Te joilla on yksi lapsi ettekä HALUA enempää, miksi näin? (ev)

ainakin jos on uskominen mieheni siskoon jolla on vain yksi eskari-ikäinen lapsi. Esim. kesälomat mökillä on kuulemma ihan yhtä helvettiä kun lapsella ei ole siellä kavereita, no sitten tietenkin "kutsuvat" itsensä meidän mökille, mikäs siinä jos osallistuisivat sitten yhtälailla lastenhoitoon, ruuanlaittoon ym. eivätkä vain vetäisi lonkkaa laiturin nokassa kun kuulemma saa levähtää vasta sitten kun heidän lapsella on leikkikavereita, HUOH..

En halua, eikä miehenikään halua enempää kuin tämän yhden lapsen (jo 5v) sillä vauva-aika oli uskomattoman rankka kokemus valvomisineen ja imetysongelmineen. Ei hoito-apua saatavilla kun sukulaiset kaukana. Pidän äitiydestä, mutta se ei ole mulle koko elämä. Ahdistuisin jos pitäisi vielä lisää nyhjätä neljän seinän sisällä ja hiekkalaatikolla :( Haluan elämääni muutakin kuin lastenhoitoa. Siksi emme halua enempää lapsia.

itse en voi tajuta miksi ei halua lapselleen sisarusta??itsekkäitä minä itse muksuja sitten isompana,sääli.

ruotsalaista teosta ainoana lapsena elämisestä (en ole tätä vielä käsiini hankkinut enkä muista tekijöitä). Kirjan pointtina oli mm. se, että ainoat lapset eivät ymmärrä, miksi tietyistä "eduista" täytyy kilpailla. Esim aikuisen huomiosta, omasta vuorosta, tavaroista etc. Teoksen mukaan ainoat lapset eivät näin olisi niin "kilpailuhenkisiä" kuin useampilapsisen perheen lapset.

Tämä on siis vain yksi näkökulma, mutta mielestäni mielenkiintoinen sellainen.

Meillä on vain yksi lapsi, enempää en voi saada. Lapsi on päiväkodissa, sukulaislapset asuvat kauempana mutta ystävien kanssa ollaan "kuin yhtä perhettä" eli ainoa lapsemme elää vapaa-ajalla useinkin osana isompaa "lapsiparvea".

Schönbeck, Elisabeth: Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä



kertoo miten paikka sisarsarjassa vaikuttaa meihin kuhunkin. Mielenkiintoista tutkimusta. Ja auttaa ymmärtämään myön suita, oli sitten ainut tai sisarussarjan vanhin tai nuorin

Itse välillä ihmettelin sisaruksellisten kovaa kilpailua ja hinkua "mulle varmasti kanssa!". Tarkoitan nyt erityisesti tilanteita joissa esim. toinen saa jotain ja heti toinenkin haluaa vaikka äsken ei olisi kiinnostanut, jäätelöpalojen mittaamista viivottimella (todella absurdia minusta) jne. Itselle ei ole koskaan ollut ongelma jos saan sentin kapeamman jäätelöpalan, kaksi nallekarkkia vähemmän tai joku muu (esim. kummilapsi) istui äitini sylissä.

ruotsalaista teosta ainoana lapsena elämisestä (en ole tätä vielä käsiini hankkinut enkä muista tekijöitä). Kirjan pointtina oli mm. se, että ainoat lapset eivät ymmärrä, miksi tietyistä "eduista" täytyy kilpailla. Esim aikuisen huomiosta, omasta vuorosta, tavaroista etc. Teoksen mukaan ainoat lapset eivät näin olisi niin "kilpailuhenkisiä" kuin useampilapsisen perheen lapset.

Vai liioitteletteko? Kuinka monta yli-itsekästä ainokaista tunnette? Minun kokemukseni ja tutkimusten mukaan ainokaisena olo ei tee itsekkääksi. Ihmissuhdetaitoja harjoitellaan kaikkialla, ei vain perheen sisällä muiden lasten kanssa.



Meillä toivotaan parhaillaan kolmatta. Me haluamme lapsen ja me haluamme lapsillemme sisaruksia, koska uskomme, että he ovat rikkaus lapsena ja aikuisena. Pidän ratkaisuamme meidän perheelle parhaana, en kenenkään muun perheelle. Minusta ensisijaisesti lapsi pitäisi tehdä koska halutaan lapsi eikä koska halutaan sisarus. Ei kai lapsiluku ketään tee onnelliseksi tai onnettomaksi, enemmänkin se, jos tekee muiden tahdon eikä oman tahtonsa mukaan.

uusimmassa Kotivinkissä on juttu ulkomailla asuvista perheistä. Yksi jutun perheistä asuu Sveitsissä, ja äiti siinä totesi, että useimmilla siellä on yksi lapsi. Tämä suomalaisäiti kolmine lapsineen oli ollut harvinaisuus.

Meillä ei kummallakaan hermot kestäis enää toista lasta, yhden kanssa on ihan tarpeeksi kireällä jo nuppi. Tosin yhden kanssa pystyy pitkälle menemään huumorilla. Poika on meidän silmäterä ja rakkainta maailmassa kummallekin. Mutta silti, kyllä se osaa olla niin hermoja raastavaa :)



Musta tulis useamman lapsen äitinä koko ajan hermostunut ja huutaisin penskoille vaan. (niin kuin useammat monenlapsen äidit tekevät...) Sellaista äitiä ei kukaan halua. Tiedän omasta kokemuksesta, 5 sisarusta ja koko elämä ollaan kuunneltu äidin huutamista...

ja jo lapsena päätin, että samaa kohtaloa en omille lapsilleni tee!

Olisi kivaa että olisi sisarus jakamassa aikuisena asioita. Ja muutenkin..aika itsekäs teko tehdä vain 1 lapsi.

... myös ympäristöteko. Tätä ei pidä unohtaa, vaikka asia onkin tabu.

Minulla on peräti 3 sisarusta, emmekä ole liiemmin tekemisissä toistemme kanssa.

Sukulaisiaan ei voi valita, mutta onneksi ystävänsä voi.

ja jo lapsena päätin, että samaa kohtaloa en omille lapsilleni tee!

Olisi kivaa että olisi sisarus jakamassa aikuisena asioita. Ja muutenkin..aika itsekäs teko tehdä vain 1 lapsi.

Minulla on 4 veljeä ja 1 sisko. Olen nykyisin väleissä näintä vain 3 kanssa, joskin yhteyttä pidetään vain sukujuhlien merkeissä.

Koin aina, että minua ei otettu kunnolla huomioon lapsena. Olen joutunut elämään lapsuuteni köyhyydessä kun vanhempieni varat (ja rakkaus, hellyys sekä aika!) eivät oikeasti ole riittäneet näin ison lapsikatraan kasvattamiseen. Äitini ei käynyt töissä.

Lapsena olin kateellinen kavereilleni, joilla oli pienempi (=onnellisempi) perhe.

En IKINÄ halua kuin maksimissaan 2 lasta.

Hei toimitus! Pitääkö oikeilla hlö-tiedoilla osallistua?

Aikoinaan toivoin kahta, sain "vain" yhden ja sitten jo tiet erkani miehen kanssa. Koin monesti että pitäisi leikkiä ja olla kaverina kun naapurissakaan ei ollut samanikäisiä. Näin kului vuosia ja toivoin että kohtaisin pian miehen joka haluaisi isäksi suht nopeasti ette lasten ikäero kasvaisi liian suureksi. No sopivaa miestä ei löytynyt ja esikoiseni sai kasvaa teiniksi asti ainokaisena. Sitten kohtasin elämäni miehen nro 2 ja pistettiin ikiemme vuoksi töpinää lasten henkintaan. Nyt on sitten 3 alle kouluikäistä ja esikoinen muuttamassa pois kotoa.



Nyt on helpompaa kun esikoisen pikkulapsiaikana mutta silti henkisesti väsyttävää. 3 sisarusta tappelee uskomattoman paljon ja erotuomarina saa olla usein! Kuitenkin he leikkivät yhdessä paljon ja puolustavat toisiaan muista vastaan, mitä on ihana seurata. Noina hyvinä hetkinä mietin mistä esikoiseni jäi lapsuudessa paitsi.



Summa summarum: Olen tyytyväinen että olen saanut kokea tavallaan molemmat tilanteet, eli yksi- ja monilapsisuuden. Eniten jaksamiseen kokemukseni mukaan vaikuttaa se, että pystytkö jakamaan arkea toisen aikuisen kanssa. Mutta en siis suosittele yksilapsisuutta kenellekään.

odotusaikaa, synnytystä ja vauva-ajan valvomista. Enkä muutenkaan jaksaisi sitä uuvuttavaa pikkulapsivaihetta, jolloin olen pääasiassa vain antavana osapuolena. Nyt kun olen saanut lapsen jo kouluikään, tuntuu elämä niin mukavan helpolta.

urakeskeisyys ja ns. itsekkyys paistaa läpi niillä jotka puolustavat yhtä lasta. Koti pitää olla kuin avotakasta repäisty eli suomeksi sanottuna lapsen elämä ei saa kotona näkyä. Varmaankin niitä aitejä, jotka ahdistuu jos lapsi vähän sotkee paikkoja.

joilla ei ole mitään urahaaveita. Sulla on aika stereotyyppinen näkemys.

Mikä siinä on että monilapsiperheillä on vimmattu tarve päteä lapsiluvullaan ja tämän kautta sillä että heillä sentään eletään OIKEAA elämää...ja tämä "oikea" elämähän on meidän pienessä maassamme tasan yhdenlaista; korviaan myöten veloissa oleva pariskunta, jolla liikaa lapsia elintason kärsiessä kohtuuttomasti. Vaimo makaa kotona, äijä joku duunari. Lapsia pukataan aina vaan lisää kunnes lääkäri pistää piuhat poikki. Nostetaan tukea sieltä sun täältä, kitistään kun yhteiskunta ei tue tarpeeksi ja kaikki vihaa meidän perhettä kun eivät jaksa ihastella kuopusta, pilallelellittyä Jannica-Jonnicaa.

Kotona on koko ajan kamala siivo, ehkäpä vielä pari isoa koiraa kaupan päälle sotkemassa. Äiti on väsynyt ja kyllästynyt, omien sanojensa mukaan siivoaa "koko ajan muttei se auta", lapset joko kädettömiä tai aivottomia tässä(kin) asiassa. Isä painaa duunia ja elättää pesueensa, jossain vaiheessa sutaisee jotain parikymppistä ja palaa sitten ruotuun "lasten takia". Iltaisin ryystetään kahvia/olutta olkkarissa vaimon kanssa ja huokaillaan jättilainaa/paskaa elämää/lasten ongelmia.



Joo väsyttää mutta liian monta tuollaista tapausta on tullut nähtyä.

Yksi lapsi on ympäristöteko! Jos haluat enemmän lapsia, niin adoptoi vaikka.



Eikä sun geenit ole niin ylimaallisen hyviä, että sun kannattais niitä jatkaa enempää kuin yhden lapsen verran.

Me ollaan saatu neljä lasta kun ollaan niitä haluttu hankkia!



Miksi olisi pitänyt jäädä yhteen tai miksi pitäisi haluta enempi?



Ei maailma pelastu sillä että me ei hankita enempää lapsia. Meillä saattaa olla järkevämmät elintavat kuin monella sinkulla tai parilla tai parin lapsen perheellä.. ;)

Ja kuka tietää vaikka jostain lapsestani kasvaa joku ympäristönero? Sehän olisi aika iso ympäristöteko (vitsi)!



Omista geeneistäni en kuvittele liikoja, mutta miksi ihmeessä on esim. uskontoja ja maita joissa arvostetaan että on paljon lapsia?

Mitkä onkaan helluntailaisen häpeäntunteet saastuttamisestaan kun lapsia vaan syntyy aina lisää? -Ai, mutta johan minä taisin sanoa ettei saastuttaminen kulje käsikädessä perhekoon kanssa: perheessä luultavasti tehdään enempi ekologisia valintoja kuin pienessä perheessä -kun on varaa-



Ei omia halujaan tartte selittää, suuntaan tai toiseen!

Kaunis koti voi olla isollakin perheellä, matkustaa pystyy. Meillä ei ole yhdelläkään lapsella ollut koliikkia, allergiaa. Nyt heräsin kolmelta koska päätin mennä ajoissa nukkumaan lapsian kanssa nukkumaan!

Ei kai mikään ole lapselle tärkeämpää kuin syntyä perheeseen jotka hänet haluaa?

Ei kaikki halua adoptoida. Miksi jos voi saada oman?

läpi niillä jotka puolustavat yhtä lasta. Koti pitää olla kuin avotakasta repäisty eli suomeksi sanottuna lapsen elämä ei saa kotona näkyä. Varmaankin niitä aitejä, jotka ahdistuu jos lapsi vähän sotkee paikkoja.

Kaikki eivät halua suurta lapsilaumaa, koska silloin olisi pakko ostaa isompi asunto, isompi auto, enemmän kaikkea. Yhden lapsen kanssa kulut ovat matilliset, eikä senttiä tarvitse venyttää, vaan rahaa riittää matkailuun (hienoa kun voi esitellä eri paikkoja ja maita lapselle), harrastuksiin, hyvään ruokaan, kivoihin vaatteisiin jne. Yhdelle lapselle kykenemme tarjoamaan niin paljon enemmän kuin useammalle (koska on varaa ja aikaa).

Toinen asia on raskaus- ja vauva-aika: raskaana ollessani olin koko ajan kipeä jostain kohden, jonka vuoksi kuntoni romahti ja paino nousi. Vauva-aika oli hankalaa, koska olen aina ollut paljon unta tarvitseva.

Kotimme ei ole Avotakka-mallia, mutta tietty siisteys meillä on oltava, koska tosiaan, kuten sanoit, ahdistun sekasotkusta. Tässä kyse ei ole itsekkyydestä, vaan elämäni aikana opitusta mallista pitää koti jossain määrin siistinä. Kyllä lattialla on leluja tälläkin hetkellä, kun olemme lapsen kanssa kotona lomaani viettämässä.

itse en voi tajuta miksi ei halua lapselleen sisarusta??itsekkäitä minä itse muksuja sitten isompana,sääli.

itse en voi tajuta miksi ei halua lapselleen sisarusta??itsekkäitä minä itse muksuja sitten isompana,sääli.

Toistan edelleen, että yksi lapsi on ympäristöteko. Sitä enemmän on itsekästä. Ja kyllä maailma pelastuu, jos juuri sinä jätät lapsiluvun 1-2.

Mutta tuohon toiseen asiaan. Erosin, kun lapsi oli 7. Olin vuosia - siis vuosia - yksin. Olisiko minun pitänyt tehdä lapsi jonkun yhdenyönkallen kanssa, jotta lapsestani ei tulisi itsekästä? Kultaseni, elämä ei mene aina niin kuin sinä haluat/luulet/toivot. Ajatteleminen ei ole kiellettyä - av-mammaltakaan...

Nooh, tein sitten sisaruksen 40 + kun sattumoisin tapasin elämäni miehen. Lapsilla on yli 10 vuotta ikäeroa - ovat aivan hulluina toisiinsa.