Elätkö helppoa vai raskasta elämää tällä hetkellä?

puitteet on kunnossa. ei sikäli valittamista. on kaksi ihanaa lasta ja kohtalaisen kunnollinen mies. koti ja ruokaa ja vaatetta yms. kaikkea perusasiaa tarpeeksi. tuntuu että ei pitäisi valittaa, vaan löytää ilo siitä hyvästä mitä itsellä on.



toisaalta sairastan masennusta, olen menettänyt viime vuosina läheisiäni, on univelkaa monelta vuodelta, olen aika yksinäinen, ystäviä on vähän ja äitini kanssa suhde vaikea. nämä tekee elämästä raskasta.

olen siis raskaana ja helvetillinen pahoinvointi riesana jo pidemmän aikaa ja pitäisi jaksaa esikoistakin samalla hoitaa. Maanantaina olen menossa lääkäriin jos mikään ei pysy vieläkään sisällä, niin sitten varmaan taas tiputukseen, se helpottaa kyllä.



Toisaalta muuten elän kyllä elämäni onnellisinta aikaa :)

Ihana perhe ja riittävästi rahaa, mutta mulla muutamia vakavia ja hyvin kivuliaita sairauksia, joista johtuen vakava masennus ja yhtä vakava ahdistuneisuushäiriö.



Elämä on.

tulin 6kk sitten yhtäkkiä jätetyksi (yli 10 v. nuoremman naisen takia). Se tuli aivan puun takaa. En olisi ikinä meistä uskonut.. Tekee vieläkin hyvin, hyvin kipeää.



Lapset päiväkoti-ikäisiä, nuoremmalla jokin sairaus, jonka tarkka nimi ja laajuus vielä selvityksen alla.



Talouteni meni täysin sekaisin avioeron takia, sekin huolettaa.



Minullakin sydän vähän reistailee ja se pelottaa.

Kaikki perusasiat ovat kunnossa (työ, koti, harrastukset, ystävät, sukulaiset) mutta olen halunnut lapsia yli 20v ja olen perheetön ja siksi valtavan surullinen. Olen myös kahden ihanan miehen loukussa. En halua menettää kumpaakaan ja koen syyllisyyttä siitä, että petän molempia.

kun lapset jo isompia ja alkaa olla helpompa, muutenkin kaikki OK.

Teen pitkiä työpäiviä (10-12 h /pvä ja mies tekee myös. Meillä on pienet lapset, jotka näkevät jatkuvasti vanhempiaan liian vähän :(

Jatkuvat taloushuolet rasittavat (mikä on syy ankaralle töiden paiskimiselle)



Toki moni asia on hyvin: parisuhde on kohtuullisen kunnossa ja lapset perusterveitä. Puhallamme miehen kanssa yhteen hiileen, että saisimme elämän raiteilleen (mm. normi 8 h työpäivät) Oikeastaan toivo paremmasta saa jaksamaan. Ilman toivoa ja todellista muutosta tulen uupumaan viiden vuoden sisällä..

Olen työttömänä. Suurin haaste on lasten kasvatus ja miehen kanssa toimeen tuleminen. Niissä ei kuitenkaan pahemmin mitään ongelmia, joten tylsäähän tämä elämä on.

Raskasta.

Vierailija - 08.05.10 10:44 (ID 10444781)





Teen 12-16h töitä päivässä, kotona odottaa 8 -vuotias lapsi joka joutuu olemaan hirvittävän paljon yksin koska mä olen aina töissä. Toinen lapsi asuu muualla koska en pysty kuskaamaan häntä hoitoon epäsäännöllisen työn takia. Velkaa on liikaa, rahaa ei jää yhtään yli, menee miinukselle joka kk. Mitään omaa elämää ei työn lisäksi ole, koska sille ei jää aikaa. Jatkuvasti kiemurtelen syyllisyydessä siitä että nuorempi lapsi ei voi täällä ja olen melko varma että kuolen sydänkohtaukseen ennenkuin täytän 40. Mikä ei oikeastaan enää vaikuta ollenkaan huonolta vaihtoehdolta. Siinäpä ne tärkeimmät. Päivä kerrallaan



Onko 8-v oikeasti yksin kotona, kun olet töissä? Vaikka olisi iltapäiväkerhossa tulee yksinolo tunteja ihan kamalasti! Jos näin on olisi parempi, että 8-v asuisi myös muualla.

En kyllä meidän 9-v jättäisi yksin koulun jälkeen koko illaksi tai varsinkaan yöllä. Mielummin etsisin sille uuden kodin.

Silloin kuin kaikki sujuu putkeen, niin on helppoa. Jos taas on sairasteluja tai muuta rasitetta niin on raskasta.



Lapsiperheen arkea, vanhemmat käy töissä ja minä tässä ohella opiskelenkin, rakennamme taloa jne.

Ihana mies mulla, 3 tervettä lasta, mielekäs tyo, kiva koti ja hyviä ystäviä. Lisäksi rahatilannekin kohdallaan ja piakkoin lomamatka tiedossa.

Tällä hetkellä kaikki hyvin elämässä ja osaan nauttia siitä :)

Ehkä tämä on liian helppoa, kun lapset ovat isoja eikä suuria huolia ole. Eli jostain se raskaus on elämään saatava, ja elämä tuntuu heti 'sopivan' raskaalta, jos alkaa kärsiä unettomuudesta.

Terveys, talous, ihmissuhteet kunnossa. Työtilanne ei aivan ideaali, mutta tulevaisuuden suhteen olen toiveikas.

takana avioero, neljä yhteistä lasta...

Ehkä elämä vielä joskus hymyilee.

Tänään tein yhden tyhmän aloituksen toiselle palstalle. Sen jälkeen tajusin, et vitsit mulla on oikeasti asiat todella hyvin. Ei mitään huolia, kaksi ihanaa lasta, ihana mies, terveyttä, talousasiat kunnossa ja hyvät ystävyys- ja sukulaissuhteet. Ei kyllä uskalla alkaa liikaa juhlimaan, ettei kolahda omaan nilkkaan. =D

iso lapsi, ei enää velkaa, jäämässä vuorotteluvapaalle vuodeksi

Kaksi alle kouluikäistä lasta + aviomies, käyn töissä, parisuhdeongelmia, terveys horjuu eli melko raskasta vaikka moni asia on hyvin.

Leikki-ikäiset lapset, palasin puoli vuotta sitten kotiäitiyden jälkeen työelämään (vaativa ja kuormittava työ), mies yllättäen sairastui psyykkisesti joitakin kuukausia sitten. Tulevaisuudensuunnitelmat menivät uusiksi, nykyhetki on päivästä kerrallaan selviytymistä.

Nuorimmainen on sairastanu koko ikänsä. Sairaalajaksoja on kertyny jo vaikka kuinka monta, ensiavun reissuja niin paljon etten edes osaa laskea niin moneen... Pitkäaikaisia sairauksia kolmella lapsella, sairauksien kanssa pärjää suht hyvin, mutta toki työtä teettää. Rahallisesti tiukka kevät takana, nyt ihan pientä toivon kipinää helpommasta pätkästä. Parisuhdetta rupee rassaamaan ainainen epätietoisuus huomisesta, koskaan ei tiedä missä iltansa viettää. Iso remontti talossa edessä, kun jotain epämääräistä pinnan alla on. Mutta kaikesta huolimatta jotenkin positiivinen ajatus kaikesta! Kyllä tästä selvitään!!

Miehelläni vaikea masennus ja sen johdosta aviokriisi päällä. Kolme alle kouluikäistä lasta tietenkin kuormittavat, mutta enimmäkseen tuottavat onneksi iloa.