Päiväkodin ope sanoi meille: "Osaatte olla hienosti lapsenne kanssa. Se on nykyään harvinaista."

itsestäänselvyys tänä päivänä. On kulissiperheitä, "kylmiä" vanhempia, uusavuttomia vanhempia, urakeskeisiä vanhempia,... Joten se on ihan kunnon kohteliaisuus, että vuorovaikutus toimii :)



Ja ei, kaikki lapset eivät osaa leikkiä. Leikin kehitykselle on ihan omat määritelmänsä ja leikin havainnointi on yksi tärkeimmistä havainnoinneista, jota päiväkodissa tarkkaillaan (tai ainakin pitäisi tarkkailla). Se, että lapsi touhuaa ja esim lelut ovat käytössä, ei vielä ole välttämättä leikkiä. Ikätaso tietysti huomioiden. Ja moni lapsi saattaa esim kotona leikkiä ihan kivasti, mutta keskittyneestä leikistä, jossa lapsi käsittelee asioita ja kehittyy, ei ryhmässä tule mitään.

koska niin minunkin tuttavapiirissäni on pääosin ihan tavallisia, hyvä vanhempia.

"osaatte olla hienosti lapsenne kanssa"



Small talkia.

on harvinaista, tosin myös alueellisesti on eroja. mutta pk:ssa työskentelevänä tiedän, että se näkyy lapsesta ja lapsen käytöksestä, kuinka kotona toimitaan vuorovaikutuksessa, mikä on vanhempien suhde lapsiin, kenellä puuhastellaan yhdessä lasten kanssa, missä kodissa lapset päättää asioista...yms.



ei sitä tarvi työntekijän eritellä, missä asioissa toimitte hyvin (ei siis ympäripyöreää, kuten joku sanoi, mielestäni kaiken kattavaa, normaaliarjen sisältävää). Ota kohteliaisuutena, ei työntekijä turhaan tuommoista sano!!

tiedän, että se näkyy lapsesta ja lapsen käytöksestä, kuinka kotona toimitaan vuorovaikutuksessa, mikä on vanhempien suhde lapsiin,

-Näkee että olette olleet lasten kanssa.



Lapset olivat, kolme lasta pienilla ikäeroilla, rauhallisia ja kuuntelivat toisia, katsoivat silmiin jne. Mutta ei minusta mitenkään erikoista, kai sanovat kun on hyvä sanoa jotain positiivista.

kehui mua tosi paljon. Sanoi että hän on niin onnellinen ja iloinen lapsi. Ja että hänestä näkee että tän lapsen kanssa on tehty kaikenlaista. Ja että lapsella todella hyvä sanavarasto, josta näkee että on luettu ja juteltu.



Kyseessä siis 4-v joka oli yksin tekemässä juttuja tädin kanssa.



Otan sen niin, että he ehkä kehuvat kaikkia vanhempia jostain jos ei mitään syytä puuttuakaan ja haluavat kannustaa.

Taitaa olla enemmänkin yleistä se, että vanhempia, vanhemmuutta, vanhempana olemista ja tekemistä tunnutaan syynäävän ihan hirveästi nykypäivän Suomessa. Kaikkien vanhempien pitäisi mahtua vain yhdenlaiseen vanhemman muottiin, tehdä asiat tietyllä tapaa, luonne-eroista viis.



Ihminenhän se päiväkodinkin ope vain on.

toisaalta itsekin työssäni (en ole neuvolassa) kehun aina ympäripyöreästi kaikkia tapaamiani lapsia, koska se tuntuu mukavalta vanhemmista! Mutta tuo ei ole sellaista ympäripyöreää kehumista mitä minä harrastan, tuo kuulostaa todellisemmalta!

miettiä onko neuvolan täti, mä vai se 4-v se lapsi...

tiedän, että se näkyy lapsesta ja lapsen käytöksestä, kuinka kotona toimitaan vuorovaikutuksessa, mikä on vanhempien suhde lapsiin,

kuinka lapsi hakee aikuisten huomiota, käyttäytyy leikeissä kavereiden kanssa. osaako kunnioittaa toisia, vai onko asenne "minä, minä" aina ykkösenä. lasten luonteissa on eroja, mutta peruskäytöstavat ja turvallisuus opitaan kotona. pelataanko pelejä, jaksaako ikätasoisesti keskittyä, kuunnella satua, osaako leikkiä (niin, kaikki eivät osaa, vaan se "leikki" on sitä tavaroiden heittelyä ja paikasta toiseen juoksemista. ja joo, 1-2v leikkivät näin, mutta esim 4-5v voi olettaa leikkiä, jossa on jonkinnäköinen ajatus.)

Sinähän jo kirjoitit, että neuvolan täti on se lapsi.

että sinun lapsiasi ei koskaan kehuta päiväkodissa eikä neuvolassa, ja sitten täytyy katkeruutta purkaa näin.

Sinähän jo kirjoitit, että neuvolan täti on se lapsi.

oli kun pk-ope sanoi että "*****sta näkee että häntä on rakastettu" :-)

Minä liikutuin tuosta kyllä.

Eli että huomaa, että lasta on rakastettu

Rakastavat vanhemmat ja yksi lapsi => aika usein minä, minä -tyyppi. Eikä mielestäni käytöstapoihin liity jollain 4-vuotiaalla, että pelaako pelejä?? Toisilla kiinnostavat toiset asiat ja toisilla toiset. Ja enpä ole muuten ikinä nähnyt yhtään lasta, joka ei osaisi leikkiä. Eri asia sitten, onko se aikuisen mielestä leikkiä vai halutaanko että lapsi leikkii niin kuin aikuisten mielestä pitäisi leikkiä, hmm.

tiedän, että se näkyy lapsesta ja lapsen käytöksestä, kuinka kotona toimitaan vuorovaikutuksessa, mikä on vanhempien suhde lapsiin,

kuinka lapsi hakee aikuisten huomiota, käyttäytyy leikeissä kavereiden kanssa. osaako kunnioittaa toisia, vai onko asenne "minä, minä" aina ykkösenä. lasten luonteissa on eroja, mutta peruskäytöstavat ja turvallisuus opitaan kotona. pelataanko pelejä, jaksaako ikätasoisesti keskittyä, kuunnella satua, osaako leikkiä (niin, kaikki eivät osaa, vaan se "leikki" on sitä tavaroiden heittelyä ja paikasta toiseen juoksemista. ja joo, 1-2v leikkivät näin, mutta esim 4-5v voi olettaa leikkiä, jossa on jonkinnäköinen ajatus.)

Olenko minä huono vai hyvä vanhempi, kun joka armas kerta, kun haen lapsen hoidosta, hoitaja sanoo: hyvin on mennyt ja hyvin on syönyt ja vähän nukkunut, ei mitään erityistä.



Minä rakastan lastani, mutta olen ihan satavarma, että jos lapsi on ujo eikä tee itsestään numeroa, niin ei hän juuri huomiotakaan saa. Sinne häviää muiden lasten joukkoon.



Vielä enemmän kuin vanhemmista, on kyse lapsen luonteesta.

ja suurennuslasin alla olemista.

Olenko minä huono vai hyvä vanhempi, kun joka armas kerta, kun haen lapsen hoidosta, hoitaja sanoo: hyvin on mennyt ja hyvin on syönyt ja vähän nukkunut, ei mitään erityistä.

Enemmän kai nuo lausunnot kertovat hoitajan persoonasta. Joku haluaa kuvailla hyvää tunnettaan lapsesta, kasvatuksesta yms., toinen pysyy faktoissa ja puuttuu vain ongelmiin.

Molemmat ovat ok, kunhan ei liikaa nuoleskella eikä toisaalta kaivella ongelmia pikkujutuista.

että aina kun joku on kehunut minun kasvatustaitoja, tulkitsen sen, niin että hän arvelee minun tarvitsevan erityistukea. Eli siis esim. LTO näkee että mulla on lapsen kanssa vaikeaa ja olen väsynyt, ja siksi hän kehaisee sitä, miten olen aidosti kiinnostunut lapsen tarhapäivästä. Tai hän epäilee että olen pettynyt lapsen arkuuteen ja kehaisee, että on hienoa nähdä miten lapsi uskaltaa turvata äitiin kun ujostuttaa.



Ehkä tähän vaikuttaa sekin, että mulla on oikeasti aika hyvä itsetuntemus ja -luottamus enkä kaipaa mitään pintakehuja. Tiedän olevani kelvollinen äiti ja ihminen ja pärjääväni ihan hyvin lasten kanssa. Mutta mikään enkeli en ole ja varmaan teen usein virheitä ja puran omaa väsymystä vääriin ihmisiin - ja hyväksyn senkin puolen itsessäni ihan ilman kenenkään päänsilittelyjä.