Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka usein teidän miehet käyvät vanhempiensa luona?
05.04.2010 |
Minä ja mieheni ollaan oltu yhdessä 9 vuotta ja vieläkin hän on kuin napanuorassa kiinni lapsuuden kotiinsa. Hän kävi ennen kotonaan noin 3-4 kertaa viikossa, joskin on nyt vähentänyt kertaan tai kahteen. Näyttää silti siltä, että hän ei ole täysin ok asian kanssa, liekö syynä se, että se ei ole hänestä lähtevää vaan minusta?
Alkaa tuntua siltä, että tämä asia saa meidät kohta eroamaan.
Anoppikin kyllä tekee kaikkensa, jotta mies ei pääse liiaksi "itsenäistymään" soittaen miehelleni vähintää joka toinen päivä ellei jopa joka päivä.
Kertokaa tekin kokemuksia?
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin varmasti joka päivä, on sen verran kiinni napanuora niiden kahden välillä. Onneksi välimatkaa on toistaiseksi se reilu 2000 km.
Juu en voi ymmärtää miksei äidit osaa katkaista sitä napanuoraa noiden poikien kohdalla. Toiset toki osaa, mut toiset on niin kiinni pojissaan ja pitää niitä poikiakin tavalla tai toisella kiinni. Kai se joidenkin tapauksessa lähtee jo kasvatuksesta. Äiti on marttyyri ja kasvattaa poikansa tuntemaan huonoa omatuntoa syyttä suotta, näin ainakin mun miehen tapauksessa.
Auta armias, jos musta tulee tollanen äiti niin toivottavasti, joku palauttaa mut maanpinnalle hyvissä ajoin, ettei ole pojan ja miniän elämä pilalla sen takia. Pahinta on se, et mies on sanonut suorat sanat äidilleen, mut marttyyri on marttyyri ja poika kärsii huonosta omastatunnosta.
ja kävisin takuulla jos asuisi lähempänä häntä tapaamassa ainkin sen 3 kertaa viikossa, mutta asuu kauempana, ikävä kyllä.
Mies käy heidän luonaan hyvin harvoin yksin, jos koskaan. Kun appi oli sairaana vähän aikaa sitten mies kävi auttelemassa äitiään. Mieheni on ainoa lapsi.
Olemme aika paljon tekemisissä ja appivanhemmat käyvät meillä "kaupunkireissuilla". Välit ovat hyvät (pidän heistä kovasti), mutta napanuora taisi olla katki jo kun tapasin mieheni.
Epäilyttäisi kyllä, jos mieheni ramppaisi niin usein vanhempiensa luona kuin tässä ketjussa on mainittu. Minkä ikäisiä miehiä, onko lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakollisilla reissuilla kuten hautajaisissa tai häissä käy.
Ei kuulemma kiinnosta.
äitinsä tekee hänelle myös ruokaa ja käy hänelle kaupassa, jos itse en ole paikalla. matkustan paljon työn puolesta ja miehestä sen äiti kyllä pitää täysin huolta.
toisaalta, jos sinne kauppaaan on 40 km matkaa niin kai niitä kauppareissuja kannattaakin yhdistää:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin joskus harvoin, on jotain epäilyttävää. Kykeneekö he rakastamaan ketään ylipäätään? Omien sukulaisten rakastaminen on nimittäin kaikkein helpointa, normaalisti.
Tosin sillä oli oma asunto siinä, ja siellä asui vain hänen leski-isänsä. Isä oli myös viime vuodet sairas, syöpä. En tiedä oliko kotona asumiseen syynä siis elämisen helppous vai huoli isästä, kenties molemmat....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
34v, meillä kaksi poikaa ja välimatkaa miehen vanhemmille noin 30km. kerran viikossa tapaavat, toisinaan menemme kaikki, toisinaan mies lasten kanssa. eikä se musta tosiaan ole liikaa!! päinvastoin.anoppi kyllä soittaa melkein joka päivä pojalleen. lapsenlapsemme ovat heille kaikkikaikessa ja toki he meille, he vanhenevat ja kaipaavat seuraa jne.
musta olis aika kamalaa jos mun omat lapset kävisi katsomassa mua kerran kuussa?!
mutta meillä onkin iso perhe ja suku ja olemme tiiviisti yhdessä.
Kun asuttiin samalla paikkakunnalla, niin ainakin 2 kertaa viikossa vanhempani tapasivat omia äitejään. (molemmilta olivat isät jo kuolleet) Lisäksi sitten meidän lastenlasten vierailut. Nyt olen onneksi saanut välittävän puolison, joka myös välittää vanhemmistaan ja tapaa heitä 2-3 kertaa viikossa. Joskus menee yksin, joskus lasten kanssa ja joskus mennään koko porukalla. Joka päivä soittelemme omille vanhemmille 2-5 minuutin puhelu ei kauaa vie, mutta ilmaisee toiselle, että hänestä välitetään ja häntä rakastetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin joskus harvoin, on jotain epäilyttävää. Kykeneekö he rakastamaan ketään ylipäätään? Omien sukulaisten rakastaminen on nimittäin kaikkein helpointa, normaalisti.
Isään katkesi välit lapsena avioeron takia, eivätkä välit ole sitten palautuneet koskaan kovin läheisiksi. Äiti antoi isäpuolen ajaa hänet pois kotoa, ja tämä on tietenkin rapauttanut välejä aika pahasti. Joten mieheni on aika vähän tekemisissä vanhempiensa kanssa. Minä en puutu heidän väleihinsä. Tapaamme miehen vanhempia juuri niin paljon, kuin hän haluaa. Hänen isänsä on musta ärsyttävä, mutta pidän mölyt mahassa. Äiti on kivempi, mutta en tosiaan tunne häntä kovin hyvin.
VAIKKA vanhempani asuvat 400 kilsan päässä ja miehen isä 400 metrin päässä.
EIpä tuota miehen isää näytä kiinnostavan me, eikä taapero ) :
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin näen vanhempiani ainakin kerran viikossa. Asumme samassa kaupungissa ja he ovat mukavaa seuraa. Soittelemme äidin kanssa melkein päivittäin. Onko tämä muka joku napanuora? Minusta se on vain läheinen ja hyvä suhde vanhempiin. Onko se muka paha asia?
Taitaa anoppi tulla meille useammin. Nähdään n. kerran 2-3 kuussa.
Mutta puhelimessa jaarittelevat lähes joka viikko. Siis tosiaan jaarittelevat, ikinä puhelu ei kestä alle puolta tuntia. Jos mies soittaa ilmoittaakseen jonkun asian/ajan, on siinä puhelussa puhuttava kaikki mahdolliset jutut samalla.
En käsitä.
Tykkään anopistani, mutta tää miehen omiminen puhelimitse ärsyttää.
Eipä tuossa mitään ihmeellistä, menee vähän siinä työn ohessa.
että teidän lapsi saa olla teihin yhteyksissä. Pahin on tuo eukko, jota ärsyttää että anoppi "omii" hänen miehensä puhelimeen puoleksi tunniksi viikossa. Saako sinun miehesi tuntea tai pitää kenestäkään muusta kuin sinusta? Mene itseesi!
Alue: Aihe vapaa
Tämän vuoden puolella on käynyt kahdesti, kerran koko perhe yhdessä ja kerran mies ja lapset. Välimatkaa 140km.
Jos miehen vanhemmat asuisi samalla paikkakunnalla, niin uskoisin, että mies kävis lasten kanssa kerran viikossa ehkäpä.