Lue keskustelun säännöt.
Oletko antanut lapsesi adoptioon? Miten pystyit siihen?
27.03.2010 |
Meillä on vakavasti harkittu adoptiota, koska tämä raskaus ei ollut suunniteltu (kyllä, olen kuullut ehkäisystä ja käytössä olikin, mutta sekään ei ole täysin varma) ja elämäntilanteemme sellainen, ettei vauva ole tervetullut. Abortti on kuitenkin pois suljettu vaihtoehto, koska saimme tietää raskaudestani todella myöhään sillä menkat tulivat raskaudesta huolimatta.
Päällimmäisenä mielessä pyörii, että miten sitä pystyy antamaan oman vauvansa pois tai katuuko sitä jälkeenpäin?
Kommentit (48)
Oisko kannattanu tehä sterilisaatio?
voi pitää vauvaa vaikka haluaisikin. Me annoimme neljännen lapsemme adoptoitavaksi, koska silloinen elämäntilanteemme oli sellainen, ettemme olisi pystyneet tarjoamaan pienelle hyvää lapsuutta. Nyt meille on tulossa viides lapsi, erittäin toivottu ja haluttu.
Välillä mietin adoptiolastamme ja mitä hälle kuuluu. En kuitenkaan kadu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..sanon vaan että paskanmarjat. Toki tuollaisia ongelmia oli minullakin että inhosin lapsia mutta sitten tulin itse raskaaksi ja alun ongelmista huolimatta (kiintyminen lapseen jne.) minusta kasvoi oikein hyvä ja läheinen äiti lapselleni. Välimme ovat nyt oikein hyvät ja lapsi on koko ajan halaamassa/suukottamassa minua (toki kiukkuaa myös, on kaksivuotias). Uskon että ongelmista voi päästä yli.
Silti olen samaa mieltä siinä että biologinen äiti ei aina ole se paras äiti. Jos oma mieheni ei olisi ollut niin omistautuva isä, minä en olisi koskaan saanut mahdollisuutta parantua.
Minä en ole adoptoitu, mutten ole saanut siltikään bioäitini hoivaa, olen siis yksi niistä turhan myöhään huostaanotetuista ei-toivotuista lapsista. No, suurin piirtein keskivertoihminen minusta on tullut kuitenkin, joku jopa on väittänyt hyväksi äidiksikin.
Minä olen kuitenkin antanut ensimmäisen lapseni adoptioon. Olin 14-vuotias raskaaksi tullessani, ja raskauden selvitessä abortti oli jo myöhäistä. No, sen verran älyä minulla oli kuitenkin, että tiesin, että on aivan turha luulo, että minä, lapsi vielä itsekin, olisin voinut ja osannut lasta hoitaa ja kasvattaa. Minä synnytin tytön, pidin sitä sylissäni hetken ja toivotin hyvää elämää. Sen jälkeen en ole tyttöä nähnyt, enkä tiedä nimeäkään, mutta uskoisin, että hänellä on ollut parempi elämä nyt kuin mitä olisi ollut mun kanssani kasvaessa. Hän täyttää tänä vuonna 12.
Nyt mulla on kaksi lasta mieheni kanssa, 1- ja 4-vuotiaat. He eivät tiedä esikoisestani, enkä ole varma, aionko koskaan kertoakaan. Tuo tyttöhän ei ole enää minun lapseni, vaikka miten hänellä onkin samoja geenejä kanssani. Hän ei tunne minua, enkä minä tunne häntä. Näihin kahteen nuorempaan lapseeni mulla on hyvä suhde, heistä vanhempi oli myös "vahinko", mutta silloin elämäntilanteeni oli niin erilainen, että vauvan pitäminen oli mahdollista, ja lisäksi mulla oli mieheni tukenani.
Asiat ja elämä ovat usein kovin monimutkaisia, ja ihan turha on ruveta hörhöämään mistään bioäidin rakkauden autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. Äiti on se, joka ne yövalvomiset, vaipanvaihdot, syöttämiset ja muun hoivan sekä kasvatuksen antaa, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka lapsen sattuu sisältään puskemaan.
aika pitkälle omassa lapsuudessani/nuoruudessani. Omat vanhempani eivät koskaan olleet mitään ihannevanhempia, erosivat ollessani 6v, minä olin meistä sisaruksista nuorin. Elämä ei yhtään helpottunut, äidilläni oli useita miehiä, joita toi kotiin ja äidistäni muistan vain sen, että hän oli aina juovuksissa. Lopulta meidät huostaanotettiin ja jouduimme kaikki kolme sisarusta eri perheisiin, minulla kävi huono tuuri sijaisperheen suhteen, koska minua palloteltiin perheeltä toiselle millon mistäkin syystä. Lisäksi välillä äitini ryhdistäytyi ja pääsimme kotiin muutamaksi kuukaudeksi kunnes taas oli edessä uusi huostaanotto. Tuota jatkui aina sinne asti kunnes olimme täysikäisiä.
En halua ottaa edes pientä riskiä, että oma lapseni joutuu tuollaisen kohteeksi, siksi adoptio on meille ainoa vaihtoehto.
Meillä on tällä hetkellä neljä lasta, joista nuorin ei ole vielä vuottakaan. Jos pitäisimme vauvan niin hän ei tulisi saamaan yhtä hyvää hoitoa kun aiemmat lapsemme ja hänet saatettais pahimmassa tapauksessa huostaanottaa. Näistä syistä olemme päätymässä adoptioon, koska sillon vauva saisi rakastavat vanhemmat ja hyvän lapsuuden, jota me emme voi hänelle tarjota, vaikka haluaisimmekin.
Sinä joka sanoit, että ois kannattanut tehdä sterilisaatio niin meillä oli haaveissa, että myöhemmin tekisimme vielä yhden vauvan, tosin nyt sekin on kyseenalaista, koska kaikki tulevaisuuden suhteen on suuri kysymysmerkki johon kukaan ei vielä tässä vaiheessa osaa sanoa mitään varmaa.
AP
Minulla on lähipiirissä vauvana adoptoitu, joka on koko elämänsä kärsinyt asiasta. Hän halusi myöskin antaa oman lapsensa adoptioon (ei sitten antanut) ja hoito on jäänyt muiden harteille. Jos on itse jäänyt vaille biologisen äidin hoivaa vauvana, on äidiksi tulo itsellekin hyvin vaikeaa. Hän puhui jo lapsena, että jos saa vauvan, heittää sen seinään. Ja hänen lapsensa on samanlainen. Kierre jatkuu. Lapsen adoptioon antaminen ei todellakaan ole suuri rakkaudenosoitus. Se, että valvoo vauva-ajat, hoitaa sairastamiset ja pyyhkii räkänenät on rakkaudenosoitusta. Adoptio on murheellinen tapahtuma kaikille osapuolille, paitsi ehkä lapsen sitä kautta saaville vanhemmille. Oman kokemukseni mukaan adoptio jättää pysyvän jälkensä lapseen ja varmasti biologiseen äitiinkin. Mutta joissakin tapauksissa vaihtoehtoja ei kerta kaikkiaan ole (kuten ap:llä), ja lapsi voi saada paremman elämän jonkun toisen kuin biologisen äidin hoidossa.
Minun ajatukset on ihan samat kuin tuolla sinun lähipiirisi adoptoidulla ja olen kasvanut ihan biologisen äitini luona. En voi sietää lapsia ja sanoin jo pienenä että heitän ne roskiin jos sellaisia saan. Noh, sain, mutta en heittänyt roskiin, mutta ei minusta äidiksikään kyllä ole. Hoidan ne kyllä, mutta ei ne kiinnosta minua pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos on jo 4 lasta vaikkakin nuorin alle 1v. ja joskus lisää haaveissa. huhu. miksei se uusin saisi yhtä hyvää hoitoa kuin muut?????????
Kaiketi kasosten kolmosten nelosten äidit antavat monikoillensa ihan yhtähyvää hoitoa ja rakastavat yhtä paljon. Mikset sitten sinä??? Pystyisi antamaan pienillä ikäeroilla oleville hyvää hoitoa? Nyt lähinnä kuulostat minusta itsekkäälle.
Itselläni on pienellä ikäerolla olevat lapset ja ihan yhtä rakkaudella ja hyvin olen heitä hoitanut, enkä edes epäillyt ettenkö olis pystynyt tai jaksanut tai etteikö olisi saaneet yhtä hyvää hoitoa .
ihminen kuin se joka tekee abortin. Voimia!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kirjoitti, että heillä on menossa vaikea elämäntilanne ja heillä on jo ulkopuolista apua ja siltikin on jaksaminen kortilla.
En tiedä ap:n perheestä mikä on todellinen tilanne, mutta minulla tulee ensimmäisenä mieleen, että esim. joku lapsista vakavasti sairas ja/tai puoliso tmv. Näin ehkä siksi, että me olemme antaneet vaikean elämäntilanteen takia kuudennen lapsen adoptioon.
Tiesitkö, ettei se elämä ole niin mustavalkoista ja joku oikeasti osaa ajatella sen syntymättömän vauvan parasta eikä ajatella niin itsekkäästi, että vauvalle ainoa oikea hoitaja on biologinen äiti.
jos on jo 4 lasta vaikkakin nuorin alle 1v. ja joskus lisää haaveissa. huhu. miksei se uusin saisi yhtä hyvää hoitoa kuin muut?????????
Kaiketi kasosten kolmosten nelosten äidit antavat monikoillensa ihan yhtähyvää hoitoa ja rakastavat yhtä paljon. Mikset sitten sinä??? Pystyisi antamaan pienillä ikäeroilla oleville hyvää hoitoa? Nyt lähinnä kuulostat minusta itsekkäälle.
Itselläni on pienellä ikäerolla olevat lapset ja ihan yhtä rakkaudella ja hyvin olen heitä hoitanut, enkä edes epäillyt ettenkö olis pystynyt tai jaksanut tai etteikö olisi saaneet yhtä hyvää hoitoa .
Käsittämätöntä jos elämä on NIIN vaikeaa niin kanattaisiko olla harrastamatta seksiä siitä kun voi tulla lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elämäämme puimaan, mutta syyt adoptioon ovat kyllä aika paljon isommat/vakavammat kuin pieni ikäero. Niin ja meidän keskimmäiset ovat kaksoset, joten kokemusta on monikkoäitiydestäkin.
En tiedä, etkö osannut lukea, mutta jo aloituksessa kirjoitin, että vaikean elämäntilanteemme takia olemme päätymässä adoptioon ja minä en puhu vaikeasta elämäntilanteesta sillon, jos ainoa "ongelma/murhe" olisi pieni ikäero.
AP
jos on jo 4 lasta vaikkakin nuorin alle 1v. ja joskus lisää haaveissa. huhu. miksei se uusin saisi yhtä hyvää hoitoa kuin muut?????????
Kaiketi kasosten kolmosten nelosten äidit antavat monikoillensa ihan yhtähyvää hoitoa ja rakastavat yhtä paljon. Mikset sitten sinä??? Pystyisi antamaan pienillä ikäeroilla oleville hyvää hoitoa? Nyt lähinnä kuulostat minusta itsekkäälle.
Itselläni on pienellä ikäerolla olevat lapset ja ihan yhtä rakkaudella ja hyvin olen heitä hoitanut, enkä edes epäillyt ettenkö olis pystynyt tai jaksanut tai etteikö olisi saaneet yhtä hyvää hoitoa .
ja menee. Ja elämä heittää asioita päälaelleen, mutta siltikään en tajua, toisaalta minun ei tarvitsekkaan. Jokainen elää elämäänsä juuri niinkuin tahtoo. Meillehän on annettu vapaa tahto, sekä vapaus mielipiteeseen.
Ja minun mielipiteeni on, että koen sinut itsekkäänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskimäärin Suomessa adoptioon annetaan 10 lasta vuodessa ja niistäkin ehdoton valtaosa on perheensisäisiä adoptioita tai tilanteita, joissa vuosia sijaislapsena ollut lopulta adoptoidaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
veikkaan, ettet ole joutunut ns. katsomaan kuolemaa silmiin ja elämään joka päivä pelossa onko kaikki perheenjäsenesi vielä uutena aamunakin elossa.
AP
ja menee. Ja elämä heittää asioita päälaelleen, mutta siltikään en tajua, toisaalta minun ei tarvitsekkaan. Jokainen elää elämäänsä juuri niinkuin tahtoo. Meillehän on annettu vapaa tahto, sekä vapaus mielipiteeseen.
Ja minun mielipiteeni on, että koen sinut itsekkäänä.
Tämä on väärä paikka kysellä tällaista, koska täällä harva oikeasti ymmärtää, ettei ne asiat yhtäkkiä vaan järjesty niin, että ei toivottu vauva onkin tervetullut. Joillain kyllä käy näin, mutta se on minusta aika harvinaista.
Sen sijaan sellaista olen nähnyt paljonkin, että otetaan vastaan se vahinkovauva ja sit on oma jaksaminen kortilla ja ollaan siksi väsyneitä ja pahimmassa tapauksessa kohdistetaan kiukku siihen vauvaan/lapseen, koska oli ei toivottu.
Miksi ihmeessä täältä kysyt? Tämä palsta nyt ei takuulla ole se, jossa saan adoptiolle ymmärrystä.
Itse kannan kovasti huolta näistä ei-toivotuista lapsista, joita ei Suomessa huostaanoteta riittävän ajoissa. On järkyttävää, millaisissa oloissa pienet lapset joutuvat Suomen kaltaisessa länsimaassa kasvamaan, koska ajatellaan, että "biologinen äiti on se paras äiti"
Minä haluaisin nähdä asian niin, että jos biologinen äiti päätyy adoptioon, se on melkein suurin rakkaudenosoitus, jonka vauvalleen voi antaa. Adoptioon ei päädy äiti kovin helposti, sillä se side omaan lapseen on niin valtava. Ja jos tuosta siteestä huolimatta päättää antaa lapsensa adoptioon, olkoon syy mikä tahansa se ei meille kuulu, niin olen varma, että se on todellakin tarpeellinen ratkaisu.
Oisko kannattanu tehä sterilisaatio?
voi pitää vauvaa vaikka haluaisikin. Me annoimme neljännen lapsemme adoptoitavaksi, koska silloinen elämäntilanteemme oli sellainen, ettemme olisi pystyneet tarjoamaan pienelle hyvää lapsuutta. Nyt meille on tulossa viides lapsi, erittäin toivottu ja haluttu.
Välillä mietin adoptiolastamme ja mitä hälle kuuluu. En kuitenkaan kadu.
Tosiaankin haluaisin tietää mikä on sellanen tilanne että voi noin vain valikoida että "ton lapsen mä otan ja tota en". Kuulostaa kamalalta..:(
Ap:lle voimia! Päätös ei varmasti ole helppo, mutta varmasti teette niin kun on parasta vauvan kannalta.
Oisko kannattanu tehä sterilisaatio?
voi pitää vauvaa vaikka haluaisikin. Me annoimme neljännen lapsemme adoptoitavaksi, koska silloinen elämäntilanteemme oli sellainen, ettemme olisi pystyneet tarjoamaan pienelle hyvää lapsuutta. Nyt meille on tulossa viides lapsi, erittäin toivottu ja haluttu.
Välillä mietin adoptiolastamme ja mitä hälle kuuluu. En kuitenkaan kadu.
Tosiaankin haluaisin tietää mikä on sellanen tilanne että voi noin vain valikoida että "ton lapsen mä otan ja tota en". Kuulostaa kamalalta..:(
[/quote]
Tosiaankin haluaisin tietää mikä on sellanen tilanne että voi noin vain valikoida että "ton lapsen mä otan ja tota en". Kuulostaa kamalalta..:(
[/quote]
ns. sosiaalisiin syihin vedoten.
Ainoastaan jos lapsi on täysin elinkelvoton ns.loinen. aivot kehittymättä, ei munuaisia ei maksaa jne.
Opettelisitte ihmiset kantamaan vastuunne teoistanne. ja seksi on teko jonka tuloksena voi syntyä lapsi.
Luultavaasti katuu, mutta vaikea emnnä sanomaan. Ei ole oikein tehdä lasta jota ei halua, mutta muitten on turha mennä tuomitsemaan. Elämäntilanteet vaihtelee.
t. kolmen lapsen onnellinen
äiti