Sinä joka et ole tekemisissä miehesi suvun kanssa

olla aiemmin kovin rakkaan mummoni luona, kun hän vanhempieni eron jälkeen alkoi arvostella äitiäni minulle olessamme kahden. Silloin olisin halunnut itse lopettaa vierailut kokonaan. Äiti pulusteli mummoa kun uskalsin viimein sanoa asiasta, eikä muutenkaan mummosta koskaan pahaa sanaa sanonut.

kun pitää elää omien mokien kanssa ja kokea lapsellisesta käytöksestä tunnontuskia. Ne omat mokat kun voi vain itse korjata ja yrittää parantaa asioita. Se että on itse mokannut välinsä miehensä sukuun tulee painamaan mieltä niin kauan kuin asiat on selvittämättä ihan omasta aloitteesta.

Jos siis tahtoa löytyy. Seurannut tapausta, missä joillekin näyttää olevan tärkeämpää se, kenen syytä on yhteydenpidon puute kuin se, että yhteyttä viitsittäisiin pitää.

kaltaisianne miniöitä tulevaisuudessa. ON varmasti mukava menettää lapsensa aikuisena ja olla tuntematta lapsenlapsiaan. Onnea valitsemallanne tiellä. Ja joo, totta kai vika on vain siellä toisessa päässä, ei tietenkään koskaan teissä arvon mammat...

menisin kyllä itseeni: jotain tehty aikoinaan (tai myöhemmin) väärin. Ja suoraan sanottuna menisin kyllä itseeni, aluksi ainakin, siinä miniänkin tapauksessa. Hänhän on nuorempi ja eri asemassa kuin minä. Minun kuuluisi jo oletusarvona olla viisaampi ja sosiaalisesti kyvykkäämpi. Lisäksi yleensä miniät, nuoria naisia kun ovat, haluavat tulla hyväksytyksi. Ja vaikka miniä katkaisisikin välit, ja vaikka kuinka olisin virheetön itse, niin kyllä sinne poikani suuntaan, ja meidän väliseen suhteeseen ihmetykseni laittaisin, jos ei sen vertaa tahtoa ja jämäkkyyttä löytyisi että kyläilisi.

mielelläni ottaisin :)



Meillä tilanne on se, että appivanhemmat ovat eronneet. Apella on uusi naisystävä, jonka kanssa hän elää täyttä elämää. Lasten tai lastenlasten kuulumiset tai tapaaminen ei tunnu heitä kiinnostavan.



Anoppi taas kärsii mielenterveysongelmista ja on hoidossa vähän väliä. Väliajat hän käyttäytyy niin arvaamattomasti, että lapsetkin häntä pelkäävät.



Miehen ainoa sisko asuu 300 kilometrin päässä. Heillä käymme pari kertaa vuodessa kylässä, muttei heitä saa vastavierailulle millään. Perheessä on kyllä kehitysvammainen lapsi, jonka kanssa on hankala reissata.



Mies soittelee siskolleen ehkä 4-5 kertaa vuodessa, samoin isälleen. Äitinsä kanssa mies on yhteydessä enemmän, sillä anoppi tarvitsee monenlaista apua ja tukea.



Tässäpä syitä siihen, ettemme me ole miehen suvun kanssa juurikaan tekemisissä. Minulla ei esim. ole kenenkään mieheni sukulaisen puhelinnumeroa kännykässäni. Mieheni hoitaa sen vähäisen yhteydenpidon, ja hyvä niin.

saivarrella. Olishan se ihana jos tasapainoiselle ja onnelliselle keskituloiselle avioparille syntyisi se tyttö ja poika, isovanhemmat olis tietty kaikki 4 siinä apuna, asuttais kivassa talossa kivalla aluella, olis se kiva maasturi ja koira- lapset tietty ei sairastais, menis keskikäyrällä, oppis kaiken just ennen kuin keskiverto ikäryhmä, kasvatus sujuisi niiden oppaiden mukaan mitkä luettiin ennen syntymää.

Ja ainahan se näin tietysti menee jos vaan tarpeeksi haluaa ja on hoikka ja tekee luomukotiruokaa lapsentahtisen menestysuransa ohessa.

Sitten on niitä -joiden oma vikahan tietysti on- joilla asiat eivät mene näin kivasti. Vika on aina tietenkin sen äidin ja tästä syystä häneltä pitäs ottaa lapset kokonaan pois ja pistää loppuiäksi kärsimään, koska lapset jäävät paitsi siitä sun tästä.

Haloo! Olkaa nyt vähän armollisempia- ei tosiaan ole aina itsestä kiinni-luuletteko tosiaan että joku miniä voi organisoida yhden suvun siihen malliin kun haluaa?

On harmi ettei lapset tunne toista sukuaan, en minäkään tuntenut- mutta eihän sille tosiaankaan aina mitään voi. IHmisillä on erilaisia selviytymiskeinoja ja mistä te tiedättä millaisia traumoja ja taakkoja noiden päätösten takana on?

ehkä n. kerran vuodessa näen jonkun miehen suvun edustajan, harvoin kahta yhtä aikaa.



Mitään vaikutusta arkeen tällä ei ole, koska miehen sukulaisia ei meidän elämä kiinnosta juuri yhtään.

muutama vuosi sitten.

Arkeen tämä ei vaikuta mitenkään. Mieheni käy satunnaisesti äidillään ja lapset voivat lähteä mukaan jos haluavat.

Meille anopilla tai miehen siskolla perheineen ei ole mitään asiaa.

Olen ilmoittanut, etten aio olla missään tekemisissä heidän kanssaan ja tämä pitää.



Lapset eivät sellaisissa tekopyhissä seläntakana(ja suoraankin loppujenlopuksi) haukkujissa menetä mitään.

Menetin siis heidän suhteen hermoni aivan täysin. Sellaista ei minun tasaiselle luonteelleni koskaan ole tapahtunut, mutta katson, että on parempi olla tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka oikeasti meistä pitävät:)

Eivät tapaa koska miehellä ei ole sukua. Olisivat tervetulleita jos olisivat elossa.

Ei kai kukaan arkisin jatkuvasti ole riippuvainen miehen (tai vaimon) suvun ihmisistä??

Aika outoo mun mielestä



Asiaan. Mä en ole tekemisissä miehen siskon kanssa. Olkoot vika kenessä on niin oon paljon pajon onnellisempi kun ei tarvi sen kanssa enää olla tekemisissä. 15 vuotta kuuntelin kuinka se millon milläkin tavalla aliarvioi, vähätteli, arvosteli ja haistatteli vi**t mulle. Joskus kamelin selkäkin katkee.



Ainoo mikä kyllä harmittaa että meidän lapset oli parhaat kaverukset monen monta vuotta mutta sen jälkeen ei hänen lapsi saa enää meille tulla. Ennen vietti suurinpiirtein kesälomansa, oli aina muilla lomilla ja viikonlopusin meillä. Mä yritin monta kertaa pyytää lasta koska ei lasten pitäs kärsiä jollei vanhemmat tule juttuun. Ei vaan käynyt. En siltikään aio enää yrittää pysyä kaverina. Yritin jo lapsen vuoksi useemman vuoden.