Lähinnä naurattaa juo työmatkoillaan jumiin jääneet työmatkalaiset
Lentoyhtiöissä ja matkatoimistatoissa varmasti kuullaan näinä päivinä toinen toistaan seuraavia vaatimuksia, kuinka juuri näiden matkalaisten olisi ehdottoman tärkeää päästä Suomeen yrityksen toiminnan tai tärkeän työkokouksen vuoksi. Yritä siinä sitten järjestää kuljetusta, kun juuri mikään ei kulje.
Kommentit (53)
Meidän yrityksen Suomen toimipisteestä n. 30 ihmistä tällä hetkellä jumissa pitkin maailmaa, eikä kukaan ole sanallakaan itkenyt missattujen palaverien tms. perään - ne voi aina hätätilassa hoitaa vaikka netin välityksellä. Perhettään kaikki kaipaavat; työmatkat ei nyt niin herkkua ole etteikö sieltä haluaisi tulla kotiin juuri silloin kun tarkoitus oli. Mutta kuten joku edellä totesikin, ap:lle tämä maailma taitaa olla niin vieras, ettei tajua, että ihan tavallisia äitejä ja isiä nämä "bisnesmatkaajatkin" ovat.
Meille tämä oli onnenpotku. Miehen piti lähteä pariksi viikoksi Filippiineille työmatkalle, mutta nyt ei pääse. Haaaaarmi :) Mä olen nimittäin kovassa kuumeessa ja lapset räkäisiä. Arki sujuu paremmin kun mies pysyy kotona.
No tulee se matka eteen joskus, mutta onneksi ei just nyt.
Ja mikä parsta, ei ole onneksi just nyt missään jumissa.
tässä tilanteessa on ärsyttävää nämä "jumiin" jääneiden asenteet. Olivat sitten mitä äitejä tai isiä tahansa. Suurimmalla osalla ei ole minkäänlaista ymmärrystä tilannetta kohtaan, sitä suunnilleen saa kuulla että koko juttu on keksitty ihan vaan vittuilun tms kannalta. Tottakai sitä ihmiset nyt kotiin haluavat, mutta hyvä huutaa lentoyhtiön edustajalle naama punaisena asiasta.. Niinhän se on että yhdessä tuumin kaikki Euroopan lentoyhtiöt sen tulivuorenpurkauksen aloittivat. Sanon vain Force Majeure!
selvästi sen, ekuinka pienet murheet länsimaisella väestöllä todella on..
- ei voi muuta sanoa. Ovatko lähärit noin kateellisia jopa niille, jotka joutuvat työkseen matkustamaan? Se ei ole mitään luksusta vaan rankkaa työtä.
En todellakaan kaipaa 120 matkapäivää vuodessa-aikoja.
On taas kiva lähteä tekemään jokaisen av-mamman arvostamaa työtä sunnuntai-illaksi.
ja tiedätkö sielä se on minunkin lasteni isä Keski-Euroopassa jumissa, mutta onneksi käytännöllisenä suorittavan tason duunarina osaan organisoida perheen elämän ihan ilman sitä korkeasti palkattua 150pv vuodessa matkustavaa johtaja miestäni ja hankkia räkätautisille lapsille hoitajan, että pääsen pesemään mummosi persettä, muista taas lähettää äitienpäivänä kortti hänelle iloitsi niin joulukortistasikin.
kuullut tuollaisesta asenteesta, lehdissä ja uutisissa on näkynyt lähinnä hyvmyileviä jumittuneita. Totta kai on hankalaa tehdä matkaa kaikilla mahdollisilla välineillä 30h kun normaalisti matkaan menee 2-3h. Ja väsyttävää myös.
Miehen esimies on jumissa jossain päin maailmaa, josta syystä mies joutui menemään tänään töihin esimiehen puolesta. Tämä tulee aiheuttamaan lisääkin viikonlopputöitä miehelle lähiviikkoina.
Naapurin lentoemäntä-äiti on myös jumissa maailmalla ja isi ja lapsi odottelee, koska äiti oikein tulee.
tervetuloa sitten kokeilemaan meikäläisen duunia!! Ja tietenkään näitä idiootteja ei mainita missään lehdissä. Ja voi jopa olla että se sama hymyilevä tyyppi lehdessä on 2h aikasemmin huutanut kurkku suorana että hänen on nyt perkele päästävä kotiin.. ei pidä olla noin sinisilmäinen.
selvästi sen, ekuinka pienet murheet länsimaisella väestöllä todella on..
Huh huh, varsinkin joku iltalehden lööppi--- unelmaloma pilalla. Meillä myös mies tekee työmatkaa ja yksi lapsissa on Kiinassa " jumissa", mutta kuitenkin se ettei lentokoneet lennä on yks hailee ,siihen nähden miten vähällä me ollaan Euroopassa loppujenlopuksi päästy luonnonmullituksin osalta.
Tiedän yhden perheen, jossa kumpikaan vanhempi ei pääse nyt lastensa luokse, kaikenlaisia virityksiä on meneillään, tilapäisautojen ostosta alkaen. Lapsilla tietysti valtava ikävä ja onneksi tukiverkko pelaa.
Yksi leirikoulu on jumissa Kiinassa. Ei varmaan naurata paljon heidän perheitäänkään.
Me olemme sattuman kaupalla koko lähisuku oikeissa maissa, mutta sääliksi käy nyt perheitä, jotka olosuhteiden vuoksi ovat hajallaan. Onneksi kaikki kuitenkin hengissä.
Musta lähinnä surullista, jos joku saa iloa toisen harmista.
Mä en tajunnu koko tän viestin pointtia.
mutta ei mua silti toisten vastoinkäymiset naurata.
Oliskohan ap:n kotikasvatuksessa jotain vikaa?
Asennevamma,kylmyys ja vahingonilo toisia kohtaan on kaikista pahinta ihmisessä.
Eiköhän tämä tilanne pian laukea ja saadaan läheiset takaisin kotiin.
Mites ne työmatkat järkkäätte jatkossa kun tilanne jatkuu ja purkaus ei jää ainoaksi. Siirtykääpä vaan videoneuvotteluihin turhien lentämisten sijaan:-D
Mites ne työmatkat järkkäätte jatkossa kun tilanne jatkuu ja purkaus ei jää ainoaksi. Siirtykääpä vaan videoneuvotteluihin turhien lentämisten sijaan:-D
kaikki ole mitään neuvotteluihmisiä. Mukana on hurjan paljon duunareita, esim. asentajia. Sitten on messuilla kävijöitä, tavaran sisäänostajia ja kaikennäköistä porukkaa. Sanoisin että 3/4 osaa on tällaista duunia tekkeviä. Kyllä ihan pelkät neuvottelut hoidetaan nykyisin monessa kansainvälisessä firmassa video- tai puhelinkokouksina.
matkoista tehdään myynnin takia eli käydään markkinoimassa tuotetta ja myymässä sitä. Tällaista ei voi tehdä videon välityksellä.
Huutaa pää punaisena kaupan kassalle, kun pankkikortti ei toimi (kortti viallinen). Soittaa helppariin ja karjuu, että mun tietokone pitää saada nyt kuntoon ja heti kertomatta mikä siinä on vikana. Raivoaa pysäköinninvalvojalle saatuaan sakkolapun. Tööttäilee/hurjastelee/näyttää nyrkkiä/kiilailee liikenteessä
ulkomailla.Silloin ei ollut kännyköitä. eikä lankapuhelimia.Eikä kuukausiin käyty kotona, joskus joku kirje laitettiin ,missä tärkeimmät kuuulumiset puolin ja toisin.Pienet lapset 1 ja 3 vuotiaat, ei ollu autoja.H yvinhän tuota pärjättiin ,kun oli pakko. Nykyään on ihan eri juttu.
Ei ollut lankapuhelimia eika autoja? Mina muistan aivan erilaisen 70-luvun.
Hei, miten saisi paikan rahtilaivaan Saksasta Suomeen? Travemünden lautat on täynnä ja mieheni on nyt Frankfurtissa ja yrittää jotenkin päästä eteenpäin