Te, jotka olette saaneet esikoisen vasta 30-vuotiaana tai myöhemmin!

EN TODELLAKAAN luullut että aikuistuminen on kiinni lasten saannista. naurettaa noi vanhat äidit jotka luulee että kaikki nuoret joka ovat tehneeet lapsia ovat täysiä pentuja ja eroavat lasten teon jälkeen.



Terv. 42v äiti, lapset 20v ja 18v. NAIMISISSA SAMAN MIEHEN KANSSA EDELLEEN.

Syyt: pitkät opiskelut ylopistossaa, valmistuin 26-vuotiaana, jolloin työelämään, tapasin "oikean" miehen eli aviomieheni myös 26-vuotiaana (aiemman miehen kanssa ei vain tullut halua perheen perustamiseen). Parikymppisenä en edes ajatellut koskaan haluavani lapsia - mieli muuttui vasta siinä n. 25-vuotiaana, lopullisesti silloin kun tapasin mieheni.

jos ikää jo 30 tai enemmänkin?

edes seurustellut vakavasti.

31 v oli oikeen hyvä ikä asettua hetkeksi aloilleen

Mutta, ihmettelen itsekin täällä että miten niin vasta? :) Eihän 30+ vielä ole vanha :)



t. 22v 2 lapsen äiti.

että aloin leikkiä liian nuorena kotileikkiä ja olisin tehnyt lapsen ekalle ihkulle pojalle. Näitä eronneita yksinhuoltajia on ihan tarpeeksi muutenkin. Tai näitä uusperheitä, missä on lapsia sinne ja tänne ja tuonne ja kamalat riidat ja lapset kärsii.

Jos luulet että nyt et enää eroa kun olet kolmekymppinen. Se on fifty-fifty ne eroluvut. Voipi kolahtaa vielä sunkin kohdalle.

itse tapasin mieheni 16-vuotiaana, ensimmäinen lapsi 18-vuotiaana, toinen 20-vuotiaana ja kolmas 27-vuotiaana. Ja kyllä, olen töissä, minulla on 2 tutkintoa, meillä on 2 autoa ja asumme omakotitalossa ; ).

Niin, ja olen siis sen saman ihkun pojan kanssa edelleen.

Jokaisen elämä kulkee erilaista polkua, ja jokainen tekee valintansa ja joutuu elämään myös ympäristön (muiden ihmisten, biologian) asettamien reunaehtojen mukaan. Tietysti jokainen myös kärsii/nauttii seurauksista. Mielestäni kaikki iät ovat oikeita ikiä saada lapsia. Itse olen yli kolmekymppinen esikon odottaja, mutta mielestäni hyvä ystäväni, jolla on jo kouluikäinen esikko teki omalla kohdallaan niin kuin halusi/toivoi/pitikin.



Ei tuomita iän mukaan. Eikä minusta omiin ratkaisuihin tarvitse syitä ja perusteluja - elämä vaan on niin kummallista ja vie joskus yllättävästi ja yllättävään suuntaan. Eikä se ura, koulutus ja omaisuus (tai erottomuus) onnellisuutta ja "elämässä onnistumista" ratkaise - ei ainakaan minun silmissäni. Ollaan onnellisia kun meille suodaan ihana(t) oma(t) lapsi(lapset) - kaikille ei niin käy.