Ahdistavaa ja todella noloa!!!
Täytän tänä vuonna 26 ja minulla on vuoden ikäinen poika, sain eilen kuulla että äitini joka täyttää pian 44 vuotta on raskaana!! Laskettuaika on kuulma joskus lokakuussa. Koen tämän asian todella noloksi itselleni. Lisäksi minulla on kaksi pienempää siskoa, nuorin on nyt 13.
Kommentit (50)
saat samalla päättää myös äitisi lisääntymisestä? Iso on ap:lla valta.
On vuotta nuorempi kuin ap:n äiti ja lapsia ennestään kolme :/. Saa viettää aikaa minun tyttöni kanssa ihan niin paljon kuin tahtoo jne., mutta ei ilmeisesti riitä...onkohan miettinyt että mitä sitten jos hän ei jaksakaan, sairastuu? Meillä suvussa ärhäkkää rintasyöpää johon sairastutaan yleensä tuossa viisikymppisenä.
jos vauvan synnyttyä olemme vaikka porukalla kaupungilla niin totta kai kaikki luulee että myös äitini vauva on minun lapseni ja onhna se aika häiritsevää selitellä sitten ihmisille tilannetta. ja muutenkin lapselleni syntyy uusi täti tai eno. ap
tekisi tuollaista johtopäätöstä, vaan luulisi, että sunkin lapsesi on sun äitisi lapsi.
Täällä meinaan on jo yli 40-vuotiaita ENSIsynnyttäjiäkin enemmän kuin alle 20-vuotiaita. Eli ei mitenkään oudoksuttaisi 44-vuotiasta vauvan äitiä.
Olet ap joko huono provo tai sitten harvinaisen itsekäs ja typerä ihminen. Toivottavasti älyät edes pitää naamasi peruslukemilla ja onnitella äitiäsi.
Kyllä neljäkymppisillä on lastentekoikä jo mennyt ohi. *oksentaa*
oiskohan sulla mennyt bilsan tunnilla hiukan opetus ns. korvien ohi?
ei ole normaalia lisääntyä enää 44-vuotiaana tai muutenkaan yli nelikymppisenä.Se on luonnonvastaista ja tosi outoa, lapsikin siinä kärsii.Siinä sitten esim. 10v. päästä kun lapsi on 10v. ja äiti on 55v. niin varmaan kivalta tuntuu,ei tarvii mennä mummolaan,kun oma äiti tuntuu mummolta.
Miten niin 55 v. "tuntuu mummolta"?! Oma äitini on 65-vuotias, eikä hän ole mitenkään mummomainen, vaikka lastemme mummu onkin..
Ei nykyäänä laiteta nutturaa ja vetäydytä eläkeläisten kerhoihin viisikymppisenä :-D
ei ole normaalia lisääntyä enää 44-vuotiaana tai muutenkaan yli nelikymppisenä.Se on luonnonvastaista ja tosi outoa, lapsikin siinä kärsii.Siinä sitten esim. 10v. päästä kun lapsi on 10v. ja äiti on 55v. niin varmaan kivalta tuntuu,ei tarvii mennä mummolaan,kun oma äiti tuntuu mummolta.
Miten niin 55 v. "tuntuu mummolta"?! Oma äitini on 65-vuotias, eikä hän ole mitenkään mummomainen, vaikka lastemme mummu onkin.. Ei nykyäänä laiteta nutturaa ja vetäydytä eläkeläisten kerhoihin viisikymppisenä :-D
ei ole normaalia lisääntyä enää 44-vuotiaana tai muutenkaan yli nelikymppisenä.Se on luonnonvastaista ja tosi outoa, lapsikin siinä kärsii.Siinä sitten esim. 10v. päästä kun lapsi on 10v. ja äiti on 55v. niin varmaan kivalta tuntuu,ei tarvii mennä mummolaan,kun oma äiti tuntuu mummolta.
Ja jos esimerkiksi yhtään tutustut historiaan, saat selville että ennen nykyisiä ehkäisyvälineitä ja sterilisaatioita jne. naiset synnyttivät pitkälle yli neljäkymmenen ikään ihan yleisesti.
Päin vastoin, jos se olisi LUONNONvastaista, sitä ei tapahtuisi :-) Miten niin 55 v. "tuntuu mummolta"?! Oma äitini on 65-vuotias, eikä hän ole mitenkään mummomainen, vaikka lastemme mummu onkin.. Ei nykyäänä laiteta nutturaa ja vetäydytä eläkeläisten kerhoihin viisikymppisenä :-D
ei ole normaalia lisääntyä enää 44-vuotiaana tai muutenkaan yli nelikymppisenä.Se on luonnonvastaista ja tosi outoa, lapsikin siinä kärsii.Siinä sitten esim. 10v. päästä kun lapsi on 10v. ja äiti on 55v. niin varmaan kivalta tuntuu,ei tarvii mennä mummolaan,kun oma äiti tuntuu mummolta.
Mä olen nyt 37 ja vanhin tyttäreni on 18. Meillä on myös 10v poika sekä vuoden ikäinen. Olen erittäin lapsirakas ja meille saa tulla vielä lisääkin jos luonto sallii. Eli jos saisin 44 vuotiaana vielä yhden niin tyttäreni olisi silloin 25.
Tovottavasti häntä ei ahdista silloin koska nytkin on aivan myyty pikkuveljilleen, rakastaa heitä kovin. Asia on tietty eri jos hänkin on silloin äiti, mutta epäilen että sitä jotenkin häpeäisi, pitääkin jutella asiasta.
Tuli varmaan itsellesikin yllätyksenä?
Onhan 44 v aika iäkäs synnyttäjä, mutta en ymmärrä miten se ap:ta NOLOTTAA.
turha teidän muiden iäkkäiden on kommentoida,jos ei omakohtaista kokemusta.
me olimme samaan aikaan raskaana ja kertaakaan ei ole tullut esiin minkäänlaista nolostumista tai häpeämistä. tuntuu todella oudolta että sua nolostuttaa !?! luonnollinen asia ja todellakaan ei ole mitään luonnon vastaista jos nelikymppinen tai vähän päällee vielä saa vauvan. Ennen vallankin ihan normaalia, nykyisin ei enää, mutta kyllä se luonto ihan vielä toimii ton ikäisilläkin ;)
Näyttää siltä, että sulle on tärkeätä, että kaikki on niin kuin sinä haluat. Kannattaisi vähän aikuistua ja olla onnellinen äidin puolesta.
jos vauvan synnyttyä olemme vaikka porukalla kaupungilla niin totta kai kaikki luulee että myös äitini vauva on minun lapseni ja onhna se aika häiritsevää selitellä sitten ihmisille tilannetta. ja muutenkin lapselleni syntyy uusi täti tai eno. ap
Jos hän haluaa lapsen yli nelikymppisenä, niin se asia ei sinulle kuulu. Aivan samoin kuin äitisi ei saa päättää sinun lapsien hankinnasta. Yksinkertaista. Harmitella voit, mutta pidä mölyt mahassasi.
lapsellinen jo asia minua häiritsee. äitini taas tuttuun tapaansa ei ajattele ketään muita kuin itseään.pakko se kai on vaan yrittää olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.ap
mielestäni en kyllä ole yhtäänlapsellinen jo asia minua häiritsee. äitini taas tuttuun tapaansa ei ajattele ketään muita kuin itseään.pakko se kai on vaan yrittää olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.ap
koska nyt kaikki sen kaverit tietää, että sen äiti harrastaa seksiä vielä yli 4-kymppisenä. Hui!
jo muihin asioihin elämässä eikä hankkia iltatähteä joka jää sitten kasvaessaan ihan ulkopuoliseksi koska ikäero muihin sisaruksiin on niin suuri. äitini olisi voinut tyytyä olemaan mummo eikä hankkia enää omaa pikkuista.ap
sain tietää että äitini odottaa lasta kun tulin oman lapseni kanssa sairaalasta. minulla ja veljellä ikäeroa 18 vuotta.
Aluksi asia oli aika kamala. suutuin jopa. olisin halunut että äitini on mummi lapselleni.eikä se onnistunut kun hänellä oma pikkuinen. no nyt 8 vuoden päästä kaikki on toisin(toki totuin ajatukseen jo aikoja sitten)minulla rakas pikkiveli ja mun oma poika ja pikkuveli ovat parhaita kavereita keskenään. heistä on ollut seuraa toisilleen pienestä asti kun ovat niin saman ikäisiä.
tsemppiä ap kyllä säkin ajatukseen totut kun aikaa kuluu.