Hajoan tähän syyllisyyteen :´´(
Tilanne on se että olen tehnyt jo vuosia pätkötyötä, olen sosiaalialalla enkä ole onnistunut vakituista työpaikkaa saamaan.
Hakemuksia vetämässä tälläkin hetkellä 10kpl ja nykyinen työsuhde kestää kesäkuun loppuun.
Syyllisyyttä koen siitä että minun vuokseni taloustilanteemme on vuodesta toiseen enemmän tai vähän vähemmän kireä ja esim matkusteluun tai pahan päivän säästämiseen ei ole mahdollisuutta.
Mies kärsii tästä tilanteesta suunnattomasti, pahoina hetkinä riidellessämme olen myös saanut kuulla asiasta.
Tunnen itseni niin helvetin epäonnistuneeksi, täysin luuseriksi, välillä mietin että miehen (ja lasten) olisi parempi jos kuolisin.
Riittäisi jos palkkani olisi edes 200-300e/kk suurempi, mutta eihän se tällä alalla onnistu.
Opiskelu ei myöskään ole mahdollista, siihen ei ole varaa kun tulemme kummankin norm palkallakin jotenkuten toimeen. Enkä edes jaksaisi opiskella näillä henkisillä eväillä.
viimeksi riidellessämme mies totesi että olisi se lapsistakin kiva edes joskus matkustaa, juuuuuuu tiedän sen ja TODELLA haluaisin myös sellaisia elämyksiä heille tarjota mutta kun se halu ei riitä:´(
Olen keskivaikean masennuksen vuoksi ollut nyt 2vkoa sairaslomalla, työterveyslääkäri diagnisoi tuon minulle ja huomenna olisi seur lääkäriaika.
Ei tätä minun oloani paranna nuppinapit, ei sairasloma, ei mikään muu kuin pysyvä työ ja sen tuoma turva. Tämä syyllisyys kalvaa minut rikki, en jaksa enää!!! Tekisi mieli laittaa seur työpaikkahakemukseen että valitkaa minut ja pelastatte henkeni.
Ihan loppu :´´´(
Kommentit (45)
Sinä haluat vakituisen työn mutta olet huomenna menossa ruinaamaan lisää sairaslomaa masennuksen takia joka johtuu siitä että olet huolissasi taloudellisesta tilanteestanne?
Olenko ainoa jonka mielestä tämä kuulostaa naurettavan epäloogiselta...?
vähän aikaa sitten keskustelua siitä kuinka "alle 35-vuotiaita naisia kaatuu kuin heinää". En tiedä ikääsi, eikä se tässä olekaan elefanttia mutta ihan samanlainen ilmiö tässä saattaa olla kyseessä.
Stressataan ihan oikeastaan turhanpäiväisistä asioista ja muutenkin stressinsietokyky on alhainen. Tällainen on tyypillistä erityisesti naisille ja sen seuraukset ovat kaikkien nähtävissä.
Nuo luettelemasi ovat ihan normaaleja elämän stressitilanteita joita on ihan kaikilla elämässään. Niiltä ei kertakaikkiaan voi välttyä. Sairaslomaa ja lääkkeitäkin olet jo saanut.
Monilla on myös stressiä siitä että itsellä ei ole varaa matkustaa tai niin paljon rahaa kuin naapurilla. Tuokin on ihan turhaa itseaiheutettua stressiä. Englanniksi sanotaan keeping up with the Joneses.
"Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa.
- - -
Ole onnellinen ja kiitollinen tästä hetkestä ja siitä, mitä sinulla on. älä huolehdi huomisesta.
"Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa.
- - -
Ole onnellinen ja kiitollinen tästä hetkestä ja siitä, mitä sinulla on. älä huolehdi huomisesta.
minä en ole käynyt koskaan ulkomailla, enkä osaa sinne halutakaan. ei lapset siitä kärsi etteivät pääse lomalle. lapset kärsii siitä, että vanhemmat ei tue eikä rakasta toisiaan. nyt juttelet ukkos kanssa kunnolla, niin että asiat järjestyy. minä ainakin oisin ollu onnellinen jos ei ois tarvinnu katella riitaa rahasta ja jos vanhemmat ois ollu samalla puolella.