Olen jatkuvasti tyytymätön parisuhteeseen, vaadin mieheltä muutosta, itse en osaa tehdä mitään

se ois tyytyväinen vähäänkin. mutta miksi ihmeessä, miksi sille kelpaa vähä?! Mulle ei saatana kelpaa!



ap

niitä positiivisia asioita tuntui vain olevan enemmän... Ehkä en vain pysty elämään toisen ihmisen kanssa?

kaivamaan ne positiiviset piirteet uudelleen esiin? Ovatko ne siis vielä olemassa, mutta et vain halua huomata niitä tai yksinkertaisesti et vain enää näe niitä muuten?

meillä on tosi samanlainen tilanne. Ollaan tosin naimisissa ja ollaan oltu kohta jo 4 vuotta. Tätä on ollut aika-ajoin ja välillä paljon pahempaa. Meillä on myös vuoden ikäinen tyttö.

olen itse samanlainen vatija kuin sinä ja olen tyytymätön. Mieheni on välillä masentunut kun ei pysty tekemään minua onnelliseksi. Ehkä olen itsekin masentunut, en tiedä?



toisaalta noi ongelmat johtuu tavallaan kans erilaisista luonteista, meillä mies ei ole kovin emotionaalinen (syyttää mua kans jos itken) ja on vähään tyytyväinen. Ei esim ikinä välitä synttäreiden vietosta tms ja arjessakin vaan tyytyy pieneen. Mä olen myöskin se joka haluaa enemmän seksiä. Mun on ollutpakko tajuta että mieheni on erilainen kuin minä ja meillä on tosi erilaiset temperamentit. Toisaalta just vastakohdat vetoavat toisiinsa ja miehessäni on paljon hyvääkin...



ollaan yritetty tiedostaa ongelmaa yhteisenä ja oppia siitä miten ollaan erilaisia, mitä halutaan yms, mutta oikeesti MÄ EN OSAA MUUTTUA!!!



voisko joku teistä jotka puhutte tosta muuttumisesta nyt sitten selittää mulle, MITEN IHMINEN VOI OIKEESTI MUUTTUA ja tulla onnelliseksi? ja lopettaa valittamisen? ja nähdä asiat positiivisesti???

voi muuttaa mutta omaa ajattelua ja käytöstä voi.



Jos esim miehesi pelaa yö kolmeen asti ja sinä et siitä pidä. Sinulla on muutama vaihtoehto. Joko jättää miehesi. Koittaa keskustella miehellesi mitä tunteita tämmönen sinussa herättää "minusta tuntuu... kun sinä pelaat vielä yöllä kolmen aikaan. " Tai hyväksyä miehesi tapa pelata ja lopettaa valitus.

Sinä voit suunnitella seuraavalle päivälle menoa ja tekemistä, jos miehesi on väsynyt pelaamisesta ja ei jaksa olla jutuissa mukana niin mene lapsen kanssa. Ala rakentamaa elämää itellesi ja lapsellesi, ja tule hehkuen ja onnellisena kotiin.



Tässä nyt vain yksi esimerkki. Meillä oli tällainen vaihe elämässä, mies oli työttömäna, pelasi paljon ja minä hoidin kahta lasta paljon itsekseen, kävin töissä ja olin todella kypsä tilanteeseen. En suunnitellut eroa kovin usein, hyviäkin päiviä ja aikoja kun oli. Mutta aloin muuttamaan omaa käytöstä, omaa ajattelu tapaa ja suunnittelemaan menoja lasten kanssa. Kysyin miestä mukaa jos ei kiinnostanut niin jätin hänet yksin kotiin. Otin vastuun itse omasta onnellisuudesta ja päätin etten katkeroidu ja ala kantaa vihaa ja kaunaa miestäni kohtaan.



Aloin myös juttelee rauhallisesti miehelle aina kun meillä meni hyvin. Puhuin ja puhuin vaikkei mies olisi puhunut mitää. Kerroin mikä tekee minut surulliseks ja mikä iloiseksi. Pikku hiljaa on muutosta tullut, mies saanut myös työtä joka on selvästi ollut positiivinen asia koko meidän perheelle ja parisuhteelle.

Kaikista huonoimpinakin aikoina seksi on aina toiminut, se on ollut välillä ainut asia joka on toiminut meidän parisuhteessa. :/ Molemmat sillä saralla aktiivisia. Ja seksin jälkeen myös monesti oli hyvä alkaa jutteleen miehelle. :)



Yks mikä on ollut hyvä juttu kans on ollut se kun miestä on alkanut kehuu aina kun on jotain positiivista muutosta tapahtunut. Ihan jo pienissä jutuissa kun on kehunut niin on nähny miten mies nauttii ja loistaa positiivisesta palautteesta. Ja se on selvästi myös lisännyt näitä positiivisia tilanteita ja asioita perheessä.



"aivan ihana herätä sinun vierestä kun olet nii pirtee, olet aikaisin tullut nukkumaan ja et ole pelannut pitkään."

"voi miten onnellinen olen kun teit tuon tai laitoit tuon."

"olen tosi onnellinen kun näen miten paljon olet ajatellut minua tai lapsia kun olet tuon asian tehnyt." jne

kaikki voi muuttua ja osaa muuttua, sä et vaa viiti nähä vaivaa, olisi helpomi että miehesi muuttuisi?? Ja sinä saisit jatkaa pelleilyjäsi?







ollaan yritetty tiedostaa ongelmaa yhteisenä ja oppia siitä miten ollaan erilaisia, mitä halutaan yms, mutta oikeesti MÄ EN OSAA MUUTTUA!!!



voisko joku teistä jotka puhutte tosta muuttumisesta nyt sitten selittää mulle, MITEN IHMINEN VOI OIKEESTI MUUTTUA ja tulla onnelliseksi? ja lopettaa valittamisen? ja nähdä asiat positiivisesti???

[/quote]

jos alussa on toiminut hyvin niin panostakaapa siihen yhteiseen aikaan. Koneet kiinni ja pelit pois, alkaa se seksikin maistua. Ettehän te seurustellessa olleet koneella kolmeen? Ja 8 kk vauvan vanhempien eroaminen oli kai vitsi?

Miten olisi liitot..

Olisi itseäkin kiinnostanut, koska välillä mullekin tulee sellainen tosi tyytymätön olo kaikkeen. Mulla se tosin koskee myös muuta kuin miestä, mutta mies saa pahimmat naputukset niskoillensa, koska on kuitenkin siinä lähellä sopivana kohteena. Luulisin, että ainakin mun kohdalla tuo johtuu enemmän mun omista angsteistani kuin miehestä. Olen siis jotenkin vaan ankea ihminen. Tuntuuko susta ap tältä vai ajatteletko, että vika on nimenomaan miehessä?

Meillä on liian vähän seksiä (1krt/2vko), liian vähän puhutaan, liian vähän yhteistä tekemistä, mies ei suostu unelmoimaan ja suunnittelemaan tulevaa, mies ei oo kiinnostunut menemään naimisiin (kohloihin olisi jo mennyt, koska minä haluan - onneks peruin sen ku ei tuntunu oikeelta).

Hän kävelee kotona varpaillaan ja pelkää milloin räjähdän mistäkin, milloin valitan mistäkin. Ikinä mikään ei ole hyvin mulla. Mä olen menettänyt omanarvontuntoni, kun ei se halua edes nussia mua. Musta tulee katkera. Mutta lopulta, onkohaan siinäkään kaikki?

Mun kannaltahan se selitys olisi kamalan kätevä - saanhan laitettua koko homman hänen syykseen.

En halua tuntea näin, en halua olla tällainen. Haluisin yrittää tehdä jotain tälle. Puhua jne. Mutta aina tulee vaan riita, kun minä vaan syytän häntä.

Hän ei ole mikään nössö luonteeltaan, vaan vahva. Molemmat meistä kokee että meineillään valtataistelu. Hän sanoo, että koitan murtaa hänet.

Ihan ku oltas ihan eri puolilla?!? Joulusta asti nyt tuntunut, että enemmän negat tunteita kuin posit häntä kohtaan.

Hän haluaa olla mun kanssa, mutta vaikuttaisi että on kiinnostunut vaan sujuvasta arjesta ja ihmisestä jonka kanssa asua, ei sen kummemmasta.

Mä taas koin löytäneeni elämäni rakkauden kun rakastuttiin ja nyt olen joutunut pettymään.

Hitto ku pystyski asettumaan itsensä ulkopuolelle ja sanomaan että kummassa tässä on vika. Onko se hitto vaan mun korvien välissä!?!??

Minulla samanlaiset ajatukset parisuhteesta.

Yritän tehdä jotain asioiden eteen.

Haluaisin saada mieheltäni ihailua ja olla hänen halunsa kohtyeena. Näitä asioita saisin kyllä vierailta miehiltä, mutta en halua.

Haluaisin, että hän haluaisi mennä kanssani naimisiin, sitoutua minuun.

sanot, että teillä on kuitenkin hyvä arki, tai ainakin miehesi tuntuu olevan sitä mieltä. elämä on suurimmalta osalta arkea siihen täytyy tottua ja opetella elämään sen kanssa hyvin.



Alun rakastumisen huuma ei kestä loputtomiin ja arki tulee myös parisuhteeseen ennen pitkää. Siinä vaiheessa sitä alkaa huomioida toisesta enemmän ja enemmän niitä negatiivisia piirteitä. toimivan ja kestävän parisuhteen salaisuus taitaa olla se, että on valmis hyväksymään myös nämä negatiiviset puolet. ikävä kyllä me naiset taidamme vain aika usein tässä vaiheessa alkaa muokata kumppanista sitä ihanneihmistä, joka hänen meidän mielestämme tulisi olla.



aina välillä kannattaa kuitenkin istahtaa alas miettimään, tarvitseeko puolison kuitenkaan olla muuta kuin on. sillä totuushan on se, että virheineen päivineen hän on se sama mies, johon aikoinaan rakastuit. hän tuskin on muuttunut, sinä olet vain itse riisunut päästäsi ne alkuaikojen pinkit lasit.



kannattaa välillä miettiä tilannetta toisenkin kannalta. siten, voiko toisen luonnetta, olemista ja tapoja sietää, voiko ne hyväksyä täysin vai pitääkö kumppanin kuitenkin muuttua. tämä on vaikeaa, koska se vaatisi muutosta omalla ajatuksen tasolla.



puhuit myös tuosta tulevaisuuden suunnittelemisesta ja siitä haaveilemisesta. en nyt tiedä minkä ikäinen miehesi on, mutta jos hänellä on jo ammatti opiskeltuna ja työpaikka, hän saattaa ihan hyvin olla tyytyväinen saavutuksistaan. jos sinulle on tärkeää tulevaisuuden suunnittelu ja haaveileminen, mikä estää sinua puhumasta niistä asioista miehellesi. jos hän ei osaa lähteä mukaan siihen keskusteluun, se on ehkä hänen tapansa. olet kuitenkin saanut jonkun kuuntelijan omille haaveillesi ja pystyt niitä sitenkin työstämään.



kannattaa muistaa, ettei normaali elämä ole salkkareita, kauniita ja rohkeita tai lehtien toitottamaa shampanjajuhlaa. arki on ikävä kyllä sitä työssä käymistä (opiskelua), ruuan laittoa ja omia tai yhteisiä harrastuksia. onnellisen siitä voi tehdä ihan omalla asenteella ja sillä, että sen arjen voi jakaa sen oman kumppanin kanssa.



kauhea... kuulostaa paasaukselta, mutta kun olen itse ollut omassa suhteessani viikkoa vajaa kaksi vuotta ja nämä samat asiat on tullut kipuiltua ihan viimeisten kuukausien aikaan itse läpi.

omaan elämääsi ja syytät siitä miestä kun hän ei tee sinua onnelliseksi.

Tarkoitan siis tällä sitä, että jos löytäisit esimerkiksi harrastuksen josta saat iloa elämään tai muuta vastaavaa niin viihtyisit "elämässäsi" ja suhdekin voisi paremmin?



Ei kukaan mies voi onnetonta ja omaan itseensä/elämäänsä tyytymätöntä naista saada onnelliseksi jos tyytymättömyys lähtee sieltä itsestä eikä johdu vain suhteesta. Moni tuntuu jotenkin vain ajattelevan että juuri miehen täytyy tehdä nainen onnelliseksi. Miehen pitäisi kai joka päivä tuoda ruusuja ja tehdä kynttiläillallisia, että monet nykyajan naisista saisivat sen "disney-elokuvien unelmaparisuhteen", missä raketit räjähtelee taivaalla ja sydän pakahtuu onnesta koko ajan. Ei sellainen ole todellisuutta ollenkaan.



Tietenkään en tiedä johtuuko juuri sinun ongelmasi siitä että olet tyytymätön omaan elämääsi kokonaisuudessaan vai pelkästään mieheen. Sen tiedät vain itse kuuntelemaala sydäntäsi. Mutta moni nainen tuntuu ajattelevan näin, ei ehkä näin kärjostetyksi, mutta kuitenkin. eikä itse edes tajua asiaa.

En muista tarkemmin syitä tai muuta, mutta muistan juuri tämän neuvolan valmennuksen parisuhdeillasta. :)

Googlettamalla luulisi löytyvän syitä yms. ehkä silloin on helpompi käydä kriisi läpi kun tietää mistä se johtuu ja osaa kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin! :)



Itse erosin edellisestä suhteesta juuri kahden vuoden jälkeen. Tässä nykyisessä suhteessa myös tuli juuri tuollainen tyytymättömyys ja mietintä että onko tämä nyt sitä rakkautta just kahden vuoden jälkeen. Onneksi jatkoimme ja arki yhdessä on nyt ihanaa! :)



Osa ystävistänikin on huomannut eronneensa kahden tai kolmen vuoden seurustelun jälkeen, ehkä moni suhde olisi voinut jatkua jos olisi tajunnut etukäteen että suhdekriisi kuuluu asiaan ja on yksi tärkeä osa yhteen kasvamisessa ja toisen hyväksymisessä!



Tsemppiä teille! Toivottavasti saatte vielä suhteenne toimimaan!

kaikki voi muuttua ja osaa muuttua, sä et vaa viiti nähä vaivaa, olisi helpomi että miehesi muuttuisi?? Ja sinä saisit jatkaa pelleilyjäsi?

ollaan yritetty tiedostaa ongelmaa yhteisenä ja oppia siitä miten ollaan erilaisia, mitä halutaan yms, mutta oikeesti MÄ EN OSAA MUUTTUA!!!

voisko joku teistä jotka puhutte tosta muuttumisesta nyt sitten selittää mulle, MITEN IHMINEN VOI OIKEESTI MUUTTUA ja tulla onnelliseksi? ja lopettaa valittamisen? ja nähdä asiat positiivisesti???

eli mitä haet tuolla? oikeutusta jättää puolisosi vaiko oikeutusta sille, että voisit pakottaa miehesi muuttumaan? entä jos hän ei OIKEESTI OSAA MUUTTUA? tuon kun ensin käsittelet päässäsi, voit ehkä mahdollisesti päästä alkuun siinä muuttumisprosessissasi.

yhdessä ja yhtä valitusta ja valtataistelua tämä on edelleen. Lapset on suht pieniä meillä, kun vanhoina vasta tehtiin heidät. Luulen, et mies jossain vaiheessa lähtee nostelemaan, sille ei voi sitten mitään. Tässä vaiheessa rupee olemaan jo vähän myöhästä, kaikki.

ja valtataistelu jatkuu. Tosin meillä se on sellaista aika hyväntahtoista "riitelyä" riitelyn vuoksi, kun kumpikin tykätään kiihkoilla omien kantojemme vuoksi. Pitkän avioliittomme salaisuus onkin se, että we love being miserable together. Olemme ihan onnellisia, mutta vuosia särmien hioutumiseen meni, koska olin aika epäkypsä ihminen nuorempana. Onneksi mies on aina ollut viisaampi.

Tunnistitko itsesi?

Minä tunnistin! :/

se ratkaisi ton ongelman hommaamalla itselleen panopuun työpaikaltaan. Ainoo ero teillä on se, etät hän kyllä halusi naimisiin JA kolme lasta mun kanssa ennenkuin teki tän liikkeensä. Eli siinä on kohta sun henkinen mies vapailla markkinoilla, jahka käräjäoikeus saa päätöksensä tehtyä. Laita yhteystiedot tulemaan niin voin toimittaa ne eteenpäin..



Mitäs, jos vaikka kasvaisit AIKUISEKSI? Elämä ei ole pelkkää unelmointia, se on sitä s*****n arkea myös.

kokeilkaahan elämää ilman hormonaalista ehkäisyä. Mut yllätti, kuinka ne ärsytykset, raivarit ja itkukohtaukset sekä masennus jäi pois...Ja halut palasi;)

Mitkä asiat aiheuttaa tyytymättömyyttä? Seksin harrastamisen jälkeen ainakin meillä sujuu arkikin paremmin, jos ei ole seksiä niin sitten ollaan kiukkusempiakin ja ei toiselle olla rennompia. Jos seksi on toiminut hyvin ja sitä on ollut enemmän niin sitä pitää lisätä, vaikka olisi lapsia nyt tullut väliin. Seurustelun alkaessa suunnitellaan tulevaa, samaa pitäisi olla arjessakin, on se sitten joku matka tms. Seksin määrä vaihtelee suhteen aikana, liika työ vähentää haluja ja jaksamista. Mutta kun alkaa sekstaamaan niin yleensä molemmat innostuu. Elämän rakkaus toteutuu siinä, kuinka hyvin teillä arki menee sujuvasti ja intohimoa välillä löytyy, jotta muistaa miksi ihastui toiseen.

lue Raamattua. Tutustu sen avioliittomalliin. Perusta avioliitto Jumalan rakastamiseen, miehen kunnioittamiseen ja kristillisiin arvoihin. Anna miehen olla perheen pää. Jos teillä ei ole lapsia ja mies ei suostu menemään naimisiin kanssasi, en suosittele jatkamaan suhdetta.