Kuinka jaksatte te kiusattujen lasten äidit

meidän tyttö aloittaa syksyllä koulun ja vähän jännittää kun ei ole oikein eskarista löytänyt kavereita, että jos ei löydä koulustakaan tai pahimmassa tapauksessa aletaan kiusaamaan. toivottavasti kaikki menee hyvin...

Hänellä on muutama hyvä kaveri ja jatkuvasti tulee synttärikutsuja (on nyt ekalla luokalla). Eli kaikki on ihan hyvin, mutta heti jos kuulen että esim. iltiksessä joku on sanonut jotain inhottavaa tai vaikka töninyt poikaani, niin tuntuu kamalalta.

Äidin pitäisi tässä karaistua.

minä olen entinen koulukiusattu. nykyinen mielenterveyspotilas, vaikka ulkoisesti olen mensetyvä ja edustava perheenäiti, sisältä meni rikki jo lapsena 6vuotta jatkuneen kiusauksen seurauksena. kannattaa siis pelätä ja kuunnella lastaan mutta ei istuttaa lapseen turhia pelkoja eikä kysymällä kysyä että kiusataaanko sua. mutta sitten jos lapsi yrittää kertoa niin kuuntele ja kuuntele tarkkaan sillä se on lapselle niin häpeällinen asia että tuskin siitä uudestaan puhuu.



nykyään ehkä kouluissakin puututaan asiaan? jotenkin?

En ole puhunut koskaan sen jälkeen asiasta äidin kanssa, en tiedä miten hän jaksoi, Itsellä oli aina tunne ettei kukaan tehnyt asialle mitään, etenkään kun kiusaaminen jatkui aina yläasteen loppuun asti.



Nykyään olen huonon itsetunnon omaava hyvin itsenäinen yhden lapsen yh. En puhu asiasta ääneen, minulla on hiljaisen ihmisen leima työpaikalla. Olen pidetty työntekijä, mutta vihaan esillä oloa. Viihdyn itsekseni ja joskus mietin mitä olisin ilman sitä helvettiä.



Selvisin ilman apua saman kokeneen ystävän kanssa. Työskentelen koulussa ja puutun pieneenkin kiusaamiseen, nimittelyyn tai mihin tahansa. Omaa lastani yritettiin kiusata pk:ssa mutta puutuin heti kun kuulin asiasta ja se loppui siihen. koulussa ei ainakaan vielä ekan luokan aikana mitään ole eteen tullut.



Kyllä se on asia jota kannattaa pelätä ja välittömästi puuttua

Varsinkin sen jälkeen, kun vanhemmat lapset menivät kouluun ja huomasin kuinka julmaa tyttöjen kaverisuhteet ovat.



Esikoiseni on pari kertaa joutunutkin kiusatuksi. Ei puhunut itse mitään, mutta aloin ihmettelemään mustelmia ja ruhjeita. Sen jälkeen kertoi ja nuorempi lapsi tarkensi. Lapsi toivoi, etten puuttuisi, kun pelkäsi menettävänsä kaverinsa. Puhuin asiasta hänen kanssaan ja "sain luvan" ottaa opettajaan yhteyttä. Tämän jälkeen kiusaaminen loppui heti, vaikka nimittelyyn mukaan oli ehtinyt tulla jo pari muutakin tyttöä.



Toinen tapaus onkin ongelmallisempi eli tyttö, joka haukkuu, tönii, potkii ja lyö monia "kavereitaan". Opettajan puhe ei tehoa ja vaikka kotiin on otettu yhteyttä, tilanne ei muutu. Lapsen kotiolot on ilmeisesti sitä luokkaa, että kotoaan on saanut nuo opit toimia...



Mutta olen iloinen, että meidän arka lapsi ei ole onneksi joutunut kiusatuksi, vaan on nykyään jopa suosittu kaveri.

4 jatkaa. joo olen itsekin äiti. huonoitsetunto on varmasti estänyt minua monessa monessa asiassa. se ottaa päähän että miten "helppoa" elämä ilman tuota kouluaikaista murskaamista olisi voinut olla. no ylpeä olen siitä miten hyvin olen pohjamudista pystynyt nousemaan, mutta tuo huono itsetunto ei poistu mihinkään, moni siitä ei tiedä, yksi tuttava sanoi: et ole oikein sitä koulukiusattu tyyppiä. tuo lause paljasti minulle juuri sen että suurinosa ihmisistä oikeasti ajattelee että koulukiusattu on jotenkin laukaissut kiusauksen omilla ominaisuuksillaan ja että tietyllä tavalla se on "normaalia" jos satut olemaan sen "tyyppinen"..

ai että harvoimpa ne kiusaajatkaan ovat juuri tietyntyylisiä ja harvoimpa heidän vanhempansa sitä uskoisivat heistä. pelkään lapseni puolesta myös sitä että hänestä tulisi kiusaaja, miten siihen suhtautuisin en tiedä...

meillä siis esikoinen eskarissa. Jotain pientä kinaa on ollut muitten poikien ja yhen muun välillä,satunnaisesti. Olin ylpeä kun kuulin ettei meidän poika ollut osallisena vaan oli jopa puolustanut tätä yhtä. Joskus on jostain huomannut et on vähän pahoittanut mielensä,ja kun sekin tuntuu niin pahalta äidistä.. Mä ite en ole ollut kiusattu enkä kiusaaja,tuntuu vain siltä kun kuuntelee vuotta vanhempien juttuja et voi hyvänen aika millaiseen maailmaan lapset pitää päästää. Omalta osaltani kyllä teen kaikkeni että ei meidän lapset ketään kiusaa,mutta kaikki vanhemmat ei oikeasti välitä.

Esikoista nimiteltiin ja tuupittiin eskarissa. Opettaja vähätteli. Kun lensi sitten naamalleen alas kiviset portaat, minä kimpaannuin ja panin touhusta lopun. Otin kouluun yhteyttä ja sanoin, että minä en anna asian olla. Että se ratkotaan hyvällä tai se ratkotaan pahalla, mutta minun lapseni ei ole se, joka koulusta sen seurauksena lähtee.



Edelleen ne kiusaajapojat valahtaa kalmankalpeiksi ja ottaa pari askelta taaksepäin, kun vain näkevätkin minut. Olen isokokoinen, tummakulmainen ja osaan mulkoilla aikas hyvin. Tehokas tapa on mennä seisomman ihan siihen häirikön viereen, hipihiljaa ja katsoa vain alas sanomatta mitään...