Miten mies voi minulle sanoa, että
"jättäsit mut joskus rauhaan", kun vihjaan että hän ymmärtänyt avioliiton osaksi väärin=ei halua seksiä koskaan. Edellinen kerta oli maaliskuussa, sitä ennen marraskuussa, sitä ennen joskus alkuvuodesta-09 jne.jne vuodesta toiseen.
Olen sairaslomalla kotona, lapsetkin sairastaneet vkon, olen valvonut nämä yöt lähes täysin kun yskiä paukuttavat, olen ihan naatti ja koko juttu läksi siitä että kuopus itki ja toivoi isin pitävän vapaapäivän tänään ja minä totesin että olishan se ihan kivaa olosuhteet huomioiden mutta ei tietenkään.
Älä huoli ****, jätän sinut jatkossa ihan rauhaan, en enää jatkossa odota sinulta puolisona ainakaan yhtään mitään, en käsitä että voit noin sanoa minulle huomioiden senkin että olen viim 5v ollut ns puutteessa kanssasi, itkenyt lukuisina iltoina sängyssä selkääsi silittäen kun sinä olet vaipunut uneen, ikävöinyt sinua niin että tuntenut fyysistä kipua. Toivonut ja rukoillut että haluaisit minua.
Olkoon, ketä minä tässä huijaan, surullista että 10v hääpäivämmekin menee näissä merkeissä.
Olen ihan loppu:´´(
Kommentit (13)
Mutta tiedä siitä, ehkäpä sekin vain "tapa".
Sanoo sen kyllä kutakuinkin päivittäin, tekisi mieli vastata että rakastat muttet halua?
Halutahan voi vaikka ei rakasta, mutta voiko rakastaa jos ei halua?? tuota olen miettinyt viimeaikoina useamman kerran.
Tuntuu että olen mennyt niin rikki ettei minua korjaa enää mikään, en enää usko hänen haluavan edes silloin kun jotain punkassa tapahtuu kuten 2kk sitten.
On tästä puhuttu ja väännetty satoja ellei tuhansia kertoja, on stressiä, taloushuolia enemmän tai vähemmän jnejne arki tylsistyttänyt ja plaaplaa, sama se on kai kaikilla jossakin määrin ainakin joskus, mutta ei kai he kaikki ole selibaatissa??
Jotain se joskus puhui että kaipaisi jotain "piristystä" seksiin, mutta mitä?? kun huomioi sen että seksimme ollut aina varsin vaihtelevaa, kokeilevaa ja nautinnollista??!!
Mitenhän kauan jaksan tätä kulissia jatkaa, mulla ei kyllä ole voimia eroprosessia aloittaa ja etsiä jotain vuokrakämppää jostakin, en voi lapsia viedä tästä "synnyinkodistaan" jonka läheisyydessä koulu ja kaikki kaverit.
En jaksaisi enää:´´(
Ap
Voimia ap, yrittäkää, näytä sille tuo kirjoituksesi. harvoin olen lukenut noin koskettavasti kirjoitettua tekstiä.
miksi ette ole parantaneet miehen "heikkoja" rakastajantaitoja yhdessä? Se on hauskaa!
Ap, paljon myötätuntoa sinulle. Kunhan olette taas tolpillanne lasten kanssa ja elämä ei ehkä näytä ihan niin synkältä kuin nyt, ehdotan miehen testosteronitason tutkimista. Luuletko, että saisit hänet lääkäriin? Vai onko tätä jo yritetty? Tiedätkö onko hänen elämässään, esim työssä, jokin asia muuttunut - onko jotain mitä hän ei halua/ uskalla kertoa sinulle? Muistatko mitä tapahtui silloin kun elämä meni sellaiseksi kuin se nyt on? Haluan uskoa, että voitte yhdessä purkaa tämän pattitilanteen.
Mies kävi reilu 1v sitten alan lääkärillä, ottivat kokeita ym ja testosteronitaso oli matalahko MUTTA normaalien viitearvojen sisällä!! On kuitenkin siitä saakka käynyt säänn otattamassa testosteronipiikin (liki 100e/kpl) kankkuunsa eli ainakin jo 6x. Ei vaikutusta, ei apuja.
Mieheni ei siis halua minua EDES lisähormonien kanssa :´´´(
Ja en minä muista mikä se aika/hetki oli kun tämä alkoi, useampia vuosia siitä kuitenkin on.
Ap
Oikeesti KUKA voi kuvitella, että toinen alkaisi haluta seksiä painostettuna? Haluaisitko itse? Painostaminen, jokapäiväinen mankuminen ja itkeskely on pelkkä turn off. Kaikille. Oikeasti sä et edes anna miehellesi tilaisuutta haluta sua, sillä sä pilaat itse kaiken tuolla painostuksella ja mankumisella!
Oikeasti, PELASTA SEKSIELÄMÄSI JÄTTÄMÄLLÄ SE MIES HETKEKSI RAUHAAN! Ole vaikka kuukausi tekemättä yhtään elettä, sanaa tai draamaesitystä siihen suuntaan. Anna miehen levätä ja kerätä libidonsa jäänteet. Pidä hyvänä (siis halaa, suutele, sano ystävällisiä sanoja) ILMAN että olisi pakko harrastaa seksiä. Masturboi itseksesi jos et muuten pysty olemaan ilman.
TÄmän jälkeen voin luvata, että mieskin haluaa jo vähän enemmän.
etkä sinä voi vaan odottaa että mies tekisi sinut onnelliseksi. Varmasti perheen tilannekin on raskas ja miehen on helpompi olla yksikseen kuin onnettoman vaimon kanssa. Oletteko hakeneet apua mistään?
Minä EN ole painostanut, minä EN ole vinkunut vänkynyt enkä vaatinut. Minä EN ole itkeskellyt niin että hän sen näkisi. Ja mitä eleisiin tulee niin enpä ole tehnyt elettäkään siihen suuntaan ja nimenomaan siksi että tiedän että saisin taas vain nenilleni, katsos minullakin on hitunen vielä itsensäsuojeluvaistoa ja ylpeyttä jäljellä.
Että revipä siitä ja kiitos kommentistasi.
PS. Se joka meillä halailee esim kesken arkisen puuhastelun olen useimmiten minä.
JOS mies kokee esim sen ahdisteluna että totesin pari päivää sitten ettei edes yhtä pusua vaihdettu tänään, niin se on voivoivoi, kai minulla on oikeus edes joskus tuoda ilmi se kuinka pahoin voin tässä tilanteessa ihan ilman että se on puolison kiusaamista.
Ap
rakastelun auttavan siihen että olet valvonut ja sairas?
että: kyllä se hyvä ja tyydyttävä seksielämä vaan auttaa ihan kaikkeen. Minulla ainakin. Ihanan rakastelun jälkeen elämä hymyilee aina, ei harmita pikkuasiat tai huonosti nukuttu yö. Mies tuntuu paljon rakkaammalta ja selvästi nauttii itsekin siitä orgasmin jälkeisestä olotilasta. Seksuaaliterveys on tärkeä asia ja avioliitton nyt vaan sattuu kuulumaan se seksi - tai ainakaan pelkästään toinen ei voi päättää seksin loppumisesta.
Ap:lle voimia. Tilanteesi on kurja. En osaa sinua auttaa, mutta jotakin sinun pitää tehdä. Kohta koko itsetuntosi on palasina. Puhumattakaan siitä, että terve lisääntymisiässä oleva ihminen todella tarvitsee seksiä. (Asia, joka tuntuu monille "pihtareille" ja seksittömyydellä puolisoaan kyykyttäville yhdentekevää!) Etsi itsellesi normaali, seksuaalinen mies. Anna miehellesi tilaisuus löytää nainen, joka ei myöskään halua harrastaa seksiä. Tiedät sen kyllä itsekin, ettei miehesi rakasta sinua. Käytös kertoo kaiken...ikävä kyllä.
Voi olla ihan väsynyt, pelkää että lapset tulee häiritsemään, jaksaisi syttyä päivällä, mutta ei ole tilaisuutta jne.
Kuinka nopeasti piikkien pitäisi vaikuttaa? Tuskin se mikään ihmelääke on.
Meillä samaa problematiikkaa ja silloin kun seksiä on se on ihan mahtavaa.
Minun mieheni on kasvatettu kieltämään kaikki kiva itseltään ja tämä vaikuttaa koko elämään. Onneksi keskustelemalla ollaan päästy vähän eteenpäin.
Olen aivan vakuuttunut siitä, että mieheni silti rakastaa minua ja haluaa jakaa elämänsä minun kanssani.
Onneksi hänkin ymmärtää minun ajoittaiset turhautumisesta johtuvat purkaukseni.
Ei olla kumpikaan täydellisiä. ;o)
Joskus kun saadaan olla tarpeeksi kauan ihan kahdestaan, rakastellaan villisti ;) eri paikoissa ja pidetään estottomasti mekkalaa.
Ehkä mekin joskus sitten kun lapset on muuttaneet kotoa tai viimeistään eläkkeellä!
Ei tämä enää pelkän väsymyksen tms piikkiin mene, jatkunut aivan liian kauan eikä mikään tuo muutosta, ei se onko lapset yökylässä (eikä lapsetkaan enää mitään ihan pieniä ole), ei vuorokaudenaika, ei saadun unenmäärä, ei se onko rahatilanne parempi eikä nuo testosteronisatsit.
Ja kyllä ne vaikuttaa suht pian ja mies todellakin saanut niitä jo yli 1v ajan!!
Eikä tässä ole täydellisyydenkään kanssa mitään tekoa.
Ap
Siis ihan noin vaan, kun lapsi sitä toivoo? Onko mies yrittäjä vai joku luuseri, joka ilmoittaa aamulla töihin, että ei kuulkaas huvita, jään kotiin leikkimään.
ja siitä seksistä: minä en ainakaan halua naida miehen kanssa, joka koko ajan vollottaa. Ehkä miehelläsi on samanlainen ongelma?
ehkäpä mies ei tosiaan rakasta sinua enää?
Oletko ajatellut, että ehkä ero olisi sinun hyvinvoinnin kannalta parempi?
Onko mies koskaan sanonut mitään syytä siihen miksi ei halua seksiä? Kyllä miehet yleensä seksiä jossain vaiheessa haluaa.
Meillä on, ikävä kyllä, myös hiljainen seksielämä, joka johtuu osittain elämäntilanteesta, lapset pieniä, väsymys, ajanpuute jne. Mutta, meillä kyllä miehen oma epävarmuus ja "heikot sänkytaidot" syövät sitä motivaatiota, kummaltakin. Minua ei jaksa edes kiinnostaa, kun tiedän, että jää puolitiehen, ja mies tietää tämän, joten toki vaikuttaa häneenkin :(
Mutta tiedän mitä se läheisyyden puute on, ja jos sitä jatkuu vuodesta toiseen, ei ole oikeasti hvä olla.
Eikö mies suostu puhumaan asiasta?