Ensimmäinen äitienpäivä äitinä, harmittaa miehen käytös...

oli mullakin kurja ensimmäinen äitienpäivä. Miehellä oli (lyhyt) työpäivä eikä muistanut mua mitenkään. Mentiin lapsen kanssa pihalle ja olin ilmeisesti niin säälittävä näky siinä lapsen kanssa, että naapuri kävi pyytämässä mut heille äitienpäivälounaalle! Naapurin mieskin onnitteli ja tarjoilu tuota tekemäänsä lounasta ja mä katselin siinä itku silmässä sitä naapuriperheen idylliä.

Tänä vuonna homma on toisin; mies otti opiksi ja tiedän että kukat ja kortit on jo hankittu ja kakku ostetaan varmasti. Mä ajattelen, että me kasvetaan tässä perheeksi pikkuhiljaa, ja näistä pienistä pettymyksistä täytyy aina päästä yli eikä jäädä muistelemaan niitä.



Toivottavasti saat ap kuitenkin hyvän äitienpäivän, on se iso juttu kuitenkin.

hankkii lahjan ja leipookin kakun itse. Lahja ei välttämättä ole kovin romattinen, mutta ei sillä ole väliä, kun toinen oikeesti yrittää. Ja tuo sen itse leipomansa, täyttämänsä ja koristelemansa kakun kahvin kera lapsen kanssa aamulla sänkyyn. Ei siinä enää ole lahjalla väliä. Ajatus on tärkein :) Välillä musta tuntuu, et naiset vaatii ihan liikaa. Väärnlaisia lahjoja jne.

oikeasti jos mies ei pahemmin huimioi aitienpaivaa ? jos se on niin kamalan tarkeaa niin kyllahan sen voi jarjestaa itsekin, ostaa itse kakun jne, kylla siita silti tulee ihan kiva paiva perheen kanssa, syotte esim. juhlavamman lounaan sunnuntaina kotona.

äitienpäivänä kolme vuotta sitten. Mieheni on myös sitä mieltä, etten ole hänen äitinsä, niin ei tarvitse kotona lasten kanssa juhlia mitenkään. Sanoipa viel inhoavansa "kaikenmaailman kissanristiäisiä". Tästä aiheesta ei ole sen koomin puhuttu, eikä juhlittu. Näin siis meillä mennään, ainakin niin kauan kun lapset kotihoidossa. Varmaan sitten kortin saan, kun lapset sen päiväkodissa/koulussa joskus tekevät.

Odotin mieheni olevan niin kuin isäni, mutta eihän hän tietenkään edes ollut ajatellut, että hänen pitäisi muistaa minua, kun en minä hänen äitinsä ole. Nyt lapset on jo isompia ja he kyllä muistavat.

Meillä ei lapsena oikein koskaan juhlittu mitenkään äitienpäivää. Kortit saatettiin tehdä, mutta siinäpä se. En osaa nytkään mitenkään erityisesti kaivata juhlistamista. Miehellä on synttärit samana päivänä kun on äitienpäivä enkä ole sille mitään hommannutkaan. En ole jaksanut/päässyt kaupungille. Annan sitten jotain myöhemmin.

Ap:kin oikein kyttää tilaisuutta päästä pettymään, loukkaantumaan ja jäkättämään.

Juhlia ei osata järjestää, eikä haluta. Jos kuitenkin on joku juhla niin siinä on kaikki väärin, lahjat, mahdolliset vieraat, onnittelujen sanamuoto ... Samat jollotukset joulun, pääsiäisen, juhannuksen ja nyt äitienpäivän ympärillä.

Eikö tuollainen happamuus kuluta ihan hirveästi energiaa ja väsytä?!

kun vasta sitten kun lapset meni tarhaan jossa tekivät jonkun kortin tai lahjan. Kyllä appiukko muisti toivottaa myös mulle hyvää äitienpäivää.

että hän muistaa sinua äitienpäivänä? Ei se osaa ajatuksia lukea. Mies itse tuskin välittää hölkäsenpölähtävää isänpäivästä.

vaan sano, että haluat sinua muistettavan lahjoin kukin ja kakuin yms. Miehet ovat sikäli yksinkertaisia, etteivät aina tajua.

Mitä kivaa on yllätyksessä jonka tietää kolme pvää etukäteen?

vihjailla miehelle eilen että mitä on ostanut mulle lahjaksi, ihan siis puoli vitsillä, jos ymmärrätte..

Mutta eihän tuo sanonut mitään, hymähti vaan!!



Mä voin tulla sunnuntaina tänne kertomaan jo sen minkä tiedänkin, että mies on täys mulukku, niinku yleensä muulloinkin..



-ap

silittää mekko vai juhlitteko äitienpäivää kotona. Voit myös kysyä, saatko esittää kakkutoivomuksen vai haluaako mies yllättää sinut. Vain mölli jättäisi sen jälkeen huomioimatta lapsensa äidin.

mä olen viimeiset viisi vuotta vihjaillut, pyytänyt, sanonut suoraan, suuttunut, itkenyt, rukoillut ja mitä lie muuta joka ainoan äitienpäivän ja syntymäpäiväni ja joulun kohdalla, että mies huomioisi jotenkin sen. Olen siis ihan suoraan sanonut, mitä haluan, mutta ei auta, mitään ei heru kuitenkaan.



Näin ollen olen päätynyt siihen tasa-arvoiseen ratkaisuun, että koska äitienpäivää ja minun syntymäpäiviäni ei meillä kotona ole olemassakaan, ei ole isänpäivää eikä miehen syntymäpäiviäkään, ja joulu on pelkästään lasten juhla. Jos haluan kakun, teen sen itse - niin syntymäpäivänäni kuin nyt äitienpäivänäkin. Jos haluan lahjan, ostan sen itse, ja nyt viimeiset kaksi vuotta olenkin hemmotellut itseäni oikein urakalla, koska mieheni ei sitä tee.



Poikani tajuntaan aion kyllä parhaani mukaan pyrkiä takomaan sen totuuden, että tulevaisuudessa mahdollisena isänä hänellä on velvollisuus muistaa lapsensa äitiä, miksei nyt ihan muuten vainkin, mutta eritoten äitienpäivänä.

Ruikuta vasta maanantaina jos lahjaa et saanut eikä sinua muistettu edes kortilla.



Ihme vouhkaamista ennen aikojaan.

Olen melko varma että samaa tulee olemaan meilläkin. En nyt saa päähäni edes että mies olisi synttäreitäni jotenkin muistanut..



Vaikka tää asia mua nyt harmittaa ja muutaman kyyneleenkin olen päästänyt niin yritän olla asian kanssa sujut ja olla pettymättä. Kun ei odota mitään niin ei voi pettyä :)



-ap

Ja kas kummaa, joka äitienpäivä saan juuri sellaisen kakun kun haluan! Yleensä vielä sänkyyn tarjoiltuna. Annan myös yleensä lahjatoiveen, kuten tänä vuonna. Sanoin miehelle, että jos olet jotain äitienpäivälahjaa ajatellut, niin haluaisin tämän kirjan. Ja kas kummaa, eilen näytti tulevan kirjapaketti kirjakaupasta!



Ei miehille voi vihjailla, niille pitää kertoa suoraan. Turhat rutinat pois. Sun on ap hyvä aloittaa nyt teidän äitienpäiväperinne. Hanki kaappiin kakku, sano että haluaisit kukkasia ja kortin ja kahvit sänkyyn. Iske veitikkamaisesti silmää ja sano, että isänpäivänä tulee kaikki hyvä korkokojen kanssa takaisin.



Jos ei mies ymmärrä, niin sulla on ainakin heti aamusta hyvä kakku odottamassa.

että petyin vuosi sitten ensimmäisenä äitienpäivänäni, kun mies ei oikein huomioinut mitenkään. Oli kyllä "anteeksiantoperusteitakin", kun oli osan päivästä töissä. MInulle oli jätetty pieni lahja aamulla keittiön pöydälle, kun mies oli lähtenyt töihin. Sitten iltapäivällä kun hän palasi töistä, odotin kovin, että lähdemme VIETTÄMÄÄN äitienpäivää jotenkin tai sitä VIETETÄÄN jotenkin ihan vain kotona. Vaikka niiden klassisten päiväkahvien merkeillä (ei siinä pikkutuhmassa merkityksessä, vaan ihan normaalisti MoccaMasterin lähettyvillä). Ei vietetty eikä asiaa huomioitu oikein muutoinkaan. Illalla tirahti itku pettymyksestä.



Syykin selvisi: miehen perheessä äitienpäivä on luettu vähän samanlaiseksi juhlaksi kuin nimipäivät eli se on ollut lähes päivä muiden joukossa. Minun kotonani kun se oli aika iso juhla ja äidille laulettiin aina ja tarjottiin aamulla kunnon aamukahvit kakkuineen.



Tänä vuonna meillä vietetään äitienpäivää. Tiedän, että menemme yhdessä joko eväsretkelle tai sitten jonnekin ravintolaan. Toivoisin, että tulisi oikein kaunis sää, koska tuo eväsretkiajatus viehättää enemmän.

Minun ei tarvitse edes vihjata miehelleni mitään. Hän kyllä hankkii kakut, lahjat ja kukat ihan oma-aloitteisesti. Tuskin mieheni on ainoa laatuaan.

Muita kokemuksia ekoista äitienpäivistä?