En ymmärrä ihmisiä jotka vertaavat kotiäitinä oloa työhön.

Itse olin ennen lastensaamista toimistotöissä. Suht rauhallinen työtahti, rauhassa omassa toimistossa, sai tehdä hommiaan, pitää kahvitaukoja kun siltä tuntui ja kuunnella samalla radiota.



Miljoona kertaa helpompaa kuin nyt kotona kahden villin ipanan äitinä!



Kyllä mä tiedän, että kun lähden töihin, pitää illalla tehdä kotihommat ja "kestää" noita ipanoita, mutta toisaalta, saan olla PÄIVÄN ihan rauhassa, ilman että koko ajan joku roikkuu lahkeessa, huutaa naama punaisena, kiukuttelee vastaan, kaataa kahvit syliini, sotkee jne.



Eikä se koti siinä määrin varmasti illassa sotkeennu, kun että ollaan kotona koko päivä.

että monelle lasten hoitaminen on se elämän "suurin työ". Jos on työelämässä ja sitten saa lapsia, niin pystyy varmaan kuvittelemaan millaista arki on sitten kun on ne lapset JA työ hoidettavana. Jos taas on elänyt villiä sinkkuelämää vailla mitään vastuuta jne. niin ehkä se pieni ihminen on ensimmäinen asia joka todella sitoo jne.



Itse olen huomannut, että moni joka valittaa raskasta kotiäidin arkea on sellainen joka ei edes tee mitään kotona. Toki koti ei niin sotkeennu jos lapset ovat päivän tarhassa jne. mutta moni kotiäiti on "veltto" eli on niiiiin rankaa elämä vaikka paljon rankempaa se olisi jos samalla kävisi töissä.

ja kyllä välillä toivoisin pääseväni töihin pakoon, sillä hoitaminen on todella raskasta ja vie aikaa 24/7.

Mutta on se oikeasti rankkaa jos on vammainen tai erityislapsi joka sitoo ja valvottaa ja huolettaa.



Terveiden lasten äidin suusta tuommoinen on kyllä valhetta.

Asiasta kun on olemassa vain yksi ainoa totuus: jotkut kokevat työssäkäynnin raskaammaksi ja toiset taas kotiäitiyden.



Ugh.

ja kyllä välillä toivoisin pääseväni töihin pakoon, sillä hoitaminen on todella raskasta ja vie aikaa 24/7.

lapsen vanhemmilla varmasti näin onkin. -ap

Kyllä tämä minusta on etuoikeutettu ja ihana "työ". Lasten kanssa on ihanaa mutta kyllä se rankkaa aika ajoin on... etenkin henkisesti.



Kun polkee liukuhihnalta kotitöitä aamusta iltaa ja koko päivä ollaan kotona syömässä kaikki 5 ateriaa, sotkua syntyy koko ajan, kaikki ne lasten tappelut joissa saa toimia erotuomarina, lohduttamiset, rajojen asettamiset ja kasvatus... Jatkuva valppaus pitää lapset turvassa, terveenä ja ravittuna... Ja missään vaiheessa ei tule huilia. Yöllä jatkuu samaa pissattamisen, painjaisitkun, maito/vesi-itkun yms merkeissä... Koko päivä olet tarvittu ja valpas...



Kyllä se on uuvuttavaa... mutta myös ihanaa.

Ennen lasten saantia olin vaativassa ja stressaavassa työssä, jossa lopulta uuvuin ja masennuin. Ei varmasti tarvitse sanoa, että oli se todella raskasta.



Vuoden sairasloman jälkeen aloin odottaa esikoistani. 1,5 vuoden päästä syntyi toinen. Hoidin heitä kotona 5 vuotta. Olin usein kuolemanväsynyt ja loppuvaiheessa alkoi tuntua, että elämäni kutistuu kotiympyröihin ja turhaudun ihan kokonaan. Tämäkin aika oli raskasta, mutta helpompaa kuin uupumukseen johtanut työrupeama.



Palasin työelämään uuteen työpaikkaan, johon tunsin meneväni lähes lepäämään kotiympyröistä. Nautin suunnattomasti siitä, että elämässäni oli muutakin kuin lasten ja kodin hoito. Jotkut hassut pyykinpesut ja uhmakohtaukset iltaisin eivät tuntuneet missään, kun elämä oli hyvässä balanssissa työn ja perheen välillä.



Parin vuoden työssäolon jälkeen syntyi kolmas lapsemme. Nyt hoidan häntä kotona ja vanhemmat lapset ovat isoja. Tämä tuntuu todella lomalta, kun kaikki menee jo rutiinilla ja vauva on suht helppohoitoinen.



Mitä siis haluan sanoa?



Lähinnä sitä, että ei ole olemassa vain yhdenlaista kotiäitiyttä tai yhdenlaista töissä käymistä. Ehkäpä ap ja muut ymmärrätte tämän sitten, kun ikää ja elämänkokemusta karttuu vähän lisää.

henkilökohtaista avustajaa kotiin, koska työ olisi ollut sen verran satunnaista, ettei kukaan siihen hommaan lähtenyt.



ennen meillä oli vaikeavammaisella lapsella hoitajana suurperheen äiti, joka kyllä löysi tekemistä kotonakin niinä harvoina päivinä, kun lapseni sattuikin pääsemään kouluun. hän jäi kuitenkin eläkkeelle kesällä, eikä uutta ole löytynyt tilalle - palkka kun on melko sattumanvarainen tämänkaltaisessa työssä.



jäin siis syksyllä kotiin vaikeavammaisen nuoren, kouluikäisen ja eskarilaisen kanssa eka kertaa sitten lasten vauvavuosien. ja voi hyvän tähden kuinka raskasta tämä on. vaikka saan olla joskus pari päivää viikosta muutaman tunnin ilman lapsiakin, tuntuu, ettei tätä kotonaoloa jaksa mitenkään. aamiaisen valmistamista, siivoamista, lounaan valmistamista, siivoamista, pyykkäämistä, silittämistä, välipaloja, päivällisiä, lisää siivoamista, iltapaloja, lasten kanssa seurustelua, läksyissä auttamista ja jajajajajaja





olen totaaliyksinhuoltaja ja lapseni on sen verran vaikeahoitoinen, että kukaan ei uskalla ottaa häntä hoitoonkaan. pääsen käymään kävelyllä kun esikoiseni tulee opiskelupaikkakunnaltaan joka toinen viikonloppu käymään. toisinaan vietän päiväkausia neljän seinän sisällä kun lapsi saa kohtauksia, enkä voi häntä ottaa mukaan edes kauppaan saati mihinkään muuallekaan.



juu, töissä olo oli melko lepoa tähän verrattuna. henkisesti en ole tämän raskaampaa hommaa koskaan hoitanut.

on sitä, mitä kotiäidille joka päivä.

Kotiäitinä kun ei pelkästään tee kotitöitä vaan myös huolehtii siitä, että lapsella on ns. virikkeitä, kavereita, ohjausta, oikea määrä tekemistä jne.



Eihän esim.. päiväkodissa niiden hoitajien tarvitse tehdä ruokaa tai siivota, olla lasten kanssa vaan, ja silti niille maksetaan palkkaa.

Siksi otan kotiäitiyden tosissani

Kuulostaa tosi rankalta, tarvitset apua ennen kuin uuvut kokonaan. Oletko yrittänyt saada kodinhoitajaa tms. kunnalta?

Kuulostaa tosi rankalta, tarvitset apua ennen kuin uuvut kokonaan. Oletko yrittänyt saada kodinhoitajaa tms. kunnalta?

tämä erityislapsi on joka kuukausi kaksi päivää sijaishoidossa, joten ne viikonloput ovat helpompia, kun tarvitsee vain ekaluokkalaisen ja eskarilaisen kanssa olla. helpottaa huomattavasti.

lisäksi tosiaan joka toinen viikonloppu esikoiseni käy kotona n. 600 kilometrin päästä ja käyn silloin tunnin verran ihan omilla menoillani, enempää en viitsi pojan harteille noiden nuorempien hoitoa sälyttää.

kunnalla ei tällä hetkellä ole kuulemma budjetissa yhtään ilmaa, joten muuta apua, kuin tuon kouluavustajan, ei nyt saa. olen jo jättänyt varauksen ensi vuodeksi, joten voi olla, että sitten onnistuu jo paremmin.

mutta kiitos. aina se lämmittää mieltä, kun joku ymmärtää. lämpöä kevääseesi. =)

ei ole olemassa vain yhdenlaista kotiäitiyttä tai yhdenlaista töissä käymistä. Ehkäpä ap ja muut ymmärrätte tämän sitten, kun ikää ja elämänkokemusta karttuu vähän lisää.

Ehkäpä ap, "Ovatko sellaista väittävät ihmisiä, joilla ei ole lainkaan kokemusta työelämästä?", ja muut "väittäjät" ovatkin itse niitä joilla sitä kokemusta on vähemmän...

Lähinnä sitä, että ei ole olemassa vain yhdenlaista kotiäitiyttä tai yhdenlaista töissä käymistä. Ehkäpä ap ja muut ymmärrätte tämän sitten, kun ikää ja elämänkokemusta karttuu vähän lisää.

Olin ennen lapsia töissä ja opiskelin samalla, ja se oli henkisesti paljon helpompaa kuin tämä kotiäiteys. Kotiäiteys puuduttaa, vaikka nautinkin tästä mahdollisuudesta olla lasteni kanssa. Tämä on minun kokemukseni.

Joka päivä toistetaan samaa litaniaa, pieniä variaatioita tietenkin on tekemisten suhteen, mutta aamupala-siivous-lounas-siivous-välipala-siivous-iltaruoka-siivous... Pyykki-ripustus-silitys-kaappiin... Pyykki-ripustus-silitys-kaappiin...



4 vuotta jo tuota samaa ja aivot ovat totaalisen puutuneet ja olen aika kyrsiintynyt koko hommaan. Vihaan rutiineja muutenkin, onneksi lapset ovat myös aika spontaaneja ja meillä ei aikatauluja tarvitse kovin orjallisesti seurata. Mutta kuitenkin sitä samaa toistetaan monella tapaa päivästä, viikosta, vuodesta toiseen. : P



Syksyllä lähden opiskelemaan tai osa-aikatöihin. Kotiöitiys on ollut kasvattava kokemus koko perheelle, mutta nyt on sellainen olo, että been there, done that and got the t-shirt. : P



Rahakin kelpaisi jo. Ja eläke tulevaisuudessa. Kotiäitiyshän on nyky-yhteiskunnassa täysin arvoton ammatti.

minä maksan meidän lasten- ja kodinhoitajalle palkkaa siitä.

siis jos raha on arvostuksen mitta.

Joka päivä toistetaan samaa litaniaa, pieniä variaatioita tietenkin on tekemisten suhteen, mutta aamupala-siivous-lounas-siivous-välipala-siivous-iltaruoka-siivous... Pyykki-ripustus-silitys-kaappiin... Pyykki-ripustus-silitys-kaappiin...

4 vuotta jo tuota samaa ja aivot ovat totaalisen puutuneet ja olen aika kyrsiintynyt koko hommaan. Vihaan rutiineja muutenkin, onneksi lapset ovat myös aika spontaaneja ja meillä ei aikatauluja tarvitse kovin orjallisesti seurata. Mutta kuitenkin sitä samaa toistetaan monella tapaa päivästä, viikosta, vuodesta toiseen. : P

Syksyllä lähden opiskelemaan tai osa-aikatöihin. Kotiöitiys on ollut kasvattava kokemus koko perheelle, mutta nyt on sellainen olo, että been there, done that and got the t-shirt. : P

Rahakin kelpaisi jo. Ja eläke tulevaisuudessa. Kotiäitiyshän on nyky-yhteiskunnassa täysin arvoton ammatti.

Sitä työelämää kun kuitenkin eletään vain työaikana, ja sitten illalla ja viikonloppuna saa heittää vapaalle ja aivot ihan toiselle raiteelle. Työelämä sisältää paljon enemmän vaihtelua, kun se ei ole aamusta iltaan ja yöhön samaa, vaan on työaika ja vapaa-aika, ja ne on kaksi ihan eri asiaa.



Kotiäitiys sisältää sen työn ja vapaa-ajan samassa paketissa, ja sehän on sitten monotonisempaa. Ja kyllä minäkin olen kokenut, että tää homma käy työstä, sillä tässä on haastetta ollut ihan toisella tavalla kuin töissä oli. No sitten vuosien jälkeen onkin selvinnyt, että sitä haastetta on meillä riittänytkin, sillä lapsella on ongelmansa, joihin nyt vihdoin saa apuakin. Mutta kun yritin vastata näihin haasteisiin yksin, niin oli se työlästä, ei sitä voi ap tai kukaan muukaan kiistää.



No nyt tilanne on helpompi, että kun ongelmilla on nimi, niin osataan auttaa lasta oikealla tavalla. Nyt kotiäitiys käy työstä sillä, että lapasen asioiden hoitamiseen kuluu tietty määrä aikaa ja energiaa. Ja arkeen kuuluvat tietyt asiat, joiden on tarkoitus auttaa lapsen kehityksessä. Ei tämä mitään lepoa ole, kun koko ajan pitää mielessä lapsen kehityksen tukemisen, etsii lapselle apua ja ajaa lapsen asioita. Samalla on muunkin perheen rutiinit ja tarpeet. Ei ehdi laakereillaan lepäilemään, kun haluaa huolehtia koko perheen hyvinvoinnista.



Työssä oli sentään tauot ja työajat.