Ahdistavaa ja todella noloa!!!
Täytän tänä vuonna 26 ja minulla on vuoden ikäinen poika, sain eilen kuulla että äitini joka täyttää pian 44 vuotta on raskaana!! Laskettuaika on kuulma joskus lokakuussa. Koen tämän asian todella noloksi itselleni. Lisäksi minulla on kaksi pienempää siskoa, nuorin on nyt 13.
Kommentit (50)
lapsellinen jo asia minua häiritsee. äitini taas tuttuun tapaansa ei ajattele ketään muita kuin itseään.pakko se kai on vaan yrittää olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.ap
Minä olen ollut mielestäni oikeutetusti todella ärtynyt kun äitini on painostanut minua lapsenhankintaan. Lisääntyminen on kuitenkin mitä suurimmassa määrin yksityisasia johon muilla ei ole oikeutta puuttua. Mutta toimii se näemmä toisinkinpäin - tytär päättämässä äitinsä puolesta saako vai eikö tehdä lassta. Kyllä on törkeää käytöstä.
Ettei APtä nyt vaivaisi se, että omalla äitillä on vielä seksielämää... on se vaan niin ällöä hyihyi, seksihän on tarkoitettu vain alle 30-vuotiaille.
Miten ahdasmielisiä näinkin moni av:lainen on 44 vuotiaan synnytäjän kohdalla!! Mietin väkisinkin minkä ikäisiä nämä kauhistelijat ovat..20-vuotiaita?! Ikä on vain numeroita..jos toisin oman 42:sen tätini näytille niin kukaan ei uskois häntä sen ikäiseksi. Jäisi veikkauksissa alle 30:ksi.
Ajattele ap että nyt on lapsellasi tiedossa hyvä leikkikaveri ja samaa ikäluokaaki. Kaverillani ja hänen isällään on samanikäiset lapset ja hänestä se on ihan ok.
ymmärrän tunteesi. Itse olin juuri täytttämässä 26 kun siskopuoleni syntyi. Isäni oli silloin 45-vuotias.
Siihen asti olin siis ollut ainoa lapsi.
Ihan hengissä kuitenkin edelleen ja yllättävän hyvin ja asiallisesti kaikki asiaan suhtautuvat. Lähinnä ihmettelevät, että onpa sulla nuori isä.
Ja ethän sinä sitä vauvaa tee, joten ei sun tarvi olla nolo äitisi tekemisistä.
Ei seksi lopu neljäänkymmeneen ja niin kauan saa saada lapsi kun niitä luomusti tulee.
Viisikymppiset ovat vaihdevuosi-iässä eli hormonit muuttuvat eikä lapsia enää saada. On nyt kymmenet sekaisin teillä, arvon ladyt. Itse olen 41, lapset alakouluikäisiä ja voisin vaikka heti hankkiutua vielä raskaaksi, jos mieheni suostuisi. EN koe olevani yhtään liian vanha äidiksi, todellakaan. Ja joo, seksielämääkin on :)
Äitini sai nuorimmaisensa 46-vuotiaana ja lapsi oli vahinko. Ihan luomu siis, mutta äitini ei kyennyt ottamaan aborttia. Onneksi ei ottanut, pikkuveljeni, joka oli minua 21 vuotta nuorempi, on osoittautunut koko perheelle siunaukseksi. Minä sain aikoinani harjoitella vauvanhoitoa ja vanhempani saivat pitää vielä lasta kotona kun me muut sisarukset olimme jo lentäneet pesästä. Nyt itse jo yli nelikymppisenä en todellakaan ymmärrä, että tämän ikäisellä ei olisi seksiä tai että vauva olisi mahdotonta. Maailmankuvanne on todella suppea!
On ihan luonnonmukaista lisääntyä niin kauan kuin meidän biologia sen sallii.
Äitini tuli mummoksi 38-vuotiaana ja 39-vuotiaana sai nuorimmaisen, odotin toista samaan aikaan. Meillä on samana vuonna syntyneet pojat. Mitäs hirveää tuossa nyt on?
ku joskun oon törmänny sellaseen että äiti ja tytär oottaa lasta yhtä aikaa... minusta se ois ainaskii ihan hirveetä! ei minustakaan mummojen kuulu enää lapsia tehä mut jokaisen oma asiahan se on
mutta jos nyt ei kuitenkaan olisikaan, niin olisihan se hyvä jos ap:kin noinkin korkeaan ikään ehtineenä äiti-ihmisenä aikuistuisi...
no onhan se nyt todella outoa jos jo mummoksikin tullut nainen alkaa tehdä vielä omia lapsia? Miksi täällä aina epäillään provoksi jos on kertomassa omista epämääräisistä huolistaan?ap
Ihan normaalia se on. outous on ap:n päässä.
no onhan se nyt todella outoa jos jo mummoksikin tullut nainen alkaa tehdä vielä omia lapsia? Miksi täällä aina epäillään provoksi jos on kertomassa omista epämääräisistä huolistaan?ap
onhan nelikymppinen nainen ihan NAINEN vielä , ja jopa omaa elämää elävä nainen, miksi pitäisi muuttua joksikin tietynmalliseksi tietyssä iässä ?
Itse nelikymppisenä vauvan saaneena, en hetkeäkään ajatellut, että haluan vielä elää nuoren äidin roolia, vaan elin ihan vanhemmna äidin roolia, juuri sitä mitä olen :)
elämässä vaan joskus sattuu yllättäviä asioita.
on yksi lastenvahti nyt vähemmän, se taitaa ahdistaa..
kun lapsenteko aloitetaan 17-vuotiaana ja lopetetaan päälle nelikymppisenä, niin siinä ehtii varsin hyvin syntyä samaan aikaan lapsia äidille ja tyttärelle. Serkkuni lapsi on tätinsä kanssa samassa päiväkotiryhmässä eikä se ole kenestäkään ihmeellistä. Onhapahan vaan mukavaa että on tiiviit perhesiteet ja lapsilla paljon kavereita sukulaislapsista.
ku joskun oon törmänny sellaseen että äiti ja tytär oottaa lasta yhtä aikaa... minusta se ois ainaskii ihan hirveetä! ei minustakaan mummojen kuulu enää lapsia tehä mut jokaisen oma asiahan se on
Samalla logiikalla kaikki ainoat lapset pitäisi jättää tekemättä.. Päin vastoin iltatähdet ovat uein suvun silmäteriä.
44-vuotias ei muuten nykyään useinkaan ole mummo. Monet saavat esikoisensakin vasta nelikymppisenä.