Persaukinen nelikymppinen??

kuin toivottavasti ok henkinen perintö.



En ymmärrä omaisuuden keräämistä, se ei vain kiinnosta minua yhtään. Ei tippaakaan.



Tärkeintä on minullekin, että on katto pään päällä, ruokaa lapsille ja sen verta rahaa juuri nyt, ettei tarvitse kituuttaa joka pennin kanssa.

Me emme juuri säästä vaan kaikki menee mitä tulee. Tosin nautimme paljon perheen kanssa, matkustelusta ulkomaille ja kotimaahan, syödään usein ravintolassa yms.

olla omaisuutta. Jos olisi miestä hakemassa ikäisistä, noin nelikymppisistä, en katsoisi tämän omaisuutta. Olen materiaa ja rahaa palvovia nähnyt ihan tarpeeksi.



Olemme itse makselleet asuntoa tässä 8-9 vuotta sen vuoksi, että tuli halvemmaksi ostaa se kuin olla vuokralla 4hk kämpässä.



Autokin on, kun sitä tarvitaan, sekin on kyllä velaksi.

kyllä kunnollinen ihminen jättää perintöä jälkipolvilleen. Kesämökkiä harvemmin vaihdetaan yhtä tiuhaa kuin asuntoa, siihen on monella tunnesiteitä.

Lapsuudenkoti on merkityksellinen asia, mutta vuokralla asujien jälkipolvillanne ei ole mitään asiaa lapsuudenkotiinsa kuolemanne jälkeen. Surullista.

miksi pitäisi omistaa mitään?

ja monta lapsuudenkotia. Pitääkö ne kaikki museoida lapsille?

Lakkaa ajattelemasta itseäsi ja sitä mitä sinä haluat. Jälkikasvua varten sitä asioita omistetaan, jotta heillä olisi paremmin asiat.

olla omaisuutta. Jos olisi miestä hakemassa ikäisistä, noin nelikymppisistä, en katsoisi tämän omaisuutta. Olen materiaa ja rahaa palvovia nähnyt ihan tarpeeksi.

Olemme itse makselleet asuntoa tässä 8-9 vuotta sen vuoksi, että tuli halvemmaksi ostaa se kuin olla vuokralla 4hk kämpässä.

Autokin on, kun sitä tarvitaan, sekin on kyllä velaksi.

Elämää eletään tässä ja nyt. Munkin vanhemmat paiski elämänsä töitä että lapsilla ois sitten jotain. Mutta paiskivat töitä sillä tahdilla että isä sai sydärin viiskymppisenä. Firma meni konkkaan ja sain perintöä tasan 0 euroa. Että se siitä. Eivät ikinä pitäneet lomaa. Ei raaskitty ku piti säästää. Voin sanoa että mieluummin olisin elänyt vähemmällä ja niin että ois tehty yhdessä asoita ja vanhemmat ois nauttineet työnsä antimista! Itse en tuohon soppaan halua. Elämme perheemme kanssa tässä ja nyt. Nautimme mutta pientä säästöä yritämme pahan päivän varalle. Liiaksi ei silti. Juuri sen verran että olemme onnellisia ja voimme nauttia!!!

ihmiset ovat nykyään näin itsekkäitä, lapsia ei ajatella.

Onneksi omat vanhempani ovat aikoinaan ostaneet ja sijoittaneet, eivät ole enää vuosikymmeniin maksaneet velkoja, vaan talot ja mökit ovat omia. Ja kyllä meillä silti oli aina varaa matkustella ja syödä hyvin. Samaa perinnettä olen minäkin jatkanut, toivottavasti lapsemmekin. Tosin heillä onkin sitten jo hyvin asiat, kun on monen sukupolven keräämää omaisuutta jo aikalailla.

Me emme juuri säästä vaan kaikki menee mitä tulee. Tosin nautimme paljon perheen kanssa, matkustelusta ulkomaille ja kotimaahan, syödään usein ravintolassa yms.

sijaan, niin ei ole yhtään kummallista. Tarkoitan matkustelua, työskentelemistä ulkomailla, taiteellisia meriittejä tms. Jos ei ole yhtään mitään, ei omaisuutta eikä henkistä pääomaa, niin sitten on kyllä outoa.

Jos tuossa iässä ainoa omaisuus on tuulen huuhtoma p...e, on se minusta outoa.

Tai nooh - ehkä tyyppi on viettänyt hauskan elämän. Juhlinut ja matkustellut urakalla. Eli jotain on kertynyt henkiseen pankkiin. Muussa tapauksessa on aika outoa.

onko vai eikö. Joten en pidä outona.



Miksi ihmisen täytyisi haalia jotain itselleen? Eivät kaikki elä teidän kriteereidenne tai elämyselämänne mukaisesti, muistakaa se.

etten itse vaan keksi mihin kaikki rahat saisi tuhlattua viimeistä penniä myöten. Meillä rahaa on aina jäänyt säästöön ikään kuin vaivihkaa, silloinkin kun olen itse ollut äitiyslomilla ja hoitovapailla ja opiskellut, ja käytössä on ollut pelkästään miehen tulot. Talolainaa on ollut ja on edelleen, matkusteltukin on, eli en mitenkään koe, että kertyneen omaisuuden takia olisi pihistelty tai raadettu niska limassa, jotakin uhraten.

koska olen samanlainen. Maksanut menneisyyteni virheistä hyvin suuret korvaukset(myös rahallisesti). En omista mitään ja olen 41-vuotias. Jonain päivänä olen valtion kanssa sujut, se hyvä.



Mutta olen onnellinen, en kaipaisi mitään, lapsuudessani huomasin, ettei rahalla ja tavaralla mitään onnea saa kuitenkaan.

Mulla oli paljon rahaa ennen lapsia mutta nykyisin kaikki rahat menevät lapsiin ja asumisen ja elämisen maksamiseen. Mitään ei jää säästöön.

Jos olisin ollut pidempään sinkkuna, olisin varmaan saanut kartutettua huomattavan omaisuuden. Nyt sellaiseen ei enää ole mahdollisuutta. Tai ehkä sitten kun lapset lähtevät omilleen.

Mulla oli paljon rahaa ennen lapsia mutta nykyisin kaikki rahat menevät lapsiin ja asumisen ja elämisen maksamiseen. Mitään ei jää säästöön.

Jos olisin ollut pidempään sinkkuna, olisin varmaan saanut kartutettua huomattavan omaisuuden. Nyt sellaiseen ei enää ole mahdollisuutta. Tai ehkä sitten kun lapset lähtevät omilleen.

Mitä tarkoitat että rahat menivät asumiseen ja elämiseen, et kai meinaa että heitin pääomasi vuokranmaksuun...eli kankkulan kaivoon?

Jos sulla oli paljon rahaa, niin miksi et ostanut asuntoa? Nyt sinulla olisi asunto säästöinä.

Mulla oli paljon rahaa ennen lapsia mutta nykyisin kaikki rahat menevät lapsiin ja asumisen ja elämisen maksamiseen. Mitään ei jää säästöön.

Jos olisin ollut pidempään sinkkuna, olisin varmaan saanut kartutettua huomattavan omaisuuden. Nyt sellaiseen ei enää ole mahdollisuutta. Tai ehkä sitten kun lapset lähtevät omilleen.

Mitä tarkoitat että rahat menivät asumiseen ja elämiseen, et kai meinaa että heitin pääomasi vuokranmaksuun...eli kankkulan kaivoon?

Jos sulla oli paljon rahaa, niin miksi et ostanut asuntoa? Nyt sinulla olisi asunto säästöinä.

En ollut, nyt kaikki raha menee elämiseen, mitään ei jää säästöön. Asumismenot ovat järkyttävät ja ruoka sikakallista, bensa maksaa maltaita ja kaikkea sellista pitää olla mitä en sinkkuna tarvinnut. Kuten esim. auto.

kun pääsin kokopäivätöihin. Olin silloin 28-vuotias, mielestäni vanha. Tilastojen valossa en tainnut olla poikkeus, valmistuin yliopistosta tuon ikäisenä. Osa-aikatöissä olin sitä ennen ollut. Elin sinkkuna ja ekat palkat oli pieniä, siitä huolimatta sain säästettyä rahaa pahan päivän varalle. Sen jälkeen ollaan jo otettu miehen kanssa asuntolainaa ja lyhennettyä sitä. Mulla melkein 6000 euroa säästötilillä, miehellä enemmän. Kyllä säästäminen onnistuu kaikilta, jos haluaa.

Töitä olen tehnyt 11-v. alkaen. 14-v. kävin 2-3krt/vko siivoamassa koulun ohella, kaikki nuoruuteni kesät olin töissä. 19-v. valmistuin ensimmäiseen ammattiini ja opintolainaa taskussa täydet mitä sai, eli 16000mk(n.2800€). Elettiin vuotta -92, enkä saanut töitä siltä alalta ilman työkokemusta jnejne. V.-93 olin 6kk työllistettynä, josta innostuin uudelleen kouluttamaan itseni, kouluun päästessäni -94 ikää siis 21-v. Lainaa oli taas koulun käyntiin pakko hakea, niin että nämä kaksi ammattia tuli maksamaan yhteensä 48000mk(n.8000€). Ikää tuolloin 23½vuotta. Olinkin päässyt opiskellessa tuohon ekaan ammattiini töihin, ja jämähdin sinne pätkätöihin. Palkkaa tuli ja meni. Elin suurehkossa kaupungissa sinkkuna, ja palkka riitti nippa nappa vuokraan+ruokaan. En siis edes saanut niitä opintolainoja lyhennettyä! Sitten elämä meni hieman parempaan suuntaan... Kävin miltei täyspäiväisesti töissä, tapasin tulevien lasteni isän (ja olinkin 31-vuotiaana saanut maksettua opintolainani pois. Eli ne vanhimmat lainat oli jo pitkälti yli 10vuotta vanhoja). Ostimme tämän tapaamani miehen säästöillä asunnon, saimme pari lasta ja terveyteni petti. Sitten erosimme. Mies jäi asuntoon kaikkien velkojen kanssa.

Minä olen nyt lähemmäs 40-vuotiaana täysin velaton, mutta myös varaton yksinhuoltaja. Voi, ja vielä tässäkin vaiheessa elämää saan vain haaveilla vakituisesta duunipaikasta. Tasan ei käy onnenlahjat. :(

Kertokaa siis viisaammat mitä tein väärin? Otin liikaa lainaa? Käytin lainat elämiseen? Minulla ei ollut varakkaita vanhempia, joilta saada taloudellista tukea elämän eri vaiheissa, esim.asunnon ym. muodossa.

monen kirjoittajan mielestä minulla pitäisi siis olla jo hyvä taloudellinen asema ja perintöä säästössä lapsilleni. Omat vanhempani ovat todella hyväkuntoisia eläkeläisiä, saattavat elää niinkin pitkään, että olen itse jo eläkeläinen, mihin ihmeeseen sitä heidän perintöään sitten silloin tarvitsen, mitä heidän olisi pitänyt omasta elämästään pihistellä koko ikänsä minua varten?

niin eipä tuo haittaa, perin itse ainoana vanhempieni omaisuuden, jonka sitten lapseni myös saavat.



24

joilla ei mitään omaisuutta, ei asuntoa tms. Ehkä tonnin arvonen auto. Kuitenkin kummatkin hyväpalkkaisissa töissä, lapsia kolme.

Mutta ovat kyllä poikkeus tuttavapiirissäni, kaikilla muilla oma asunto (tai osittain vielä pankin) tämän ikäisinä

autan heitä aina taloudellisesti kun vaan voin, siis vanhempaa lastani, joka on nyt 21v.



Itse olen 45-vuotias, enkä omista mitään muuta kuin huonekaluni ja moottoripyörän. Enkä mitään tarvitsekaan. Tuloni ovat ihan ok hyvät, mutta niin ovat menotkin(vanhoja velkoja ex-mieheni firmasta ym).