Lue keskustelun säännöt.
Olen onnellinen, nautin arjesta ja pienistä ilon hetkistä päivittäin. Onko muita samanlaisia?
30.03.2010 |
Täällä viestejä lukiessani herään aina pohtimaan, että mikä tekee ihmisistä niin onnettomia, tyytymättömiä ja vaativaisia elämäänsä kohtaan. Ajattelen mielessäni, että jokainen on oman elämänsä onnen seppä. Onni lähtee asenteesta, halusta olla onnellinen, halusta huomata elämän nyanssit ja värit, ei vain mustaa ja valkoista.
Seuraavaksi joku älähtää, että nauti nyt, kyllä sinäkin vielä opit elämän karun puolen ja kyllä sinullekin vielä vastoinkäymisiä tulee. Vastaan jo valmiiksi, että kyllä on jo tullut ja varmasti tulee vastakin, mutta niistä on selvitty ja onnea ja iloa en ole niiden kautta menettänyt. Se on asenteesta kiinni ja sitä voi oppia!
Kommentit (24)
Vaikka varmasti joka päivään joku harmituskin mahtuu, olen pääsääntöisesti onnellinen ja joka päivä pysähdyn miettimään miten ihanaa elämä on.
(mutta joskus häivähtää mielessä, että jos jokaiseen elämään mahtuu kupruja, niin koskahan ne minun kuprut osuvat kohdalle? Olen nyt niin onnellinen pienen perheeni kanssa, että tuntuu hassulta ajatella näin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
flunssa on nyt päällä, niin ehdin pääsiäisreissuksi tervehtyä ;)!
ketju! Tulin tästä ketjusta iloiselle mielelle! :) Kiitos siitä!
Suhtaudun asioihin yleensäkin varsin positiivisesti. Välillä olen miettinyt että ajattelenko liiankin positiivisesti, mutta mielestäni ymmärrän ja huomaan ne negatiiviset seikatkin.
Joskus on melkein itseäkin naurattanut kuinka myönteisesti saatan suhtautua kielteisiin asioihin. Suunnilleen niin että jos lääkäri sanoo että nyt sinulta pitää amputoida toinen jalka niin minun ensimmäinen ajatus on että no hyvä että se yksi jalka riittää, että ei mene kahta.
Välillä olen hätkähtänyt onnentunnetta. Kun kävelee ihanassa auringonpaisteessa töistä kotiin ja ajattelee että olenpa minä onnellinen. Vaikka samalla on monta asiaa joiden suhteen pitäisi olla onneton.
Todellakin niitä huonoja uutisia ja hetkiä on minunkin elämääni mahtunut, mutta en jää märehtimään niitä enkä oikein edes muista niitä jälkikäteen.