Lapsettomuudesta joskus kärsineet! Mitä yllätyksiä vahemmuus toi tullessaan?

mutta tällä 7kk kokemuksella sanon näin: Luulin, etten olisi ihan näin väsynyt, ja luulin, että olisin jotenkin autuaallisen onnellinen isomman osan ajasta. :) Ehkä vähän hassua, nyt kun ajattelen.



Olen siis kyllä todella onnellinen rakkaasta lapsestani, sekä jaksan myös varsin hyvin. Silti jotenkin kuvittelin kaikkea helpommaksi. Niin varmaan kyllä kaikki tekee ennenkuin saavat sen ensimmäisen lapsen.



Ja ehkä kuvittelin, että olisin vielä pitkäpinnaisempi äiti. Isästä en osaa sanoa, minusta hän on semmoinen kuin kuvittelin hänen olevan.

Ehkä olen kiitollisempi, mutta en tiedä, olisin kiitollinen lapsistani ilman lapsettomuuttakin. Oikeastaan vauva-ajan helppous vähän yllätti. Mutta ei silläkään lapsettomuuden kanssa ole tekemistä. Eikä sillä, miten vaikeaa on kestää omia rajallisia kykyjään hallita vanhempana oloa. Nyt kotona uhmalapsi, ja aikamoista taistelua on!

Mutta hyvä ystäväni on saanut kaksi lastaan hoitojen seurauksena. Ensin oli marinaa vuositolkulla siitä, että epäreilua, kun muut saavat lapsia ja he eivät.



Sitten kun he saivat lapsensa, niin ihan kaikki on niin hankalaa ja raskasta ettei mitään määrää. Joskus on käynyt mielessä, että ehkä hänen ei olisi pitänyt niitä lapsia saadakaan, kun mikään ei suju. Ei nukkuminen, ei syöminen, sairastetaan ihan koko ajan, on puoli keksittyjä vaivoja, ei jaksa siivota, ei jaksa harrastaa tai jos jaksaa niin se on niiiiin raskasta. Lapset ja 5 ja 9 vuotiaat ja marinaa olen kuunnellut yli 12 vuotta!!

Lapsettomuus on hirveä tragedia, mutta ei tee ihmisestä mitään muita parempaa huippuosaajaa äitinä. Jokainen on omanlaisensa äiti, on lapsettomuustausta tai ei. Myöskään mielestäni siis 4:n tunteman äidin ei tarvitse olla parempi äiti siksi koska hänellä oli vaikeuksia tulla äidiksi. Olisi tietysti mukavaa jos hän olisi vähän tyytyväisempi, mutta niin voi sanoa todella monista äideistä (ja ihmisistä yleensä).



t.3.

Kun ekaa monta vuotta hoidoilla hankittiin, olin vakuuttunut että jos sen lapsen saamme, enemmillä ei ole väliä. Mutta yllättäen huomasimme haluavamme toisenkin, ja (tällä kertaa sekund.) lapsettomuus tuntui lähes yhtä pahalta ja hoidot yhtä rankoilta. Nyt olen onnellisesti raskaana mutta pelkään haluavani vielä suurepeheen äidiksi aiemmista aatoksista poiketen. Alkaa vaan tulla ikä ja talous vastaan kun pelkään että seuraavaakin tenavaa pitää puuhata 3 vuotta ja maksaa 10.000 ekstraa.



Itse koen että lapsettomuus on aina sen verran kova kriisi ihmiselle, että psyykkiset voimavarat on lapsen syntyessä todennäköisesti heikommilla kuin niillä joilla kaikki mennyt suunnitelmien mukaan. Siksi on jotenkin typerää ajatella, että ihmiset jotka ovat joutuneet kipuilemaan jonkun asian kanssa olisivat jotenkin yli-ihmisiä tai yli-onnellisia saatuaan lopulta haluamansa. Tutkimusten mukaan esim. syn.jälk. masennus on lapsettomuustaustaisilla yleisempää kuin keskimäärin, ja minusta tuo kriisitausta selittää jo asiaa aika lailla - saati sitten ajoittain tälläkin palstalla esitetyt vihjailut että "olisi nyt sitten onnellinen kun lopulta sen lapsen saa, mutta vieläkin se kertaa valittaa jostain" paineiden asettamiset.