nivelpussin tulehdus Hoito?
Tässä on jo käristty jo 3 viikon ajan. Popsittu buranaa ja käytetty kylmägeeliä. Ei tunnu auttavan ja buranasta alkaa tulla jo huono olo.
Onko muita vaihtoehtoja. Toiseen jalkaan aikanaan laitettiin kortisonipiikki joka ei kyllä auttanut yhtään.
Kommentit (14)
Se on tosiaan älyttömän tarkkaa se piikittäminen. Pitää mennä just eikä melkein oikeaan paikkaan, tai se ei auta yhtään. Kortisonia voi joka tapauksessa joutua piikittämään kolmekin kertaa putkeen, noin kahden viikon välein.
Minullekin aloitettiin hoito tuolla kevyemmällä "kylmää ja Buranaa" -linjalla, eikä eka kortisonipiikki auttanut. Menin 2 viikon päästä uudestaan, sain uuden piikin, tehokkaammat tulehduskipulääkkeet ja vielä tehokasta lääkettä yöksi, kun ei saanut enää nukuttuakaan. Se tehosi nopeasti ja olo helpottui! Eli ei muuta kuin uudestaan lekurille, nivelpussin tulehdus kun ei ihan helpolla parane.
pistettynä. Jos kortisoni osataan piikittää oikeaan paikkaan yhdessä kipulääkkeen kanssa helpotus tulee välittömästi.
Kärsin ajoittain samasta vaivasta joten kokemusta on myös monenlaisista pistäjistä. Kaksi kertaa on mennyt just oikeaan paikkaa ja lääke ikäänkuin hulvahtaa koko raajan alueelle. Minun vaiva on oikeassa lonkassa.
Nivelpussi on monilokeroinen ja aina piikki ei osu siihen mihin pitäisi. Kun lääkäri tunnustelee kohtaa ja löytää sen oikean paikan sitä ulvahtaa väkisin, lääkäri merkkaa paikan kynällä ja sitten etsii aineet.
Yhdellä kertaa minulla oli niin hankala tilanne etten päässyt kuin taksilla liikkumaan ja sillä menin lääkäriin. Piikin saatuani olin kuin eri ihminen, kävelin bussipysäkille ja toimitin vielä asioita kaupungilla samaana päivänä.
Lääkäri määräsi kolmen pistoksen sarjan parin viikon välein.
olla niinkin ettei silloin mennyt oikein kohtaan. Joku tuuraja joka tujautti vaan. Olisen jälkeen tuskanen yö. Tympäsee vaan käydä lääkärissä mieluummin hoitas jalan itse.
[/quote]
Piikin saatuani olin kuin eri ihminen, kävelin bussipysäkille ja toimitin vielä asioita kaupungilla samaana päivänä.
Lääkäri määräsi kolmen pistoksen sarjan parin viikon välein.
[/quote]
Minulle lääkäri sanoi, ettei piikin jälkeen saisi liikkua paljonkaan saman päivän aikana, jotta lääke vaikuttaisi kunnolla. Sain luvan mennä piikin jälkeen läheiseen rakennukseen luennolle istumaan, mutta sieltä piti mennä suoraan kotiin. Piikki helpottaa oloa ekana päivänä, mutta seuraavat pari päivää voivat olla alkuperäistä tilannetta karmeampia. Siitä ei kannata huolestua, se kuuluu asiaan. Siksikin hyvät särkylääkkeet ovat tarpeen.
eli ylimmät kaksi kappaletta olivat lainausta, kolmas minun tekstiäni.
viestilläni halusin korostaa sitä että jos pistos osuu oikeaan kohtaan voi muutos olla näin iso.
Joudut menemään taksilla kun kivun vuoksi et voi kävellä edes lähimmälle bussipysäkille, voit poistua lääkäristä julkisilla, käydä apteekissa ja kävellä kotiisi.
En toki sen suuremmin jalkaani rasittanut vaikka saitkin sellaisen käsityksen.
Asia on valitettavan tuttu ja kerroin aiemmin että tiedän että nivelpussi on monilokeroinen ja on mahdollisuus ettei pistos osu siihen oikeaan.
Nämä tiedot olen saanut lääkäriltä aiheesta keskusteltua kun aina piikki ei ole tehonnut toivotulla tavalla.
Piikin saatuani olin kuin eri ihminen, kävelin bussipysäkille ja toimitin vielä asioita kaupungilla samaana päivänä.
Lääkäri määräsi kolmen pistoksen sarjan parin viikon välein.
Minulle lääkäri sanoi, ettei piikin jälkeen saisi liikkua paljonkaan saman päivän aikana, jotta lääke vaikuttaisi kunnolla. Sain luvan mennä piikin jälkeen läheiseen rakennukseen luennolle istumaan, mutta sieltä piti mennä suoraan kotiin. Piikki helpottaa oloa ekana päivänä, mutta seuraavat pari päivää voivat olla alkuperäistä tilannetta karmeampia. Siitä ei kannata huolestua, se kuuluu asiaan. Siksikin hyvät särkylääkkeet ovat tarpeen.
Kuulostaa ihan samalta kuin minulta, että ekana päivänä se pistos auttoi heti. Sain viestistäsi sellaisen kuvan, että lähdit suurinpiirtein shoppailukierrokselle iloisesti pomppien. :D
AP:lle vielä, että kyllä sitä kortisonia kannattaa käydä ottamassa kerta ja toinenkin, sillä nivelpussin tulehdus on aika äkäinen, eikä taltu helposti kotikonstein. Tiedän sen siitäkin, että kun raskausaikana iski lonkkaan nivelpussin tulehdus, eikä hoitona ollut kuin lepo ja kylmäpussi, ei niistä ollut hyötyä edes kuukauden lepäilyn ja viilentelyn aikana! Sen sijaan oikeat lääkket ja kortisoni auttoivat nopeasti, silloin kun en ollut raskaana ja tulehdusta päästiin hoitamaan tehokkaasti.
Olisitko ysävällinen ja kertoisit ne oireet tosta tulehduksesta....mulla ainakin menee polveen saakka ja siitä jalkaterään.... ja joskus parempi ja joskus helvettiä.... ja se ole enään kipu se on tuska.... toisinaan.....
Joo mulla ei lähteny eka pistoksen kanssa lekuri sanoikin että tarvitaan toisen jos kolmaskin, ja ei saa rasittaa jalkaa.....ja tosiaan yöt on helvettiä....ja vetää polviin nivustaipeeseen ja vasenta puolta pitkin nilkkaan saakka jopa jalkapöytään saakka...riippuu kummalla puolella on... mutta aerobiccistä liikuntaa pitää hoidon aikana välttää...kun on rasitus vamma ...kiukuttaa kun itse tykkään tanssia ns. latinoo yms. jossa lantioo ja lonkkaa tarvitaan.....mutta ei anneta periksi....ja saunan jälkeen tai suihkun jälkeen lonkka kannattaa suihkuttaa kylmällä vedellä..... helpotta hieman...
Sain piikin perjantaina ja jalka meni niin kipeäksi että seuraavan kerran pystyin sillä astumaan/varaamaan vasta maanantaina. Sitten eläm olikin ihanaa eikä enempää piikkejä tarvittu. Mutta menikö piikki jotenkin pieleen kun tulin niin kovasti kipeäksi? En haluaisi toista kertaa samaan kokemusta....
Sillä jalalla ei voinut pariin päivään kävellä kuin crocseillaja ei oikein niilläkään. Mutta sitten se kipu hävi kokonaan. Meni oikeaan paikkaan. Mulla luupiikki oli jo vaivannut liki vuoden ennen kuin lääkäri laittoi kortisonia, koska se ei todellakaan ole suositeltu hoitomuoto.
Nyt mullakin on vasemman lonkan nivelpussin tulehdus. Vaivannut jo monta viikkoa, mutta sain pidemmän lääkekuurin ja lääkäri sanoi että vain ultrassa annettu kortisoni osuisi oikeaan paikkaan, eikä suosittele sitäkään muuta kuin jos tämä ei todellakaan noilla lääkkeillä lähde.
Sain piikin perjantaina ja jalka meni niin kipeäksi että seuraavan kerran pystyin sillä astumaan/varaamaan vasta maanantaina. Sitten eläm olikin ihanaa eikä enempää piikkejä tarvittu. Mutta menikö piikki jotenkin pieleen kun tulin niin kovasti kipeäksi? En haluaisi toista kertaa samaan kokemusta....
Joo olen jo melkein kaksi vuotta kärsinyt tästä lonkan nivel pussin tulehduksesta...ja on yhtä helvettiä myös hermo särkyä lonkasta varpaisiin saakka...ja 3 kortison piikkiä otettu..joista kaksi meni päin persettä..ja ja yksi ihan kirjaimellisesti lensi taivaan tuuliin pitkin kattoa... se kun pitäs ultra äänellä paikantaa ja laittaa se kynä merkintä...ainakaan herttoniemen terveyskeskuksessa ei osattu pistäää..mariassa meni se yksi oikeaan osoitteeseen...soitanpa tonne lekurille....ollaan yhteyksin siskot ja veljet....t.hulluksi tulossa
Sain 4 kortisonipiikin tänään, tuntuu että vain kipeytyi lonkka ja panadol forte 3 x / pv, älä ihmeessä syö buranaa, jos sinulla ei ole samanaikaisesti zolt tai somax suojalääkkeenä. Minä panin mahalaukkuni vereslihalle, mahakatari ja vatsahaava myös tuli siitä. Eri lääkäri nyt pisti ja aivan eri paikkaan, joten nyt seurailen mitä tapahtuu. 6 vuotta itten oli sama juttu ja sain 3 x kortisonipiikin ja se auttoi.