Persaukinen nelikymppinen??

itse olen 33v yh ja mulla on asunto, auto ja lapsille kaikkea mitä tarvitsevat. Haluan että lapsille jää perintöä etteivät joudu yhtä tiukoille kuin minä aikoinani. Perivät myös isältään asunnon, onneksi!

ei meillä ole mitään tunnesiteitä siihen asuntoon, mihin ovat muuttaneet, ihan sama, olisiko se vuokralla tai oma.

sillä erotuksella, että asunto on kyllä oma,näillä näkymin silloin kun olen yli 70-vuotias. Tällä hetkellä ei ole juuri muuta kuin lainaa. Miten tähän on tultu: Ensin meni pitkään, että sain opintolainani maksettua. Sen jälkeen olen ollut hoitovapailla monta kertaa. Ei tässä ole muuta voinut kuin kädestä suuhun elää.

Lapsuudenkoti on merkityksellinen asia, mutta vuokralla asujien jälkipolvillanne ei ole mitään asiaa lapsuudenkotiinsa kuolemanne jälkeen. Surullista.

miksi pitäisi omistaa mitään?

ja monta lapsuudenkotia. Pitääkö ne kaikki museoida lapsille?

Ulkonäöltäni aika kaukana pissiksestä. Vanhempani asuivat omakotitalossa ja omistivat kesämökin, kuten myös mieheni vanhemmat. Aivan normaalia minusta, että itsekin haluan eteenpäin. Se ei muuta asioiden tärkeysjärjestyksestä. Mutta ajattele mitä haluat.

siis mihin eteenpäin? meilläkin on kesämökki, peritty sellainen. tarkoittaako eteenpäin sinulle aina materiaa? isompi talo, isompi kesämökki? en ymmärrä miten tuolla ajattelulla voisit ikinä tulla onnelliseksi? naapurilla voi aina olla isompi talo... isompi auto... entä sisäinen ihminen ? edustat sitä itsekästä kokoomus-sukupolvea joka haluaa kaiken itselleen muista viis? eikö totta? sun motto on varmaan "niin makaa kun petaa" ja "sitä saa mitä tilaa"

on outoa jos ei nelikymppisenä mitään omaisuutta ole! Itse täytän tänä vuonna 40, talolainaa on reilut 20 000 jäljellä, on velaton auto ja oma yritys. Kyllä minä haluan turvata sekä oman että lasten tulevaisuuden.

Itseasiassa kun mietin niin meidän tuttavapiirissä ei ole yhtäkään samanikäistä perhettä joilla ei jotakin omaisuutta olisi (yleensä asunto vähintään).

mutta palkka on ollut kummallakin tosi pieni.Eipä siinä ole asuntoja osteltu eikä säästelty, hyvä kun on palkat jokapäiväiseen elämään riittänyt.



Palkkojemme "suuruutta" kuvaa se, että vaikka olemme molemmat kokopäivätöissä, ei ole koskaan tarvinnut maksaa täyttä päivähoitomaksua.

herran jestas sentään, mä en ole KOSKAAN ymmärtänyt tuota perinnön keräämistä. Miksi ihmeessä lapsille pitäisi jättää perintöjä? Ihmiset käyvät töissä ja elättävät itsensä, ei ole tarkoitus odotella toisten kupsahtamista ja perintöjä. Ihme ahneutta.



Itse olen nelikymppinen ja oma äiti elelee pihisti ja kerryttää perintöä. Olen sanonut useasti ettei mulle tarvitse mitään jättää, tuhlatkoon omaan elämäänsä. Ja parhaimmassa tapauksessa elää vielä 40 vuotta ja minä saatan muutenkin olla siinä vaiheessa kupsahtanut...no jäähän ne sitten tietysti mun lapsille.

vaikkei elämän tarkoitus mikään omistaminen olekaan, niin aikamoista saamattomuutta on jos mitään ei ole keski-ikäiselle jäänyt "sukan varteen" muodossa tai toisessa.

Ei "eteenpäin" tarkoita minulle pelkkää materiaa. Mutta tarkoittaa esim. muuttoa omistusasuntoon miellyttävämmälle asuinalueelle. Ihan sen takia, että perheemme viihtyisi siellä paremmin, ei sen vuoksi, mitä muilla on tai mitä muut ajattelevat.



Toistaiseksi olen äänestänyt Vihreitä =P Että et oikein osunut oikeaan tuossakaan. Mutta en nyt jaksa alkaa väitellä kanssasi. Jos mielipiteeni ärsyttävät sinua niin minkäs teet. Elä sinä omaa elämääsi ja anna minun elää omaani. En minäkään arvostele muiden elämää.

ahnetta siinä on jos haluaa omille lapsilleen jättää perintöä??

Ihme ahneutta.

hoitovapaat, työttömyysjaksot, pätkätyöt, opintolainat jne. kyllä alentavat tulotasoa. Ja jos on monta lasta, ei takuulla jää ylimääräistä rahaakaan pienestä palkasta. Varmaan täälläkin moni, joka tätä asiaa ihmettelee, on hyväpalkkainen, pieniperheinen, jolla on vielä vanhempien ostama asunto ollut pesämunana. Helppo silloin on ihmetellä.

ja olen siitä lähtien tehnyt pätkissä töitä niin, että ensimmäisen vakituisen työni sain vasta vuosi sitten. Olen nyt 37-vuotias. Palkkauksesta sen verran, että se on pyörinyt siinä 1300-2200 välillä. Lapsia on kolme, joita hoitaessa on välillä entisestään pilkottu tätä ns. uramaisemaa. Edelleen minulla on opintolainaa jäljellä. Mies on it-alan perushommissa, töitä on kyllä riittänyt ihan hyvin aina, mutta palkka ei hänelläkään ole ollut mitenkään kaksinen. Hoitovapaa-aikoinani olemme olleet köyhyysrajan alapuolella jatkuvasti.



Ehkä sitten olen tyhmä, mutta en oikeasti käsitä, missä vaiheessa olisimme ehtineet kauheasti kartuttamaan omaisuuttamme. Kaikki kyllä menee mitä tuleekin pelkkään perhe-elämän pyöritykseen ja lasten harrastuksiin jne. Olen kyllä itsekin lähes päivittäin miettinyt, että ehkä en toiminut kovin viisaasti valitessani tällaisen alan ja tehdessäni kolme lasta pätkätyöhelvetin keskelle. Tämä ketju taas vahvistaa tunnettani siitä, että minun todella on syytä hävetä yhteiskuntakelvottomuuttani.

hyvä koulutus jne. Olen ollut pitkään kotona lasten kanssa, on auto ja asuntolaina mutta velkaa on paljon enemmän kuin omaisuutta.



Meille perheen yhdessäolo on investointi tulevaisuuteen. Niinpä on oltu paljon yhdessä, vanhemmat paljon kotona, matkusteltu jne. Halutaan että on muitakin lapsuusmuistoja kuin se että vanhemmat oli aina töissä. Kun lapset ovat kouluikäisiä ja käyttävät aikaa enemmän omiin juttuihin, sitten molemmat ollaan taas työelämässä ja sujuu lainojen maksukin (=omaisuuden kertyminen) rivakammin.



Pitää muistaa että pk-seudulla on asumiskustannukset paljon kovemmat. Jossain landella sitä nuori parikin maksaa äkkiä omakotitalon ja kesäasunnon kun tontit ei maksa juuri mitään.

kun pääsin kokopäivätöihin. Olin silloin 28-vuotias, mielestäni vanha. Tilastojen valossa en tainnut olla poikkeus, valmistuin yliopistosta tuon ikäisenä. Osa-aikatöissä olin sitä ennen ollut.



Elin sinkkuna ja ekat palkat oli pieniä, siitä huolimatta sain säästettyä rahaa pahan päivän varalle. Sen jälkeen ollaan jo otettu miehen kanssa asuntolainaa ja lyhennettyä sitä. Mulla melkein 6000 euroa säästötilillä, miehellä enemmän.



Kyllä säästäminen onnistuu kaikilta, jos haluaa.

ei ollenkaan. moni opiskelee yliopistossa noin 30-vuotiaaksi. sen jälkeen pätkätöitä tai huonosti palkattuja töitä jos ollenkaan. jos on jo lapset tehtynä tuohon 40v, sekä korkeakoulutus, niin eipä oikeasti ole ehtinyt pahemin tienata.



Ja yleismaailmallisesti juuri meitä nelikymppisiä sanotaan tietääkseni x-sukupolveksi. Eli ollaan siis ensimmäinen sukupolvi, joka ei tule koskaan tienaamaan lähellekään sitä mitä omat vanhemmat on taskuihinsa saaneet (heillä ollut aina vakituinen säännölllinen työ ja hyvät eläkkeet ja halvat asunnot ja kesämökit jne ¨. Maahan oli ennen ilmaista samon kuin talot ja asunnot, verrattuna siihen mitä ne nyt maksaa. Asuntolainaakaan ei saanut kuin vähän, se piti maksaa muutamassa vuodessa pois ja nillä ainakin omat vanhempani talon maksoivat. siis muutamassa vuodessa. inflaatio söi lainan.

Entäpä jos eksäsi tekee lisää lapsia? Sitten omasi eivät olekaan ainoita perimässä. Ei kannattaisi laskea sen varaan.

Kyllä säästäminen onnistuu kaikilta, jos haluaa.

Jos pystyy säästämään 10 snt/kk, onko siitä kauheasti iloa?

joo ja siis kuten sanottu, toisilla ei ole tarvetta kerätä sitä omaisuutta eli maksaa lainanlyhennyksiä ym. ei ole nykymaailmassa mitenkään outoa. miljoona syytä miksi ei olisi kerännyt ja toiset miljoona miksi toiset ovat keränneet "omaisuutta".

mutta olettaisin useimmilla nelikymppisillä olevan jo hieman paremman taloudellisen tilanteen. Toki voi olla montakin syytä miksi on persaukinen keski-ikäinen. Se ei kuitenkaan mielestäni ole se tavallisin tilanne, toisin kun esim. 20-vuotiaiden kohdalla, joiden kohdalla persaukisuus ei todellakaan ole harvinaista.



Jos olisin etsimässä itselleni puolisoa 40-vuotiaasta miehestä, niin kyllä itselläni hieman hälytyskellot soisivat jos hänellä ei olisi mitään kunnollista omaisuutta. Etsisin heti sitä syytä. Tuhlaako hän kaiken (esim. matkusteluun, ravintoloihin), onko paljon lapsia ja elatusmaksuja, onko menettänyt rahansa konkurssissa tai takauksissa, onko työtävieroksuva tai hankalasti työllistyvä työtön, onko sairas jne.



Välttämättä se rahattomuus ei tarkoita ajatuksissani mitään negatiivista. Esim. hyvin menestyvässä ystäväperheessämme satsataan elämyksiin mm. matkustelun muodossa. Itse en kuitenkaan haluaisi sellaista elämää vaikka en minään materialistina itseäni pidäkään.