Mitä tehdä kun HYÖKKÄILEVÄ LAPSI PÄIVÄKODISSA

että ihmiset sit varmaan luulee etten ole opettanut lapselleni käytöstapoja. Olen lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja sanonut lapselle nätisti ja kannustaen ja välillä vähemmän nätisti että PITÄÄ aina kiittää ja sanoa edes jotain. Pitää tervehtiä ja hyvästellä. Mutta ei, sieltä suusta ei vaan tuu sanakaan... Se on todella rasittavaa ja nolostuttavaa kun oma lapsi käyttäytyy sillä lailla. Siitäkin huolimatta, että olin itse lapsena samanlainen ja muistan vieläkin miten kamalalta se tuntui kun ei vaan USKALTANUT vaikka olisi halunnut. Ja se uskaltamattomuuden puute koski myös kivoja asioita. Nyt aikuisena olen jo muuttunut niin paljon rokeammaksi, että ottaa välillä aika koville tuon lapsen kanssa.



Toisaalta, eilen lapsi sanoi mulle että äiti mä uskalsin sanoa täti. Ihmettelin että niin mikä täti. Kävi ilmi että lapsi oli uskaltanut sanoa kerhotädille jotain. Ja oli lapselle niin iso juttu että piti oikein erikseen kertoa :).

pojan perässä ja ei saa kuria. Tuo asperger kyllä myös tuli mieleen ja mietin kuinka poika päiväkodista kouluun mahtaa siirtyä. ap

sanoa sulle yhtään mitään ja sinä pidät häntä epäkohteliaana. Hienoa ajattelua!

eivätkä vastaa mitään jos heille sanoo jotain. Ymmärrän että jos on ujo, mutta jotain käytöstapoja sentään voisi olla!

Minusta tuon aiemman poika tuossa esimerkissä käyttäytyi niinkuin varmasti valtaosa lapsista olisi käyttäytynyt, toki se turhauttaa kun toinen on niin hieno ettei voi edes vastata jos yrittää jutella jotain.

Ja sen tytön äiti olisi voinut omalleen selittää että poikaa harmitti kun tyttö ei mitään vastannut.

Ja minulla on molempia, tyttöjä sekä poikia, KAIKKI heistä on kasvatettu siihen, ettei kaikkien ystävä tarvitse olla mutta kohteliaisuus on hyve jota kannattaa noudattaa. Jos toinen käyttäytyy huonosti, voi itse jatkaa silti elämää parhaalla näkemällään tavalla.

Pöh! :)

Luuletko että jonkinlaisesta terapiasta voisi olla apua? Kysy neuvolasta onko siellä kokemusta miten äärimmäistä ujoutta saisi vähän pois. Kyllähän ujo saa olla mutta jos se on lapsestakin noin ahdistavaa... :(

että ihmiset sit varmaan luulee etten ole opettanut lapselleni käytöstapoja. Olen lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja sanonut lapselle nätisti ja kannustaen ja välillä vähemmän nätisti että PITÄÄ aina kiittää ja sanoa edes jotain. Pitää tervehtiä ja hyvästellä. Mutta ei, sieltä suusta ei vaan tuu sanakaan... Se on todella rasittavaa ja nolostuttavaa kun oma lapsi käyttäytyy sillä lailla. Siitäkin huolimatta, että olin itse lapsena samanlainen ja muistan vieläkin miten kamalalta se tuntui kun ei vaan USKALTANUT vaikka olisi halunnut. Ja se uskaltamattomuuden puute koski myös kivoja asioita. Nyt aikuisena olen jo muuttunut niin paljon rokeammaksi, että ottaa välillä aika koville tuon lapsen kanssa. Toisaalta, eilen lapsi sanoi mulle että äiti mä uskalsin sanoa täti. Ihmettelin että niin mikä täti. Kävi ilmi että lapsi oli uskaltanut sanoa kerhotädille jotain. Ja oli lapselle niin iso juttu että piti oikein erikseen kertoa :).

Olen jutellut asiasta jopa lastenpsykiatrin kanssa, joka sanoi, että parhaiten asiaa auttaa rentous. Lasta ei saa pakottaa sanomaan mitään, jos ei selvästi uskalla. Lapselle pitää antaa aikaa. Lääkäri puhui myös siitä miten aikuiset asettavat lapselle odotuksia, jotka ylittävät lapsen maailman käsitteet. Eli anna lapsesi olla oma ihana ujo itsensä. Älä ota paineita, jos lapsi ei uskalla kiittää tms. Se vain pahentaa asiaa ja siitä voi syntyä ylitsepääsemätön kierre. Lapsi vaistoaa herkästi, jos sinä kiristyt asian takia ja luulee, että hänessä on jotain vikaa.

T. toinen ujon lapsen äiti

että ihmiset sit varmaan luulee etten ole opettanut lapselleni käytöstapoja. Olen lukemattomia ja taas lukemattomia kertoja sanonut lapselle nätisti ja kannustaen ja välillä vähemmän nätisti että PITÄÄ aina kiittää ja sanoa edes jotain. Pitää tervehtiä ja hyvästellä. Mutta ei, sieltä suusta ei vaan tuu sanakaan... Se on todella rasittavaa ja nolostuttavaa kun oma lapsi käyttäytyy sillä lailla. Siitäkin huolimatta, että olin itse lapsena samanlainen ja muistan vieläkin miten kamalalta se tuntui kun ei vaan USKALTANUT vaikka olisi halunnut. Ja se uskaltamattomuuden puute koski myös kivoja asioita. Nyt aikuisena olen jo muuttunut niin paljon rokeammaksi, että ottaa välillä aika koville tuon lapsen kanssa.

Toisaalta, eilen lapsi sanoi mulle että äiti mä uskalsin sanoa täti. Ihmettelin että niin mikä täti. Kävi ilmi että lapsi oli uskaltanut sanoa kerhotädille jotain. Ja oli lapselle niin iso juttu että piti oikein erikseen kertoa :).

itse koettanut olla malliksi oikein ylikohtelias. Lapsi esim. aina kotona kiittää ihan joka asiasta koska minäkin teen niin. Joskus pitää oikein hymyä peitellä. Mutta vieraassa paikassa, vieraalle ihmiselle? Ei tuu mitään. Samoin tervehdin esim. kylillä aina vastaantulijoita, vaikkei muut ihmiset näytä enää niin tekevänkään. Lapsenikin tervehtii innokkaasti aina kun tilanne ei ole uhkaava. Esim. jos ollaan pihalla ja joku kävelee kylänraittia ohi, lapsi huutaa reippaan ja iloisen hein ohikävelijälle ja saa yleensä iloisen hymyn ja tervehdyksen vastaan. Mutta sitten kun pitäisi sukujuhlissa tervehtiä lähietäisyydeltä Alma-tätiä... huoh.

hallita sosiaalisia tilanteita. Normaali 3 vuotias on yleensä utelias ja kiinnostunut nimenomaan vanhempien lasten käyttäytymisestä, mutta ei osaa vielä arvioida, onko se vahingollista vai ei.

3 vuotias tsekkaa vielä omalta äidiltään tai isältää, kuinka vaarallinen joku tilanne on.



Jos siis 3 vuotiaan tytön äiti olisi pysynyt coolina, niin tyttökin olisi reagoinut coolisti.

jossa oli monenikäisiä lapsia. Ihan tönivät ja ottivat leluja toisten käsistä ja sulkivat toisia pois leikeistä. Huusivat ja riehuivat. tytöt ja pojat. Musta näytti ihan normimeiningiltä.



Mun poika oli yksi pienimmistä, mutta olisipa ollut vaikea tunti, jos jokaiseen tönisimiseen ja lelujen omimiseen olisin puuttunut.



Lapset nyt kuitenkin leikkivät vapaasti, eikä kukaan loukkaantunut.



Omani toki ohjaan muihin leikkeihin, jos näyttää ärsyttävän isompia. Olihan siellä tilaa ja leluja.



Melko raadollista se lasten leikki on, vahvat pärjää. Kun ei ne lapset semmoisia ole, että kaikki vaan käsi kädessä leikkii piiri pieni pyörii.



Siitähän vasta sotku olisi syntynyt, jos ihan joka asiaan puututaan ja vaaditaan armeijameininkiä. Nehän opettelee sitä sosiaalisuutta vasta.

Ujo lapsesi luulee että kaikkia pitää tervehtiä ja vuolaasti kiitellä eikä ainakaan sitten uskalla. Jos riittäisi pelkkä pieni "kiitti" niin se voisi olla helpompaa kuin ylikohteliaisuus mitä itse viljelet. Mieti nyt itsekin minkälaista esimerkkiä näytät ja minkälaisia utopistisia tavoitteita lapsellesi asetat ilman että itse sitä edes tajuat.

itse koettanut olla malliksi oikein ylikohtelias. Lapsi esim. aina kotona kiittää ihan joka asiasta koska minäkin teen niin. Joskus pitää oikein hymyä peitellä. Mutta vieraassa paikassa, vieraalle ihmiselle? Ei tuu mitään. Samoin tervehdin esim. kylillä aina vastaantulijoita, vaikkei muut ihmiset näytä enää niin tekevänkään. Lapsenikin tervehtii innokkaasti aina kun tilanne ei ole uhkaava. Esim. jos ollaan pihalla ja joku kävelee kylänraittia ohi, lapsi huutaa reippaan ja iloisen hein ohikävelijälle ja saa yleensä iloisen hymyn ja tervehdyksen vastaan. Mutta sitten kun pitäisi sukujuhlissa tervehtiä lähietäisyydeltä Alma-tätiä... huoh.

Ihan oman itsesi takia sun kannattaisi varmaan purkaa asiaa paikassa missä lasten käyttäytyminen on hyvin hanskassa, kuten lastenpsykiatri, perheneuvola tai neuvolapsykologi. Itse puhuin ensin neuvolapsykologin kanssa, mutta hän oli hyvin ylimalkainen kelloa vilkuileva täti. Eniten koin saavani tietoa ja tukea ja ymmärrystä lapselleni juuri lastenpsykiatrilta. Nyt vain yritämme ottaa rennosti ja antaa piut paut näille "kissako kielen vei" yms. ihmettelijöille. Tärkeää on myös sanoa lapselle, että jos ei uskalla puhua niin EI OLE PAKKO :-) Yllättäen lapsi voikin rohkaistua puhumaan, kun tietää, että hän itse saa päättää puhuuko vai ei. Näin on meillä käynyt yhden lapsen kaverisuhteen alussa. Lapsi ei uskaltanut puhua pitkään aikaan mitään uudelle lapselle pihalla, mutta yhtäkkiä vain alkoi puhua ja me vanhemmat emme tehneet mitään numeroa asiasta. Erittäin hyvä opetus myös meille miten saatiin nähdä, että kun asiaa ei vatvo lapsen kanssa tai kuullen niin homma menee omalla painollaan, lapsen ehdoilla.

t. se toinen ujon lapsen äiti

itse koettanut olla malliksi oikein ylikohtelias. Lapsi esim. aina kotona kiittää ihan joka asiasta koska minäkin teen niin. Joskus pitää oikein hymyä peitellä. Mutta vieraassa paikassa, vieraalle ihmiselle? Ei tuu mitään. Samoin tervehdin esim. kylillä aina vastaantulijoita, vaikkei muut ihmiset näytä enää niin tekevänkään. Lapsenikin tervehtii innokkaasti aina kun tilanne ei ole uhkaava. Esim. jos ollaan pihalla ja joku kävelee kylänraittia ohi, lapsi huutaa reippaan ja iloisen hein ohikävelijälle ja saa yleensä iloisen hymyn ja tervehdyksen vastaan. Mutta sitten kun pitäisi sukujuhlissa tervehtiä lähietäisyydeltä Alma-tätiä... huoh.

Eli anna lapsesi olla oma ihana ujo itsensä. Älä ota paineita, jos lapsi ei uskalla kiittää tms. Se vain pahentaa asiaa ja siitä voi syntyä ylitsepääsemätön kierre. Lapsi vaistoaa herkästi, jos sinä kiristyt asian takia ja luulee, että hänessä on jotain vikaa.

Ymmärrän kyllä että lapsen pitää saada kehittyä omaan tahtiinsa. Aika usein käy niin että tulen tavallaan yllätetyksi :). Normaalissa, tutussa arjessa lapsi on ihan rohkea eikä ujoutta edes huomaa. Varsinkaan kotona se ei tule mitenkään esille. Sitten kun kuukauden parin välein on jotain juhlia joissa on vieraita ihmisiä, kontrasti lapsen normi-käytökseen on niin iso että sitten itsekin hämmennyn enkä oikein osaa hanskata tilanetta.

tutulta. Mitä jos et yrittäisi enää mitään vaan antaisit asian olla. Tiedän kyllä, että se on äidille tosi raskasta, kun lapsi juhlissa on ihan kipsissä jne. Mutta minkäs teet. Minkä ikäinen lapsi teillä on? Meillä on 6-v. ja vielä saa juuri noissa juhlissa olla aina se sillanrakentaja sen kanssa, että lapsi uskaltaa mennä leikkimään muiden kanssa jne. Monesti tuntuu, että meidän lapsi on se ainoa, joka on niin järjettömän ujo ja muut senku mennä porskuttaa.

t. se toinen ujon lapsen äiti

Eli anna lapsesi olla oma ihana ujo itsensä. Älä ota paineita, jos lapsi ei uskalla kiittää tms. Se vain pahentaa asiaa ja siitä voi syntyä ylitsepääsemätön kierre. Lapsi vaistoaa herkästi, jos sinä kiristyt asian takia ja luulee, että hänessä on jotain vikaa.

Ymmärrän kyllä että lapsen pitää saada kehittyä omaan tahtiinsa. Aika usein käy niin että tulen tavallaan yllätetyksi :). Normaalissa, tutussa arjessa lapsi on ihan rohkea eikä ujoutta edes huomaa. Varsinkaan kotona se ei tule mitenkään esille. Sitten kun kuukauden parin välein on jotain juhlia joissa on vieraita ihmisiä, kontrasti lapsen normi-käytökseen on niin iso että sitten itsekin hämmennyn enkä oikein osaa hanskata tilanetta.

Ujo lapsesi luulee että kaikkia pitää tervehtiä ja vuolaasti kiitellä eikä ainakaan sitten uskalla. Jos riittäisi pelkkä pieni "kiitti" niin se voisi olla helpompaa kuin ylikohteliaisuus mitä itse viljelet.

Ei kaikkia tarvitse toki tervehtiä, mutta jos joskus käydään kävelyllä tervehdin vastaantulijoita. Ja lapsenikin selvästi nauttii siitä kun heittää joskus ohikulkijalle hein. Se on hänelle turvallinen tapa ottaa kontaktia, monen metrin päästä ja ohikulkija jatkaa matkaa.

Ja mistähän keksit vuolaan kiittelemisen :). Kyllä ihan normaali kiitti riittää. Jos vaikka annan lapselle tavaran tms. Lapsi kiittää myös sillon kun kokee tulevansa oikein erityisesti palvelluksi, se on tosi söpöä :).

Ja sillä ylettömällä suojelulla teette lapsesta hysteerisen joka pelkää kaikkea?

No niin, lapset vasta opettelevat sosiaalisia tapoja, siksi niitä pitää AIKUISEN opettaa! Ihan oikeasti: mulla on monen vuoden kokemus hiekkiksiltä, ja on kyllä aikamoinen poikkeus täällä, jos joku äiti ei reagoi oman lapsensa huonoon käytökseen eli esim. tönimiseen.



Oma poikani oli pienempänä tosi ujo ja vieläkin voi olla vaikea esim. kiittää, jos ei ole aivan rutiinitilanne, mutta pääosin käyttäytyy mainiosti. Jos olisin pari vuotta sitten alkanut ramppaamaan psykologeilla, että tästä lapsesta ei tule mitään, kun se on niin arka, niin mitähän se olisi lapsen itsetunnolle tehnyt?! Kannustakaa ujoja lapsia rennosti, hyväksykää heidät, ei kaikkeen tarvi diagnoosia.

asia olisikin näin yksinkertainen! Mutta kun ei se ole. On totta, että ujoa ja arkaa lasta herkästi suojellaan enemmän kuin rämäpäistä kaveria. Etkö itsekin tekisi niin ihan luonnostaan? Näin se vain tahtoo olla. Mutta mitä se auttaa, että vanhemmille sanotaan, että lopettakaan ylisuojelu? Ei mitään, pitää antaa keinoja vahvistaa lapsen itseluottamusta ja löytää ne asiat mistä lapsi nauttii ja missä hän on hyvä.



t. se toinen ujon lapsen äiti

ja itse sanoit "itse koettanut olla malliksi oikein ylikohtelias".

Uskon että on todella vaikeaa etsiä näitä käytösmalleja omassa käytöksessä mutta se voi olla hirmu hyödyllistä sekä sinulle että lapsellesi. Koita ihan huvikseen, vaikka ihan hiljaa itsekseen, ei täällä tarvitse mitään tunnustaa :)

Ujo lapsesi luulee että kaikkia pitää tervehtiä ja vuolaasti kiitellä eikä ainakaan sitten uskalla. Jos riittäisi pelkkä pieni "kiitti" niin se voisi olla helpompaa kuin ylikohteliaisuus mitä itse viljelet.

Ei kaikkia tarvitse toki tervehtiä, mutta jos joskus käydään kävelyllä tervehdin vastaantulijoita. Ja lapsenikin selvästi nauttii siitä kun heittää joskus ohikulkijalle hein. Se on hänelle turvallinen tapa ottaa kontaktia, monen metrin päästä ja ohikulkija jatkaa matkaa. Ja mistähän keksit vuolaan kiittelemisen :). Kyllä ihan normaali kiitti riittää. Jos vaikka annan lapselle tavaran tms. Lapsi kiittää myös sillon kun kokee tulevansa oikein erityisesti palvelluksi, se on tosi söpöä :).

ei tarkoita sitä, että se on sitten lapsen itsetunnon alennus. Mistä ihmeestä moisen keksit? Mitä pahaa siinä on, että jos vanhempia ahdistaa lapsen arkuus tai on neuvoton mitä asian kanssa tehdä, kun lapsi ei uskalla puhua tms. että sitten käy puhumassa asiasta sellaisen ihmisen kanssa, joka tekee työtään näiden asioiden parissa. Enemmän siitä on haittaa, että vanhemmat vain jatkaa ihmettelyä ja ahdistuvat. Hienoa, jos olet itse osannut ottaa rennosti ujon kanssa ilman mitään apua. Minä en siihen kyennyt.



t. se toinen ujon lapsen äiti

Minkä ikäinen lapsi teillä on? Meillä on 6-v. ja vielä saa juuri noissa juhlissa olla aina se sillanrakentaja sen kanssa, että lapsi uskaltaa mennä leikkimään muiden kanssa jne. Monesti tuntuu, että meidän lapsi on se ainoa, joka on niin järjettömän ujo ja muut senku mennä porskuttaa.

Meidänkin lapsi tulee kesällä 6. Silloin kun lapsi oli pienempi, mulla ei oikeastaan ollut ongelmaa tässä asiassa, pystyin ihan oikeasti olemaan relana kun lapsi oli juhlissa ihan kipsissä. Mutta mitä vanhemmaksi lapsi käy, sitä vaikeampaa se on itselle, kun muutkin jo odottavat enemmän. Tämä keskustelu oli tervetullut muistutus taas siitä, että pitäisi muistaa relata. Itsekkäästi harmittaa sekin, kun ihan varmasti moni ajattelee että meillä on kotona joitain isojakin ongelmia tai en tosiaan opeta lapselle tapoja tms. Kerhon tädit esim. suhtaituivat minun tosi nuivasti ja ihmettelin aina mistä se johtui. Sitten tuli kerran puhetta lapsestani yhden hoitajan kanssa. Onneksi kävi myös niin että satuin sattumalta ratkomaan yhtä ongelmaa toisen lapsen kanssa kerhotädin kanssa ja näkivät että ihan ihminen minäkin olen. Sen jälkeen ne on jo tervehtineet mua ihan ystävällisesti :p.

t. ujon äiti

suojella hyvin herkästi lasta elämän kolhuilta ja pettymyksiltä. Itsetutkiskelu on todella vaikeaa, tiedän sen.

Älä ota mitenkään vinoiluna, oikeassa elämässä en varmaan ikinä olisi mitään sanonut, on niin arka paikka kenelle tahansa että olisin saanut välit poikki jos olisin mitään kehdannut sanoa. Enkä ilkeä halua olla vaikka välttämättä en osaa itseäni tuoda julki täysin korrektilla tavalla.

asia olisikin näin yksinkertainen! Mutta kun ei se ole. On totta, että ujoa ja arkaa lasta herkästi suojellaan enemmän kuin rämäpäistä kaveria. Etkö itsekin tekisi niin ihan luonnostaan? Näin se vain tahtoo olla. Mutta mitä se auttaa, että vanhemmille sanotaan, että lopettakaan ylisuojelu? Ei mitään, pitää antaa keinoja vahvistaa lapsen itseluottamusta ja löytää ne asiat mistä lapsi nauttii ja missä hän on hyvä. t. se toinen ujon lapsen äiti