Oletko antanut lapsesi adoptioon? Miten pystyit siihen?

varmaan katuu. mutta se riippuu ihmisestä. naapurin tyttö on adoptoitu ja sai 16v lapsen, odottaessaan sanoi että hän antaa sen pois, mutta ei sitten pystynytkään. no lapsen hoito nyt on siinä ja siinä, vaikka sillä on joku kunnan määrämä tukihenkilö. ja tietty mummu ja vanhemmat.

Miksi ihmeessä täältä kysyt? Tämä palsta nyt ei takuulla ole se, jossa saan adoptiolle ymmärrystä.



Itse kannan kovasti huolta näistä ei-toivotuista lapsista, joita ei Suomessa huostaanoteta riittävän ajoissa. On järkyttävää, millaisissa oloissa pienet lapset joutuvat Suomen kaltaisessa länsimaassa kasvamaan, koska ajatellaan, että "biologinen äiti on se paras äiti"



Minä haluaisin nähdä asian niin, että jos biologinen äiti päätyy adoptioon, se on melkein suurin rakkaudenosoitus, jonka vauvalleen voi antaa. Adoptioon ei päädy äiti kovin helposti, sillä se side omaan lapseen on niin valtava. Ja jos tuosta siteestä huolimatta päättää antaa lapsensa adoptioon, olkoon syy mikä tahansa se ei meille kuulu, niin olen varma, että se on todellakin tarpeellinen ratkaisu.

Yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä ja jos tietäisin, että voisin itse huolehtia pienestä koko elämänsä niin en antaisi adoptioon. Nyt kuitenkin on niin, että adoptio on vauvani kannalta paras ratkaisu.



En itsekään tiedä miten kykenen vauvasta luopumaan, mutta minulla ei ole vaihtoehtoja.

Minulla on lähipiirissä vauvana adoptoitu, joka on koko elämänsä kärsinyt asiasta. Hän halusi myöskin antaa oman lapsensa adoptioon (ei sitten antanut) ja hoito on jäänyt muiden harteille. Jos on itse jäänyt vaille biologisen äidin hoivaa vauvana, on äidiksi tulo itsellekin hyvin vaikeaa. Hän puhui jo lapsena, että jos saa vauvan, heittää sen seinään. Ja hänen lapsensa on samanlainen. Kierre jatkuu.



Lapsen adoptioon antaminen ei todellakaan ole suuri rakkaudenosoitus. Se, että valvoo vauva-ajat, hoitaa sairastamiset ja pyyhkii räkänenät on rakkaudenosoitusta. Adoptio on murheellinen tapahtuma kaikille osapuolille, paitsi ehkä lapsen sitä kautta saaville vanhemmille. Oman kokemukseni mukaan adoptio jättää pysyvän jälkensä lapseen ja varmasti biologiseen äitiinkin.



Mutta joissakin tapauksissa vaihtoehtoja ei kerta kaikkiaan ole (kuten ap:llä), ja lapsi voi saada paremman elämän jonkun toisen kuin biologisen äidin hoidossa.

elämäämme/elämäntilannettamme, mutta lievästi sanottuna meillä on tällä hetkellä vaikea elämäntilanne ja jos tähän vielä vauva tulisi niin se pieni käärö oikeasti kärsisi ja sitä en halua eikä halua miehenikään.



Meillä on nyt jo ulkopuolista apua ja silti on todella kortilla jaksaminen ja lähitulevaisuudessa ei ole tiedossa helpotuksia vaan elämämme jatkuu todella raskaana.



Järjellä ajateltuna adoptio on ainoa oikea ratkaisu, mutta tunteet ovat sitten asia erikseen.



AP

Minulla on lähipiirissä vauvana adoptoitu, joka on koko elämänsä kärsinyt asiasta.

Vaikka adoptio voi tehdä tietyistä asioista adoptoidulle vaikeita, ihminen voi olla laajemmassa mittakaavassa onnellinen ja tyytyväinen. Nykyään adoptiovanhemmat ovat melko tiedostavia adoptoitujen erityispiirteistä ja osaavat tukea heitä. Eivät kaikki, mutta useimmat.

Lapsen adoptioon antaminen on varmasti yksi vaikeimmista asioista, jota nainen voi kohdata. Kun on kuitenkin tuntenut lapsen ja kantanut häntä raskausajan. Tsemppiä ap, mihin ratkaisuun päädytkin.

katsoa myöhemmin voitko ottaa lapsesi takaisin?

Jos haluat pitää yhteyden lapseen auki? Vaikutat ihmiseltä, jolla olisi myöhemmin lapselle annettavaa, vaikka joku toinen kasvattaisikin hänet.



7