Hormonikierukan vaikutus libidoon
Tiedustelisin muiden naisten kokemuksia hormonikierukan vaikutuksista libidoon - onko vaikuttanut negatiivisesti? Itselläni kierukka on ollut reilun vuoden ja täytyy sanoa, että libido kadonnut täysin. Oikein säikähdin itsekin, kun tänään tajusin etten olen ajatellutkaan seksiä yli kuukauteen. Nyt, kun seksin vähyys alkaa vähän jo kiristää parisuhdetta ajattelin, voisiko syynä olla tuo kierukka ja voisiko ongelma sillä ratketa.
Olen oikeasti kiitollinen asiallisista vastauksista!
Kommentit (41)
Minulla on ollut kaksi Mirenaa, vaikutukset olleet pelkästään positiiviset. Ylirunsaat kuukautiset melkein poissa ja seksihalut yhtä suuret kuin ilmankin.
Ei vaikutusta suuntaan eikä toiseen
Kymmenen vuotta ensin pillereitä ja haluttomuutta. Nyt 20 vuotta mirena ja koko ajan on haluja ollut vaikka muille jakaa, vaikka alussa 18 vuotta lapsetkin kasvatettavana. Mulla iho pysyi tosi hyvänä, paino laski ja kuukautiset olleet koko ajan poissa. Nyt käytän tätä jo esivaihdevuosien hoitoon. Mulle oli mirena kuin lottovoitto
Minulla on menossa kolmas Mirena eli hormonikierrukka on ollut käytössä lähes yhtäjaksoisesti 13 vuotta, olen 35-v. Seksihaluja löytyy ja niiden määrään vaikuttaa muu elämä. Onko stressiä, millainen parisuhde tai millainen treffikumppani. Jos ei ylimääräistä stressiä ja hyvä suhde tai haluttava treffikumppani, haluja löytyy. Ensimmäisen ja toisen kierrukan välillä muutaman kuukauden ja ennen ensimmäistä kierrukkaa oli käytössä ehkäisyrengas, en huomannut eroa seksihaluissa, niitä löytyi.
Kuukautisia ole ollut koko kierukan käyttöaikana. Kasvojen iho ehkä olisi parempi ilman kierrukkaa, en voi tietää. Yleisesti ottaen kierrukka todella huoleton ja olen hurjan tyytyväinen.
Tähän mennessä huomattua,pillerit ja kierukka saa ihan kiimaseksi,tietää ettei tule vahinkoa :D
Tämä kirja kannattaa todellakin lukea: "This Is Your Brain on Birth Control", Sarah Hill. https://www.amazon.de/-/en/Sarah-Hill-ebook/dp/B07MYLLP21/ref=sr_1_1&nb…; Hormonaalinen ehkäisy aiheutttaa -paljon- muutakin kuin libidon heikkenemisen.
Vaimo otti hormonikierukan viimeisen lapsen syntymän jälkeen ja kertoi haluttomuudesta. Vaimo syytti paljon olemattomista seksihaluistaan hormonikierukkaa.
Jostain syystä, vaimo oppi uusia sänkyliikkeitä, oppi suutelemaan, oli välillä tosi estoton sängyssä. Minulle tuli ajoittain bakteeritulehduksia ja ilmaantuivat jonkin ajan kuluttua siitä, kun vaimo innostui olemaan estoton.
Minulla oli seksiä oli joka vuosi vähemmän ja vähemmän. Vaimolla ei, hän olikin haluton vain minua kohtaan. Hormonikierukan takia minusta tuli pehmeä minuuttimuna.
Vierailija kirjoitti:
Se ei kuitenkaan ole mikään haluttomuusautomaatti. Meillä se ei vaikuta vaimon haluihin mitenkään toisinkuin pillerit. Bonuksena kuukautiset käytännössä hävisivät kokonaan ja kuukautiskivut. Ei siis veristä sotkuseksiä ja muita ongelmia. Kannattaa sitä hormonikierukkaa siis vähintäänkin kokeilla sopiiko se.
Eli ei ovulaatiota eli panetuspäiviä. Hormonikierukka ei pillereitä kummempi, molemmista on kokemusta. Nyt kuparikierukka eikä ongelmia. Normi menkat ilman kummempia kipuja, mieli parempi, halut palannut ja alapään kuivuus kadonnut. Se on yksi haitoista myös. Ihmettelin kun olin ihan kunnolla kiihottunut ja kuiva ku Sahara. No sit hormonikierukka pois ni johan paikat kostuu taas ilman liukkareita.
Taas joku ukko änkee kertomaan miltä naisten ehkäisymenetelmät tuntuu ja toimii. No uterus, no opinion!
Kertokaa lisää kokemuksia.
Pohdin itse voisiko hormonkkierukka olla syypää haluttomuuteeni. Kierukka ollut kohta 5v. Halut vähentyneet tasaiseen tahtiin ja nyt tuntuu etten osaa ajatella seksiä ollenkaan.
Mulla ei kierukkaa, mutta minipillerit on. Seksihalut ovat mulla oikeastaan nousseet ja seksiä enemmän kuin ennen.
Big Pharma löysi ketjun viimeinkin.
Mulla oli ensimmäisen vuoden ajan kierukan asennuksen jälkeen tavallista voimakkaampi libido, mutta sen jälkeen sama kuin ennenkin.
Itselle hormonikierukka aiheutti haluttomuutta, kuivuutta, rajuja mielialavaihteluita ja jatkuvaa tiputtelua. Seksiä ehkä 3-4 x vuosi ja nekin vain silloisen miehen mieliksi. Ennen hormonikierukkaa seksiä oli vähintään tuo 3-4 x viikko. Suhde päättyi eroon miehen pettämisen vuoksi.
Vaihdettiin vuoden käytön jälkeen kuparikierukkaan ja muutaman kuukauden aikana oireet hävisi.
Ja mikä parasta nyt on taas ovulaatiopäivien seksi mukana kuvioissa :)
Vuoto ei itseäni haittaa eikä nykyistä miestä.
Pillerit lisäämään naisten seksuaalista halua - https://hespac.com/libidofi.htm Toimii hyvin, sekä minä että poikaystäväni olemme tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Miten voikin olla niin erilaisia vaikutuksia! Mulla ollut hormonikierukka nyt reilun vuoden, eikä koskaan ole ennen panettanut näin paljon. Olen koko ajan kiimainen ja märkä. Bonuksena menkat jäi pois, ihanaa!
N47
Ei ole erilaisia vaikutuksia, vaan on erilaisia vastauksia, BigPharma pitää markkiaosuuksistaan kiinni täälläkin.
Kaikki hormonaalinen ehkäisy vaikuttaa samalla tavalla, samaan suuntaan. Se ei ole mielipidekysymys, vaan biologiaa. Aivan samanlasista biologiaa kuin että kaikki ylensyöty energia lihottaa.
Mulla toinen kierukka nyt käytössä ja mielestäni ei juurikaan vaikuta libidoon, kostumiseen kylläkin eli vaikka olisin kiihottunut niin kuivempaa selvästi on osan kuukaudesta. Tämä kuitenkin vaihtelee kierron mukaan niin vaikea sanoa. Lisäksi painoa kertyy mielestäni vähän helpoimmin. Mulla oli niin runsaat kuukautiset että koen kuitenki et kun ne jää pois niin elämä on niin paljon helpompaa. Lisäksi PMS oireet on lähes kokonaan jääny, nekin alko olla aivan hirveät mitä lähemmäs nelikymppisiä tultiin. Nyt näin 47v iässä on vaikea enää sanoa mikä johtuu mistäkin. Hiukan on sellaista alavireistä mielialaa välillä mutta se saattaa olla ihan perus esivaihdevuodet.
Kokeilemalla selviää sitte, mun näkemys on et sopii varsin hyvin itselle kokonaisuus huomioiden. Ei täydellinen mutta paras itselle nyt tässä kohtaa. Nykyinen kumppani ei suostuisi sterilisaatioon (mulla 3 lasta, hän lapseton) niin se ei meille ole vaihtoehto enkä sellasta ikinä edes ehdottaisi.
Onko sulla nuo molemmat kierukat hormonikierukoita?
Kyllä ja samaa merkkiä vain ollut, Mirenaa
Miten voikin olla niin erilaisia vaikutuksia! Mulla ollut hormonikierukka nyt reilun vuoden, eikä koskaan ole ennen panettanut näin paljon. Olen koko ajan kiimainen ja märkä. Bonuksena menkat jäi pois, ihanaa!
N47