Miksi jotkut eivät ymmärrä, että 4-5-vuotiaalle päivähoito on hyvä asia,

Kyllä sitä ikäseuraakin on mahdollista löytää muualtakin, jos tahtoa löytyy. JA miksi muuten pitäisi olla tismalleen saman ikäistä seuraa? Onhan lapsia pph:lla tai päiväkodeissa sisarusryhmissä, joissa ei välttämättä ole just saman ikäisiä.

Omat muksuni ovat kotihoidossa, vaikka teen itsekin töitä. Vanhin täyttää keväällä 6. Aika ajoin olen häneltä kysellyt, haluaisiko päiväkotiin, mutta ei halua. Kavereita löytyy samasta taloyhtiöstä, kerhosta, muskarista sekä joitain kavereiden lapsia. Nuo kaverit ovat pienimmät 3-vuotiaita ja vanhimmat 11-vuotiaita.

Lapset on erilaisia, ei kaikki lapset todellakaan kaipaa päiväkotiin. Ja päiväkodit on erilaisia, ei kaikki todellakaan ole hyviä. Yksi missä meidän porukka selkeästi erottuu kavereiden päiväkotilapsista on sairastavuus. Meillä ei olla kipeitä jatkuvasti, ja jos on joku nuha, se on kokonaan ohi kolmessa päivässä. Tietysti av:llakaan kenenkään lapsi ei sairasta päiväkodin takia, tosielämässä se vaan on arkipäivää.

vaikka äiti tai isä olisikin kotona?

Viitaten tuohon toiseen ketjuun, missä ap ihmettelee, että miten huonoja äitejä muut ovat jos eivät keksi 4-vuotiaalle virikkeitä.

Kyllähän jokainen keksii virikkeitä lapselleen jos haluaa.

Mutta, äiti ei voi korvata ikäseuraa, mikä on 4-5-vuotiaalle tärkeää jo ihan sen kannalta, että esikouluun ja kouluun sopeutuminen tulee olemaan helpompaa.

Joka paikassa ei ole kerhoja (miksi tämäkin on niin vaikea ymmärtää?) tai muutakaan ikäseuraa.

Oma 5-vuotiaani on päivähoidossa, vaikka olenkin kotona. Ikäseuraa ei löydy perhekerhoista, siellä on vain taaperoita ja vauvoja. Seurakunnalta ei tuon ikäiselle löydy omaa kerhoryhmää, vaan pitäisi osallistua pienempien ryhmään.

Ulkona ja puistoissa ei ole tuon ikäisiä, vaan pelkkiä taaperoita ja vauvoja.

Asuinalueellamme on paljon lapsia ja jopa samanikäisiä. Kaikki ovat päivähoidossa.

Kotihoidettuja lapsia haukutaan täällä sosiaalisesti rajoittuneiksi luusereiksi, jotka eivät pärjää elämässään. Ja jos lapsi taas on hoidossa vaikka äiti on kotona, haukutaan äiti laiskaksi luuseriksi, joka ei halua/ jaksa/ osaa hoitaa lapsiaan. Koittakaahan nyt päättää!

maksaa käyttäjä itse.

ihmiset eivät ymmärrä ettei alle 3v.: sta pitäisi laittaa tarhaan!

sitäkään, että lapsi on kotona eskari-ikään asti...

Meidän alueella on ns. nappulakerho, jossa käy 3-vuotiaita ja "isojen" kerho, jossa on eskarin ensi syksynä aloittavat..

Sen lisäksi alueella on jumppakerho, tanssikoulu, muskari ja vielä leikkipuistoja, jotka ovat tupaten täys lapsia.

Vanhin lapseni on jo koululainen ja hän on luonut ystävyyssuhteita ja pitänyt kiinni myös vanhoista ystävistä. Pärjää koulussa hyvin, vaikka kotilapsi..

On myös aika hassu luulo, että pk sosiaalistaa lapsen, jolla sosiaalinen kömpelyys on ihan geeneissä..vanhemmat tuppisuita ja lapset samaten..

Kuvitellaan myös, että hyvät tavat oppii pk.ssa, mutta jos kotona vanhemmat käyttäytyvät, kuin luolamiehet ja ei osata alkeellisia käytöstapoja, niin ei pk paljon auta.

Kyllä tavat lähtevät kotoa..lapsi jäljittelee vanhempiaan.

No tottakai lapsi tapaa joskus jossain muitakin lapsia.

Mutta ilman päiväkotia oman ikätason seuraa olisi noin parin tunnin ajan viikossa kun tapaamme ystäväperhettä.

Jokainen 5-vuotiaan äiti tietää, että tuon ikäinen kaipaa jo enemmän.

Vai eikö teidän lapset tapaa ikinä ketään koskaan missään?

Meidän perhe on siitä onnekas, että 5 vuotiaamme voi käydä kunnan järjestämässä kerhossa 3krt. viikossa, kun olen kotona hoitovapaalla (kuopus päälle 1v.). Otin siis esikoisemme vuosi sitten päiväkodista pois, kun saimme järjestettyä tuon loistavan kerhopaikan.

Itsekin keksisin vaikka millaista tekemistä esikoisellemme, mutta en tosiaankaan korvaa noita ikätovereita. Varsinkin kun on tottunut päiväkodissa leikkikavereihin. Itse asiassa vaikka tuo kerho on aivan loistopaikka, niin esikoinen aika ajoin kaipaa päiväkotia ja odottaa kuin kuuta nousevaa, että äiti palaa töihin.

Mutta itse ymmärrän vanhempia jotka pitävät 4-5 vuotiaat hoidossa vaikka toinen vanhemmista jäisi kotiin. Kaikissa kylissä kun nuo kerhot eivät toimi, tai sitten siellä tosiaan on vain taaperoita ja vauvoja (ja hyvä heille, itsekin käyn ko. kerhossa kerran viikossa taaperomme kanssa).

jolle ei todella riittäisi kerho pari kertaa viikossa korvaamaan omaa päiväkotiryhmää.



En muuten omassa lähipiirissä tiedä kuin yhden 4-vuotiaan, joka ei olisi ollut päiväkodissa, ja hänen äitinsä hoito käytännössä tuttavien lapsia, joten tälläkin lapsella oli muuta lapsiseuraa kerhokäyntejä enemmän.



Itse olin ennen esikoulua vain puistossa pari tuntia/päivä ja muuten kotihoidossa. Minun vanhempani tekivät tämän ratkaisun. Äidilleni oli kamala yllätys, kun isompana kerroin, että en oikeastaan tykännyt käydä puistossa ja olisin aidosti halunnut johonkin päiväkotiin. En vain lapsena osannut sitä ilmaista. Minusta kotihoito korosti tarpeettomasti ujompaa puoltani, josta sitten myöhemmin tylysti kasvatin itseni eroon.

Osapäivähoito ON puoli-ilmaista, koska vain murto-osan sen kustannuksista maksaa käyttäjä itse.

Oma 5-vuotiaani on puolipäivähoidossa ja maksamme 116 €/kk. Lapsen laitoimme päiväkotiin puheterapeutin suosituksesta, vaikka kyllä tuo kukkarossa tuntuu.

Miksi kaikki olettavat että se kerho pari kertaa viikossa on ainoa paikka, jossa 4-5v näkee kavereita? Täällä on ainakin kerhossa muitakin samanikäisiä, ja sovimme leikkitreffejä toistemme koteihin ja puistoon. Jää sille vapaallekin leikille hyvin aikaa. Pitää vain itse olla aktiivinen!

En pidä päiväkotia pahana paikkana, mutta ei sekään ole oikea paikka sellaiselle, joka tarvitsee virikehoitoa. Oma lapseni käy joka päivä 5h, koska katsottiin ryhmään sopeutumisen olevan helpompaa kun lapsi on joka päivä paikalla. Silti hän on erilainen, koska on pk:ssa vain aamupäivän, kun muut ryhmässä ovat täyden päivän. Vielä enemmän ulkona ryhmästä ovat ne, jotka ovat vain pari päivää viikossa. Pidän siis kerhon tarjoamia virikkeitä hyödyllisempänä lapsen kannalta.

selviää ennemmin tai myöhemmin, että heidän lapsillaan on kavereita pihapiirissä, srk:n kerhossa, kunnan kerhossa, kavereilla, sukulaisilla ja mammakerhossa.



Meillä:

-ei pihapiirissä

-srk:n kerho ei sovi (emme kuulu kirkkoon, emmekä halua loisia kirkon palveluita)

-kunnan kerhoon ei mahdu

-kavereita/sukulaisia nähdään aika usein, mutta koska ovat työssäkäyviä ihmisiä, vain vkl pari tuntia, lisäksi kaikki tuttujen lapset eri sukupuolta kuin omamme, sekin viisivuotiaalle joskus "rasite"

-mammakerhossa vain vauvoja, eikä ketään sen parempia tuttuja muutenkaan



Alkaa nyppiä tämä kotihoito isomman kohdalla, ja nimenomaan lapsen vuoksi... Omasta puolesta voisin hoitaa hänet kotona kouluun asti, mutta sääliksi käy, kun toinen on niin yksinäinen. :(

selviää ennemmin tai myöhemmin, että heidän lapsillaan on kavereita pihapiirissä, srk:n kerhossa, kunnan kerhossa, kavereilla, sukulaisilla ja mammakerhossa.

Itsekään en kirkkoon kuulu, mutta täällä MLL järjestää kerhon kahdesti viikossa, omat ryhmät 3-vuotiaille ja 4-5-vuotiaille.

siis minun lapsuuden perheessä. Kaikista meistä on tullut ns. normaaleja ihimisiä. Kävin lapsena kerran viikossa srk kerhossa ja en kyllä muuta kaivannutkaan. Aivan hyvin sopeuduin siitä huolimatta kouluelämään.



Onko maailma sitten muuttunut niin paljon, että kotikasvatus ei enää kelpaa/riitä lapsen kasvupohjaksi. Tekemistä ei riittävästi? Nykyäänhän on kaikenmaailman hilavitkuttimet joka taloudessa verrattuna esim. 70 lukuun, jolloin olin lapsi. Meikäläisellä tais olla yks nukke ja sittten paljon mielikuvitusleikkejä. Aika meni ihan mukavasti kotona.



Omat lapseni ovat tarvittaessa olleet hoidossa. Ovat viihtyneet aina sekä kotona, että hoidossa. Nuorin 4,5 v (ainut pk ikäinen), on päiväkodissa 6-10 pv/kk. Meillä

miehen kanssa työt, jotka mahdollistavat tämän. Lapselle on todella mukava, kun ei aina olla herättelemässä aikaisin ja kiikuttamassa hoitoon. Se joka aamuinen rumba alkaa sitten kouluiässä ja jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

kaksosia hoidin vajaa 3v kotona sitten laitoimme ne osapäivähoitoon 3xvkossa, koska vauva syntyi ja tarvitsimme konkreettista apua. Kolme vaippaikaista ja minä lähes yh. Tätä vajaan vuoden, kunnes nyt kohta 4v kaksoset siirtyivät kotihoitoon takaisin ja vauva pian 1v. Viikot ovat yhtä menoa 2x MLL kerho 3h, muskari, jumppa ja tanssi. Syy miksi hyvä ja ihana päiväkoti irtisanottii oli se, että lapset tuntuivat kyllä viihtyvän, mutta kiukku ja ikävä yltyivät liian koviksi jotta jaksoin kestää sitä raivaripotkukiukkukohtausta joka ikinen kerta lapsia haettaessa. Toinen lapsista sanoi että haluisi olla kotona. Heillä oli paljon ystäviä siellä mutta myös poissaoloja sairauksien takia. Monien syiden vuoksi lapset osapäivähoitoon laitoimme ja lähes yhtämonen syyn vuoksi lopetimme. Perheemme on näin tyytyväisempi (äiti siis) vaikka hommaa on niin lapset tyytyväisempiä ja näin koko perhe. Moni ei päätöstämme ehkä ymmärrä.

Vanhemmat haluavat laittaa isommat lapsensa turhaan päiväkotiin yksinkertaisesti siksi, että he pääsevät itse niin paljon vähemmällä vaivannäöllä. Miksei teillä subjektiivista ph-oikeutta moraalisesti väärin käyttävillä ole munasarjaa myöntää sitä? Te ette viitsi vaivautua järjestämään lapsillenne mitään tekemistä kotona. Syytätte kaveri- ja tuttavaperheitä, sukulaisia, isovanhempia, naapureita, seurakuntia, kuntia, MLL:ää ja ties ketä vielä siitä, ettei ole apua käytettävissä, eikä kukaan "huoli" lapsia kylään, ettekä toisaalta itsekään halua katsella silmissänne toisten lapsia kylässä luonanne. Aivan liian rasittavaa.



Demarien tavoite on onnistunut huomattavan hyvin: kaikki lapset yhteiskunnan hoitoon.



Samalla unohtuu päivähoidon alkuperäinen idea, eli hoitopaikat työssäkäyvien ja opiskelevien lapsille. He saavat -jos ylipäänsä jotain edes saavat - jämäpaikat tai joutuvat kuljettamaan lapsensa pitkien matkojen päähän hoitoon.



Pääasia, että kotiäidin lapsi saa vaatimansa seuran ja virikkeet.

...päivähoidon työntekijänä tiedän n. 10 päiväkodin ja kahdenkymmenen vuoden kokemuksella että se mitä päivähoidon pitäisi olla ja mitä se todellisuudessa on, ovat todella kaukana toisistaan.



Henkilökunta useimmiten yrittää parhaansa, suunnittelee jos ehtii kasvatuksellistakin puolta ja yrittää huomioida lapsia yksilöinä ja tukea heidän kehitystään. Mutta useiten se hoito on vain aivan perusasioita. Vahditaan ettei pahempia vahinkoja pääse sattumaan ja survotaan samaa rutiinia putkeen. Lapset reagoivat jatkuvaan kiireeseen ja puutteeseen (henkilöstö, materiaalit, aika) tappelemalla ja riehumalla/vetäytymällä ja taantumalla.



Lapsi on melko yksin pärjäämässä siinä parikymmenpäisessä laumassa jopa 10 tuntia päivässä. Heikot sortuu elontielle-tyyliin. Päivähoito ei yksinkertaisesti ole sitä mitä vanhemmille markkinoidaan. Siitä voidaan kiittää päättäjiä jotka säästävät kaikesta aiheeseen liittyvästä.



Omat lapseni on hoidettu kotona. Koska olen nähnyt mitä se todellisuus on, en heitä siihen oravanpyörään heitä. Osa-aikatyö, keikkailu, isovanhemmat, kirkon kerhot, mll-kerhot, asukaspuistot, verkostuminen lähialueen kotivanhempien kanssa. Näillä keinoilla olen ollut luomassa lapsilleni turvallista lapsuutta, aivan riittävän kaveripiirin ja hyvän perusturvallisuuden ja itsetunnon.



Menkää viettämään päivä päiväkodissa ja kehukaa vasta sitten sitä ihanuutta ja lapsen kehityksen tukevaa kaveripiiriä...

kritisoin vain alle kolmevuotiaan viemistä virikehoitoon kun pikkusisarus syntyy. mielestäni vielä nelivuotiaskin, kuten meillä, saa ihan tarpeeksi virikkeitä kotoa. meillä tietysti on tarjota hänelle laaja kaveripiiri ja sosiaalisia kontakteja joka päivälle. minulla olisi mahdollisuus hoitaa lapsiani vieläkin pidempään kotona mutta vuotta ennen eskaria vien viimeistään totuttelemaan. en usko että monikaan arvostelee yli 4 vuotiaiden päikkärissä käymistä.

saada muiden lasten kanssa samaan.



Pudotetaan eskari vuotta aikaisemmaksi ja aloitetaan koulu aiemmin. Sillä tää hoituu!

Itsekään en kirkkoon kuulu, mutta täällä MLL järjestää kerhon kahdesti viikossa, omat ryhmät 3-vuotiaille ja 4-5-vuotiaille.

Itse olin esikouluun asti kotihoidossa, samanikäistä seuraa ei ollut lähistöllä, ainut leikkikaveri oli isoveli. Esikoulussa minulla oli suuria puutteita sosiaalisissa taidoissa, pihalla olin yleensä yksin, koska en uskaltanut ottaa kontaktia muihin lapsiin. Vasta pikkuhiljaa koulussa aloin rohkaistua, mutta suuremmissa ryhmissä olin edelleen hyvin arka.

Päiväkerhossakin kävin sentään 4-5-vuotiaana, mutta eipä siitä ollut paljon iloa, koska toiminta oli pitkälle ohjattua ja vapaan leikin aika hyvin minimaalinen. Ei siellä oppinut minkäänlaista oma-aloitteisuutta kaverisuhteiden aloittamiseen/vaalimiseen.

Äitini on vieläkin vahvasti sitä mieltä, että päiväkotihoito on pahasta, ei ilmeisesti koskaan nähnyt/ymmärtänyt minkälaisia vaikeuksia minulla oli sosiaalisesti. Muilla taidoilla kun loistin ikätovereihini nähden: luin sujuvasti 5-vuotiaana, esikoulun opet hämmästelivät piirtämistaitojani jne. Omat lapseni laitan ehdottomasti päivähoitoon viimeistään n. 3-vuotiaana.

--- omat lapseni ovat päivähoidossa. Olen ehdottomasti sen kannalla koska solmivat siellä pysyviä ystävyyssuhteita ja oppivat pärjäämään maailmassa. Oma äitini on kotihoidon kannattaja mutta hän ei näe että siitä on ollut minulle hallaa. Olen vielä tänäkin päivänä sosiaalisesti taitamaton vaikka oikeasti olen mukava:). Minun on vain vaikea olla ryhmässä ja ihmisten kanssa. Koulun aloitus oli hirveän vaikeaa vaikka olin fiksu lapsi! Ei kiitos sellaista omille lapsilleni.

selviää ennemmin tai myöhemmin, että heidän lapsillaan on kavereita pihapiirissä, srk:n kerhossa, kunnan kerhossa, kavereilla, sukulaisilla ja mammakerhossa.

Meillä:

-ei pihapiirissä

-srk:n kerho ei sovi (emme kuulu kirkkoon, emmekä halua loisia kirkon palveluita)

-kunnan kerhoon ei mahdu

-kavereita/sukulaisia nähdään aika usein, mutta koska ovat työssäkäyviä ihmisiä, vain vkl pari tuntia, lisäksi kaikki tuttujen lapset eri sukupuolta kuin omamme, sekin viisivuotiaalle joskus "rasite"

-mammakerhossa vain vauvoja, eikä ketään sen parempia tuttuja muutenkaan

Alkaa nyppiä tämä kotihoito isomman kohdalla, ja nimenomaan lapsen vuoksi... Omasta puolesta voisin hoitaa hänet kotona kouluun asti, mutta sääliksi käy, kun toinen on niin yksinäinen. :(

Tässäkin ketjussa joku vauhkoaa että kyllä kavereita lapselle löytyy jos vain haluja on. Sitten seuraavassa lauseessa mainitsee että oikein jopa TALOYHTIÖSSÄ on lapsia. Niii-in, mut kun kaikki eivät asu jossain keskustassa jossa on paljon lapsia!!!! Me asumme maaseudulla jossa tosin on naapureita joka puolella, mutta vain yhdessä talossao n lapsia! Yksi 7v ja toinen 2v. Molemmat hoidossa joka päivä aamusta iltaan ja lisäksi tämä 7v on tyttö kun taas itselläni on poika!

Poikani tulee koulusta suoraan kotiin mutta kyllä välillä mietin että olisko pitänyt laittaa ip-kerhoon??? Siellä ois saanut leikkiä vapaasti toisten lasten kanssa. Nyt ei meinaa seuraa iltapäiviksi löytyä, koska ylläri ylläri kaikki ovat siellä kerhossa eivätkä mamin kanssa kotona!!!

Kerhossakin poikani kävi, mutta ei saanut sieltä ystäviä kun useimmat olivat tyttöjä ja nuorempia. Kaikki vanhemmat lapset olivat pk:ssa.

MITEN te yksinäiset osaatte aina valita asuinpaikan, jossa ei ole lapsia lähimaillakaan?

MITENKÄHÄN? Olisko niin, että jos niitä lapsia asuis lähellä, niin sitten emme olisi yksinäisiä?!? Ei se mene niinpäin, että yksinäinen valitsee paikan, jossa ei asu lapsia. Vaan muutettuaan johonkin asumaan huomaa, että lähistöllä ei ole lapsia -> yksinäisyys.

Me muutimme muutama vuosi sitten määräaikaisen työn vuoksi vieraaseen kaupunkiin. Ei voitu ostaa asuntoa, koska kyseessä oli määräaikainen työ, jonka takia ei kannattanut myydä asuntoa kotikaupungissa. Vuokra-asuntomarkkinoilta pienessä kaupungissa löysimme kaksi riittävän suurta asuntovaihtoehtoa; molemmat alueilta, joilla ei asu lapsiperheitä. Mielellään asuisimme kaupungin laitamilla jossain omakoti- tai rivitaloalueelta. Sellaisia vaan ei ollut vuokrattavana.