Ymmärrettekö ihmisiä joille eläimet ovat rakkaampia kuin

Mutta näitähän on ja paljoin. Puhuvat meidän pikku pörristä. Pörri sitä ja pörri tätä. Sit ku se pörri kuolee.... en ymmärrä.

Mutta näitähän on ja paljoin. Puhuvat meidän pikku pörristä. Pörri sitä ja pörri tätä. Sit ku se pörri kuolee.... en ymmärrä.

Mustin tekemisiä/kuulumisia

kun vaariani tai sijaisperheen isää.Mutta aikuisena ja "lapsellisena"pidän ihmishenkeä tärkeämpänä.En tosin surrut mummoani,kuoli pari vuotta sitten, tai paria muuta sukulaistani,mutta eivät olleetkaan läheisiä

että näitä ihmisiä on paljon. Eivätkä kaikki surijat sure ihmisiä vähemmän, he vain surevat myös eläinystäviään raskaasti. Too bad, että teiltä NAURESKELIJOILTA (!) puuttuu se ymmärrys, luulisi silti, että jotain tapoja löytyisi.

Joillain ei ole mahdollisuutta saada lapsia. Toisille se taas on lapsettomuus on tietoinen valinta.



Lemmikkieläin kuitenkin kulkee omistajansa mukana pitkäin aikaa ja kyllä siihen tulee samankaltainen kiintymyssuhde kuin lapseen.

kuin lapsenlapset...Juu en ymmärrä.

Olne tarpeeksi älykäs ymmärtämään, että joillekin ihmisille erilaiset arvot ovat tärkeitä. Uskon hyvin, että monillekin eläimet saattavat olla paljon parempia seuralaisia kuin muut ihmiset. Eläimet tekevät harvoin pahaa.

minulla on ollut kissoja, koiria ja hevonenkin.

Olen hyvin eläinrakas.



Mutta minusta ihminen jolle eläimet ovat rakkaampia täyttävät arvotyhjiötään, ja monella on pettymyksiä ihmissuhteissa, taustalla on kuitenkin itsekäs ajattelu. "Toisen tulee olla minua varten, mutta minun ei tarvitse olla ketään varten".

ymmärrä. Eläimien vertaaminen lapsiin ei ole ihan tervettä.

ymmärrän...

sillä suhde eläimeen on monen ihmisen ainoa täysin ristiriidaton kiintymyssuhde, jossa tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Mitä enemmän elämässään on kokenut hylkäämistä, pettämistä ja väkivaltaa ihmisten taholta, sitä tärkeämmältä tuntuu se eläin joka on aina iloinen nähdessään omistajansa. Täytyy muistaa, ettei ihminen ole mikään kylmän rationaalinen kone, vaan pääosin tunne-elämän ohjaama, ja kiintyminen perustuu nimenomaan aivan perustunteisiin. Kaikki ne (harvat) ihmiset, joiden tiedän pitävän lemmikkiään ihmistä tärkeämpänä, ovat jollain lailla rikki eivätkä voi tai osaa olla intensiivisessä ja läheisessä ihmissuhteessa.



Mut toisaalta, on aina parempi että ihminen on kiintynyt voimakkaasti elävään olentoon - onhan niitäkin, jotka on kiintyneet omaisuuteensa ja rahaan niin paljon että pistävät ne kaiken muun edelle. Sitä mä pitäisin sairaana.

mutta lemmikit ovat kaikki kaikessa. Surullista.

joille vastavuoroiset ihmissuhteet voi olla niin vaikeita että korvaavat ne eläimillä. Olen tavannut noita ihmisiä niin kissa- kuin matelijaharrastajissakin. Eläimen kanssa ei tarvi tulla toimeen, se ei arvostele ja on riippuvainen omistajastaan. Ihmissuhteet on monimutkaisempia vastavuoroisuudessaan. Eläin ei hylkää, jätä tai tuota pettymystä. Pörriä voi kontrolloida mutta puoliso tai lapsi saattaa ilmaista omaakin tahtoaan.

Olen itse "itsekäs" kolmikymppinen lapseton nainen ja omistan kaksi kissaa, jotka ovat minulle todella tärkeitä ja saavat varmasti parempaa hoitoa, kuin joissain perheissä lapset ;)



Jos he sairastuvat/kuolevat, toki suren ja kovastikin. En usko, että kuitenkaan ENEMPÄÄ kuin surisin läheisen ihmisen kuolemaa.



Minulle eläimeni ovat se ns. helppo perhe, ei lapsen suuruista vastuuta, saan mennä ja tulla niinkuin huvittaa, ovat hiljaisia eivätkä sotke. Mutta kuitenkin heitä saa silitellä ja pitää sylissä ja heistä on seuraa.



Jokainen valitsee omalle elämälleen sopivat perheen, minulle ne ovat kissat. En ole lapsivihaaja, en vain koe tällä hetkellä haluavani elämääni lasta. Ehkä joskus, ehkä en koskaan, se on minun valintani. Ja ps. minulla on kaksi kummilasta, joista pidän valtavasti, muuten en lapsista välitä.

Siis se koirahan on koko elämänsä 2-vuotiaan lapsen tasolla. Lapsi sentään kasvaa, kehittyy ja itsenäistyy, eikä sitä ole pakko viedä lenkille räntäsateessa.

ja tuhkansa haudataan aikanaan sukuhautaan Hietaniemessä. Juu ja on vähintään yhtä rakas kuin lapseni.

niin täytyy verrata siihen ainoaan joka on rakas.

Kyllä mä ymmärrän että lemmikit on rakkaista ja korvaavat ihmissuhteita. Jos ei ole rakasta ihmistä ei ole ja silloin täytyy tyyytyä lemmikkiin.

Siis se koirahan on koko elämänsä 2-vuotiaan lapsen tasolla. Lapsi sentään kasvaa, kehittyy ja itsenäistyy, eikä sitä ole pakko viedä lenkille räntäsateessa.

En mäkään halunnut enää kolmatta lasta vaan ostin lemmikin. Pääsen paljon helpommalla ja on oikein hauskaa hoidella vaihteeksi eläintä.

olen menettänyt kuolemalle vanhempani, myös kissojani ja koiran. Kaikkia olen surrut, mutta erona lemmikkien suremiseen on, että se menee ohi suht nopeasti, vanhempiani suren päivittäin. En ole kiintynyt eläimiin sen takia, että olisin pettynyt ihmissuhteissa ja haluan dominoida tai että haluaisin pelkästään saada, en antaa. Kissat ovat ihania, jokainen oma persoonansa. Niihin kiintyy, niitä ei unohda, mutta suru niiden kuoltua on kyllä erilaista kuin läheisen ihmisen jälkeensä jättämä suru.