Lupasitteko vihkivalassanne rakastaa toisianne kuolemaan asti?

Mr.Lothar ja mahottomat pålnåpartyt uusi vuosi 2014   

ei kaupallinen tiedoite vapaa siis julkaistavaksi

Jotain kuumaa aikuisviihteen extremen elämässä vuoden vaihtuessa paremman puolelle tarkemmin ottaen 2014 tammikuun ensimmäisen päivän aamuna silloin kiinnitti huomionsa Mikkelin teollisuusvartijoitten autoileva vartija Mäntyharjun  keskustassa vaeltavaan siniselle saippualle tuoksuvaan melkein alastomaan naiseen vartija katsoi näkyä lumoutuneena ja poimi naisen autoon ja vei tämän osoitteeseen mistä löytyi kukapas muu kuin

maan aikuisviihteen aktiivisin yrittäjä Anssi uik

http://www.ohjelmanaiset.fi/kuvat2005/mens1_300.jpg

mitä nainen teki pelkissä alusvaatteissa Mikkelin keskustassa uuden vuoden ensimmäisen päivän aamuna lue lisää siitä seuraavasta numerosta

Keikkatilaukset ja tiedustelut  http://mrlothar.fi

Minä halusin. Ja prkl, nyt mietin eroa.



Mies on alkoholisti ja tilanne on ahdistava. En haluaisi erota, mutta eihän tässä kohta ole muuta mahdollisuutta.

muistan vain, että pappi puheessaan puhui jotain kirkon arkkitehtuurista ;)

Nimenomaan haluttiin valita se sanamuoto, jossa sanotaan, että kunnes kuolema teidät erottaa. Muuten tuntuisi, ettei ole oikein tosissaan avioliittonsa kanssa...

Mies halusi sen toisen kaavan. Ihan hyvä niin, sillä nyt ollaan yhdessä vain lasten takia. Kun he lentävät pesästä, minä sanon adios.

mentiin naimisiin maistraatissa enkä kauheasti kuunnellut kun keskityin vaan olemaan onnellin ja tuijottelemaan miestä silmiin :D

tottakai luvattiin

Luulin, että se on suurimmaksi osaksi jenkkiläistä hömppää. Huh. Ei ole tullut kyllä vastaan yksissäkään niistä kymmenistä häistä, joihin olen osallistunut.

Normaalit kysymykset on pappi vaan kysynyt. Kirjoititteko itse ne valat?

Pappi kysyi kysymyksen muodossa "--aina kuolemaan asti" ja sitä me molemmat tahdoimme. En tajua mitä järkeä on muunlaisessa¨kysymyksessä, silloinhan voisi kysyä vaikkapa näin: "tahdotko rakastaa aina siihen asti että kasvatte erillenne, kyllästytte, rakkaus yhtäkkiä lopahtaa?"

Maistraatissa ei sellaisia valoja vannota. Muutenkin meille avioliitto oli lähinnä juridinen muodollisuus, haluttiin lain edessä myös olla pariskunta. Meidän rakkaus olisi ollut ihan samanlaista ilman vihkimistäkin.

päättää, millä tavalla pappi kysyy sen kysymyksen, johon sitten vastataan tahdon. TOinen vaihtoehto oli tuo, jossa sanotaan "kunnes kuolema teidät erottaa" ja toisessa olisi muistaakseni vain jotain niin, että "haluatko osoittaa X:lle rakkautta niin myötä kuin vastamäessä" ja ei mainintaa siitä, että kunnes kuolema erottaa.

Ei siis ollut mitään vihkivalaa vaan se mitä pappi kysyy... Siinähän voi valita sen version, että kuolemaan asti tai tuon voi jättää pois.



Ap

että meidän häissä puhutaan kuolemasta. Eli ei valittu sitä kaavaa jossa oli se joku "kunnes kuolema teidät erottaa".. Se toinen kuulosti paremmalta. Ja ihan on silti tarkoitus loppuelämä olla yhdessä. Ei se nyt siitä papin aamenesta kiinni ole kuitenkaan.

Vihittäviltä kysyttäviksi kysymyksiksi on kaksi vaihtoehtoa:

"Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"

"Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi (aviomieheksesi), olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?"

muistaakseni luvanut kuolemaani saakka. Selvemmin mieleeni jäi keskustelu papin kanssa sanamuotojen eroista. Niitä ei juridiikan eikä teologian kannalta ole, vaan kumpikin sanamuoto on yhtä oikea, velvoittava, ikuinen ja hyväksyttävä.

Kai sitä nyt jokainen normaalijärkinen tajuaa, että naimisiin ollaan (ainakin yleensä) menossa ihan loppuiäksensä.



Meillä ei ollut kuolemasanamuotoa ja onnellista naimisissaoloa takana ny jo 14 vuotta. Seuraavana viikonloppuna vihitty kaveripariskunta on eronnut jo vuosia sitten kuolemalupauksista huolimatta.

Toki kuolemaan saakka.



Mutta hasuka oli helluntalaisten häissä, missä saimme kunnian olla mukana. Tietenkin kävivät ensin maistraatissa mutta sen jälkeen oli sitten heidän seurakuntatalollaan hyvin pitkälti luterilaisten vihkikaavan mukainen toimitus.



Siinä pappi (vai onko heillä pappia, joku mies nyt kuitenkin?) kysyi hääparilta: " - - -tahdotteko rakastaa toisianne myötä ja vastoinkäymisssä aina kuolemaanne saakka, mikäli se teistä itsestänne riippuu?"



Eli jätettiin pieni takaportti :))

Toki kuolemaan saakka. Mutta hasuka oli helluntalaisten häissä, missä saimme kunnian olla mukana. Tietenkin kävivät ensin maistraatissa mutta sen jälkeen oli sitten heidän seurakuntatalollaan hyvin pitkälti luterilaisten vihkikaavan mukainen toimitus. Siinä pappi (vai onko heillä pappia, joku mies nyt kuitenkin?) kysyi hääparilta: " - - -tahdotteko rakastaa toisianne myötä ja vastoinkäymisssä aina kuolemaanne saakka, mikäli se teistä itsestänne riippuu?" Eli jätettiin pieni takaportti :))

Jos rakastuu toiseen, riippuuko se itsestä vai muista :) Jos toiseen rakastuminen on jumalan tahto, niin onko niin, ettei se silloin riipu itsestä ja asia ok??? Vai mikä heidän ajatuskuvionsa tässä on?

Olennaista noissa kysymyksissä ei todellakaan ole se, rakastaako myötä- ja vastamäessä vai hyvinä ja pahoina päivinä, vaan se, että pari lupaa TAHTOA rakastaa.



Se on ainoa asia, joka pitää pariskunnan yhdessä myös niinä pahoina päivinä. Jos siis tahtoa rakastaa riittää molemmilla. Valitettavan usein jommalta kummalta se tahto loppuu liian lyhyeen.

Olennaista noissa kysymyksissä ei todellakaan ole se, rakastaako myötä- ja vastamäessä vai hyvinä ja pahoina päivinä, vaan se, että pari lupaa TAHTOA rakastaa. Se on ainoa asia, joka pitää pariskunnan yhdessä myös niinä pahoina päivinä. Jos siis tahtoa rakastaa riittää molemmilla. Valitettavan usein jommalta kummalta se tahto loppuu liian lyhyeen.

Lupaako tahtovansa kuolemaan asti vai vain toistaiseksi, ensi kuusta ei enää varmuutta :)