Outoa toimintaa koulun nurkilla?
Mitäs mammat tähän sanotte? Vein tänään lehtiä keräyspisteeseen meidän koulun nurkille. Kun saavuttiin autolla perille, koulun leikkikentälle tuli myös perhetuttujen neljäsluokkalainen tyttö. Moikkasin häntä kaukaa, ja vähän ihmettelin kun hän ei tullut moikkaamaan lähemmäs lehtipisteen luo vaan hän meni yksin leikkikentälle istuskelemaan kiikkuun. Heitellessäni lehtiä keräyskonttiin huomasin, miten tyttö yhtäkkiä juoksi kentän yli toiselle puolelle, ihmettelin että mikä ihmeen juoksuinto hänelle nyt tuli. Sitten tyttö palasi takaisin kiikuille, istui siellä ehkä hetken ja lähti pian kotia kohti. Tytön lähtiessä olin heitellyt lehdet roskikseen ja kävelin lapseni kanssa leikkikenttään kohti, joten satuin tytön kanssa vastakkain. Hän näytti jotenkin vaikealta moikatessa ja ihmettelin asiaa, koska ollaan hyviä tuttuja. Kuvittelin, että häntä nolotti kun ei ollut ketään kavereita.
Pyörin jonkin aikaa lapsen kanssa leikkikentällä. Sitten kun oltiin lähdössä, huomasin yhtäkkiä TODELLA ökyn auton siellä mihin tyttö oli juossut. Ja kaksi parikymppisen oloista häiskää auton ympärillä. He olivat toisella puolella jalkapallokenttää joten en nähnyt tarkasti. Katoin kuitenkin ehkä vähän normaalia pitempään, koska yllätyin hassua näkyä niin ja ihmettelin että mitä noi tyypit oikein on tuonne parkkeeranneet. Tässä kohtaa juttu käy vähän oudoksi. Siinä ihmetellessäni toinen niistä häiskistä otti minuun päin ainakin kaksi kuvaa! Näin siis salamavalot. Hämmennyin, ja käänsin katseen pois. Mutta siis mitä ihmettä ne oikein yhtäkkiä kuvasi? Siellä minnepäin kamera osoitti, oli vain tyhjä koulun piha, leikkikenttä, minä, lapsi ja mun auto! Me mentiin siitä sitten autoon ja lähdettiin. Siinä kun pakkasin muksua autoon, ne tyypit häipyi myös.
Vasta kotimatkalla tajusin että se tyttö oli käynyt siellä, miksi? Tytön kaveri (neljäsluokkalainen) niiden tyyppien matkassa? Jotain muuta, mitä?
Kommentit (63)
jos tarvii jatkossa. Itselle sattui vähän vastaava sunnuntaiaamuna, kävelin kotia n. 9 aikoihin ja havahduin kun tienviereen pysäköitynyt autoilija zoomaili kameralla just mua kohti. Tosin saattoi taaksenikin.
Ap tässä vielä ja vannon ettei tämä ole provo. Kysyin tekstarilla autorekisteripalvelusta kenen auto. Kävi ilmi että auton, tällaisen
http://www.acsrentacar.com/wp-content/520d-Kiralama.jpg
omistaja on hesalainen firma. Ja jos pitäisi valita hämäräperäinen bisnes, ton firman toimiala on sellainen.
No. Varmaan ylireagoin. Mutta mieti tollanen auto pienen kylän koulun pihan perimmäiseen nurkkaan. Ei ketään mailla eikä halmeilla. ap
mutta mietityttää vielä. Tuossa tapauksessa oli kaikki jotenkin hassulla tavalla väärin. Kuvittele että kaksi parikymppistä ilmeisen varakasta hemmoa on lähteneet jostain käsittämättömästä syystä ihastelemaan kyläkoulua, jota ovat käyneet mitä - kymmenen vuotta sitten? He eivät pysäköi pihaan, vaan suojaisaan paikkaan koulun jalkapallokentän perälle. Koko sen ajan kun olen leikkikentällä lapsen kanssa, siellä suunnalla on hiipihiljaista, ei kuulu yhtikäs mitään. Ei musiikkia, puhetta, naurua, ei mitään, niin että ällistyn kun ylipäänsä havaitsen auton ja sen vieressä seisovat kaverit.
Sitten kun toljotan kiiltävää ökybemaria suu auki, tyyppi nostaa laatikon (kamerakännykän, kameran?) silmiensä taselle ja valo rupeaa räpsymään. Jos ne otti siinä jotain nostalgiakuvia koulusta ja leikkikentästä, miksi ne seisoi niin hiljaa? Mä ihan oikeasti pelästyin. Lähdin saman tien menemään pois lapsen kanssa. T. ap joka on kai valvonut liian myöhään.
Yllä selitetyistä syistä tulkitsin siinä tilanteessa selkäytimestä kuvaamisen sisällöksi "jos tulee ongelmia, me tiedetään kuka se nainen on". Oli tulkinta sitten aivan naurettava tai ei, se oli siinä tilanteessa niin vahva, että lähdin heti, esitin huoletonta, enkä uskaltanut katsoa enää autoon päinkään muuta kuin vaivihkaa käden alta rekkarin nähdäkseni. Minä, aikuinen ihminen! ap joka menee nyt nukkumaan ja tulee huomenna nauramaan itselleen
on myös se, ettei ap kysynyt perhetuttujen 10-vuotiaalta, jonka kanssa tuli tiellä ihan vastatusten, miksi hän pyörii yksinään, odottaako kyytiä, haluaako kyydin, onko joku hätänä.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä oudommalta se tuntuu. Ja tämä EI ole provo, en ikinä kirjoita provoja ja jos kirjoittaisin, en ikinä jaksaisi näin pitkää sepustusta keksiä. Ihan aidosti olen ihmeissäni, mitä tässä pitäisi tehdä. Yritän kirjoittaa nämä jutut päästäni ulos jospa sitten saisin unta. Ja joku järkevä ihminen voisi jopa kommentoida asiallisesti? Jos sellainen on mahdollista?
Joka tapauksessa outous nro 1)
Näin ekan kerran perhetutun tytön, sanotaan häntä Vilmaksi, ajaessani koululle. Tyttö oli ajamassa sinne päin, ja ajattelin että herrajumala että se on vähissä vaatteissa? Ei pipoa, ei kaulassa mitään, oliko edes käsineitä, päällä sellanen velour-kotipuku. Silloin ajattelin että voi luoja noita lapsia, nyt mietin oliko tarkoitus vain käydä pikaisesti koululla?! Voiko edes neljäsluokkalainen olla niin hölmö, että lähtee noin vähillä vaatteilla pitemmäksi ajaksi hengaamaan kavereiden kanssa? Tytöllä on koululle matkaa max. puolisen kilometriä, tosi lyhyt matka vain. Ylipäänsä, kenen lapsi saa lähteä seitsemän aikoihin mihinkään pitemmäksi aikaa? Pyysiko vanhemmilta luvan vain käväistä?
Tyttö tulee koululle ja ajaa meidän ohi leikkikentälle, eikä tule moikkaamaan! Me ollaan todella tuttuja, tekis mieli sanoa jopa jossain määrin läheisiä. Yksi hänen sisaruksistaan on oman lapseni ikäinen ja tyttö käy vähän väliä meillä, minä aina juttelen hänen kanssaan pitkät pätkät, pelataan ja leikitäänkin joskus. Ja nyt siis painaa yksin sinne leikkipaikalle, jossa ei näyttäisi olevan ristin sielua (en tiedä tässä vaiheessa autosta). Kuvittelen että häntä nolottaa yksinäinen haahuilu, kun ei ole ketään kaveria. Oletan, että odottaa meidän tulevan leikkikentälle kun olen saanut paperit survottua keräyslaatikkoon.
Paperia heitellessäni (ja sitähän riittää) huomaan välillä että mitä ihmettä, nyt se tyttö juoksee tuolla jalkapallokentällä - sitä nurkkausta kohti jossa auto on, mutta tätä en tiedä. Seuraavaksi havahdun siihen, että tyttö juoksee takaisin. Mietin siinä hajamielisesti että aikooko se ruveta lenkkeilemään vai mikä on homman nimi. Seuraavaksi havahdun, kun tyttö juoksee takaisin leikkikentälle. Miettikää, jos siellä olisi kaksi tuntematonta parikymppistä häiskää isossa bemarissa, JUOKSISIKO tyttö sinne? Juoksisitko itse? Miksi en kuullut jos auton luota joku huusi tyyliin hei tyttö siellä tuu tänne? Ihan TAKUULLA havaitsisin jos niin läheltä huudettais koska pitäisi kuitenkin kentän yli huutaa. Entä jos sieltä tuntemattomat viittoi? Juoksisitko epäröimättä ja lujaa ventovieraiden luo? Tunsiko "Vilma" joko häiskät tai jonkun autossa?! Vilma juoksi lujaa (siitä lenkkeilyluuloni), yrittikö salaa minulta?
Palattuaan leikkikentälle Vilma rupeaa tekemään lähtöä. Tehtävä suoritettu? Vai jotain ilmoitettu jollekin? Tässä kohtaa lehtihommat on valmiit ja kävelen kohti Vilmaa, joka polkee leikkikentältä minua päin. Moikkaan Vilmalle että ei ollut ketään kavereita täällä, vai? Vilma sanoo vaikeana joo, ja jatkaa matkaa. Ihmettelen, mutta edelleen oletan että hän on nolona siitä että ajelee yksin pitkin kyliä, joten jatkan matkaa sen enempää asiaa ajattelematta. Leikin hyvän tovin, ehkä vartin, lapsen kanssa enkä huomaa autoa ollenkaan.
Kun alan tehdä lähtöä, huomaan yhtäkkiä, että herrajumala, tuolla kentän perällähän on sikaiso bemari! Ja sen vieressa seisoo kaksi tyyppiä. Tähän asti pääsen ajatuksissani, kun kamera alkaa räpsyä minuun päin. Siellä on siis kaksi miestä jotka ei puhu, vitsaile tai liiku, vaan seisoo hiljaa paikallaan ja toinen nostaa kameran ja alkaa kuvata minua räps räps. En tiedä miten itse reagoisit, mutta minä säikähdin aivan helvetisti. Lähden pois kuten olen jo kuvannut. Miksi myös auto lähtee tulemaan kentän perältä juuri kun olen lähtemässä? Nähdäkseen rekisterinumeroni? Itse olen niin peloissani, etten uskalla katsoa sinne päinkänä ja teeskentelen että kaikki on normaalisti. Nyt harmittaa, koska olisin halunnut tietää montako ihmistä autossa on.
Menen kotiin, pohdin asiaa ja päätän olevani typerä kana. Uteliaisuudesta päätän kuitenkin kysyä tekstiviestipalvelusta kuka auton omistaa. Taatusti joku paikallisen pohatan poika tai jotain ja case closed. Auton omistaja on Hesassa firma, joka harrastaa googletuksen perusteella lievästi sanottuna hämäräperäiseltä vaikuttavaa liiketoimintaa. Auton hallitsija vai mikä se termi oli, on kirjoilla n. 50 km päässä.
Miksi Vilma meni autolle niin epäröimättä? Oliko hän, 10 vee tyttö, sopinut sinne tapaamisen jonkun kanssa? Olettaen ettei tarvita lämpimiä ulkovaatteita?
Jos Vilman käynti autolla oli täysin viatonta eikä hän tuntenut tyyppejä tai ketään autossa, mistä se ihme vaivaantunut ilme ja se ettei tyttö puhunut mulle mitään missään vaiheessa? Uskokaa huviksenne, se ei ollut normaalia.
Jos taas Vilmalla oli miesten kanssa jotain arkaluonteista asiaa, miksi miehet jäivät sinne roikkumaan niin pitkäksi aikaa ja olivat ulkona autosta? Tuskin olivat kiinostuneita tulemaan nähdyiksi jos puuhat eivät kestäneet valoa? Oliko autossa jotain muita ihmisiä, joitten takia he eivät voineet olla autossa?
Oliko autossa Vilman samanikäinen kaveri, josta olen aina ollut sitä mieltä että tyttö on BIG trouble. Miksi hän olisi siellä? Pyysiko juuri hän Vilmaa kentälle? Miksi? Tuomaan kiireesti jotain? Rahaa? Vilma ei ikinä voisi olla sekaantunut huumekauppaan, siitä olen sataprosenttisen varma. Mietin että miten ihmeessä toinen tyttökään voisi, kunnes muistin että tytön jo kuollut isä on saanut huumetuomion, mikä on todella harvinaista näin pienellä paikkakunnalla. Tytön äiti on jo uusissa naimississa.
Huoh. No niin, nyt helpotti. Kummallinen juttu. ap
että vaisto kertoo, jos jotain on vinossa, niin sen huomaa, mutta moni sulkee asian mielestään. Esim. jos perheessä olisi insestiä tai puoliso pettää, niin asiat haluaa selittää itselle parhain päin.
Kuitenkin haluaisin kysyä, mikä on tuo ala, joka on kuvauksesi mukaan hämärää bisnestä? Uskon, että asiassa voi hyvinkin olla jotain hämärää. Jos tunnet tytön ja tapauksessa on erityisiä piirteitä, niin herättäähän se huomion. Voisitko kysyä tytöltä myöhemmin, näkikö hän auton? Ikävää, jos olisi vaikka "namusetämeininkiä" ja tyttö olisi uhri.
mutta mun mielestä tilanne kuulostaa vähintäänkin oudolta ja pelottavalta!
Voisitko kysyä "Vilma"lta tai puhua hänen vanhemmilleen asiasta?
Ja sen jälkeen yhteydenotto kouluun.
Älä jätä asiaa sikseen!
sikseen, naisen vaisto on usein ihmeen oikeassa :)
n. 50metrin päässä tiellä oli auto seisahtunut. Yksi mies heilui kameran kanssa ja oli ensin kuvaavinaan maisemia (asumme haja-asutusaslueella omakotitalossa) mutta kun luuli etten huomaa niin kuvasi selvästi meidän pihalle/meitä!!! Kiireen vilkkaa patistin lapset sisälle, hain kännykän ja lähdin miestä kohti kysyäkseni mitä tekee - mies lähti samantien ajelemaan pois. Jäi kyllä mietityttämään että oliko joku hämärä motiivi, mutta voihan tietysti olla luonnollinen selitys että oli lintubongari ja muutenkin oli lähdössä :D Mielenkiintoista kuitenkin...
koululle ja tytön vanhemmille ennen kuin jotain pahempaa tapahtuu. Usein olemme liian sinisilmäisiä!
yrittäneet saada autoon. seksiä saadakseen. raiskatakseen. ja tyttö pääsi karkuun.
KYSY SILTÄ TYTÖLTÄ. JA SEN VANHEMMILTA.
kertoa tapauksesta. Ei kuulosta normaalilta touhulta. t. Poliisin vaimo
ne lehtiroskikset. Kun laitoin lasta turvavöihin, auto lähti ajamaan kentän toisesta päästä meitä kohti, näin hetken suoraan sen rekisterikilven ja vaivihkaa painoin mieleen. En kai sillä mitään tee, mutta silti. Oikeasti pisti mietityttämään sen verran että oli pakko täällä avautua.