Poikani tulevaisuus näyttää synkältä

Autoalallekkin pitää olla jotain 7.3

onko hän ongelmanuori jota ei mikään kiinnosta vai jotenkin jälkeenjäänyt? Jälkimmäisille kai jonkun sortin tuettuja koulutuksia on tarjolla. Jos taas edellä mainittu niin sitten potku persiille.

onko hänellä oppimisvaikeuksia, keskittymisvaikeuksia tms?



eikö vain opiskelu kiinnosta?



hiukan huolestuisin onko hänellä kaikki hyvin. esimerkiksi masennus voisi näyttäytyä tuolla tavoin, ja se on todella yleistä nykyään nuorten miesten keskuudessa.



voisiko psykologi tai terapeutti auttaa poikaasi saamaan elämästä otetta ja löytämään itsensä ja sen mitä haluaisi elämältä.

siinä on hyvä alku. kaveripiiriä kannattaisi vaihtaa jos sillä on huonoja vaikutteita.

Oma veljeni on vähän samanlaista sorttia. On nykyään 24-vuotias ja asuu edelleen isäni luona. Ei opiskele, eikä tee töitä, vaan istuu päivät pitkän koneensa ääressä tai on kavereiden luona.



En tiedä veljeni peruskoulun keskiarvoa, mutta koulu ei koskaan ole maistunut. Kovat on ammattitoiveet ja mitään hommaa johon ei tarvitsi paljoa kouluja käydä, ei halua tehdä. Mutta ammattikouluja on kahta eriä kokeiltu, toisesta sai ylimääräisen vuoden kanssa (sekä isän painostuksen) paperit ulos. Iltalukiota on ainakin kerran kokeillut ja viimeisenä ammattikorkeakoulua, joka alkoi ihan hyvin, mutta motivaatio katosi parissa kuukaudessa eikä koulusta enää sen jälkeen mitään tullut. Siitä asti on nyt lojunut kotona.



Meillä on ehkä vähän eri tausta, sillä veljelläni on todettu ADD, mutten ihan usko tuohon diagnoosiin. Tosin jotankin ongelmia hänellä on pääkopan kanssa. Ehkä asioihin vaikutti myös se, että äitimme kuoli veljeni ollessa 14-vuotias, sitä ennen hän sairasti useita vuosia.



Toivottavasti saat vähän ryhtiä poikaasi. Äläkä tee liikaa asioita hänen puolestaan, ettei vallan passivoidu. Istukaa alas ja pohtikaa yhdessä mitä poikasi aikoo nyt tehdä ja laatikaa suunnitelma. Rupea vaikka perimään pientä ylläpitomaksua jos meinaa nurkkiisi jäädä. Tällöin hänen tulisi hommata itsellensä edes joku työ, jotta voi ylläpidon korvata. Mutta varo työntämästä häntä pois, ettei lähde väärille raiteille. Pidä koti hälle aina turvallisena paikkana palata.



Olen kyllä surkea neuvomaan. :I

Suomessa? Se voisi vahan poikaa miehistaa jos ei kerran mitaan halua opiskella tai tehda. Siella sanotaan mita seuraavaksi tehdaan.

Ei armeijassakaan velttoilijoita välttämättä siedetä. Sieltä lähetetään kotiin pariksi vuodeksi kasvamaan.

Tarvittaessa uudestaan kerran, pari kunnes 30v lähestyy...

Miten ap olet voinut päästää poikasi siihen tilanteeseen, että keskiarvo on 5.4? Eikö alkaneet hälytyskellot soida aikaisemmin? Ja minkä ihmeen takia kaavailet lasta yheiskunnan (mm. minun veronmaksajana elätettäväksi)? Miksi et puutu tilanteeseen kun vielä voit? Lapsihan on vielä alaikäinen.



Meillä alkaa hälytyskellot päristä, kun numerot menevät alle 8. 8 tulee jo sillä, että tunnilla seuraa, ei tarvitse olla hikari.



Olet tehnyt lapsellesi aikamoisen karhunpalveluksen, kun et ole puuttunut koulunkäyntiin. Käy pyytämässä pojalta anteeksi ja lupaa parantaa tapasi. Voihan niitä numeroita kai korottaa. Hankit lisäopetusta ja laitat lapsen korottamaan numeroita niin, että seuraavassa yhteishaussa pääsee mieleiseensä opinahjoon.



Käykää vähän yhdessä katselemassa spurguja ja viinakämppiä ja kysy, että tätäkö hän elämältään haluaa? Vai haluaisiko vähän ihmisarvoisempaa ja kunnianhimoisempaa tyyliä.

kauhalla jaettu..

Varaa aika sossuun ja työkkäriin sinulle ja pojalle, sieltä neuvovat eteenpäin..



En tiedä taustaasi ap, mutta kirjoituksestasi päätellen ei ole omena kauas pudonnut..

ja nyt huoli josko jää omaksi elätiksi loppuelämäkseen.



Nuo oireet on taatusti ollut näkyvillä useamman vuoden ajan, ongelma ei ole syntynyt ysillä.



Olisiko kannattanut tukea lasta jo alakouluikäisenä ja myöhemminkin. Lapsi pitää ohjata kasvatuksella jo ihan pienenä ottamaan vastuuta. Annetaan pieniä tehtäviä joita pitää hoitaa, ensimmäinen duuni on lelujensa kerääminen kolmen neljän ikäisenä ja siitä se lähtee.

poikaa viettämään jotain "sapattivuotta" kymppiluokan jälkeen! Näin tulkitsin avauksen kohdan "muttei toistaiseksi aio tehdä mitään". Töihin, työkkärin kursseille, opiskelemaan, ihan minne vaan, mutta EI kotiin velttoilemaan. Se voi sitten vuoden päästä olla kahta vaikeampaa pojan saada itsensä liikkeelle.

Ylläpitomaksu, jota joku ehdotti, on ihan hyvä idea.

Auta poikaa löytämään oikeat paikat (työkkäri, sossu jne), mutta älä ainakaan aluksi mene hänen kanssaan. Anna pojan mennä itse, voi saada siitä jotain onnistumisen kokemuksiakin kun tarttuu toimeen. Mene mukaan vasta, jos ei saa itselleen omin päin mitään järkättyä.

Myöhäistä nyt on itkeä tuota keski-arvoa, mutta onko lukihäiriöt yms tutkittu?

eikun ajamaa korttia ja sen jälkee kuski ajokoulutukseen vaan, siis jos asutte pk.seudulla.

eikun ajamaa korttia ja sen jälkee kuski ajokoulutukseen vaan, siis jos asutte pk.seudulla.

Tämä on kelpo idea, eli poikasi voisi hyvinkin kiinnostua, taksi, bussi tai jakeluauto kuljettajan hommista. Saa hieman rahaa, saa ajella autolla...

Jos alat millään tavalla rahoittamaan pojan joutilas elämää suoraa tai välillisesti (ilmainen asuminen). Niin pojalla ei ole mitään kannustitnta muuttua.

Mut saattaa olla aika vaikeaa, jos vuosikaudet on tehty pojan suhteen helppoja päätöksiä, muttei juurikaan oikeita. Nyt, kun pitäisi alkaa tekemään oikeita päätöksiä, ne voi olla vaikeita.

perheen vanhemmat heräsivät todellisuuteen?

Itselläni ei ole vieläkään mitään ammattitutkintoa ja aina olen töitä tehnyt ja palkallani kolme lasta elättänyt.

Peruskoulu meni ihan persiilleen ja sen jälkeen lorvin vuoden ja menin töihin. Hanttihommia tosin, mutta työmoraali kasvoi huikeasti. Sitten tein kolme lasta 8 vuoden aikana ja sen jälkeen vasta aloin miettiä koulutusta. Ja nyt opiskelen ja tiedän että minustakin tulee vielä jotain. :)

Jälkeenpäin olen miettinyt että nuorenpana olin tietämättäni masentunut ja tulevaisuus ei kiinnostanut, siksi en satsannut siihen. Ei kai teidän pojalla ole samaa ongelmaa?

Tsemppiä pojalle ja teille koko perheelle, kyllä se iloksi vielä muuttuu. :)

Aika toivottomalta näyttää. Eikä se mistään hallituksesta johdu jos lapsen koullunkäyntiin ei kotoa panosteta.

Aika ihme saa tapahtua jos poikasi joskus kunnon elämään kiinni pääsee.

Toivotaan tätä ihmettä, mutta se vaatii totaalista asennemuutosta myös pojassasi. Itse et siihen enää juuri tässä vaiheessa voi vaikuttaa, olet auttamattoman myöhässä.

TULI SUOMESSA renkipojastakin PRESIDENTTI. Amerikassa jopa huonoosta näytteliästä. MUUTEN SE MEIDÄN PRESSA OLI AINOO KANSAN HYVINVOINTIA AJATELEVA (teollisuuttakin ajatteli)PRESSA:Niin kauan kun on elämää on toivoo,ja jos joku mulle tulee sanoon nokatusten että jollain alle 20 sellä ei oo toivoo,niin silloin voi olla käsin puhumisen aika, ja ihminen saa katsoa peiliin, tolla asenteella sä et pääse itse eläke ikään asti Ter:iso isä 64

Taas on kasvatettu yksi surkimus lisää yhteiskunnan elätettäväksi.

Oma veljeni on vähän samanlaista sorttia. On nykyään 24-vuotias ja asuu edelleen isäni luona. Ei opiskele, eikä tee töitä, vaan istuu päivät pitkän koneensa ääressä tai on kavereiden luona.

En tiedä veljeni peruskoulun keskiarvoa, mutta koulu ei koskaan ole maistunut. Kovat on ammattitoiveet ja mitään hommaa johon ei tarvitsi paljoa kouluja käydä, ei halua tehdä. Mutta ammattikouluja on kahta eriä kokeiltu, toisesta sai ylimääräisen vuoden kanssa (sekä isän painostuksen) paperit ulos. Iltalukiota on ainakin kerran kokeillut ja viimeisenä ammattikorkeakoulua, joka alkoi ihan hyvin, mutta motivaatio katosi parissa kuukaudessa eikä koulusta enää sen jälkeen mitään tullut. Siitä asti on nyt lojunut kotona.

Meillä on ehkä vähän eri tausta, sillä veljelläni on todettu ADD, mutten ihan usko tuohon diagnoosiin. Tosin jotankin ongelmia hänellä on pääkopan kanssa. Ehkä asioihin vaikutti myös se, että äitimme kuoli veljeni ollessa 14-vuotias, sitä ennen hän sairasti useita vuosia.

Toivottavasti saat vähän ryhtiä poikaasi. Äläkä tee liikaa asioita hänen puolestaan, ettei vallan passivoidu. Istukaa alas ja pohtikaa yhdessä mitä poikasi aikoo nyt tehdä ja laatikaa suunnitelma. Rupea vaikka perimään pientä ylläpitomaksua jos meinaa nurkkiisi jäädä. Tällöin hänen tulisi hommata itsellensä edes joku työ, jotta voi ylläpidon korvata. Mutta varo työntämästä häntä pois, ettei lähde väärille raiteille. Pidä koti hälle aina turvallisena paikkana palata.

Olen kyllä surkea neuvomaan. :I

Oma veljeni on samanikäinen ja samassa tilanteessa. Asuu äidin kanssa lapsuudenkodissani. Lukio on kesken: siirtyi lukion toiselta luokalta lintsaamisen takia aikuislukioon, jossa 2 kurssia suorittamatta!! Ylioppilaskirjoituksetkin on jo tehnyt kelpo arvosanoin, mutta paperit roikkuu viidettä vuotta kun pari kurssia on kesken! Ei saa mitään tukea mistään, kun kerran on kirjoilla aikuislukiossa.

Olen niin kovasti huolissani tilanteesta, että jos erehdyn iltayöstä muistelemaan koko tilannetta niin uni ei tule koko yönä ahdistuksen takia. Veljeni käy psykologilla harvakseltaan, muuten on kai koneella. Kavereitakaan ei ole yhtään. Isä kuoli muutama vuosi sitten, ja se on varmasti sekoittanut veljeni lopullisesti. Masentunut hän on ollut jollain tasolla pienestä pojasta asti. Paniikkihäiriöt ja sosiaalisten tilanteiden pelko vielä tuohon päälle, niin aika pahalta näyttää...

Harmittaa, ettei äitini saa otetta tilanteeseen eikä keksi mitään toteuttamiskelpoista ratkaisua, että veljeni saisi elämästä edes hieman kiinni.

Pelottaa. Ahdistaa. Itkettää.

Täällä myös samankaltainen tarina. Masentunut 23-vuotias veli, lukio joten kuten neljässä vuodessa suoritettu, sen jälkeen ei juuri mitään. Ja myös meillä on pitkään sairastanu äiti, jonka sairauden veljeni selkeästi jotenkin ottaa omaksi syykseen.

Suurin ongelma on se, ettei maalla tietynlaiseen miehenä olemiseen kasvanut veljeni usko millään, että puhumisella voisi saada apua. Hän on siis todella masentunut, muttei häntä voi palkottaa apua hakemaan ennen kuin tilanne menee pakkohoitolähetteen puolelle.

Ja tänähän ei välttämättä mitenkään liity ap:n tilanteeseen. Mutta haluaisin kuitenkin muistuttaa tästäkin mahdollisuudesta, siis siitä, että poika kaipaa apua eikä kovistelua. Mitä nuorempi sitä helpompi on auttaa. Tee siis parhaasi ettei tilanne pitkity. Meillä kaikilla sisaruksilla on ollut suuria ongelmia, ja niihin olisi pitönyt puuttua paaaljon aiemmin.

perheen vanhemmat heräsivät todellisuuteen?

että edes nyt!

Potkitaan poikaa ja perhettä oikein kunnolla päähän ja haukutaan luuseriksi yms.

Me emme tiedä koulumenestyksen syitä, joten ei tuomita heitä, vaan kannustetaan ja annetaan vinkkejä mitä voisivat tehdä tilanteelle nyt. Positiivisuus ja kannustaminen on varmaan nykyään jo rikollista.

En ole AP ja en edes sukua tai mistä tiedän tuota sukulaisuutta. :)

Ongelma ei niinkään ole varsinaisesti numerot vaan se, että noin huono todistus peruskoulusta kielii täydellisestä kyvyttömyydestä keskittyä asioihin ja alkeellisesta työmoraalin puutteesta. Ja mikä on se työ, jota pystyy tekemään keskittymättä ja ilman työmoraalia?



Muistan itse kouluajoilta näistä huonoista pojist kaksi kastia: toiset oli vaan totaallisia luusereita ja sitä ovat edelleen. Toisilla taas koulu ei syystä tai toisesta napannut, mutta jotain perusryhtiä oli kuitenkin toiminnassa. Nämä jälkimmäiset ovat pärjänneet elämässä ihan ok. Yksikin osti rekan ja ajaa sitä ympäripyöreitä päiviä... ja tienaa kuusinumeroisen summan vuodessa.

nuori? Neuvoista kiitollinen, omat patistelut eivät enää riitä..