Mitä mieltä Perhe-lehden kuusikymppisestä pariskunnasta, joka adoptoi
ykstyisesti vauvan Guatemalasta?
Pitäisikö adoptio sallia iäkkäillekin?
Kommentit (71)
voivat paljonkin omalle toiminnalleen. Se että yhden postimerkin nuoleminen maksaa 300 euroa tai yhden paperin lukeminen vie kolme viikkoa jne. jne. on ihan omaa suurta höplää.
Jos olette koskaan nähneet Speden rautakauppavitsin niin siinä tiivistyy kaikki mitä "työnteosta" adoptiojärjestöissä voi sanoa. Paitsi että siellä näkyy lisäksi, että asiakasta on kiva kiusata. Speden myyjä oli pelkästään tyhmä.
iäkkäitä, mutta en suoralta kädeltä tuomitsisi siltikään. Minusta silti se 45 vuoden ikäraja on liian matala. Kyllähän biologisesti on mahdollista naisenkin saada lapsi 45-50 -vuotianaa ja niitä jonkin verran tuon ikäiset saakin. Vielä omituisempaa on, että sama koskee myös lapsen isää. Itse olin kuopuksen syntyessä 37-vuotias ja mies 45-vuotias ja ei todellakaan koeta itseämme kelvottomiksi hoitamaan pientä lasta. Adoptiossa emme olisi vauvaa enää miehen iän takia saaneet.
en suoralta kädeltä tuomitsisi siltikään. Minusta silti se 45 vuoden ikäraja on liian matala. Kyllähän biologisesti on mahdollista naisenkin saada lapsi 45-50 -vuotianaa ja niitä jonkin verran tuon ikäiset saakin.
Kuten edelläkin on sanottu, adoptiolapsi todennäköisesti tarvitsee vanhempiensa tukea pidempään ja enemmän kuin biologinen lapsi. Jo pelkästään sen pitäisi riittää siihen, että adoptiohakijoiden ikää rajataan.
voivat paljonkin omalle toiminnalleen. Se että yhden postimerkin nuoleminen maksaa 300 euroa tai yhden paperin lukeminen vie kolme viikkoa jne. jne. on ihan omaa suurta höplää.
Toimintaa voisi varmasti tehostaa. Mutta toisaalta monin paikoin valitetaan siitä, kuinka kustannustehokkuus polttaa ihmisiä loppuun, joten olen oikeastaan hyvillään siitä, että adoptiotyötä ei tehdä liukuhihnalta, vaan ajan kanssa ja ajatuksella.
Toinen asia on se, että kenenkään ei ole pakko adoptoida. Jos kulut tuntuvat liian suurilta, voi jättää adoptoimatta.
Lisäksi tuo "yhden paperin lukeminen vie kolme viikkoa" voi hyvinkin johtua siitä, että töitä on paljon ja ne tehdään järjestyksessä. Toisaalta ei ehkä järkevää, mutta toisaalta reilua - miksi jonkun muun työn tekeminen olisi vähemmän tärkeää kuin juuri sinun paperisi tutkiminen.
Sitä tehdään vain huonosti, typerästi ja nimenomaan totaalisen vailla ajatuksen ja järjen häivää.
Siitä on kyllä loppuun polttavaan tehokkuuteen järjetön matka, eikä sellaisesta ole vähään aikaan pelkoa. Makuuhaavariski on suurempi.
Ja ei, ei ole pakko adoptoida ja juu, adoptio on arvaamatonta. Kas kun täältäkin löytyi heti nuo typerät peruskliseet!
Kenenkään ei myöskään ole pakko olla töissä adoption parissa, jos se on niin vaikeea.
Ja en minä ole sanonut, että minun paperini pitäisi lukea nopeammin kuin muiden (3. klisee, että etanavauhdista valittava olisi kiilaaja), vaan olen valittanut siitä, että asiakkaita kohdellaan kuin sontaa. Se että yhtä paperia luetaan kolme viikkoa johtuu siitä, että Pela haluaa siinäkin välissä rahansa pois ja on kehittänyt moisen palvelun. Sitä paperia ei oikeasti tarvitsisi lukea ollenkaan.
Tosiasia kun kuitenkin on myös se, että ilman adoptoijia ei niitä työpaikkoja siellä adoptiotoimistoissa olisi. Ja adoptio-odottajatkin ovat asiakkaita, jotka ostavat sieltä adoptioPALVELUNantajilta palvelua ja hyödykkeitä. Siihen on Suomessa ihan lainsäädäntökin ja kuluttajaviranomaisetkin ovat jo nyt huomautelleet ko. järjestöjen toiminnasta.
Lieveilmiöinä on myös syntynyt kummallisia kartelleja: Pela suosii monopolioppaita, jotka voivat hinnoitella huonosti organisoidut palvelunsa taivaisiin, koska kilpailua ei ole, matkatoimistoista saa käyttää vain yhtä ja sama monopolihinnoittelu on sielläkin vastassa. Tämäkin on Suomen lakien vastaista.
Pela on hoitanut adoptioneuvontani ja olen oikein tyytyväinen sosiaalityöntekijän toimintaan. Hän oli ystävällinen ja hallitsi asiansa. Välillä oikein ihmettelin, miten hän joka kerta tavatessamme muisti edellisetkin keskustelut eli oli varmasti ne jokaista neuvontakertaa ennen taas lukenut papereista. Muutoinkin kaikki yhteydenotot ja asiat hoidettiin hyvin.
Tuosta hakumatkarumbasta minulla ei ole Pelan suhteen mitään tietoa, koska Interpedia hoiti sen puolen meillä. Heillä on suosituksia mm. matkanjärjestäjän suhteen, mutta itse emme esimerkiksi käyttäneet suositeltua matkanjärjestäjää, koska olemme kokeneita omatoimimatkaajia. Paikan päällä taas tietyt ihmiset hoitavat asiat, koska se on huomattavasti helpompaa. Reissuja teimme omin päinkin, eikä niihinkään kukaan puuttunut. Tiedän, että tässä on kohdemaissakin eroja, koska joidenkin kohdemaiden suositukset ovat määrätynlaiset ja niitä on sitten noudatettava.
Mielestäni minulla on itsekin adoptoineena oikeus sanoa, että adoptio on arvaamatonta, eikä sitä ole kenenkään pakko tehdä. Käytetään niitä sitten kliseenomaisesti tai ei, ne ovat kuitenkin täysin tosia asioita.
ja Pela palvelunantajana on kaksi eri firmaa.
Niillä on eri johto, eikä niillä ole mikään valtakunnan tekemistä keskenään. Tämä on ihan Pelan omaa informaatiota. Ihmettelen ettei sitä kerrottu sinulle.
Ja jos et ole tehnyt hakumatkaa Pelan kautta, et tiedä siitä yhtikäs mitään, vai mitä?
Sitä tehdään vain huonosti, typerästi ja nimenomaan totaalisen vailla ajatuksen ja järjen häivää.
Siitä on kyllä loppuun polttavaan tehokkuuteen järjetön matka, eikä sellaisesta ole vähään aikaan pelkoa. Makuuhaavariski on suurempi.
Ja ei, ei ole pakko adoptoida ja juu, adoptio on arvaamatonta. Kas kun täältäkin löytyi heti nuo typerät peruskliseet!
Kenenkään ei myöskään ole pakko olla töissä adoption parissa, jos se on niin vaikeea.
Ja en minä ole sanonut, että minun paperini pitäisi lukea nopeammin kuin muiden (3. klisee, että etanavauhdista valittava olisi kiilaaja), vaan olen valittanut siitä, että asiakkaita kohdellaan kuin sontaa. Se että yhtä paperia luetaan kolme viikkoa johtuu siitä, että Pela haluaa siinäkin välissä rahansa pois ja on kehittänyt moisen palvelun. Sitä paperia ei oikeasti tarvitsisi lukea ollenkaan.
Tosiasia kun kuitenkin on myös se, että ilman adoptoijia ei niitä työpaikkoja siellä adoptiotoimistoissa olisi. Ja adoptio-odottajatkin ovat asiakkaita, jotka ostavat sieltä adoptioPALVELUNantajilta palvelua ja hyödykkeitä. Siihen on Suomessa ihan lainsäädäntökin ja kuluttajaviranomaisetkin ovat jo nyt huomautelleet ko. järjestöjen toiminnasta.
Lieveilmiöinä on myös syntynyt kummallisia kartelleja: Pela suosii monopolioppaita, jotka voivat hinnoitella huonosti organisoidut palvelunsa taivaisiin, koska kilpailua ei ole, matkatoimistoista saa käyttää vain yhtä ja sama monopolihinnoittelu on sielläkin vastassa. Tämäkin on Suomen lakien vastaista.
Suomalaiset adoptiopalvelun antajat toimivat todella tehottomasti. Ja ovatpa vielä luoneet itselleen sellaisen aseman, jossa palvelun hakijoiden on liki mahdotonta valittaa palvelun tasosta.
Virkailijoita ei saa kiinni, eikä heiltä saa mitään infoa omasta tilanteesta. Hakijoiden oletetaan nöyristelevän ja kulkevan lasilla kautta linjan. On osattava oikea jargon tai on epäilyttävä kandidaatti.
Kun papereiden hukkuminen ja myöhästely on joka tapauksessa palveluiden arkipäivää, kuka tietää miten paljon tätä jatkossa tapahtuisi, jos valittaisi? Pienin vahinko valittamisesta on, että leimautuu hankalaksi asiakkaaksi.
Sitten, kun lapsi on jo kotona, voi ihan rauhassa valittaa.
Luuletko ettei sinne panna palautetta?
Ne palautteet menee mappi-ö:hön ja vastaus on aina sama: "meistä ei ole koskaan valitettu, kaikki muut ovat olleet tyytyväisiä, ei ole pakko adoptoida, adoptio on arvaamaton prosessi".
Ja homma jatkuu tismalleen ennallaan, ellei pahempana.
jolla ei ole tietämystä adoptiosta.
jo viisikymppinen adoptoija on liian vanha, sillä kun lapsella on murrosikä, harva kuusikymppinen jaksaa enää murrosikäisen kanssa olla niin vahva vanhempi kuin olisi tarvis. Usein adoptoitujen murrosikä on paljon rajumpi kuin biologisten lasten, sillä identiteetin rakentaminen on murrosiän keskeisiä kehitystehtäviä ja "kaksien vanhempien" vuoksi se on adoptoidulle tavanomaista haastavampaa. Jaksaako kuusi-seitsemänkymppinen enää olla nuoren tukena ja asettaa riittävät rajat? Kuusikymppisenä monen voimat alkavat olla koetuksella, etenkin, jos on vielä työelämässäkin.
Ja faktahan on, että kuusikymppisenä kuolleisuus alkaa nousta. Adoption ensisijainen tarkoitus on taata lapselle vakaat ja tasapainoiset ihmissuhteet ja vanhemmat, jotka todennäköisimmin pysyvät elossa kunnes lapsi on aikuinen. Kuusikymppisillä riskit sairastua ja kuolla syöpään yms. ovat jo moninkertaiset verrattuna nuorempiin ikäluokkiin.