Miksi nainen rupeaa itkemään orgasmin jälkeen?
Kommentit (62)
syvästi vittuuntunut ja siitä toisille katkera ämmä.
Ja nimenomaan on liittynyt siihen että olen saanut voimakkaan orgasmin. Se itku tulee jostain todella syvältä, sitä ei voi estää mitenkään. Ja on tavallaan tosi lohdutonta ja voimakasta myös. Olen ajatellut että se on joku biologinen juttu, palaa johonkin syvälle omaan syntyhetkeensä tms, jossa itkee vapautumisen, onnen ja sellaisen oman kuolevaisuuden tajuamisen vuoksi.
Eli minulla ollut seuraus siitä, että seksi on ollut tosi tajunnanräjäyttävää.
psykologin mukaan.Tilassa palaa johonkin varhaislapsuuden kaltaiseen turvalliseen tai turvattomaan tilaan, siitä itku.
Itselläni ei koskaan ole itkua tullut, vaan hyvin rentouttava, nautinnollinen fiilis.
Ja nimenomaan on liittynyt siihen että olen saanut voimakkaan orgasmin. Se itku tulee jostain todella syvältä, sitä ei voi estää mitenkään. Ja on tavallaan tosi lohdutonta ja voimakasta myös. Olen ajatellut että se on joku biologinen juttu, palaa johonkin syvälle omaan syntyhetkeensä tms, jossa itkee vapautumisen, onnen ja sellaisen oman kuolevaisuuden tajuamisen vuoksi. Eli minulla ollut seuraus siitä, että seksi on ollut tosi tajunnanräjäyttävää.
34+35 tässä: to mitä sanot "kuolevaisuuden tajuamisesta" on just sitä! jotenkin se nautinto on niin huikaiseva, lihan nautinto, joka joskus kuitenkin kuolee pois..
Olenkin ihmetellyt tuota itkuun purskahtamista ja siitä mistä se oikein johtuu. Mulle on siis ihan luonnollista itkeä rakastelun jälkeen :) Sitä ei siis tapahdu aina, mutta joskus.
enkä niistä vähistäkään kertaa ole itkenyt kuin kerran. En pettymyksestä. Vaan siitä, että orgasmi oli niin kokonaisvaltaisen taivaallinen.
[quote author="Vierailija" time="06.05.2010 klo 18:53"]
oo koskaan itku orkusta tullu, hervoton kikatuskohtaus kylläkin.. Ja siis olen nainen.
[/quote]
raskaana ollessani itkin aina seksin jälkeen :D muuten en ikinä
En nyt rääkymään oo alkanut mutta kurkkua on alkanut kuristamaan ja kyyneleet on noussut silmiin. Liittyy äärettömään hyvän olon tunteeseen jota tuntee joskus rakastelun jälkeen. :)
Mulla kyse on herkistymisestä. Orgasmi avaa aistit ja tunteet. Itku tulee syvästä kaipauksesta, joka siinä tilanteessa nousee pinnalle.
En kyllä ole ikinä itkenyt orgasmin jälkeen. Hyvältä ja ihanalta se tuntuu, joten hymyilen.
Näytteli feikkiorkun, jotta ymmärtäisit lopettaa mielikuvituksettoman jyystön. Itki sitten sitä, että oikea orkku jäi taaskin saamatta.
Koetteko ihanaa seksiä, vaikka mies ei ole intohimoinen? Tarkoitan, että puhuu kauniita, hyväilee hellästi, näyttää tunteita, liikkuu oikein, huomioi, yms. seksissä, eli panostaa siihen emotionaalisesti paljon.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 10:37"]
Koetteko ihanaa seksiä, vaikka mies ei ole intohimoinen? Tarkoitan, että puhuu kauniita, hyväilee hellästi, näyttää tunteita, liikkuu oikein, huomioi, yms. seksissä, eli panostaa siihen emotionaalisesti paljon.
[/quote]
Tuohan riippuu ihan omasta tunnetilasta. Joskus kaipaa juuri tuollaista, joskus taas rajumpaa.
Olen itkenyt, kun olen kokenut poikkeuksellista läheisyyttä ja hellyyttä. Rajun panon jälkeen ei itketä, vaikka se on parasta mitä tiedän.
Mietin vain feministinä, kun toivoitte toisessa ketjussa eilen miesten panetuksen heräävän koruttomasti, esimerkiksi vitusta tai tisseistä. Mies, joka sanojensa mukaan koki seksuaalisuutta värikylläisemmin ja emotionaalisemmin - eli intohimoinen rakastaja - ei ollut suosittu. Jäin käsitykseen, että intohimoinen mies ei ole hyvä. 58
En ole ikinä itkenyt. Jos seksi on ollut oikein hyvää ja hellää, pussailen paljon ja nukahdan onnellisena miehen kainaloon. (Sinne on hyvä upota, mies 190 cm ja minä 150 cm kirppu.) Mitäs sitä itkemään?
Oikein pitkä ja euforinen orgasmi ei aiheuta itkua, mutta usein kyyneleet valuvat läpi toimituksen, kun mies hyväilee minua ja katsomme toisiamme silmiin sen ajan, henkinen intensiivinen yhteys varmaankin aiheuttaa sen. Ekalla kertaa mies oli aika hömistynyt ja kyselikin sattuuko yms.
Itsellä paras keino rentoutua orgasmiin on juurikin päästä minuttomuuden tilaan, jolloin en ajattele mitään vaan tunnen, luettuani tantrisesta seksistä/läsnäolosta, olen tullut tulokseen että olemme harrastaneet sen kaltaista tietämättä asiasta.
Mies sanoo aina sessioiden jälkeen, että olipa taas tunne kuin olisimme yhtä, eikä erillisiä olentoja.
Emme ole mitenkään henkisiä/uskonnollisia ihmisiä, lähes päin vastoin.
tuollainen olo, kun seksi on tuntunut tosi hyvältä, mutta en ole saanut orgasmia. Homma jää kesken. Saatko orgasmin?