Lue keskustelun säännöt.
Isäni
04.05.2010 |
Havahduin eilenillalla nukkumaan mennessäni että puhelin soi (oli äänettömällä ja klo oli 22.15), tuntematon nro enkä vastannut.
Soittaja oli biologinen isäni, jätti siis ääniviestin jossa pyysi soittamaan.
Puhui kamalan epäselvästi vaikka ei tainnut humalassakaan olla, en tiedä.
Viimeksi puhuttu joskus 1-2v sitten.
Minua ei huvita soittaa sille tyypille ollenkaan, en tunne mitään, en ainakaan rakkautta tms, sitä kohtaan.
Olen surullinen ja katkerakin siitä että äitini piti kuolla 47v iässä muutama vuosi sitten, olisi tuo totaaliluuseri mieluummin saanut mennä.
En minä ole edes vihainen sille enää, olen vain evvk. Mikä se mulle on, muuta kuin siementäjä? ei mikään.
Paitsi tietty se jonka vuoksi elämäni ensimmäiset 10v oli yhtä helvettiä kun ukko joi ja hakkasi minua ja äitiä, pikkuveljeen ei tietty koskenutkaan. Monet kerrat juostiin sen juoppuhulluuskohtauksia karkuun talviöinäkin, nukuttiin jäisessä varastossa yms.
Miten sen valkoiset rystysetkin on piirtyneet näkömuistiini:/ vieläkin takaraivossani arpi jossa ei hiuksia kasva, olin 5v ja kehtasin mennä väliin kun mätki äitiä, tönäisi minut pois tieltä jolloin kaaduin ja iskin pääni isoon puiseen arkkuun jonka kulmat oli jollain metallilla tms päällystetty, takaraivoni aukesi ja verta tuli ihan solkenaan, muistan miten äiti suihkussa huuhteli minua j päätni ja veri värjäsi muovilattian, vuosi oli 1982.
On se pyytänyt anteeksi, useastikin, mutta so?
8½v ja 7v lapsiani se ei ole koskaan nähnyt eikä tule näkemäänkään luulen ma, asuu 500km päässä, onneksi.
Mitä se mua kiusaa, luulis että 28v veljeni kanssa yhtpito riittää.
Soittaa ja unohtaa, soittaa ja unohtaa, kai sillä on ikävä taas niin kovaksi yltynyt, plaaah.
Sinänsä ikävää, 57v ukki olis lapsillani, mutta eipä sitten olekaan.
Turha ihminen koko "mies".
Kommentit (3)
Niin, tiedän kyllä että tunteisiin on oikeus, jokaisella, minä vain sitä tässä hieman ajoin takaa että en tosiaankaan tunne sen kummempaa kys hlöä kohtaan. Tietynlainen surumieli ja "entäs jos" ja "mitäs jos oliskin ollut erilailla"-fiilis joskus, ainakin silloin kun se taas soittaa.
Olen nyt 34v enkä kaipaa isääni, se taas mitä tunnen hänen ja lapsiani mahdollista kohtaamista kohtaan on tod voimakas tunne.
Tunnen suurta naarasleijonan voimaa, tuntuu kuin hän edustaisi kaikkea maailman pahuutta jolle en halua omia lapsiani altistaa, en vähäisimmässäkään määrin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin saan voimaa siitä tunteesta, että voin suojella omia lapsiani siltä mitä itse olen kokenut.
Lapsuuteni ei ollut kovin ruusuinen vaikkakaan fyysistä väkivaltaa ei meidän perheessä ollut.
En voi sanoa tietäväni miltä sinusta tuntuu, mutta ei kenenkään lapsen kuulu tuollaista kokea mitä sinä olet saanut kestää.
Soita isällesi ja sano, ettet pysty unohtamaan etkä antamaan anteeksi, joten olisi parempi jos tämä ei soittaisi enää.
Sitä mietin, että parempi sinulle voisi olla että myöntäisit itsellesi että isäsi herättää sinussa tunteita. Katkeruutta, vihaa, surullisuutta, raivoa, mitä tahansa. Ja että sinulla on täysi oikeus tuntea näitä tunteita.