Nykyajan ihmisille ei tunnu riittävän mikään tai kukaan
On todella ihmeellistä lukea näitä tekstejä täälläkin palstalla. Joku valittaa, että mies tekee liikaa töitä. Toisella anoppi on persiistä. Yhden ystävät hylkäävät, toisen kassajonossa etuillaan, naapurille vittuillaan ja omista häistäkin tehdään ihmeellisen vaikeat.
Mitä pitäisi oikein tapahtua, että ihmiset tajuaisivat oman onnensa. Sen tavallisen arjen ja kanssa-ihmiset, joille voi ja pystyy tekemään hyviä tekoja.
Rakastakaa ihmiset itseänne ja lähimmäisiänne rakkaudella ja tunteella. Iloitkaa pienistä asioista ja tehkää hyviä tekoja!
Siunausta kaikille ap-mammoille!
Kommentit (2)
Tässä teille tyhjänvalittajille:
6-vuotias tyttäreni toi uuden kaverin meille leikkimään ekaa kertaa. Todella herttaisen tytön. Hetken juteltuamme kysyin tytöltä, onko hänen äiti ja isä molemmat suomalaisia (tyttö aika tummapiirteinen, oma mieheni myös ulkomaalainen) ja tyttö vastasi: Isäni OLI thaimaalainen. Vähän jäin miettimään sanaa "oli" en kuitenkaan ehtinyt kysyä enempää, kun tyttö itse kertoi: Rekka törmäsi isään, isällä oli auto... kyllä mä muistan isän, ja meillä on valokuvia...
Olin samana päivänä riidellyt (tai oikeastaan kinastellut) oman mieheni kanssa jostain olemattomasta asiasta, jostain niin olemattomasta etten sitä edes muista! Arvatkaa, kuinka vihasin itseäni, ja kuinka kiitollinen olin siitä, että saamme olla kokonainen perhe.
Nuorena perheensä menettäneenä, sisarustensa hylkäämänä ja ilman työtä tai opiskelupaikkaa ei kauheasti hymyilyttänyt. Sairastuin ja tänäkin päivänä se vaikuttaa elämääni, etenkin kun taustalta löytyi perinnöllisiä sairauksia useampi eikä näihin ole keksitty vielä toimivaa lääkitystä :(. Nuori ja omasta mielestäni ihan fiksu ihminen olen, en juo enkä käytä aineita ja lakiakin tottelen...silti kaikki on niin helvetin vaikeaa just nyt...