Auttakaa lasten kasvatuksessa!

että lapsissa on eroa. Ei maailma ole noin yksioikoinen.

että nyt mentiin liian pitkälle ja äiti hermostui. Kukas niitä tunteiden näyttämisiä lapselle opettaa jos ei omat vanhemmat?

Itsellä vaikeasta adhd:ta kärsivä lapsi.



Eli uskoisin tietäväni jotain temperamenttisen ja impullsiivisen lapsen kasvatuksesta. Olen paljon tutustunut aiheeseen ja käynyt kouluttamassa itseäni kasvattajana.



Ammattini myös lapsiin/ nuoriin suuntautunut.



Perheessä myös 3 muuta lasta.



Silloin tällöin nähdä vanhemman hermostuvan on täysin eri asia, kuin se mitä ap kuvailee. Heillä tilanne räjähdysaltis.



Toisekseen vanhemman täytyy ennakoida hankalia tilanteita ja puuttua niihin, ennenkuin homma karannut käsistä. Ymmärrän, ettei aina onnistu kuitenkaan.



T: 20



Ja olen edelleen sitä mieltä, et nyt monelta tämän ketjun kirjoittelijoista vanhemmuus hukassa, ei aivan kaikilta.



Mitä luulette tapahtuvan murrosiässä jos kasvatus huutamista ja rankaisuja?



Auktoriteetti ja kunnioitus on ansaittava, se ei tule automaattisesti.



Voithan saada tietenkin auktoriteettia pelolla, mutta onko se oikeanlaista? Kantaako hedelmää? Saatko myös kunnioituksen?



Minusta kasvatusasioissa katsottava pidemmälle ja oltava tavoite, joka tähtää siihen, millaista aikuisuutyaa haluat lapsellesi opettaa ja millaisen ihmisen haluat hänestä arvoiltaan.



Itsellä tavoitteena luja itsetunto ja ympäristössä pärjääminen.

Vai "adhd", jonka itse olet diagnosoinut, kun konstisi eivät riitä...

Kiva kun otit puheeksi. Ja kyllä, lapsi tutkittu hyvin tarkasti, tutkimukset kestivät yhteensä n. 1,5 vuotta.



Lapsen koulu sujuu erittäin hyvin, siitä kiitos loistavalle opettajalle.



Me vanhempina olemme saaneet kiitosta koululta sekä hoitavalta taholta. Mielestäni sen myös olemme ansainneet, sillä olemme panostaneet asiaan paljon ja teemme niin edelleenkin.



Kehottaisin ihmisiä muistamaan, että adhd ei tarkoita käytöshäiriöitä, mutta ovat usein liitännäis- sairauksia. Meidän kohdallamme hyvä tuuri, käytöshäiriöitä ei ainakaan vielä ole. Kiitän siitä ammattitaitoista hoitohenkilökuntaa sekä meitä vanhempia. Lapsen persoona myös valloittavaa, on ihmisten mielestä hellyyttävä. Se suuri asia.

Ainakin nimettömänä netissä.

HAHAHAA?

Anteeksi nyt, mutta minä väitän että niissä vanhemmissakin on eroja! Ei kaikki ole kypsiä, ehkä sinä kuulut heihin?



Itselläni on 3 eläväistä poikaa. Pitää osata myös lukea lasta milloin esim. tappelevat ja milloin painovat. Eräät vanhemmat ei anna lapsilleen mitään leikkisyyttä, kaikki on meteliä ja huonoa käytöstä.



10

Kerro sinä nimesi niin minäkin kerron. Jos haluat jatkaa keskutelua, voimme tehdä sitä sähköpostitsekkin.



Tuosta täydellisyydestä vielä sen verran, että minulla siis vanhemmat lapset, jotka ovat toimineet "harjoituskappaleina". Lapsia siis yhteensä 4. Toki olen oppinut paljon vanhemmuudesta näinä 19:sta vuotena.Ja kyllä, nyt uskallan sanoa, että pidän meitä hyvinä vanhempina.

Ja eiköhän kaikki pidä itseään hyvinä vanhempina -tarvitsematta ensin pilata kolme harjoituskappaletta.

Toivon sinulle positiivisempaa elämää, empatiaa sekä käytöstapoja. En lähde mukaan riitelyysi ja provoiluun

Jatkuva karjuminen ei todellakaan ole hyväksi. Nythän ap:lla homma on mennyt siihen, että lapset eivät tottele muuta kuin karjumista. On aivan täysin eri asia joskus tulistua ja karjaista kun se, että kaikki käskyt, kiellot ja kehoitukset täytyy huutaa, jotta edes jotain menisi perille. Karjahtaminen on kyllä sinäänsä ihan inhimillistä välillä esim. jos pelästyy tai oikein tulistuu. Mutta jatkuva huutaminen menettää tehonsa hyvin nopeasti.



Mielestäni oman maltin ja rauhallisuuden säilyttäminen taasen on ihan eri asia kuin sellainen tekorauhallisuus, jossa padotaan oma suuttumus ja hymyillään posket kipeinä vaikka oikeasti suututtaa älyttömästi. Lapselle voi ihan hyvin todeta vihaisellakin äänensävyllä, että "nyt äitiä suuttuttaa!". Helpottaa itseäkin kun pukee myös omat tunteensa sanoiksi.



Kun lapset riehuvat kannattaa myös ihan oikeasti varmistaa, että lapsi ylipäätään kuulee mitä aikuisella on sanottavaa ja ei, ei tarvitse huutaa. Itse teen niin, että kaappaan lapsen kiinni ja ihan fyysisesti pysäytän hänet. Silmiin katsoen sanon asiani. Joskus kun mikään ei auta niin passitan lapsen omaan huoneeseen rauhoittumaan ja pois saa tulla kun osaa taas käyttäytyä. Toisin ennen rauhoittumistuokiota olen sanonut kerran nätisti, toisen kerran lujemmin ja sitten mars huoneeseen. Ainut mistä seuraa mietintätauko ihan heti on toisten tahallinen satuttaminen. Sitä en suvaitse yhtään. Lapset ovat myös kovin kehuvetoisia. Aikuisen huomio on paras palkinto. Meillä esim. huoneiden siivoaminen sujuu hyvin kun lapsi saa kiitosta lopputuloksesta tai jos on oikein vaikeaa, tehdään yhdessä ja siinä samalla "hyvän paikan keksit tuolle lelulle" jne jne.

että lapsi näkee vanhemmista, että hekin suuttuvat joskus ja näyttävät näin tunteensa lapsille. Tämä on kyllä ilman muuta totta, lapsen on nähtävä, että kaikki kokevat joskus negatiivisia tunteita. Mutta jos aikuinen suuttuessaan huutaa, karjuu ja uhkailee, hän samalla opettaa lapselleen, että niin käyttäydytään, kun suututaan. Se ei ole oikeanlaista kielteisten tunteiden käsittelyä. Vai haluaako joku, että lapsi pettyessään esim. kauppareissulla alkaa huutamaan keskellä väkijoukkoa? Vai haluaako joku, että lapsi turhautuessaan tehtävän vaikeuteen esim. koulussa heittäytyy lattialle huutamaan? Luultavasti kaikki vanhemmat haluavat, että lapsi oppii käsittelemään vaikeita tunteita vähän paremmalla tavalla. Sen takia olisi vanhemmankin mietittävä, miten itse suuttuessaan toimii. Oma malli kun on kaikkein tehokkain tapa opettaa lasta, oli kyseessä sitten mikä hyvänsä asia. terv. se ope aiemmasta viestistä

vertaan sitä siihen, että tunteet peitetään. Minusta se yksinkertaisesti on normaalia huutaa, jos täysin menee hermot.

Tässä ei ollut mielestäni kyse turhista rangaistuksista. Sellaisia ei tietysti kannata tehdä.

Lapsi oppii aikuisen käytöksestä. Eli jos huudatte ja karjutte, lapsi tekee varmasti samaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Malttia! Rauhallisuutta! Aikuisuutta! Vanhemmuutta! Kärsivällisyyttä! Keskustelu!

Siina avainsanat.

Noin villissä menossa, erottaisin lapset eri huoneisiin. Kun alkaa yksinolo tympiä puhuttais, molempien kanssa, et miten yhdessä leikitään ja jos ei onnistu, eri huoneisiin.

Se kumpi villiintyy ei esim. saa osallistua ruuanlaittoon/ pelaamiseen jne. Eli hyvin käyttäytyvä saa aikuisen huomion = palkinto.

Aikuisen humio ehdottomasti paras palkinto ja sitä taatusti lapsi haluaa. Auttaa varmasti käytökseen.

Jättäisin nuo turhat rangaistukset väliin. Jos lapsi uhmakas, se vaan kasvattaa uhmaa. Lasta ei saa nujertaa, itsetunnon säilyttävä.

Ja lapsen kanssa ei aleta riitelemään esim. eri tiloihin laittamisesta. Toiminta kylmän rauhallista, ei hermostuta. Kädedstä kiinni, siirto ja puhua ei tarvitse. Puhuminen hoidetaan myöhemmin.

Toimi sitten palkitsemis tai rankaisemispohjalta tai yhdistäen molempia. Aina aikuinen on se joka tekee päätöksen ja vie sen myös loppuun. Huutaminen voi olla joksus paikallaan jotta lapsi näkee että äitikään ei aina jaksa ja voi hermostua. Toisinaan taas tehoaa parhaiten kuiskaaminen jolloin lapsi ihmettelee miksi äiti puhuukin nyt niin hiljaa ja haluaa kuulla lisää.



Aina kannattaa palkita lasta hyvästä käytöksestä erityisesti aikuisen huomiolla. Mutta jos ei palkitseminen tehoa tai lapsi sattuu muuten käyttäytymään huonosti joko tahallaan tai ymmärtämättömyyttään on tilanteeseen puututtava, e lapselle sanoitettava ja asiasta välitön ja johdonmukainen rangaistus. Esimerkkinä lapsi ilmeilee ruokapöydässä eikä keskity syömään. Äiti sanoo asiasta lapselle ja sanoittaa että ilmeily ei ole hyvää ruokapöytäkäytöstä ja muiden on ikävä syödä kun yksi ei keskity yhteiseen mukavaan ruokatuokioon ja samalla äiti ilmoittaa että tämä on viimeinen varoitus. Lapsi vain jatkaa ilmeilyään jolloin äiti siirtää lapsen syömään ruokansa yksin. Lapsi saa käytöksestään välttömän rangaistuksen eli ei saa haluamaansa huomiota jota todennäköisimmin ilmeilyllään haki. Lapsi oppii pikkuhiljaa huomaamaan että saakin huomoita paremmin kun köyttäytyy pöydässä kauniisti ja saa olla muun perheen seurassa ja kertoa asiallisesti omia juttujaan muille. Tämä ainakin tehoaa meillä.

Mutta mitä mallin ottamiseen tulee, niin ennemmin sellainen lapsi, jolle kotona huudetaan ihan tosissaan ei itse tee sitä. Koska lapsi ei saa huutaa, kun vanhempi tekee sitä ja dominoi koko perhettä. Siis tarkoitan, nyt tilannetta, jossa vanhemmalla on ongelmia ja saa ihan silmittömiä huutokohtauksia.

Mitä 'normaaliin' huutamiseen tulee, niin ei kotona huutaminen ole ikinä sama asia kuin kaupassa kiljuminen. Ennemmin sen tajuaa sellainen, jolle kotona huudetaan, mutta julkisilla paikoilla ei. Ja vielä todennäköisemmin, sellainen lapsi, jolle ei sanota ikinä vastaan.

... Vai haluaako joku, että lapsi pettyessään esim. kauppareissulla alkaa huutamaan keskellä väkijoukkoa? Vai haluaako joku, että lapsi turhautuessaan tehtävän vaikeuteen esim. koulussa heittäytyy lattialle huutamaan?...

jonkinasteinen kontrollin menettäminen. Huutaminen nyt on turvallisimmasta päästä suuttumuksen ilmausta, tavaroiden heittely ja toiseen käsiksi käyminen pahempaa käytöstä. Mä olen huomannut tehokkaaksi sen, että varoitan lapsia, milloin äidillä alkaa hermo mennä. Sanon siis, "tämä on viimeinen kerta kun pystyn puhumaan rauhallisesti, kohta suutun todella". se rauhoittaa sekä itseä että usein tepsii lapsiinkin, jopa paremmin kuin rangaistuksella uhkailu.



Ap:lla ongelma kuitenkaan ei tainnut olla se, että äiti joskus suuttuu vaan se että lapset eivät yleensäkään tottele ja äidin hermo pettää harva se päivä. Tuohon auttaa vain se että teet itsellesi suunnitelman, mten jatkossa hoidat asiat. Siihen voi kuulua palkintoja, mutta ennen kaikkea siihen pitää kuulua kehuja kun homma toimii ja selkeä puuttuminen, kun se karkaa käsistä.



Kehuminen on se vaikeampi osuus: yleensä kun lapset käyttäytyy hyvin, asiat sujuu ja vanhemmista tuntuu että nyt he voivat hetkeksi huokaista. Mutta ei, silloin pitää heti sanoa, että hienoa kun tulit syömään heti käskettäessä, olipa kiva, kun nostit takin itse lattialta, miten mukavaa kun leikitte yhdessä nätisti... Ja kehua pitää myös silloin kun hirveän mesoamisen jälkeen lapsi suostuu tekemään jotain asiallisesti. Vaikka kuinka tekisi mieli vielä vähän nalkuttaa ja muistuttaa, että älä ensi kerralla tee noin, niin sen sijaan pitää kehua, miten hyvin lapsi kokosi itsensä ja tuli sittenkin hampaidenpesulle.



Kadonneen auktoriteein takaisn saamiseenkin tepsii ihmeen hyvin se, että sanoo sen ääneen. Kun lapsi nauraa sinulle, sanot tiukasti "äidin käskyille ei naureta, niitä totellaan". Sopiva rangaistus jatkuvasta uhmaamisesta pitää olla mietittynä ja sun pitää olla valmis se toteuttamaan, vaikka aluksi lapsi saisi entistä kauheamman kohtauksen sen takia.



Kaksoset on varmaan vähintään tuplasti niin haastavat kuin yksi lapsi, mutta lienee tärkeää muistaa kohdella heitäkin yksilöinä. Ettet siis huuda "miksi te aina..." vaan sanot "älä tee noin, se on kielletty jo aiemmin". Saisiko viikareita kilpailemaan keskenään tottelevaisuudessa vai tuleeko siitä vaan riitaa ja melskettä? Ainakin sun pitää muistaa, että jos toinen riehuu mutta toinen ei vielä ole liittynyt mukaan, niin kehut vuolaasti sitä nätisti olevaa ENNEN KUIN käyt sen riekkujan kimppuun.

joille se äidin hermojen menetys on hirmu kivaa kun se vaan kiljuu eikä saa kuitenkaan niitä lapsia kuriin. Kun lapset ei ole tyhmiä ja ne kyllä oppii miten äitistä saa 'jänniä' reaktioita aikaan. Lapsissa ei ole sisäsyntyisesti hyviä käytöstapoja, empatiaa ym nyky-yhteiskunnassa tarvittavia asioita, ne pitää kouluttaa sinne. Kuusvuotiaan kanssa ollaan jo pahasti myöhässä ja tehotreeni pitäs alkaa heti. Ja tehokkainta se on sillon kun tulee positiivinen huomio oikeinmenneistä asioista ja negatiivinen palaute kun selkeesti tehdään tahallaan tyhmyyksiä.

palkitsemista hyvästä käytöksestä?

Meillä ainakin toimii paremmin se, että esim. jos huone pitää siivota, niin sanon että jos siivoat huoneesi, annan perjantaina viikkorahan.

Ihan sama asia kuin se, että jos ei siivoa niin en anna viikkorahaa, mutta käännän asian kuulostamaan positiiviselta :)

Tai niin että jos pojat tulevat nätisti syömään, he saavat katsoa lastenohjelmia, eikä niin että jos eivät tule nätisti syömään, menettävät lastenohjelmat.

Palkinnot vai lahjonta. Lapseni kuvitteli, että nyt saa alkaa rellestämään ja äiti lahjoo aina kun pitää jotain tehdä. Saattoi tehdä pyydetyt asiat, mutta muuten meno oli ihan tajutonta niin pöydässä kuin muutenkin, lapsi kuvitteli olevansa talon kunkku joka muuna aikana tekee mitä lystää.

Meidän esikoinen tarvitsee tiukat rajat ja useasti muistutuksen niin päin, että jos pöydässä temppuillaan niin mennään pois tai ei saa jälkkäriä. Toisin päin toimi huonommin, ja se sai aikaan sen että lapsi tunsi kaikenkaikkiaan olevansa "liian vapaa". Tarvitsee siis tiukat rajat ja kurin. Kuopuksen kanssa taas palkinnot toimivat paremmin.

Ettet siis huuda "miksi te aina..." vaan sanot "älä tee noin, se on kielletty jo aiemmin". Saisiko viikareita kilpailemaan keskenään tottelevaisuudessa vai tuleeko siitä vaan riitaa ja melskettä? Ainakin sun pitää muistaa, että jos toinen riehuu mutta toinen ei vielä ole liittynyt mukaan, niin kehut vuolaasti sitä nätisti olevaa ENNEN KUIN käyt sen riekkujan kimppuun.

Vastasin jo ylempänä, mutta en nyt muista numeroani. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen MITEN käskyt/kehoituksen muotoilee. On parempi komentaa "istu alas" kuin että "älä seiso". Tällöin lapsi tietää mitä hänen halutaan tekevän. Toimii myös esim. kauppareissujen yms. suhteen. Etukäteen voi lapselle kertoa, että tänään ei osteta karkkia. Haluan, että kävelet kaupassa lähelläni. jne

lapsissa ON sisäsyntyisesti halua sosiaalistua, miellyttää muita ihmisiä ja saada ihailua. Empatia ja omatunto kehittyy 6-7 vuoden iässä ja vahvistamalla ne saa pysyväksi ominaisuudeksi. Kasvatuksella ja epäsuotuisalla sosiaalisessa ympäristöllä nämä saadaan kyllä kitkettyä pois tai ohjattua väärille urille.



Eskarilainen on vaikeassa mutta myös otollisessa vaiheessa. Hänellä alkaa vähitellen olla kykyä ymmärtää maailmaa muidenkin kuin itsensä näkökulmasta ja tätä kannataa käyttää hyväksi. Käsketään miettimään, miltä muista tuntuu kun heille irvaillaan, ja osoitetaan syy-seuraus-suhteita lapsen käytöksen ja muiden reaktion välillä. Jos lapsi luulee että äidin suuttumus on hauskaa, siitä voi tämänikäisen kanssa jo puhua vakavasti. Siinä mielessä kasvattminen on aiusiellekin mielekkäämpää kuin 3-vuotiaan kanssa, jolle vain opetetaan temppuja ilman että hän varsinaisesti ymmärtää niiden sisältöä.