ärsyttää, että kouluttauduin opettajaksi

Aineenopettaja olen ja pätkätöissä eri yläkouluilla, maisteriksi valmistuin 2008 maisteripiikissä. Enkä todellakaan kuvitellut opetusalan olevan näin rankkaa :(



Vanhemmat kollegat ovat "lohduttaneet", että ensimmäiset vuodet ovat raskaimpia, mutta jossain vaiheessa sitä kyynistyy ja alkaa ajatella oppilaita ikään kuin eläiminä eikä ota enää jokaista asiaa niin henkilökohtaisesti, hoitaa vain työnsä ilman "turhia" tunteilua!?!?!



En muista tarkkaa prosenttia, mutta oliko peräti joka 4. opettaja vaihtaa alaa ensimmäisten kolmen vuoden jälkeen.

minäkin ajattelin hankkia aineenopen pätevyyden jossain luonnontieteessä (eli omiin opintoihini on kuuulunut aika paljon luonnontieteitä ja jos lähden jatko-opiskelijaksi niin voisin katsella mitä pitää opiskella, että pätevöityy opettajaksi..siis siksi näin, kun open pätevyydestä lienee hyötyä -> työllisyysmahdollisuudet lisäntyy ja tutkimustyö ei ole se mun "ykkös" juttu.. Tällä alalla ei hirveästi töitä muuten). Nyt kyllä kuullostaa tämä ketju ikävältä :(. Mutta voitteko sanoa minkä aineen opettajia olette, vaikka ei sillä lienee väliä. Toisaalta luulis, että esim. enkun opella on "rankempaa" kuin matikan opella (laittaa vaan laskemaan laskuja).



Ymmärrän kyllä, että negatiivinen palaute, nuorten kurittomuus jne. vie mehut, mutta entä se, jos nuoret eivät ole ollenkaan motivoituneita hommaan, vaikuttaako se teihin negatiivisesti?

juuri opetusharjoittelussa ja olen havainnut, että vihaan tätä hommaa. Oon kyllä jo 26-v, minkä ikäisiä te muut olette? Mitenhän saisin itseni irti tästä suosta, ettei tarvitsisi aineenopettajaksi ryhtyä? Opetan kieliä, eikä mulla ole mitään kääntäjänkään pätevyyttä. Toisaalta alan olla jo aika kyllästynyt tähän kielten kanssa pelailuun, ihan ok osata niitä, mutta mulle riittäisi se, että osaan niitä puhua ja kirjoittaa, en jaksaisi varmaan kääntäjäksikään ruveta.

Päivät ovat todella kiireisiä ja koko ajan pitää olla tilanteen tasalla. JOs ote herpaantuu hetkeksikin, on luokassa täysi härdelli päällä.



Kaikki illat menevät hommiin. Esimerkiksi juuri sain valmiiksi huomiseksi kokeen ja nyt odotan, että ukko saa ruokittua lapset, sitten minä hoidan lasten muut iltatoimet. Kun olen saanut lapset sänkyihin, alkaa korjaushommat: kassissa tällä hetkellä kahdet kokeet ja yksi ainenippu. Ai niin, ja kasien mediapäiväkirjatkin pitäisi lukea. Huomenna tulee tuo yksi koenippu taas korjattavksi ja yksi ysien ainenippu. Lauantaina on veso. Tiistaina olin illalla tapaamassa koululla yhden oppilaan äitiä. Kaksi kertaa viikossa pidän myös alakoulun kolmasluokkalaisille tukiopetusta.



Tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin. Mutta nyt lapset nukkumaan, niin "pääsee" korjausurakka taas alkuun... Kesää odotellessa (siitä sentään saan nykyään jo palkan).

En ole itse opettaja, mutta ammatista haaveileva. Tuntuu kuitenkin siltä, että mediassa ja keskustelupalstoilla opettajat vain valittavat työn huonoista puolista. Vai onko äänessä eniten vain ne, jotka ovat opettajan työhön täysin kypsyneitä? Kai sellaisiakin on, jotka vielä nauttivat työstään ja joiden mielestä ammatin hyvät puolet voittavat sittenkin ne huonot. Olisikin kiva joskus kuulla myös näitä positiivisia kommentteja.

reilusti paremmat. Mä vaihdoin aineenopettajasta aikuispuolelle ja olen todella tyytyväinen.

reilusti paremmat. Mä vaihdoin aineenopettajasta aikuispuolelle ja olen todella tyytyväinen.

taisin sen todeta jo silloin, kun itse olin koulussa.

Tykkään siitä todella ja vaikka nyt syksyisin ja tiettyinä kausina teen 12 tunnin päiviä, niin siitä huolimatta olen tosi tyytyväinen työhöni. Rakastan peuhaamista murkkuikäisten kanssa ja minulla on oikeasti mukavaa töissäni. Hoidan hommani huolella ja siksi noita työtunteja kertyy, mutta osin myös siksi, että rehtori on nähnyt, että minusta on ties mihin toimeen ja määrännyt minulle siis lisätehtäviä koulussa.



Yksi iso mutta on kuitenkin. Olen sairastunut töissäni ja jatkuva homealtistus on vienyt perusterveyteni ja olen nyt pitkäaikaissairas. Taistelen jatkuvasti, että miten pystyn työni tekemään homeisissa tiloissa. Olen vaihtanut työpaikkaa, mutta joutunut ojasta allikkoon. Suurin huolenaiheeni on siis se, että miten pystyn jatkossa tekemään rakastamaani työtä. Lisäksi takaraivossa takoo koko ajan, että mitä noille nuorille käy, jotka joutuvat myös altistumaan noille homeille koulupäivien aikana. Onneksi vain muutamia vuosia meidän koulussa, mutta jos muut koulut ovat yhtä homeessa, niin pitkä urahan heillekin homekoulussa tulee.

Jos tällainen piittaamaton ja ilkeä asenne kasvaa (ja tietysti se tarttuu vanhemmista myös lapsiin), niin pätevistä opettajista tulee olemaan huutava pula.

Terv. työtön - pätevä ja kokenutkin - ope

Olen ollut pari vuotta yläkoulussa opena ja nyt jo melkein 10 vuotta lukiossa. Ei enää ikinä takaisin peruskouluun! Töitä on ihan helvetisti (siis paperihommia ja korjattavaa _vähintään_ 4 kertaa enemmän kuin yläkoulussa), mutta tunneilla pääosin todella rauhallista ja saa ihan oikeasti keskittyä opettamiseen. En edes ole missään huippulukiossa vaan ihan tavislukiossa, jonne pääsee hieman yli 7 keskiarvolla.



Ennen lomia olen kyllä poikki, mutta se väsymys on sellaista "oikeasta työstä" tullutta väsymystä, ei kurinpidosta yms. johtuvaa. Sain juuri uuden kollegan, joka on ollut tähän saakka yläkoulussa eikä hän voi uskoa miten rauhallista tunneilla voi olla! Ei kuulemma aio enää ikinä takaisin yläkouluun...



Tykkään työstäni tosi paljon, lomat on jees ja kun palkkakin on suht ok, ei valittamista :)

Meiä ruotsin ope hajoo se fiilaa sua kyl hyvi salee

T: Ahkera ruotsin opiskelija

Opettajan työ on rankkaa, mutta se voi olla myös mukavaa. 

Itse olen yläkoulun ja lukion opettaja. Takana 6 vuotta työtä. Oma suhteeni opettajan työhön on kuin viha-rakkaus suhde. Joinakin päivinä sitä vihaa, mutta joskus on tosi loistava fiilis. Yleensä päivät on ihan ok, tasaista tallaamista.

Olen hyvin nuoren näköinen naisopettaja. Tulen yläkoululaisten kanssa toimeen ihan hyvin. En ole koulun auktoritettisin opettaja, mutta oppilaat tykkäävät minusta ja siksi yleensä käyttäytyvät hyvin. Joku mainitsi aiemmin tässä ketjussa siitä, miten opettajat "turtuvat" oppilaiden huonoon käytökseen. En sanoisi, että siihen turtuu, mutta on paljon asioita, joita ei kannata ottaa niin vakavasti ja ne kannattaa vaan unohtaa. Esim. Oppilaan kanssa tulee vääntöä jostain asiasta ja lähtiessään se huuta sulle "Haista paska vaan!" hyvin uhmakkaasti. Näin käy joskus ja siihen yleensä kommentoin jotain että "Ja hyvää päivänjatkoa sullekin!". Seuraavalla tunnilla käyttäydyn kuin mitään ei olisi tapahtunut ja oppilaskin käyttäytyy taas ihan normaalisti. Viha ja aiempi vääntö on jo unohtunut.

Työhön menee todella paljon aikaa... lähes aina myös viikonloppuna sekä la, että su teen töitä ainakin jonkin verran. Myös syys- talvi- ja hiihtolomilla saattaa olla esim. kokeita korjattavana. Kaikkein raskain yhdistelmä on opettaa monella eri kouluasteella yhtä aikaa (esim. mulla lukio ja yläkoulu). Joskus opetin vuoden vain lukiossa ja se tuntui paljon helpommalta, kun sai keskittyä tietynlaiseen opetukseen. Laiskalle ihmiselle tämä ammatti ei sovi.

Suuresta työmäärästä huolimatta pidän työstäni. Välillä teinien kanssa on tosi mukavaa ja on tosi kiva kun kuulen, että he pitävät minusta ja antavat tunneistani hyvää palautetta.

Sitä en kyllä tiedä jaksanko tätä työtä enää sitten jos olisi omia lapsia...

18 vuotta opena ja aika naatti olo on. Tänään koekasaa tarkistanut ja kävin lyhyellä lenkillä ja taas kohta homma jatkuu.

Olen miettinyt jo monta vuotta että mitä muuta voisin tehdä kuin tätä. Joku työ jossa työ olisi vain se 37.5 h viikossa vain 8-16 arkena päivällä. Opettajan työ on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut aiva tappotahtiseksi ja nyt tämä koronakoulu.

Jos opiskelet vielä niin hanki muitakin pätevyyksiä.

Minulla sama. Olen hyvä lasten kanssa ja kouluttauduin unelma-ammattiin luokanopettajaksi. Työ on kamalan raskasta ja kotipaikkakunnallani pitäisi tehdä sijaisuuksia 5-10 vuotta ennen kuin voi edes haaveilla virasta. Lisäkouluttauduin sitten varhaiskasvatuksen opettajaksi. Siinä työssä viihdyn paremmin, mutta kukaan ei arvosta sitä työtä, haukutaan vain ylikouluttautuneeksi vätykseksi, vaikka en ehdi istumaan puolta minuuttia päivän aikana. Puhumattakaan kaikista ylimääräisistä siivoushommista ja huonosta palkasta. Välillä mietin olisiko ollut vain parempi ruveta kaupan kassaksi ja olla saamatta kaikkea yhteiskunnan vihaa ja katkeruutta niskaan, samalla kun yritän huolehtia yhteiskunnan pienimmistä.

Mulla on viha-rakkaussuhde tähän opettajan työhön. Pidän oppilaista ja oppilaat minusta ja olen tullut vanhempienkin kanssa hyvin toimeen. Mutta olen aina ryöpäivien jälkeen ihan puhki! Jatkuva intensiivinen läsnäolo, oppilaiden tunnesäätely, kiistojen selvittämiset, haastavat erityisen tuen oppilaat ilman kunnon resursseja ym ym. Itse opettaminen ja suunnittelu ja jopa kokeiden korjaus on iisiä, mutta kaikki muu...en tiedä. Olen monia muitakin töitä tehnyt eikä pidemmät työpäivätkään uuvuta läheskään niin paljon kuin tämä. Toisaalta on mahtavaa nähdä oppilaissa tapahtuva positiivinen muutos, innostus, hyvät keskustelut. On myös mukavaa pystyä hyödyntämään työssä erilaisia taitojani mm. musiikin, kuviksen ja kässän saralla. En tiedä olisiko esim 80% työaika ratkaisu tähän.