päätellen hyvät keuhkot.



Lisäksi isällä, jonka kotimaa on Espanja, on tapana puhua paljon lujempaa kuin meillä suomalaisilla yleensä. Kai lapset ovat osittain oppineet puhetavan. Minäkään en ole ihan hiljaisimmasta päästä ;-)

Hiljaako niiden lasten tarttee olla?

Hajuttomia, mauttomia ja värittömiä? kaappiin kätkettäviä häpeäpilkkuja?



Lapset ovat eläväisiä. Täynnä virtaa ja elämää. Kyllä meillä perus melua saa lapset pitää.

Mutta totta kai opetetaan että kun ollaan ihan lähellä niin voidaan puhua keskustelu äänellä eikä tarvitse huutaa. Ja että joskus on otettava ympäristö huomioon eikä aina voi meluta.



Mutta yleisesti lasten leikin perus nauru, kiljahdukset jne. kaikki on täysin ok. Sellaiseen yleiseen rääkymiseen ja karjumiseen puutun sanomalla ettei sellaista jaksa toiset ympärillä kuunnella ja se on lopetettava. Ja jos suuttuu niin onhan niitä höyryjä huudettava joskus...

Varsinkin jos innostutaan jostain.. =) Ja myös helposti, kun kinastellaan.



Mut sitte tuolla meidän pienellä tytöllä on toinen korva kuuro, joten hän puhuu monesti ihan muuten vaankin huutamalla. Ei varmasti osaa vielä yhtään hahmottaa, kuinka kovalla äänellä oikein puhuu.

Paha vaatia lapsilta hiljaista puhetta, kun äiti, mummi ja täti kiekuvat asiansa kovaa ja korkealta...



Minulla tosin on myös lievä kuulovamma, joka varmaankin vaikuttaa myös puheääneeni. Mutta kyllä meidän koko suku tosiaan on kovaäänistä ilman mitään kuulovammoja.



Minulle on ihan yksi lysti, millä volyymilla puhutaan, kunhan puhutaan nätisti ja kohteliaasti (useimmiten ainakin).

Minä rakastan lapsia joista lähtee vähän ääntäkin. Yhtään äänetöntä, hajutonta ja mautonta lasta en haluaisi.



Meillä esikoinen puhui pienenä niin hiljaa etten meinannut kuulla. Kehoitin monesti että puhu kovempaa, nyt vanhempana osaa kyllä:)

Meillä kolmesta lapsesta keskimmäisellä ihan helkkarin kova ääni. En sit tiiä miten se on kasvatettu semmoseksi.

Kaikki ovat kotihoidossa.

Keskimmäinen kolmesta tytöstä on meillä kovaäänisin. Oli silloin kun oli vielä kotihoidossa (nelivuotiaaksi) ja on edelleen, kun käy päiväkodissa. On myös temperamentiltaan kiihkein.

ja pidetään siitä, ettei ole hirveää älämölöä. Kolme lapsista puhuu normaaleilla desibeleillä, ei ongelmia. Yksi lapsista, nro 2 on huutaja - puhuu helposti kovemmalla äänellä, varsinkin innostuessaan ja hermostuessaan oikeasti huutaa. Oli jo ihan vauvana kovaäänisin, ei huutanut eniten vauvoista, mutta kovimmalla äänellä kyllä.



On sillä persoonallakin jotain merkitystä.

joskin tietysti siinäkin on sitten kasvatuksella sijaa. Jos temperamenttisen ja kovaäänisen lapsen antaa aina kailottaa kuin sisävesihinaaja, tuskin se lapsi koskaan oppiikaan äänenkäyttöään hillitsemään. Toiset lapset taas eivät koskaan ole kovin äänekkäitä, ja ovat muutenkin rauhallisia luonteeltaan.



Meillä ainakin esikoinen on temperamentiltaan aika raisu tapaus, ja ääni on samaa kaliiberia muun luonteen kanssa. Etenkin väsyneenä tämä piirre vielä korostuu, eli kun hän ei juuri jaksa muutenkaan mihinkään enää kovin pitkään keskittyä, myös äänen hallinta alkaa lipsua. Kyllä häntä saa päivittäin kehottaa kääntämään ääninappia pienemmälle, mutta nyt melkein viisivuotiaana tyttö on alkanut jo välillä huomata itsekin, että "ai, mä taas huudan aika lujaa, voisin kai kääntää ääntä pienemmälle". Pikkuveli 1v on sellainen aika tyypillinen vauva, joka mölisee ajoittain aika lujaa, mutta vähän siskoaan rauhallisemmalta hän vaikuttaa. Eiköhän häntäkin jouduta vielä muistuttamaan äänen pienemmälle laittamisesta.

Saa olla onnellinen, kun oma lapsi ei ole kovaääninen. Lapseni kaveri on ja kyllä siihen väsyy hetkessä.

Monet lapset puhuu kovalla äänellä, kun ne innostuu.