KARMEIN MUISTO LAPSUUDESTA? Miehellä 4 v jäi pippeli vessankannen alle

joka viikonloppuna, juhlapyhinä ja lomilla toistuva alkoholijuonti, tappelu, huuto, kirkuminen, veri ja lasinsirpaleet. Rukoilin jumalaa joka joulu että olisi rauhallista mutta ei jumala pientä auttanut.

Ei, ei jumala auttanut, eikä kukaan muukaan. Sitten päätin auttaa itse itseäni ja lähdin pois kotoa heti kun pääsin. Enkä ole ikinä palanut.

Tai meinasin jäädä auton alle, siskot ja kaverit juoksivat tien yli, minä pieninpänä viimeisenä. Huusivat mulle että älä tule, älä tule, no minähän menin ja se auto just just pysähty. Muistan ne jarrutus äänet.

Näistä jutuista voi päätellä, että aihevapaalla on todellakin aikan paljon psykkisesti traumatisoituneita ihmisparkoja :( Ei tällaisia kokemuksia, niin kuin tässä ketjussa, kovin monella ihmisellä ole. Nyt ymmärränkin paremmin täällä vallitsevaa ilmapiiriä. Taidanpa jättää käyntejä vähemmälle. Yrittäkää selvitä!

Uskomatonta miten täällä kehdataankin vittuilla ihan mitä tahansa kokeneille ihmisille tällä lailla! Katsot lapsuuden traumojen olevan ilmapiirin syy, mutta jos sulla ei ole lapsuuden traumoja, niin mikä selittää tämän sinun äärimmäisen vittumaisuuden? Synnyit jo valmiiksi kusipäänä?

eivät tee ihmistä muille nälviväksi. Minulle on moni sanonut että ei uskoisi mitä olet kokenut kun olet noin hyvin selvinnyt. Kun on menettänyt paljon tai kokenut rankkoja asioita niistä selvittyään on ihmisenä vahva ja ei tarvitse muita alistaa. Jos olosuhteet eivät ole olleet hyvät ja ei ole päässyt yli pahoista kokemuksista niin todennäköisesti on elämä mennyt niin huonosti että ei ole täälläkään kirjoittelemassa.

Ollessani neljä vuotta, sininen vesivärinappi loppui kesken.

Paniikissa koitin vatkuloida eri värejä saadakseni sitä lisää, en lapsena ymmärtänyt että turhaa touhua on yrittää pääväriä sekoittaa...

Ei s**t*n* taas mentiin.

Peruskoulussa opettivat että vastaus annetaan samassa muodossa kuin kysymys esitettiin, eli kirjoitettuun kysymykseen ei numeroita pusata..



Menin sit kirjoittamaan läskien työläislähiöämmien palstalle....

Mutta ylitse muiden on sairaalakokemukset. Virtsateiden katetrointia väkisin useita kertoja. Edelleen kärsin siitä jokapäiväisessä elämässäni sillä olen huomannut, ettei se hoitokulttuuri edes ole tuosta paljon paremmaksi muuttunut.

mä en saanu kerran yht mekkoo minkä oisi halunnu, mut, tarpeex kauan ku raivosin, isi osti mulle ponin.

ja arvaamaton, usein väkivaltainenkin, käytös ja tästä johtuva pelko että hän tappaa mut tai koko perheen.



pahin yksittäinen tapaus oli, kun töistä tullessaan raivostui siitä että olin unohtanut tiskipöydälle yhden(!) mukin, ja nappasi keittiöveitsen käteensä ja lähti mielipuolisena jahtaamaan mua ympäri taloa kertoen tappavansa. olin 7- tai 8-vuotias.



...ja meillä ei muuten ollut mikään huono-osainen wt-perhe vaan kulissit kyllä pysyi pystyssä :)

oikeastaan ole mitään. Taisi olla harvinaisen onnellinen ja suojeltu lapsuus... Miehellä näitä on senkin edestä, hän joutui pienestä asti katsomaan kun isä hakkasi äitiä, isä pakotti äitiä juomaan kusta, kumpikin heilui veitset kädessä, isä uhkaili miten voisi tappaa "noi kakarat" vaikka tähän paikkaan... Ihan karseita juttuja.

oli se, äiti kuritti lyömällä jollain remmillä tms. Muistan sen pelon. Muuten oli suht.koht. normaali perhe ja lapsuus, mutta tuota fyysistä kurittamista tapahtui silloin tällöin. Kai se oli sen ajan kurinpitoa se.



Omiani en piekse.

Mä olen niin pahoillani kaikesta pahasta mitä olette saaneet kestää. Miksi ihminen on toiselle niin julma?

Joo, varmaan arvaatte että olen melko pumpulissa kasvanut ja todela olen alkanut sitä arvostamaan aikuisena. Kultalusikka suussa en kuitenkaan ole syntynyt, mulla vaan taisi olla ihan oikeasti normaali perhe. Kaikin tavoin. Tosin nyt aikuisena onkin sitten tapahtunut kaikenlaista, ilmeisesti "kostautunut" siitä että lapsuus oli niin hyvä ;(

lapsena aidalla, n.150 cm korkealla. Kävelimme siis sen aidan päällä. Putosin selälleni maahan,ilmat meni pihalle. Muistan sen tunteen kun haukoin henkeä enkä saanut happea ja säikähdin kamalasti.

Ohan näitä:

-isän ja äidin väliset riitelyt, isän raivokohtaukset. Harvoin ilmeisesti oli väkivaltainen, mutta todella pelottava silti. Uhkaili polttaa koko talon, oisko jonkun kerran valellutkin bensaa nurkkiin jne jne.



-Joku riitelykerta isä uhkasi tappaa itsensä ja minut ja jättää äidin "miettimään". Kertoi, miten hakee veitsen tiskipöydältä ja sillä tappaa. Muistan sen kauhun kun hereillä peiton alla makasin ja äiti ei tehnyt elettääkään suojellakseen lastaan. No, tiesi kai että isä ei oikeasti kuitenkaan olisi tappanut. Samalla kertaa isä löi äitiä mahaan kun äiti ei reagoinut isän raivoamiseen vaan luki kirjaa ja äiti nytkähti kaksinkerroin eikä vieläkään reagoinut mitenkään.



-Äiti uhkasi, että en saa olla kotona jos en siivoa jälkiäni. Että nukkumassa saa käydä ja syömässä, mutta muu aika on oltava muualla. Muistan ajatelleeni, että missä ihmeessä voin olla jos vaikka sataa.



Mutta muuten meillä oli niin rakastava äiti, että näistä ei edes saa tuntea mitään eikä puhua.

Oma karmein kokemukseni ei ole mitään verrattuna moniin täällä kerrottuihin, mutta koska se on erilainen, ajattelin kertoa.



Lapsuuteni on ollut hyvin onnellinen, vaikka emme rikkaita olleetkaan ja isä oli paljon töissä. Kesälomat vietimme yleensä asuntovaunun kanssa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa kierrellen. Nuo vaunureissut ovat yksi lapsuuteni ihanimmista ja samalla kamalimmista muistoista. Harva se yö heräsimme pikkusiskoni kanssa vanhempiemme seksin harrastamiseen. Vaunun väliovet oli yritetty laittaa kiinni ja koiramme oli tungettu meidän kanssa nukkumaan. Heräsimme aina vaunun hulluun heiluntaan ja äidin mahdottomaan huutoon. Ihan vapaaehtoista seksiä se heillä oli, mutta äitini vain on kovin kovaääninen. Tottakai näimme myös ovien välistä mitä tapahtui. Ikää meillä on ollut 4 vuodesta ylöspäin.



Äitini kysyi muutama vuosi sitten, että mikä on ollut kamalinta niissä vaunureissuissa. Mietin, että voinko sanoa suoraan. Isäni pelasti minut loukkaamasta vanhempia. Isä tuumasi, että taisi ne pitkät automatkat olla pahimpia. Minä onnellisena myöntelemään.. ei tarvinnut kertoa totuutta.



Vieläkin, jos vanhempani yöpyvät luonamme tai me heillä, nukun yöt huonosti, kun pelkään herääväni heidän ääniinsä. He kun eivät ole koskaan välittäneet vaikka minun tai pikkusiskon poikaystäviä on ollut meillä yötä.



Ja kuten alussa sanoin, tämä ei ole mitään verrattuna monen muun kertomuksiin!

Mielenterveysongelmia, alkoholismia ym. mitä täällä niin monen muunkin kotona on ollut. Ei kuitenkaan väkivaltaa.



Pahinta oli kun isä sairastui vakavasti, oli ollut sairaalassa ja tullut toipilaana kotiin, katselin tv:stä jotakin sarjaa lauantai-iltana, kun hän sai tuskaisen sairauskohtauksen, ambulanssi tuli, äiti ja sisko lähtivät mukaan. Jäin yksin kotiin yöksi, olin 11. Aamulla äiti ja sisko tulivat itkien kotiin. Isä oli kuollut. Siihen päättyi lapsuuteni kokonaan, vaikkei se ennen sitäkään kovin ruusuinen ollut. Sen jälkeen kaikki ilo ja nauraminen oli kiellettyä loppulapsuuden.

Mä olen niin pahoillani kaikesta pahasta mitä olette saaneet kestää. Miksi ihminen on toiselle niin julma?

Joo, varmaan arvaatte että olen melko pumpulissa kasvanut ja todela olen alkanut sitä arvostamaan aikuisena. Kultalusikka suussa en kuitenkaan ole syntynyt, mulla vaan taisi olla ihan oikeasti normaali perhe. Kaikin tavoin. Tosin nyt aikuisena onkin sitten tapahtunut kaikenlaista, ilmeisesti "kostautunut" siitä että lapsuus oli niin hyvä ;(

Olen nyt aikuisena tajunnut, että minullahan oli oikeasti tosi hyvä lapsuus ja ihana perhe. No, isän kanssa välit eivät koskaan ole olleet erityisen läheiset, mutta muuten ei ole valittamista. Äitini on lämpimin ja ihanin persoona, kenet tiedän, ja yksi parhaista ystävistäni. Lapsuudesta on paljon hyviä muistoja jne. Rahaa ei meilläkään ollut liiemmin, mutta ei sitä edes lapsena tajunnut. En ole nähnyt vanhempiani ikinä humalassa, äitini pari kertaa pienessä huppelissa (itse olin tuolloin jo teini) ja isäni vain omissa ylioppilasjuhlissani. Perjantaipullot jne olivat minulle aivan tuntematon käsite.

Ainoa, mitä olen jäänyt kaipaamaan, olisi tosiaan läheisemmät välit muihinkin perheenjäseniin kuin äitiini.

Mieheni lapsuus oli aivan päinvastainen, enkä voi edes oikeasti ymmärtää, miten jotkut vanhemmat voivat olla niin välinpitämättömiä. Väkivaltaa, alkoholia, jatkuvia muuttoja, epämääräisiä elinolosuhteita... Koulunkäyntiin ei kannustettu, ei välitetty mitä lapset tekivät. Mieheni juuri eilen muisteli, miten hän oli 10-vuotiaana ollut jossain paikallisessa pubissa pyörimässä isänsä kaverin kanssa, joka oli silloin juuri päässyt vankilasta. 10-vuotiaan! Minä olin silloin aivan lapsi, en tiennyt mistään mitään - ja hyvä niin.

jos hoitoon tuodaan raiskattu 6-vuotias, ei siinä vanhempien mielipidettä kysellä.

Olin silloin 6-vuotias ja olin yksin leikkimässä kotini (kerrostalon) pihalla hiekkalaatikossa. Paikalle tuli viereisessä rapussa asunut mies, joka pyysi minua mukaansa, koska hän halusi näyttää minulle hänellä olevia kissanpentuja. En halunnut hänen mukaansa, koska minulle oli sanottu, että vieraiden ihmisten mukaan ei saa mennä. Kyseinen mies kuitenkin pakotti minut mukaansa ja raahasi minut väkisin asuntoonsa. Siellä hän pakotti minut juomaan viina ja raiskasi minut. Lopulta onnistuin pakenemaan ja kun pääsin kotiin, niin äiti ja isä veivät minut sairaalaan, missä todettiin että minut oli raiskattu ja että olin alkoholin vaikutuksen alaisena. Äiti ja isä eivät koskaan tehneet rikosilmoitusta tapatuneesta, vaikka keroin heille, että kuka minut raiskasi. Ilmeisesti äiti ja isä ajattelivat, että kukaan ei kuitenkaan usko, että minut raiskattiin ja että perheeltäni menisi maine, jos he syyttäisivät kyseistä miestä raiskaamisestani. Minua myös kiellettiin puhumasta kyseisestä asiasta kenellekään.

Kauheita traumoja! Jotkut on vaan sekasin...

muisto siitä, miten istuin ikkunalla katsomassa kun muut lapset leikkivät pihalla. joku sitten  huusi " Korhonen (nimi muutettu) pois kyttäämästä me nähdään siut!!!" joskus uskalsin keinumaan, kun piha oli tyhjä ja juoksin sisään heti kun kuulin lasten ääniä..

samoin koulussa kiusattiin, tarhasta ammattikouluun. nimittelyä, tönimistä, joukosta pois sulkemista, kenkien piilottelua..