Oletko antanut lapsesi adoptioon? Miten pystyit siihen?

Minä en ala teidän ongelmia puimaan, mutta olen sitä mieltä, etä sinä itse varmasti tiedät, että adoptio teille sopiva vaihtoehto.



Minusta sinulta osoittaa hyvää äitiyttä, se, että tiedät, ettet pysty lapselle tarjoamaan mitä tarvitsee. ja minusta hienoa, että olet tarjoamassa syntyvälle lapselle hyvät mahdollisuudet elämään.



Sinä teet oikein!



Väliaikainen sijoitus ei ole aina lapselle paras mahdollisuus. vauva kiintyy adoptiovanhempiinsa ja olisi väärin erottaa heistä, joihin suhde muodostunut.



Olet vahva ihminen, kun adoptioon pystyt.



Uskon, että syynne ovat painavia ja olette aian miettineet.



Itsellä kaksi vanhempaa lasta, onneksi. Olen sairastunut psyykkisesti enkä sen takia tulee enää tekemään lapsia. Tiedän, että he kärsisivät, koska minulla pahoja masennuskausia jne.



Itsellä kapselit ehkäisynä ja toivotaan, ettei petä. En itsekkään tiedä mitä sitten tekisin, varmaan abortin, koska syömäni lääkkeet vahingoittavat sikiötä.



Voimia sinulle ap ja teidän perheelle!

kaksi heistä on tällä hetkellä suurimman osan ajastaan sairaalassa. Eivät kuitenkaan koskaan ole olleet sijoitettuna ja itse olemme heidät hoitaneet. Nyt elämäntilanteemme takia olemme joutuneet turvautumaan ulkopuoliseen apuun, koska yksin ei vaan jaksa vaikka miten yrittäisi ja poden jo siitä huonoa omaatuntoa, että pienin joutuu olemaan paljon erossa minusta.

Tämä kyllä taisi olla väärä paikka tätä kysellä, vastauksista päätellen. En tiennyt että osa ihmisistä on näin musta-valkoisesti ajattelevia vai onko se sitten vain näin netin välityksellä, toivottavasti.

Kiitos kuitenkin teille, jotka kerroitte omia kokemuksianne.

AP

ap, ovatko aiemmat lapsesi kotona vai sijoituksessa? Minä en ala teidän ongelmia puimaan, mutta olen sitä mieltä, etä sinä itse varmasti tiedät, että adoptio teille sopiva vaihtoehto.

Minusta sinulta osoittaa hyvää äitiyttä, se, että tiedät, ettet pysty lapselle tarjoamaan mitä tarvitsee. ja minusta hienoa, että olet tarjoamassa syntyvälle lapselle hyvät mahdollisuudet elämään.

Sinä teet oikein!

Väliaikainen sijoitus ei ole aina lapselle paras mahdollisuus. vauva kiintyy adoptiovanhempiinsa ja olisi väärin erottaa heistä, joihin suhde muodostunut.

Olet vahva ihminen, kun adoptioon pystyt.

Uskon, että syynne ovat painavia ja olette aian miettineet.

Itsellä kaksi vanhempaa lasta, onneksi. Olen sairastunut psyykkisesti enkä sen takia tulee enää tekemään lapsia. Tiedän, että he kärsisivät, koska minulla pahoja masennuskausia jne.

Itsellä kapselit ehkäisynä ja toivotaan, ettei petä. En itsekkään tiedä mitä sitten tekisin, varmaan abortin, koska syömäni lääkkeet vahingoittavat sikiötä.

Voimia sinulle ap ja teidän perheelle!

joka on kasvanut adoptioperheessä. Nyt kun adoptiovanhemmat ovat kuolleet on yksin ja juureton.



"Lähisukulaiset" ovat soskun väkeä joka tulee puheessa ilmi, omat lapsensa käy soskun järjestämässä tukiperheessä.



En näe lämpöä ja läheisyyttä hänen äiti-lapsisuhteissaan.

huomaisivat olevansa raskaana eikä abortti olisi enää mahdollinen. Vauvan isä kuollut vähän aiemmin, ei isovanhempia tai muuta tukiverkkoa ja itse olisi vielä vakavasti sairas (raskauden voisi kuitenkin antaa jatkua) ja ei olisi varmaa elääkö äiti kun pari kolme kuukautta vauvan syntymän jälkeen.

Minulla on tällainen tilanne, kyseessä esikoiseni ja aion antaa hänet adoptoitavaksi.

ns. sosiaalisiin syihin vedoten.

Ainoastaan jos lapsi on täysin elinkelvoton ns.loinen. aivot kehittymättä, ei munuaisia ei maksaa jne.

Opettelisitte ihmiset kantamaan vastuunne teoistanne. ja seksi on teko jonka tuloksena voi syntyä lapsi.

Oman elämänkokemukseni (ei adoptioon liittyvänä, vaan muuten) mukaan ihminen ei kadu sitä, minkä kokee oikeaksi, riippumatta siitä, mitä mieltä muut ovat asiasta. Jos sen sijaan tekee toisin kuin syvimmillään ajattelee toisten toiveista tai painostuksesta johtuen, voi myöhemmin vahvistuttuaan katua, että on suostunut sellaiseen, mikä ei olisi ollut välttämätöntä. Mutta ei tällaisiin isoihin päätöksiin ole mitään turvatakuita; joku katuu, toinen ei - omalla kohdalla vain aika näyttää.



Tärkeintä olisi kuitenkin pohtia asiaa rauhassa ja perusteellisest, eritellä tunteita ja ajatuksia ja miettiä millaisia seurauksia eri vaihtoehdoilla mahdollisesti on. Mikä on paras ja pahin vaihtoehto, jos teen näin tai noin? Mitkä vaihtoehdot ovat todellisesti minulle mahdollisia? Millaista valintaa siedän parhaiten?



Onko sinulla, ap, ammattikeskusteluapua tilanteesi pohtimiseen? Tällaisella nettipalstalla tulet vain haavoitetuksi ja saat mielipiteitä, jotka nousevat vastaajan omasta elämästä, ei sinun elämämääsi tuntien.



Voimia sinulle vaikeaa elämäntilanteeseen ja ratkaisun paikkaan!

Miten vanhemmat sisarukset kokivat vauvan antamisen adoptioon? Millaista tukea he saivat menetykseen?



Mitä, ap, luulet aiemmille lapsillesi merkitsevän sen, jos pidätte tämän vauvan tai jos päätätte antaa hänet adoptoitavaksi?

niitä vaihtoehtoja ollaan jo miehen kanssa mietitty, merkitty molempien plussat ja miinukset ja sen pohjalta adoptio on se oikea vaihtoehto. Tiedän sisimmässäni, että se on totta ja ainakin tässä vaiheessa koen, että teemme oikein, jos annamme vauvan adoptoitavaksi.

Meillä on lapset sen verran pieniä, että eivät osaa sitä suhtautumistaan tähän adoptioasiaan kertoa.

AP

Oman elämänkokemukseni (ei adoptioon liittyvänä, vaan muuten) mukaan ihminen ei kadu sitä, minkä kokee oikeaksi, riippumatta siitä, mitä mieltä muut ovat asiasta. Jos sen sijaan tekee toisin kuin syvimmillään ajattelee toisten toiveista tai painostuksesta johtuen, voi myöhemmin vahvistuttuaan katua, että on suostunut sellaiseen, mikä ei olisi ollut välttämätöntä. Mutta ei tällaisiin isoihin päätöksiin ole mitään turvatakuita; joku katuu, toinen ei - omalla kohdalla vain aika näyttää.

Tärkeintä olisi kuitenkin pohtia asiaa rauhassa ja perusteellisest, eritellä tunteita ja ajatuksia ja miettiä millaisia seurauksia eri vaihtoehdoilla mahdollisesti on. Mikä on paras ja pahin vaihtoehto, jos teen näin tai noin? Mitkä vaihtoehdot ovat todellisesti minulle mahdollisia? Millaista valintaa siedän parhaiten?

Onko sinulla, ap, ammattikeskusteluapua tilanteesi pohtimiseen? Tällaisella nettipalstalla tulet vain haavoitetuksi ja saat mielipiteitä, jotka nousevat vastaajan omasta elämästä, ei sinun elämämääsi tuntien.

Voimia sinulle vaikeaa elämäntilanteeseen ja ratkaisun paikkaan!

Meillä oli jo kolme lasta ennestään ja tietyistä syistä adoptio oli ainoa vaihtoehto ja se olisi ollut vauvan paras, jos olisi saanut syntyä elävänä.



Voimia ap! Teet/Teette ihan varmasti oikean ratkaisun, kuulostat todella vastuulliselta ja hyvältä äidiltä. En ymmärrä näitä, jotka arvostelevat valintaanne tietämättä syitä, jotka eivät kyllä edes muille kuulu.

En osaa edes oikein kuvitellakaan sellaista elämäntilannetta, jossa tuon päätöksen voisin tehdä. En silti ajattele, etteikö näin voisi jonkun kohdalla olla.



Sisaruksista: lapsen antaminen on adoptioon on sellainen asia, että siitä on pakko puhua lapsen sisarusten kanssa. Sitä ei voi pimittää. Jos teidän vanhimmat ovat 3,5-vuotiaita, niin kyllä he väistämättä poimivat puheista sen, että äidin masussa kasvaa vauva. Ja vaikka eivät poimisikaan, tuo on sen kokoluokan asia, että ei voi odottaa mihinkään maagiseen "hyvään hetkeen", jolloin on luontevaa sanoa asiasta.



Jos lapsille kertoo asiasta vasta kun he ovat isoja, niin väistämättä heistä tuntuu silloin siltä, että vanhemmat ovat pettäneet heidät.



Pienet lapset ovat mestareita aistimaan vanhempien tunnelmia ja vielä helposti syyllistävät itseänsä vanhemman pahasta olosta. Lapset saattavat jopa ajatella, että pienin sisarus annettiin adoptioon, koska he ovat olleet tuhmia tai sairaita.



Jos päädytte ap tähän ratkaisuun, niin suositan voimakkaasti, että keskustelette psykologien kanssa miten on paras kertoa sisaruksille asiasta.

Sanon vain heille ketkä ehdottivat sijaisperhettä. Perhekoti, Lastenkoti, Sijaisperhe ei todellakaan ole hyviä vaihtoehtoja. Itse kyseisissä paikoissa lapsuuttani viettäneenä, ei ollut hyviä seurauksia. Kylmän kohtelun ja kaukana perhe mallisesta kasvatuksesta jäi ikuisia traumoja ja huono lapsuus, joiden takia sairastuin masennukseen aika pian täysi-ikäiseksi tullessani jolloin sieltä pois pääsin. En suosittele kenellekkään. 

Kyllä se adoptio on useimmiten rakkaudenosoitus sitä vauvaa kohtaan ja ajatellaan hänen parastaan.

Minut on adoptoitu ja olen todella kiitollinen äidilleni (jota en koskaan ole elävänä nähnyt), että antoi minut adoptioon eikä abortoinut. Biologisiin sisaruksiini minulla on hyvät välit ja he ovat kertoneet miksi minut annettiin adoptoitavaksi.

Nyt olen itse jo äiti eikä äidiksi tulo ole ollut minulle vaikeaa. No, adoptiovanhempani ovat kyllä rakastaneet minua kuin omaansa, vaikka heillä on kaksi biologistakin lasta.

Minulla on lähipiirissä vauvana adoptoitu, joka on koko elämänsä kärsinyt asiasta. Hän halusi myöskin antaa oman lapsensa adoptioon (ei sitten antanut) ja hoito on jäänyt muiden harteille. Jos on itse jäänyt vaille biologisen äidin hoivaa vauvana, on äidiksi tulo itsellekin hyvin vaikeaa. Hän puhui jo lapsena, että jos saa vauvan, heittää sen seinään. Ja hänen lapsensa on samanlainen. Kierre jatkuu.

Lapsen adoptioon antaminen ei todellakaan ole suuri rakkaudenosoitus. Se, että valvoo vauva-ajat, hoitaa sairastamiset ja pyyhkii räkänenät on rakkaudenosoitusta. Adoptio on murheellinen tapahtuma kaikille osapuolille, paitsi ehkä lapsen sitä kautta saaville vanhemmille. Oman kokemukseni mukaan adoptio jättää pysyvän jälkensä lapseen ja varmasti biologiseen äitiinkin.

Mutta joissakin tapauksissa vaihtoehtoja ei kerta kaikkiaan ole (kuten ap:llä), ja lapsi voi saada paremman elämän jonkun toisen kuin biologisen äidin hoidossa.

jos et itse voi lapsellesi tarjota riittävän hyvää elämää.

adoptiovanhempien seula on suomessa tosi tiukka, ovat terveitä, koulutettuja. sosio-ekonominen asema hyvä jne. saat itse sanoa millaiseen perheeseen synnyttämäsi lapsi pääsee (esim. maalle/kaupunkiin,kotieläimiä, uskonnollinen vakaumus yms) Saat kuvia ym. tietoja lapsesta. Myös avoin adoptio on suomessakin mahdollinen.



ÄLÄ anna lastasi sijaiskotilapseksi, se on itsekäs teko jossa lapsi häviää. Kahden perheen välillä tempoilu on uuvuttavaa ja sijaisvanhemmat ei välttämättä uskalla kiintyä lapsen, lapsi ei tiedä minne kuuluu, lapsi ei peri sijaisvanhempiaan ym. Adoptio on selvempi juttu lapsen kannalta ja lapsen edun mukainen.

joka oli adoptoitu ihan heti syntymän jälkeen. eräs nuori nainen oli tullut raskaaksi lyhyestä suhteesta jonkun muusikon kanssa eikä voinut pitää vauvaa. hän antoi sen adoptoitavaksi heti syntymän jälkeen. vauva pääsi todella ihanaan perheeseen, ainokaiseksi lapseksi. adoptiovanhemmat olivat pitkään yrittäneet saada lasta mutta eivät vain saaneet biologista. he saivat sitten tämän tyttövauvan ja olivat hyvin onnellisia. tytöstä kasvoi aivan ihana ihminen, tasapainoinen ja onnellinen. adoptiovanhemmat kertoivat hänelle heti kun vain pystyi ymmärtämään, että hänet on adoptoitu. ystäväni kertoi minulle että ei kanna mitään vihaa biol. äitiään kohtaan vaan hän ymmärtää, että joskus elämäntilanne on vain sellainen, että siihen ei voi saada lasta! mutta ystäväni sanoi että on todella kiitollinen biol. äidilleen ettei abortoinut häntä vaan antoi elää ja antoi adoptoitavaksi.

sanoa kuin että sydäntäsärkevää lukea ap: aloitus. Kuulostat hyvin vastuulliselta ihmiseltä, ja siksi tuntuu entisä pahemmalta sun puolesta, että annat lapsesi pois. Toivottavasti koko teidän elämäntilanne selviää ja keksitte jonkun muun keinon kuin kaikkien siteiden katkaisemisen lapseen. Kaikkea hyvää!

sanoa kuin että sydäntäsärkevää lukea ap: aloitus. Kuulostat hyvin vastuulliselta ihmiseltä, ja siksi tuntuu entisä pahemmalta sun puolesta, että annat lapsesi pois. Toivottavasti koko teidän elämäntilanne selviää ja keksitte jonkun muun keinon kuin kaikkien siteiden katkaisemisen lapseen. Kaikkea hyvää!

sillähän ap just osottaa olevansa hyvä äiti/vanhempi, että antaa lapsensa adoptioon eikä pidä väkisin ja lapsi kärsisi.

Minä olen antanut vauvani adoptioon. Olin tuolloin vakavasti sairas, oli ihme jo sekin, että raskaus sujui melko hyvin loppuun asti ja vauva oli terve. Vauvan synnyttyä olisin enemmän kun mitään halunnut pitää hänet, mutta tiesin, ettei se ole mahdollista. Ensimmäiset viikot meni itkiessä/surressa, vaikka tiesinkin toimineeni oikein. Ajan kanssa helpotti enkä koskaan ole katunut. Nyt minulla on omiakin lapsia ja olen tavannut adoptiotyttöni muutamia kertoja.

Minut on annettu adoptoitavaksi vaikean elämäntilanteen takia. Olen aikuinen, kahden lapsen äiti tällä hetkellä ja todellakin sinut tämän adoptiotaustani kanssa.

En minä biologista "äitiä" ole elämääni koskaan kaivannut, minulla on äiti ja isä ja parhaat mahdolliset ovatkin!

Minusta adoptio on suuri rakkaudenosoitus lasta kohtaan. Antaa toiselle elämä ja tehdä joistakuista vanhempia!

Rankka ja epäitsekäs päätöshän se on.



Kysymykseen "Miten voi oman vauvansa pois antaa?" kysyn vastakysymyksen, miten niin moni voi oman vauvansa abortoida..

Minut synnyttänyt nainen on synnyttänyt silmät kiinni, luovuttanut lapsensa ja elänyt elämäänsä siitä eteenpäin. Joskus on vaan pakko tehdä vaikeita päätöksiä.

Olen ollut häneen yhteydessä, kiittänyt elämästä ja parhaasta mahdollisesta perheestä. Tiedän, että hän on kärsinyt ja kaivannut. Silti, adoptioon antaminen oli oikea ratkaisu, meille molemmille!

vaikea asia bioäideille, suurimmalla osalla se vaikuttaa omaan minäkuvaan negatiivisesti ja voi olla muutenkin vaikea taakka kantaa henkisesti. Muistaakseni noin joka toinen biologinen, lapsensa adoptioon antava äiti oireilee psyykkisesti. Ja onhan niin, että eihän lasta annetaisi adoptioon, jos perheellä ja äidillä olisi asiat hyvin - adoptioon lapsensa antavilla elämä ei todellakaan ole kunnossa.



Jossain vaiheessa adoptioon annettu lapsi todennäköisesti alkaa selvittää taustaa, ja myös näille sisaruksille tämän lapsen olemassaolo selviää. Se voi olla kriisin paikka sinulle ja lapsillesi ap, jos olet pimittänyt lapsiltasi asian.



Toivottavasti olet niin vastuuntuntoinen, että laitat "lapsen mukaan" tietoja itsestäsi, jotta lapsen on helpompi rakentaa itselleen identitettiä, ja olet sitten joskus valmis tapaamaan adoptioon antamasi lapsen, jos tämä niin tahtoo! Olisi suurta itsekkyyttä olla suosumatta tapaamiseen. Minusta adoptioon antaminen ei välttämättä ole epäitsekästä ja lapsen parhaaseen tähtäävää toimintaa, vaikka voi toki sellaista ollakin. Useinhan raskaus on edennyt jo niin pitkälle, ettei abortti olisi enää mahdollinen, joten ei biolobinen äiti valitse lapselleen elämää - muu vain ei enää ole mahdollista!

että suunnittelet/haaveilet uudesta vauvasta, adoptioon annettavan jälkeen. Muutenkin täällä ei tunnuta ymmärtävän, että adoptio on aina inhimillinen trakedia kaikille osapuolille. Vauvastasi kasvaa nuori ja aikuinen, miltä hänestä tuntuu se, että hänet annettiin pois, mutta toinen pidettii.

Olen adoptioäiti ja sydänmeeni sattuu melkein päivittäin, kun kuulen lapseni kysyvän; miksi hänet annettiin pois ja minkälainen on hänen bioperheensä. Vaikka hän on onnellinen ja rakastettu, sisinmässään hän kantaa tätä hylkäämistään elämänsä loppuun asti.

enempää lapsia, kun ne elämäntilanteet noin heittelevät - minäminäminä haluaa vauvan - ja joka toista ei. Eipä vaikuta kovin fiksulta toiminnalta!

mutta et taida vielä olla oppinut, ettei kaikkiin elämäntilanteisiin pysty mitenkään vaikuttamaan ja niihin on vaan sopeuduttava ja tehtävä siinä hetkessä ne parhaat ratkaisut.

Annamme vauvan adoptioon, koska jos pitäisimme vauvan hän joutuisi olemaan lähes koko ajan lastenhoitajan kanssa eikä ole tietoa kauanko tuota jatkuisi.

Osasta vastauksista ymmärrän, että tätä ei ehkä ois täällä kannattanut kysyä. Monikaan ei näytä ymmärtävän, että toisilla voi oikeasti olla todella vaikea elämäntilanne.

AP

enempää lapsia, kun ne elämäntilanteet noin heittelevät - minäminäminä haluaa vauvan - ja joka toista ei. Eipä vaikuta kovin fiksulta toiminnalta!