Opettakaa lapsillenne vieraita makuja!

Meidän lapset on pieniruokaisia. Ja jos ruoka-aika sattuu meneen ohi, he saattavat olla syömättä sitten kun ruoka tulee pöytään. Tai käyttäytyä huonosti. Alle kouluikäiset ovat pieniä. Ikinäikinä eivät lapsemme sano, että joku ruoka ois pahaa tai yök. Mutta saattavat kyllä sanoa, että ruoka ei nyt maistu heille. syystä taikka toisesta. Annan lähteä pöydästä.



Ovat mielestäni kohtuullisne ennakkoluulottomia. Silti kuopus ei suostu syömään mitään, missä on kermavaahtoa tai vaniljaa. En tiedä miksi. Esikoinen ei enää syö sipulia, vaikka ennen söikin. Kumpikaan ei mielellään syö kastikkeita. Mutta syövät sitten katkaravut miten päin tahansa, parsat ja korvasienikeitot ja kaikenlaista siltä väliltä. Voimakkaita makuja esikoinen välttää, kuopus kestää paremmin.



Itse olen ollut äitini mukaan ranttu lapsi. Jälkikäteen tiedän, että ranttuus on johtunut allergioista, joita seitsemänkymmentäluvulla ei vain ollut... Tänä päivänä olen perheemmme lapsista se parhaiten syövä. Maistan ihan kaikkea. Paitsi sellaisia ruokia, joissa on allergiaa aiheuttavia ainesosia (lämpimmissä ruoissa niitä ei yleensä ole). Parmesanista en minäkään muuten pidä kauheasti...

Meillä on tuttavaperhe, jonka luona vierailemme aika ajoin. Meidän lapset eivät kovasti pidä perheen äidin tekemistä ruuista. Suurin syy on se, että ne vain ovat erimakuisia kuin mitä meillä syödään (eivät siis huonompia, vaan vieraan makuisia). Lapsemme pyörittelevät ruokaa lautasellaan ja nikottelevat. En pakota syömään. Syövät sitten leipää tai seuraavalla aterialla paremmin.



Perheen kouluikäiset pojat syövät hyvällä ruokahalulla kaikkea, mitä pöytään laitetaan. Minulta taas menee ruokahalu (todellisesti) siitä, että tämän perheen lapsilla ei ole mitään ruokailutapoja. He röhkivät ja maiskuttelevat, koskevat käsillään leipiin, vihanneksiin ja leikkeleisiin, joita eivät kuitenkaan ota syödäkseen, yskivät suoraan tarjoiluastioihin, tekevät järkyttäviä mättöannoksia, missä on salaatit ja lämpimät ruuat sekaisin, tiputtelevat ruokaa suupielestään, leuat on kastikkeessa jne. Pöydästä noustessaan he röyhtäisevät. Vanhemmat eivät reagoi mihinkään. Yöks. Kyse on siis 8- ja 10-vuotiaista lapsista.

Minä puolustin ap:ta jossain aikaisemmin, ja olen jonkinasteinen ruokaharrastaja. Olen aikuisiällä oppinut laittamaan italialaistyyppistä risottoa parmesaaneineen ja myös olemaan kutsumatta muuta riisihässäkkää risotoksi.



MUTTA totuus kyllä on, että risottona on iät ja ajat (taatusti ennen kuin moni oli arborio-riisistä täällä kuullutkaan) tarjottu kouluissa ym. juuri tuollaista riisi-herne-maissi-paprika-jauhelihamössöä. Ja ihan hyvin sekin meni alas. Joten älkää nyt olko niin valtavan snobeja, rakkaat kulinaristit. En kehtaa muuten kuulua porukkaanne, vaan loikkaan perunamuusiarmeijaan! =)

Minä en tykkää italialaisesta risotosta (en Suomessa enkä Italiassa), tuo suomalainen riisipöperö on tosi hyvää työpaikan ruokalassa. Ei juhlagourmet-ruokaa, mutta syötävää.



Lapseni eivät tykkää moussakasta. Minusta se on hyvää!



Minä ja lapseni rakastamme parmesaania toooodella paljon.



Pitäisikö nyt sopia, mitkä maut saavat miellyttää niin lapsia kuin aikuisiakin? Sovitaanko niin, että minulla on hyvä maku ruokien suhteen, muilla ei?

oletko ajatellut, että voisit keskustella etukäteen, millaisista ruuista lapset pitävät? Voisit sitten tehdä kaikille samaa ruokaa tai lapsille erikseen? Eikö ystävien tapaaminen kuitenkin ole tärkeämpää kuin syöminki?

Mina sanon lapsilleni ennen kylaan menoa, etta poydassa olevia ruokia ainakin maistetaan, ja jos ei tykata niin molyt voi silti pitaa mahassaan ja syoda vahemman. Poydasta noustessa kiitetaan kauniisti. Tallaiset peruskaytostavat tuntuvat monissa perheissa olevan ihan hunningolla.

asun Suomessa ja olen keittiömestari. Minun bolognese hautuu kolmisen tuntia joten sinun keittiöpäällikkösi soossi on pikakastiketta. Olen pahoillani.

Minä asun Keski-Euroopassa ja täkäläinen mieheni on keittiöpäällikkö. Meillä on 2 lasta, nyt jo kouluiässä. Mies meillä enimmäkseen on hoitanut ruuanlaiton ja lapset on pienestä pitäen oppineet syömään kaiken maailman "sovelluksia" :) Kovasti nyt itsekin innostuneet kokkailemaan. Alkuvaiheessa koitin kokata vaikkapa lihamureketta niin eipäs se ukolle oikein kelvannut. Hän sanoi kerta toisensa jälkeen, että kun sun ruoka ei maistu millekään... Vähän pahoitin mielenikin, mutta näinhän se oli, ainakin täkäläisiin oloihin verrattuna. Pikku hiljaa opin minäkin ennen kaikkea erilaisten yrttien makuun ja siihen, miten ne todella maustaa ruuan, enemmän kuin grillimausteet ja liemikuutiot. Sama koskee koko kokkaustapahtumaa. Kiireessä harvoin syntyy hyvää, vaikka eihän sitä aikaa tietty aina ole. Meillä esim. spagetti bolognese -kastike hautuu liedellä tunnin, ennen kuin se on valmis. Ja kyllä vaan on makukin erilainen kuin pikana tehty! Suomessa on monia loistavia makuelämyksiä, mutta välillä minäkin kaipaan lisää ytyä tai yksinkertaisesti makuja niihin ruokiin. Joka tapauksessa olen iloinen siitä, että lapsemme on niin ennakkoluulottomia ruuan suhteen. Toki meilläkin mennään välillä eineksillä tai muulla pikaisesti tehdyllä ruualla, kun on kiireisiä työpäiviä. Mutta yleensä koitetaan se aika ottaa kokkailuun ja yhteisiin ruokahetkiin!

Tai huonot kokit - näin sanoi mieheni juuri. Tunti riittää sugolle, mutta jos ei ravintelissa ole asiakkaita niin kai sitä sitten saa väännettyä sugostakin kolmen tunnin kypsytysajan. Täällä ei - vaaditaan hiukka organisaatiokykyäkin.

makuasioista ei pidä kiistellä? Ihmettelen todella, että modernit äidit, jotka ensi pakottavat lapsensa imemään pelkkää tissimaitoa ties kuinka kauan, vaativat seuraavassa hetkessä, että lapsi nauttisi antaumuksella etanoista, simpukoista ja parmesaanista.



Ap on snobi, joka haluaa vain päteä tarjoiluillaan. Se on ikävää, koska kukaan vieras ei tuollaisesta nauti. Hyvä emäntä ottaa vieraat täydellisesti huomioon, vaikka se sitten tarkoittaisi makaronilaatikon tarjoamista.