Minkä uskotte olevan laihuutenne salaisuus?
Kommentit (30)
On aivan kauheeta katsoa kun toimistotyötä tekevät kollegat syövät lounaalla 5-6 perunaa ja kukkuannoksen kastiketta.
Toisella lautasella salaattia RUNSAAN salaattikastikkeen kanssa, kolmannella muutama leipä ja neljännellä jälkiruoka.
Ja kulutus päivässä on suunnilleen sen "puolikkaan" perunan verran!
Sit ihmetellään ku "syön niin terveellisesti mutta en laihdu!"
IHME!!
Minä syön n. viidesosan tuosta määrästä ja pysyn hoikkana.
Liikunta 4-5 kertaa viikossa ja jokaisen suupalan vahtiminen. Muutoin en pysy hoikkana, vaan paisun kuin pulla.
Ennen olin 17 kg painavampi ja laihdutin. Nyt olen pysynyt uudessa painossani kahdeksan vuotta, koska olen tosi tarkka. En päästä itseäni lihomaan. Yhtenä päivänä voin herkutella, mutta jo seuraavana päivänä on palattava ruotuun.
Aina joukossa on niitä, jotka voivat syödä hevosen, mutta eivät liho. Mutta 80 prosenttisesti hoikat syövät paljon vähemmän kuin pulleat.
Joka ikinen. Toiset heistä tosin saattavat kuvitella syövänsä paljon, sanoa vaikka oikeasti pienehköä ruoka-annosta valtavaksi. Oman hoikkuuteni salaisuus on se, että vaikka usein syön herkkuja ja ahminkin, panttaan myös tosi usein. Ei ole tervettä, mutta eihän terve nainen olekaan nykyistä alipainoista kauneusihannetta vastaava. Terkuin bmi 18.
ei tämäkään hauskaa ole. Aina hirveä pissahätä, en aikoinaan pääsyt tunnin matkaa kotoa töihin ilman pissalla käyntiä jossain kahvilassa matkalla...
Syön ihan mitä tahansa, pullaa tosi paljon ja painoa ei tule.
Liikkuminen pienten lasten kanssa melko vähäistä - lähinnä kärryjen työntelyä, mutta paino ei nouse vaikka makaisin sohvalla...
Mahaan jäänyt löysää raskauksien jälkeen, vaikka paino sama kuin ennen lapsia. Näytän laiheliinilta, joka ehkä noin kolmannella kuulla raskaana. Mahalla siis pitäisi tehdä jotain vaikkei ylipainoa olekaan
Geenihöpötys on roskaa. Kukaan ei liho, jos ei syö enempää kuin kuluttaa ja lihoo, jos syö.
ei tämäkään hauskaa ole. Aina hirveä pissahätä, en aikoinaan pääsyt tunnin matkaa kotoa töihin ilman pissalla käyntiä jossain kahvilassa matkalla...
Syön ihan mitä tahansa, pullaa tosi paljon ja painoa ei tule.
Liikkuminen pienten lasten kanssa melko vähäistä - lähinnä kärryjen työntelyä, mutta paino ei nouse vaikka makaisin sohvalla...
Mahaan jäänyt löysää raskauksien jälkeen, vaikka paino sama kuin ennen lapsia. Näytän laiheliinilta, joka ehkä noin kolmannella kuulla raskaana. Mahalla siis pitäisi tehdä jotain vaikkei ylipainoa olekaan
Olen kyllä lihovaa sorttia, mutta nyt painonhallinta (olen jälleen hoikka) toimii niin, että syön tavallista kunnollista ruokaa, en yritä mitään poppakonsteja ja syön vain tiettyjä herkkuja. Liikun aika paljon. Hyvin menee.
laihat tarkkaile painoaan tai ruokavaliotaan.
Itse olen aina ollut hoikka. Bmi 19-20. Syön sipsejä joka viikonloppu, pulla on toinen herkkuni. Aika usein tulee myös leivottua jotain makeaa.
Siideriä ja limsaakin tulee juotua viikottain jonkin verran. En ole ikinä tarkkaillut syömisiäni, vaan syön mitä mieli tekee, myös herkkuja. Silti painoni ei ole heilahdellut mihinkään suuntaan. Nautin myös ruoasta. Käyn ravintolassa enkä epäröi syödä pihviannosta lohkoperunoilla tms. rasvaista. Nautin myös viinistä.
Puoli vuotta olen käynyt salilla hankkiakseni lihaksia, se nosti painoani kolme kiloa.
terkuin hoikat geenit toisen vanhemman puolelta.
Syön "oikeaa ruokaa" vähän.
Lautaselle 3/4 salaattia ja oikeaa ruokaa 1/4. En ota koskaan lisää.
En syö leipää ruoan yhteydessä.
Välipaloiksi Fitness/riisimuroja ja valion kevytmehukeittoja, puuroa (veteen tehtynä) tms.
Kun on kurinalainen viikolla voi viikonloppuna repsahdellakin.
Mutta paljoa en syö koskaan vaikka herkuttelisinkin!
Ja oikeasti, jos söisin niin paljon kun haluaisin, söisin kolminkertaisen määrän.
Vaaditaan siis itsekuria alkuun..