Onko Jumala auttanut Sinua?

Asioita on lukemattomia, mutta voisin mainita sen kun sairastuin masennukseen ja huusin apua siihen, ihan vaan autoa ajaessa kun oli niin paha olla... niin seuraavalla viikolla järjestyi ammattiapua ja asiat lähti menemään paremmin. Niin ja asuntoasiat on järjestyneet juuri kaipaamallamme tavalla, vaikka matkalla oli paljon vaikeuksia. Nämä nyt ei ole mitään "yliluonnollisia ihmeitä" mutta kuitenkin minulle mahdottomilta tuntuneita tilanteita joissa olen saanut kokea että joku toinen kantoi minua.

Ehkä onkin. Enää en vaan tiedä, onko Jumalaa olemassa. Kaikki ne asiat on voineet tapahtua periaatteessa ilmankin.

Elämässäni oli raskas vaihe, kun lapseni sairasti pahasti pari vuotta ja vuorokaudet ympäri elämä pyöri sairauden ympärillä. Minua auttoi kestämään, se että toiselle lapselleni sattui tänä aikana ihme. Ihme, mitä ei voi selittää luonnontieteellisin keinoin. Tämä on meidän perheen juttu, mutta ilman tätä ihmettä en olisi jaksanut niitä kahta kamalaa vuotta. Lisäksi olen kokenut jälkeenpäin, että tämä kokemus on muuttanut ja kasvattanut minua ihmisenä, parempaan suuntaan.

Jumala ei ole auttanut mua. Mitä enemmän mun puolesta rukoillaan ja on rukoiltu, sitä huonommin mulla menee.

kovin ahkera kirkossa kävijä, enkä rukoileva enkä edes kovin kauhean uskonnollinenkaan. Ihmettelen aina miten silti olen saanut aina apua! Ja on muuten totta. En tässä nyt viitsi kertoa kaikkea mutta aika uskomattomissa asioissa on apua tullut.

Ei jumalaa vaan kerta kaikkiaan ole, ja jos on, niin ketä moinen sadisti kiinnostaa.

esimerkki: Pyysin rukousta seurustelusuhteeni puolesta ja heti alkoi mennä tosi huonosti. Koko tunneilmapiiri muuttui suhteessamme ja alkoi vaan mieletön skitsoilu.



Joskus olen ollut ihan itsemurhan partaalla ja huutanut jumalaa avuksi. Eikä se ole vastannut tai auttanut mitään.



Jumalaa ei ole.



Terv 6

jolta vastauksen heti, niin kuin saa purkka-automaatista pallopurkan, rahat sisään laittamalla.

Raamatussa on luvattu, Jeesus on hlökohtaisesti luvannut kuulla jokaisen pyynnön, jokaisen rukouksen joka HÄNEN NIMESSÄÄN Isälle Jumalalle osoitetaan. Ja tämä tarkoittaa sitä, että usko sydämessäsi Jeesukseen ja anna hänen olla elämäsi Herra, niin huomaat että elämässäsi tapahtuu ihmeellisiä asioita.



En tiedä, mikä elämäntilanteesi on, enkä tiedä historiaasi, mutta tällä hetkellä sydämestäni nousee rukous sinun puolestasi, joka olet aivan loppu ja epätoivoinen. Jumala KUULEEE nyt, hän näkee sinut ja haluaa kutsua sinut luoksesi. Hän on sinut luonut, ja jo äitisi kohdussa ollessasi, Hän on nähnyt elämäsi matkan. Pyydän, Isä Jeesuksen nimessä, että sinä ilmestyt tälle kirjoittajalle,ja kaikille niille jotka kamppailevat erilaisten elämäntilanteiden kanssa. Sinä olet luvannut olla meidän kanssamme, joka päivä, Herra, kiitos että kuulet minua, ja lähetät apusi näille ihmisille. Aamen.Kiitos Jeesus.



Rukousvastaukset tulevat silloin, kun niiden aika on. Me emme ymmärrä Jumalan suuruutta, emmekä voi ikinä maanpäällä käsittää, miksi jotkut asiat tapahtuvat, mutta voit varmasti luottaa siihen, että Jumala tietää, mikä sinulle on parasta. Voit olla vasta alussa, Hänen käsittelyssänsä, ehkä Hän vain odottaa että avaat sydämesi Hänelle ja pyydät Häntä ottamaan ohjat sinun elämääsi?

Näin minulle kävi. Kävin läpi sellaisen elämänkoulun, tuskan, menetyksen, vuosien kivun ja itkun, ja tänään olen tässä. Kiitollisena, elossa, satojen kiitoksen aiheiden kanssa..Jumala todella voi, mutta hänen aikatauluansa me emme voi tietää!

Toivoi ääneen uskovaa puolisoa. Muutamaa kuukautta myöhemmin sain uuden työpaikan ja muutin toiselle paikkakunnalle. Ja täällä sitten noin vuotta myöhemmin tapasin uskovan aviomieheni ja lasteni isän.

täysin yllättävissä tilanteissa, ihan vieraat ihmiset ovat liittyneet asioihin, joissa ollut vaikeuksia, ovat tulleet puhumaan juuri siitä asiasta ja tuoneet lohtua ja apua, vaikka eivät ole edes tunteneet minua. Olen parantunut vaikeasta sairaudesta, elämässä ollut myös vastoinkäymisiä, joiden tarkoituksen on vasta myöhemmin tajunnut, siinä hetkessä tuntunut tosi katkeralta. Suuri varmuus ja luottamus siihen, että Taivaan Isä on olemassa pitää huolta ja kantaa, vaikka itsestä ei todellakaan aina siltä tunnukaan.

Mutta ei todellakaan niin, että olisin saanut aina, mitä olen halunnut. Enää en pyydäkään ylhäältä kuin mielenrauhaa. Häneen turvautuessani olen usein saanut kokea sen, että ei tarvitse turhaan huolehtia vaan asioilla on tapana järjestyä. Joskus tietenkin sillä tavalla, että vasta paljon myöhemmin olen ymmärtänyt näin olleen parasta.



Paljon on ollut murheita matkan varrella: lapsen vammaisuus, oma vaikea krooninen sairaus, avioero, yksin eläminen lasten kanssa jne. Mutta paljon olen saanut hyvääkin.



Seuraava kirjoitus on usein mielessäni, kun tuntuu vaikealta:





Näin yöllä unessa näyn sellaisen,

että Jeesuksen kanssa rannalla astelen.

Luoja näytti hiekassa kuvina sen,

millainen elo oli ollut tään ihmisen.

Koko eloni kaari oli piirretty hiekkaan,

sen siitä lukea sain, ja silloin huomasin,

kuinka hiekassa astui kahdet jäljet rinnakkain.

Toiset jäljet olivat omani,

heti toisia tuntenut en,

mutta silloin ääni taivaasta kuiskas,

ne jäljet on Jeesuksen.





Koko eloni hiekassa nähdä sain,

yksi asia silti mua vaivasi vain,

yhdet jäljet näkyivät kohdissa niissä,

missä elämän myrskyt painoi ja missä

elämän raskaat aatokset mun sieluani kaivoi.

Katsoin ylös pilvihin ja kysyin Luojaltain,

miksi häipyivät välillä jälkeni mun ja hiekassa

näkyi vain jälkesi sun?





Minä lupasin kerran Luojallein, että kuljen Hänen

rinnalla ain, miksi kuitenkin rannan hiekassa

niin usein jäljet on yhdet vain?





Tähän Jeesukselta kuitenkin heti vastauksen sain:

"Rakas lapsonen, rakkaus sielussain soi,

sua koskaan yksin jättää en voi!

Yhdet jäljet hiekassa kertovat siitä,

että ihmisen voimat eivät aina riitä, ja siks kantaa

sua käsilläin sain, jolloin hiekkaan jäi yhdet jäljet vain."





- tuntematon

Siksi en usko että jumalaa on olemassa.



Teini-ikäisenä vielä uskoin jumalaan ja rukoilin apua. Siitä huolimatta asiat menivät aina vain pahempaan suuntaan. Nyt kolmekymppisenä olen lähestulkoon varma, että jumalaa ei ole.



En edes pyytänyt kuuta taivaalta, pyysin vain ja ainoastaan tunnetta itselleni, varmuutta siitä että jumala on olemassa, että jaksan eteenpäin. Että tiedän että on olemassa joku johon turvautua. Yksin silti rämmin pimeässä eteenpäin kaikki ne vuodet.



Kylläpä tuota selviää ilman uskoa jumalaan.

Baaarf, ei voi mitään.

On idealistinen. Voi kumpa se olisikin noin! Mutta en voi ajatella noin. Minua ei ole kannettu yli vaikeuksien koskaan.





13

Eipä muakaan ole kyllä koskaan vaikeuksissa kannettu. Pohjalla olen käynyt ja itse olen tuskallisesti ja vaivoin sieltä taas ylös taivaltanut.



Tosin eihän sitä koskaan tiedä. Olen lähinnä agnostikko. En tiedä mitä uskon ja kyseenalaistan. Voin kuitenkin sanoa että alamäkeni ja vaikeuteni ovat näyttäneet minulle että minulla on niin suuri onni, rakastava perhe (vanhemmat, sisko, suku), jota en ehkä osaisi arvostaa ilman koettelemuksiani. Enkä ehkä myöskään osaisi niin arvostaa tätä onnea joka on minut kohdannut vaikeuksieni jälkeen, "oma perheeni", eli mies ja lapsi/lapset.



Ehkä siellä on joku joka auttaa ja kuuntelee. Tietää mikä on parasta vaikka se menisi vaikeimman kautta. Tai sitten ei. Ehkä kaikki on vain sattumaa että kaikki on mennyt minulla loppjen lopuksi niin onnellisesti kuin on. Toisilla nimittäin ei mene, vaikka he ansaitsisivat sen enemmän kuin minä.

Auttoi minut eroamaan kirkosta, liittymään vapaa-ajattelijoihin ja vastustamaan entistä pontevammin kaikkia taikauskoon liittyviä humpuukiliikkeitä.



Jumala-käsite auttoi minut ymmärtämään, että aikuisella ihmisellä on kiihkeä tarve ylläpitää rakenteita, jotka muistuttavat lapsen ja aikuisen välistä riippuvuus -kaikkivoipaisuus-suhdetta, on vanhemman Isää huudetaan vielä aikuisenakin apuun, kun itsenäistyminen ja vastuun ottaminen omasta elämästä on jäänyt vaillinaiseksi. Turvautuminen jumal-olentoihin muistuttaa ihmistä tästä alkuperäisestä symbioottisesta suhteesta, johon kaivattaisiin takaisin.



Ja tämä ketju jatkuu: Omien vanhempien malli turvautua jumalharhaan siirtyy lapselle, jolloin itsenäistyymiseen ja kyseenalaistamiseen jää väistämättä aina jumalan mentävä aukko. Kaiken voi aina selittää saduilla.



Se, että toinen riippuvuus korvataa toisella riippuvuudella, ei ole mitenkään kummallista. Mekanismi ei muutu.

ja monta kertaa. Tarttee vaan muistaa, että ne rukousvastaukset menee vähän niin kuin liikennevaloissa, välillä näytetään punaista, ei. Sitten saattaa tulla se keltanen, ei vielä/odota ja sitte joskus se vihreä, kyllä.



Olen minäki ollu niin vihainen välillä tuonne yläkertaan, olen huutanu ja kironnu välillä Jumalaa. Mielestäni sekään ei haittaa, tunteet saa ja pitää näyttää. Olen minä välillä pyytäny kaveria rukoilemaan puolesta ja sanonu, että itellä on nyt niin huonot välit yläkertaan etten jaksa etes rukoilla.



Minä olen muuten ihan tavallinen kotiäiti, en paljo kirkossa käy, paitsi viimeisen kahen vuoden aikana kuusissa hautajaisissa ja kauneimmissa joululauluissa, en muista kävinkö etes joulukirkossa. Jaa, oli sentään yhdet häät viimekesänä. Minä vaan olen niitä, joiden on pakko uskoa, että Jumala on olemassa, en halua uskoa siihen, että meidän elämämme on vain sattumaa, ilman mitään todellista päämäärää. Mut kuoleman jälkeenhän sekin sitte lopullisesti selviää, en koe menettäväni yhtään mitään uskoessani Jumalaan.

Jumala-käsite auttoi minut ymmärtämään, että aikuisella ihmisellä on kiihkeä tarve ylläpitää rakenteita, jotka muistuttavat lapsen ja aikuisen välistä riippuvuus -kaikkivoipaisuus-suhdetta, on vanhemman Isää huudetaan vielä aikuisenakin apuun, kun itsenäistyminen ja vastuun ottaminen omasta elämästä on jäänyt vaillinaiseksi. Turvautuminen jumal-olentoihin muistuttaa ihmistä tästä alkuperäisestä symbioottisesta suhteesta, johon kaivattaisiin takaisin.

Ja tähän tekis mieli lisätä, että raamatun isä-lapsi-suhde on aika kammottava nykyajan näkökulmasta katsottuna, kuvannee senaikaisia kasvatuskäsityksiä.

Niinhän se menee, että jos saa vastauksen, niin J auttaa ja on niin turvallista. Tätä sattuu aika harvoin



Jos taas ei niin joku seuraavista pätee:



- Pyydät väärää asiaa

- Pyydät väärin (uskonpuute, vilpittömyyden tai avoimen sydämen puute, nämä erityisesti uskoon tulemisen toivomisen suhteen)

- Pyytämäsi ei ole sinulle hyväksi, siksi jäät paikallesi tai käy juuri päinvastoin kuin pyysit (ongelmat kasautuvat tai pahenevat), mutta se vain kasvattaa sinua ihmisenä.

- Joudut odottamaan, jolloin todennäköisyys siihen, että asiat lutviutuvat kasvaa: ja katsos, J auttoi taas.

joita hän ei todellakaan auta. Esim. mielenterveysongelmaisille. Syntyy lapsi, häntä kohdellaan kotona väkivaltaisesti ja pieni ihmistarimiparka on jatkuvasti kestämättömän ahdistuksen armoilla. Sen seurauksena psyyken kehitys häiriytyy pahasti, ihminen on koko elämänsä tuskainen, jotkut avun ulottumattomissa tai kykenemättömiä edes ymmärtämään omaa avun tarvettaan. Psyykkisen kivun lisäksi he saavat kestää ihmisten halveksuntaa. Kun tällainen sitten jonain loputtoman epätoivon hetkenä vetää itsensä kaulakiikkuun, hän joutuu minnes muualle kuin helvettiin ikuiseen kadotukseen ja kidutukseen. Vaikea on tästä yhtälöstä löytää sitä jumalan rakkautta. Ja se on ihan varmaa, että apua on huudettu jumalalta kerta toisensa jälkeen.