Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Katsokaa nyt mitä kirkosta eroaminen saa aikaan

Vierailija
13.04.2010 |

Työryhmä väläyttää yhtenäisiä hautausmaksuja kaikille



12.4.2010 5:54 | Päivitetty: 12.4.2010 7:21

A A



STT–HS



Kirkko on tuskastunut hautaustoimista aiheutuvista kuluista, kirjoittaa maanantain Keskisuomalainen. Hautaustoimien kuluista tulee seurakunnille niin iso lasku, ettei sitä aina pystytä paikkaamaan edes yhteisöveron tuotolla. Kaksi vuotta sitten seurakunnilta jäi puuttumaan 20 miljoonaa euroa hautaustoimien tarvitsemaa rahaa yhteisöverotuoton jälkeen.



Osa hautausmenojen kuluista onkin jouduttu rahoittamaan seurakunnan jäsenten maksamilla kirkollisveroilla.



Seurakuntalaisten kannalta tilanteen tekee epäreiluksi se, että he kustantavat veroillaan myös kirkkoon kuulumattomien hautaamisesta aiheutuvat kulut.



Kirkkohallituksen työryhmä haluaakin asiaan muutoksen. Työryhmän sihteerinä toiminut Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo arvelee, että jos hautaamisen kustannukset rahoitettaisiin kirkollisveron sijaan asiakkailta perittävinä maksuina, voisi kirkollisveroprosentti olla joissain seurakunnissa pienempi.



Seuraavaksi Kirkkohallituksen ehdotus lähtee lausuntokierroksille seurakuntiin.



Eriarvoisuutta aiheuttaa myös se, että seurakunnissa peritään varsin kirjavia maksuja hautapaikoista. Pelkästään Keski-Suomessa seurakuntien välillä on satojen eurojen kuluerot.

Kommentit (39)

Vierailija
21/39 |
23.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että tuhkan saa sirotella minne vainaja ja omaiset haluavat jos on maanomistajan lupa.

Kun sirottelin äitini tuhkan mereen huomasin, että ihmisen tuhka on aika painavaa ja jotenkin "rasvaista". Tuhkan joukossa voi joskus olla myös palamatta jääneitä luunpaloja jne. Tämä vain sivuhuomautuksena.

Minusta olisi niin ihanaa,kun minun tuhkani ripoteltaisiin metsään lapsuuskotini lähelle,jossa aina lapsena leikein.

Minusta on todella surullista ettei tuhkaa saa esim. lupahakemuksella sirotella itse toivomaansa paikkaan.

Koska ketä se tuhka esim. metsässä haittaa...

Vierailija
22/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo ratkeaisi sillä, että kirkko lakkaisi tunkemasta valtion tontille. En minä ainakaan halua tulla haudatuksi kirkkomaalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulisi auttavan.

Vierailija
24/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo arvelee, että jos hautaamisen kustannukset rahoitettaisiin kirkollisveron sijaan asiakkailta perittävinä maksuina, voisi kirkollisveroprosentti olla joissain seurakunnissa pienempi.

Enpä pidättelisi hengitystäni.

Vierailija
25/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun tuhkani voi levittää kesämökin maille. Ei tule kalliiksi.

Vierailija
26/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta kun ei vaan onnistu! Kirkko on haalinut itselleen vallan määrätä, mitä sinun jäännöksillesi tapahtuu - sinä itse et sitä saa päättää.. (joo, onhan Helsingin edustalla, meressä siis, muutama MÄÄRÄTTY kohta, johon ne tuhkat sallitaan ripotella, mutta muuten ei ole vaihtoehtoa) Joten kärsikööt nyt sitten.

Minun tuhkani voi levittää kesämökin maille. Ei tule kalliiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

erillinen hautausmaksu sehän johtaa automaattisesti kirkosta eroamiseen

Vierailija
28/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuossahan sanottiin, että kirkollisveroa kenties voidaan laskea, jos tulee erillinen hautausmaksu

erillinen hautausmaksu sehän johtaa automaattisesti kirkosta eroamiseen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuossahan sanottiin, että kirkollisveroa kenties voidaan laskea, jos tulee erillinen hautausmaksu

erillinen hautausmaksu sehän johtaa automaattisesti kirkosta eroamiseen


maksetaan juuri sentakia että saa määrättyjä peruspalveluja ja jos palveluista peritään eri maksu niin mitä varten sitte pitäs maksaa veroa

Vierailija
30/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja jos kyse on vain jonkun hautauspalvelu ostosta, on mielestäni parempi erota kirkosta. Näistä kommenteista näkee, että moni suomalainen on tasan tarkkaan tapakristitty.

Kirkollisveroahan

tuossahan sanottiin, että kirkollisveroa kenties voidaan laskea, jos tulee erillinen hautausmaksu

erillinen hautausmaksu sehän johtaa automaattisesti kirkosta eroamiseen

maksetaan juuri sentakia että saa määrättyjä peruspalveluja ja jos palveluista peritään eri maksu niin mitä varten sitte pitäs maksaa veroa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

esim. Hietaniemeen.



Äitini ei halunut että mihinkään uurnapurkkiin sullotaan kuoltuaan tms. ja halusi tuhkan siroteltavaksi.



Halvaksi tuli. Toki siroittelun kellonaikaa ei kerrota omaisile, mutta sirottelupäivän iltana kokoonnuimme muistelemaan äitiä sinne ja laitoimme yhden pienehkön kiven merkiksi missä voimme muistaa käydessämme kävelyllä siellä.



Isän kohdalla maksoi muutaman kympin siksi, kun isä oli viereisestä kunnasta. Ei maksanut paljoa, kumpikaan ei ollut kymmeniin vuosiin maksanut kirkollisveroja, ei siunattu kirkkoon kuulumattomina.

Vierailija
32/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

:D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vapautetaan hautaustoimi kilpailulle. Yhdistykset yms voisivat anoa lupaa hautaustoiminnalle myös. Kirkoilla ja kaupungeilla olisi omat hautausmaat ja hautauksen saisi sitten maksua vastaan tilata mistä haluaa.



Ja näin se kirkko taas ottaa mallia Jeesukselta, vai mitä? On siinä meillä evankeliumin julistajat...hävettäisi kuulua moiseen yhteisöön. Oma napa aina etusijalla.

Vierailija
34/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

eikä ole koira perään haukkunut. Oli siis oma toiveensa ja aikaa kulunut jo 5v.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

me omaiset emme itse siroitelleet tuhkaa. Tuhka siroiteltiin krematoriasta käsin eikä omaisille annettu kellonaikaa, vaan päivä jolloin tapahtui.



Isäni sirottelusta maksettiin koska ei ollut helsinkiläinen, 13

Vierailija
36/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kaikki kansalaiset väestörekisteriin.

Vierailija
37/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

hautaamaan ruumiini

Vierailija
38/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuota en tiennytkään, että tuhkaa ei saa ripotella sinne minne haluaa. Miksi ei? Miten sitä valvotaan, että minne ne tuhkat ripotellaan?

Vierailija
39/39 |
13.04.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

enkä kyllä kirkkomaalle itseäni edes halua haudattavan. Ja täytyyhän kirkkoon kuulumattomanmaksaa siitä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi viisi