Jumppakuulien käytöstä.. miten "mitata" lahtionpohjan lihasten kunto!??
Eli viisi lasta, 9v, 7v, 5v, 3v ja 1v
Ja kuvittelin, että lantionpohjanlihakseni olisivat treenauksen tarpeessa ja hankin itselleni jumppakuulat.
Olen toki aiemminkin harjoitellut niitä lihaksia, mutta ilman kuulia.
Ensin hankin Smart Balls kuulat, jotka ovat isohkot ja kiinni toisissaan, aloitteluun kuulemma hyvät.
Mutta ne olivat mielestäni valtavat enkä oikein voinut niitä sitten käyttää.
Sitten tilasin Pleasure Pearlsit, pienemmät ja painavammat, irralliset. Nyt niitä olen muutaman viikon käyttänyt. Mutta en tajua, ei tunnu missään ja pysyvät hyvin sisällä ja pystyn niitä vähän liikutellakin, jostain luin että nämä saattaisivat tipahtaa liikkuessa pois ja alkuun pitäisi totutella pitämään niitä vain sisällä.
Eli, onko lihakseni sittenkin ihan hyvässä kunnossa?
Kertokaahan jumppakuulakokemuksianne, miten usein treenaatte ja millä kuulilla jne?
Kommentit (3)
Smartballsit oli synnytyksen jälkeen ainakin vuoden ajan käytössäni. Mielestäni hoitivat asian moitteetta, ja alussa jopa vaikeuksia saada pysymään sisälläni.
Sitten olen vaihtanut hieman pienempiin narullisiin silikonipalloihin. Näillä on mennyt jo parikin vuotta ja lihakset pysyy kunnossa.
taaksepäin kallistunut kohtu, ja olen ostanut isot kuulat, jotka olivat naruilla kiinni toisissaan.
puristusvoimaa niist on aina löytynyt.
Pallojen mahtuminen sisään oli haastavaa eivätkä pysyneet ollenkaan sisässä. Kuitenkaan lantionpohjan lihakseni eivät ole olleet koskaan surkeassa kunnosssa. Joten tulin siihen tulokseen että fyysisesti pallot eivät rakenteeni vuoksi minulle käyneet.
Nyt olen testannut comea ja se on miun rakenteelleni parempi ja olen ollut siihen tyytväinen.
Onkohan muilla joilla on taaksepäinkallistunut kohtu ollut vastaavia ongelmia?
keikkaa