revin lapsen vappuhuiskan riekaleiksi,ja nyt se itkee niin raastavasti...

Tai kiikuttanut takaisin sinne kauppaan... (Ainakin muodon vuoksi, tuskin ne nyt palautuksena semmosta ottaa) Jos ei kelpaa niin on ilman.

niin miksi ihmeessä tapat hänet henkisesti? Varmasti oppi menee perille eli "älä luota äitiin". No, se on ehkä paras opetus, minkä lapsi sinusta voi saada.

silti varsin ymmärrettävää, että menetit tuossa tilanteessa hermosi.



Ehkä lapsi tosiaan oppi tästä jotain ja jos ei oppinut, niin seuraavalla kerralla laitat lelun heti pois. Sitä ei tarvi rikkoa, mutta jos lapsi ei lelua kerran halua, niin sano antavasti se jollekin toiselle (ja tee näin oikeastikin), äläkä ainakaan jätä lelua lapsen haltuun.

Kyllä lapsen pitäsi olla kiitollinen, vaikka ei nyt niin välittäisikään tavarasta.

Ehkä nyt oppii vähän hillitsemään itseänsä.



Kyllä se unohtuu, mukavaa vappua teille!

ei ollut ehkä paras mahdollinen paikka antaa sitä lapselle, päiväkotipäivän jälkeen saattaa lapsi muutenkin osoittaa mieltään/ikäväänsä vanhemmalleen ja on ehkä odottanut jo hakijaa, nyt ehkä luuli että yritetään hyvitellä jotakin huiskalla...

niin miksi ihmeessä tapat hänet henkisesti? Varmasti oppi menee perille eli "älä luota äitiin". No, se on ehkä paras opetus, minkä lapsi sinusta voi saada.

niin miksi ihmeessä tapat hänet henkisesti? Varmasti oppi menee perille eli "älä luota äitiin". No, se on ehkä paras opetus, minkä lapsi sinusta voi saada.

Ymmärrän kyllä pulttisi, mutta olisit laittanut huiskan jonnekin piiloon "ylös kaappiin" ja kaivanut sen sitten esiin, kun tenava on rauhoittunut ja huiska kelvannut. Nyt tuli paha mieli molemmille :(

Olis voinut olla mun kirjottama. Itse keräsin pari viikkoa sitten muovipussiin kaikki lattialla olleet lelut kun tyttö ei suostunut siivoamaan leikkejään ja esitin vieväni pussin roskiin.(Pidän nyt puol vuotta jemmassa ja palautan sitten pikkuhiljaa leluja huoneeseen) Huuto oli kova ja sen jälkeen onkin siivottu melko hyvin. Jos ei, niin taas pistän pussiin ja lelut jäähylle parvekkeelle. Pidän nyt puol vuotta jemmassa ja palautan sitten pikkuhiljaa leluja huoneeseen.



Mä oon sitä mieltä että jos ei sana tehoa niin ei tartte sitten muuten hyvällä enää kokeillakaan. Mua ei niin opetettu, vaan hyysättiin ja siivottiin mun puolesta ja olin pitkän aikaa laiska paska joka kuvitteli saavansa kaiken. Sitten tuli mies ja näytti miten elämässä oikeesti pärjää.



Elä vaan uutta viuhkaa lapselle osta! Ens vappuna uus yritys! Hauskaa vappua!

Ihan kuin oma tenava olisi joku vihollinen! Käyttäytyminen on ihan tavallista tarhaikäiselle, joka on ehkä väsynyt ja osoittaa mieltään vanhemmilleen.

No hyvää vappua vaan kaikille, mutta tuli mieleen, jospa lapsen vastusteleva reaktio ei johdukaan siitä, ettei haluaisi sitä esinettä, vaan siitä että tuollaiseen tilanteeseen liittyy jotain negatiivista (vanhemman odotusta kiitollisuudesta, kiukkuisuutta siitä ettei arvostetakaan tai olla ikuisesti kiitollisia), eikä lapsi osaa tilannetta käsitellä. Se sitten purkautuu kaikkien kannalta huonolla tavalla, kiukuttelemalla, joka taas lisää vanhemman ärtymystä. Minä teen, vaikka aikuinen olenkin, melkein samalla tavalla äitini kanssa. Tosin en kiukuttele, mutta kuitenkin. Äitini voisi sanoa, että aina kun minua lahjoo, saa vaan pahan mielen itselleen, ja niin varmaan onkin. Hän tarjoaa vaikka ilmaiseksi lomamatkaa hänen kanssaan, ja odottaa tietysti että ilahdun ilmaisesta lahjasta ja olen täysillä mukana. Minä en ilahdu, ei ehkä kiinnostaisi edes omassa seurassani lähteä sille matkalle, mutta koitan esittää että arvostan kyllä hänen elettään, mutta en nyt mitenkään pääse kun on sitä ja tätä ja tuota ja onkohan se passikaan voimassa jne jne. Oikea syy on se, että en halua äidin kanssa matkalle, hänellä on niin valtavat odotukset ja kuitenkin on luonteeltaan niin hankala, että siitä ei tulisi mikään mukava matka, vaan turhaa rahanmenoa ja hukkaan heitetyt vapaapäivät molemmilta. Ja sitten pitäisi iänkaikkisesti olla kiitollinen, jos vastentahtoisesti jonkun lahjan ottaakin vastaan, riippumatta siitä mitä itse oli alunperin mieltä. Tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan, aikaisemmin vielä ilahduin äidin lahjoista ja ehdotuksista (lähdetään shoppailemaan, lähdetään laskettelemaan, vuokrataan hevonen...) ja aloin itsekin kuvitella että tästä tulee kivaa, kunnes kerta toisensa jälkeen huomasin, että hän usein joko unohtaa koko jutun hetken päästä, muuttaa ehtoja tai sitten tilanne muuten menee pelkäksi riitelyksi, vallankäytöksi tai jopa kiusaamiseksi. Muista lapsena yhden juhlapäivän, kun olimme koulussa tehneet lahjan äidille. Annoin kyllä oman lahjani, mutta koska se ei ollut täydellinen, en kehdannut ottaa siitä kiitosta, vaan kiukuttelin että eikä ole hieno. Äiti suuttui sitten, kun ei osata edes kiitosta vastaanottaa ja meni sekin juhla pilalle... Sisarukseni ovat huomanneet saman ja suhtautuvat yhtä epäinnostuneesti kaikkiin äitini ideoihin. Kukin voimme olla mukana milloin missäkin kohteliaisuudesta, mutta emme uskalla näyttää olemmeko innoissamme vai ei, koska äiti saattaa milloin tahansa kääntää kelkkansa. Koen että äitini ei suinkaan anna lahjoja hyvää hyvyyttään toista ilahduttaakseen, vaan niihin liitty aina jotain toiveita. Hankalaksi tilanteen tekee se, että äiti on kuitenkin muuten ns. tervejärkinen, ja ymmärrän että hän kaipaa läheisyyttä, kiitosta, huomiota ja kiinnostusta läheisiltään, mutta ah kun se on niin vaikeaa. Ikinä ei meinaa tietää minkälaista käytöstä odotetaan.



Jos AP:llä on samanlainen tilanne, niin varmaan hänenkin lapsensa oppii välttämään konflikteja esittämällä puoliksi kiinnostunutta ja kiitollista. Äiti ei tule olemaan tyytyväinen siihen, mutta ei kehtaa riehuakaan.

oot hullu tai sit tää oli provo

...ja käytiin ostamassa uusi huiska. oli niin sääli,kun toinen oli niin murheen murtama kynitty huiskantynkä kdessään....kyyneleet silmissä..





-ap

ja ihan totaalisesti :) Mut vois kyl olla myös mun kirjoittama, mä oon tosi temperamenttinen tulisielu luonteeltani (mikäs sitä luonnolleen voi, kun mäkin saan olla olemassa juuri sellaisena kuin olen.. ;), samanlainen on lapseni. Mut mä oon niin pihi, etten oikeesti raaski tuhota lapsen tavaroita, uhkailen vaan sillä, ja piilottelen niitä kun muka vein roskiin yms.

Mut oikeesti, "revin lapseni vappuviuhkan" - ei voi olla otsikkona muualla kuin av:lla.. Oikeesti täähän on vakava aihe, mutta myös koominen ja naurattaa, ja hyvä niin! Hyvät naurut tarvii kerran päivässä saada jokaisen.

Tsemppiä ap:lle jatkossa, älä tuhoa lapsen koko omaisuutta ;)

olisit ottanut huiskan pois ja piilottanut odottelemaan seuraavaa vappua.



Lapsi sai nyt opetuksen että kun oikein vituttaa voi hajottaa tavaroita.



Muista tämä jatkossa ja mieti miksi lapsesi tulevaisuudessa tuohoaa eikä rakenna.

sitä rikkoa. Henkistä väkivaltaa.

sanonut vain että jaahas, pidänkin tämän huiskan sitten itse ja laittanut vaikka kukkamaljoakkoon.

ja revin sen itse.

sanoin,että minä voin repiä sen.....





juu,juu,väärin tehty,ymmärrän ja ehkä häpeänkin hieman,mutta meillä on onneksi ollut tapana,että minun ei tarvitse tehdä joku asia kuin kerran,niin menee perille. eli en jatkossa tuhoa muuta lapsen tavaraa:)



-ap

Tosiaan kannattasi miettiä, mitä lapsi oikeasti kiukuttelee. Ehkä se olekaan se uusi tavara vaan jotain muuta?



Minusta aivan hyvin olisi riittänyt, että huiska menee piiloon ja otetaan vasta huomenna, jos sen kanssa silloin osataan paremmin leikkiä.



Joku kertoi laittaneensa lapsen leluja "roskikseen" ja palautavansa niitä sitten myöhemmin. Mitä lapsi siitä oiekastaan oppii. Sen, ettei äiti sittenkään toteuta uhkaksiaan. Miksi ei voi oikeasti sanoa, että lelut menevät nyt varastoon ja ne otetaan sieltä vasta sitten, kun huone pysyy siistinä? Miksi pitää valehdella lapselle?

ei kerran kelvannut?



Jos kerran tiedät, että lapsi reagoi noin niin eikö kannattaisi olla odottamatta suuria?